sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Vaikka mitä!

Käväisin eilen tekemässä pikaisen kierroksen huutokaupassa. Huutokauppa pidetään aina kerran kuussa sunnuntaisin, mutta tavaroita saa käydä katsomassa ennakkoon perjantaisin ja lauantaisin.

Halusin katsastaa yhden kaapin ja kaksi taulua. No, kaappissa oli kaksi laatikkoa vinksin vonksin, joten se selittää edullisen hinta-arvion. Tauluista toinen puolestaan oli ehkä sittenkin liian suuri meille ja päätin, että jätän sen toisenkin huutamatta. Sitähän ei tietysti  koskaan tiedä, saako haluamaansa tavaraa. Minä pidän aina tiukasti kiinni budjetistani, enkä rupea mihinkään huutokilpailuun.

Niin, että J siellä Kajaanissa, en langennut tällä kertaa!

Tätä taulua kävin katsastamassa. Liian suuri.

Olisi taas lautasia tarjolla.
Miten olisi vanha kello?

Peilistä ja pöydästä tykkäsin.

Tämän tyylisiä settejä on aina myytävänä.

Tämä laatikko on ollut myynnissä jo vaikka kuinka monta kertaa. Ostaisin sen kympillä, mutta enempää en
siitä suostuisi maksamaan. 

Levysoitin ja radio.

Ihan kivoja, mutta...
Nämä laatikot ovat vaarallisia. Yleensä haluaisi niistä vain pari tavaraa, mutta joutuukin ostamaan kaikki.

Tuleekohan tuo rojulaatikko lipaston mukana?
Ja jos jotakuta kiinnostaa hinta-arviot ja mitä oli myynnissä, niin täältä löytyy.


torstai 28. tammikuuta 2016

Sunday lunch

Yritän elää parhaani mukaan tässä hetkessä, enkä siis sitten kun…  Jotkut asiat nyt vaan eivät ole ajankohtaisia ihan vielä. Ja tähän voisi vielä lisätä, että onneksi. Haluaisin nimittäin, sitten joskus, olla sellainen mummu, (uskon ja toivon, että minustakin tulee vielä joskus mummu.) jonka luokse tullaan sunnuntaina lounalle. Siitä siis tulisi sellainen kiva perinne, että vaikka joka kuukauden ekana sunnuntaina kaikki tulisivat mummun luokse syömään.
Tehtäisiin sunnuntai -lounas irlantilaisesti ja jälkkärit suomalaisesti ja istuttaisiin pitkän pöydän ääreen etelä-eurooppalaisittain, ajan kanssa. Ja sitten kun masut ovat täynä, niin vieraat korjaisivat astiat pois ja emäntä saisi vain istua. Irlantilaiset eivät kylläkään vanhene ruokapöydässä, joten unohdetaan tuo viimeinen toive.
Miten sitten tekisin sen lounaa irlantilaisittain? No, lihakauppaan tietysti lauantaina, jossa sitten päättäisin, että pistetäänkö uuniin paistumaan possua vai nautaa. Lammasta en ole oppinut syömään, joten sitä ei kiitos. Tai kävisinkö sittenkin kalakaupassa ja ostaisin vaikka lohta. Kanasta tykkää kaikki, eli voisin ostaa kokonaisen kanan ja täyttäisin sen. Ja jos vieraita on tulossa paljon, voisi lihaa, lintua tai kalaa olla kahta lajia.
Sitten vihanneksiin. Peri-irlantilaiseen ateriaan kuuluu aina(kin) kahta eri lajia vihanneksia, siis tietysti perunoiden lisäksi. Ne voidaan joko keittää tai paahtaa uunissa. Minä paahdan usein palsernakkaa, porkanaa, tavallista sipulia ja valkosipulia oliviöljyssä ja päälle vähän suolaa. Porkanat viipaloin ja esikeitän ja pistän ne sitten palsternakkaviipaleiden kanssa vuokaan ja päälle loraus oliviöljyä ja vähän suolaa. Sipulit lisään sitten vähän myöhemmin.
Meillä tykätään myös kukkakaalipaistoksesta. Keitän kukkakaalit ensin ja teen valkokastikkeen, jonka sekaan laitan paljon cheddar- juustoa. Sitten vuoka uuniin ja kun pinta on vähän ruskea pois uunista.Perunoita voi olla myös kahta lajia. Vaikkapa pieniä kuorineen keitettyjä ja sitten uunissa paahdettuja, roast potatoes. Tai valkosipuliperunoita ja muusia. Suomessa syömme aina paljon pakastealtaan perunaherkkuja.
Siis voiko helpompaa olla kuin heittää jäiset valkosipuliperunat vuokaan ja uuniin... Täällä en viitsi niitä edes tehdä, kun ovat niin suuritöisiä.
Irlannissa lounaan yhteydessä tarjotaan aina ruokaan sopivaa kastiketta. Jos on vaikka lohta ja paahtopaistia tarjolla, niin kokki vääntää sitten kahdet kastikkeet. Helppoahan se on, kun kaupasta saa valmiina pusseja, purkkeja ja ihan vaikka valmiiksi tehdyn kastikeen.
Mitään alkuruokaa ei Sunday Lunch vaadi, eikä leipääkään. Keskitytään mielummin jälkiruokiin. Niitäkin pöydässä saattaa olla useampaa lajia: pavalovaa, tiramisua, suklaakakkua, juustokakkua, sisäänleivottua omenapiirakkaa kermalla tai jäätelöllä... Tässä listasin vähän esimerkkejä täällä suosituista jälkiruoista. Ihan hyviä, mutta äkkimakeita.
Juomaksi tarjoaisin viinä, vettä ja täällä pöydällä on usein myös limsaa.
 Sitten kun ruokaa on vähän sulateltu, on teen ja kahvin aika. Nyt pääsee emäntäkin jo vähän helpommalla, sillä kaupasta ostetut keksit käyvät ihan hyvin kyytipojikisi.
Meillä tälläisiä sunnuntai-lounaita tehdään aika harvoin. Ihan siitä syystä, että sunnuntaina jokainen heräillee omaan tahtiinsa ja poijilla on omia menoja, joten lounasaikaan meillä ei välttämättä ole kotona kuin kissa. Eihän sitä tietysti kukaan kiellä, etteikö lounasta voisi syödä myös päivällisenä.
Niin ja jos tälläista ruokaa tekee sunnuntaina mieli, eikä kokkaaminen huvita, niin aina löytyy pubeja, joissa saa kunnon lounaan. Eikä tarvitse edes tiskata!
Nämä kuvat ovat Corkin kuuluisasta kauppahallista, joka on nimeltään English Market.













tiistai 26. tammikuuta 2016

Vettä ja kenkutusta

Olen täällä vähän alavireessä. Ihanan Irlannin Inhottavat Ilmat minua kenkuttavat. Joo, joo ei saisi marista, kun asiat voisivat olla paljon huonomminkin. On katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa jne. 
Kun sain viimein Möykyn pois elämästäni, seurasi elämässäni jakso, jolloin valittaminen rohmahti pohjalukemiin. Heräsin aamuisin – ihan totta – hymyssä suin ja odotin innolla mitä kaikkea päivä toisikaan tullessaan. Edes Ihanan Irlannin Inhottavat Ilmat eivät saaneet minua suuttumaan. Totesin vain, että  hei tänään sataa, mutta se ei haittaa, koska voin tehdä vaikka mitä sisällä. Olin niin onnellinen, kun tunsin itseni terveeksi ja jaksoin tehdä muutakin kuin lojua sohvalla.
Jos en itse valittanut turhasta, en myöskään jaksanut kuunnella kenenkään muidenkaan marinaa. Oikeista ongelmista saa valittaa, mutta turhista ei. Ja kun oikein tarpeeksi syvälle kuoppaa kaivetaan, niin meillä länsimaalaisilla näitä oikeita ongelmia ei oikeastaan olekkaan kovinkaan paljon.
Toisaalta on suorastaan terveellistä, että nyt vedän herneen nenääni (tai tässä tapauksessa koko pussin), kun sadekautta on jatkunut yli kaksi kuukautta. No, välillä on ollut lyhyitä taukoja ja sitten on taas hanat auenneet. Pari viikkoa sitten saimme iloksemme yöpakkaset, ja niistä johtuen teistä tuli luistinratoja. Kesärenkaat ja luistiradat eivät ole hyvä yhdistelmä ja yhtenä aamuna auto lähti hiljaisesta vauhdista huolimatta omille teilleen. Onneksi sain sen kuitenkin, kuin ihmeen kaupalla, ruotuun ja pääsin töihin. Onnettomuuksia oli siellä sun täällä ja liikenne yhtä sekamelskaa.
Terveellistä tämä kenkutus on siksi, että se tarkoittaa sitä, että olen pystynyt palaamaan takaisin entiseen elämääni. Siinä entisessä sai myös marista esim. sateesta, liukkaista tiestä, tylsästä työpäivästä... Nykyisin voin jopa aamulla voi nousta väärällä jalalla ylös. Sitä voi ja saa joskus kiukutella ja mököttääkin. Siis ihan hyvällä omallatunnolla, tuntematta siitä syyllisyyttä. Pysyttekö mukana?
Tietysti sateessakin voisi kävellä, mutta se nyt ei mielestäni ole kovin hauskaa/kivaa/virkistävää. Jos en olisi tiukalla dietillä juuri nyt, olisin syönyt kenkutukseeni Fazerin Sinistä jo monta levyä.  Onnittelen itseäni siitä, että olen pystynyt täällä sateen keskellä  vastustamaan suklaan kutsua.
Kuivempia kelejä odotellessa...






perjantai 22. tammikuuta 2016

Saulit lämmittää!

Nyt ei ole kyse Sauli Niinistöstä, eikä muistakaan tuntemistani Sauleista, vaan näistä ihanuuksista...







Ehdottomasti viime vuoden paras ostos. Enää ei jalkoja palella meidän kylmillä lattioilla.



tiistai 19. tammikuuta 2016

Ja vihdoinkin meillä hyasintit tuoksuvat...

Hyasintti on täällä kevätkukka, eikä kovin suosittu jouluna. Meille suomalaisille joulu ei ole joulu, jos hyasinttit eivät tuoksu. Pitää olla lanttulaatikon, piparkakkujen ja hyasinttien tuoksu, muuten ei joulu tunnu joululta, eikö niin?

No, vaikka me emme täällä edes joulua viettäneetkään, piti joulutähtien lisäksi minun saada taloon edes yksi hyasintti. Kiertelin kauppoja, mutta ei onnistanut. Kävin sitten kaksi viikoa ennen joulua ostamassa viisi sipulia, jotka istutin ruukkuihin. Taisin olla pahasti myöhässä, sillä ensimmäinen näistä istuttamistani sipuleista kukkii vasta nyt.

Joulutähdet heitin jo roskiin, mutta nyt meillä tuoksuu hyasintti. Vietetään nyt sitten vaikka jälkijoulua!







sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Viisuilemaan

Viime vuosista on ilmeisesti viisastuttu ja tänä vuonna ei Euroviisuissa tarvitse hävetä Irlannin kappaletta. Täältä lähtee nimittäin Tukholmaan viisuilemaan Irlannin kestojulkkis Nicky Byrne. Sunlight on kappaleen nimi ja veikkaan jo nyt, siitä tullaan tykkämään.
Nicky Byrne on tuttu suositusta poikabändistä Westlifestä. Hän on myös meidän entisen pääministerin, (sen joka oli ennen Briania, ja josta en myöskään tykännyt yhtään) Bertie Aheranin, vävy sekä kuuluisan kirjailijan Cecilia Ahearnin lankomies. Hänellä on mm. oma show televisiossa ja radiossa sekä näyttää olevan vakiovieras Dublinin seurapiiripippaloissa. Katsotaan miten Nickyn käy!
 Mitäs mieltä olette? Tuleeko pisteitä Irlannille tänä vuonna vai ei?

perjantai 15. tammikuuta 2016

Pilateksen pauloissa

Käyn kerran viikossa pilatestunnilla. Tässä lähellä on studio, jossa pidetään vain ja ainoastaan pilatestunteja. Valittavana on ihan niitä perinteisiä mattotunteja tai sitten laitetunteja. Minä jätän laitteet muille ja käyn mielummin matolle venyttelemään. Pilateksessa minua on aina viehättänyt sen rauhallisuus ja tehokkuus. Kuinka pieni, oikein tehty liike voi ollakkin niin tehokas! 
Ei mitään tärykalvoja tärysyttävää musiikkia, eikä naama punaisena huutavaa ohjaajaa. Musiikkia ei välttämättä tarvita ollenkaan tai jos jotain soitetaan, niin se on rauhallista ja taustalla.

Eräs erittäin liikunnallinen ystäväni on entinen balleriina ja opettaa edelleen päivätyönsä ohessa lapsille baletinalkeita. Hän on ikäänsä nähden erittäin hyvässä kunnossa ja liikkuu paljon. Ryhmätunneista hän on kanssani täysin samaa mieltä. Hän ei maksa siitä, että joku kaksikymppinen huutaa hänelle, sylki suusta  lentäen. Se, että 50 plus vuotinen ei enää taivu yhtä notkeasti kuin 30 vuotta sitten, ei huutamalla parane. Liian usein ohjaajat unohtavat sen, että ikä tekee tehtävänsä ja että jokainen tekee tunnilla liikkeet ja kuviot omalla kapasiteetillään. Ystäväni sanoikin, että on joskus tehnyt mieli sanoa tunnin jälkeen ohjaajalle, että katsotaan miten itseltäsi sama tunti sujuu 30 vuoden päästä!  Hän on myös kävellyt tunnilta pois kesken kaiken, jos ohjaajan asenne on ollut ylimielinen. Hyvä! Ei ryhmätunnit ole pelkästää nuorille ja notkeille! Olenkin sanonut hänelle, että kun hän pääsee eläkkeelle voisi alkaa itse vetämään liikuntaryhmiä varttuneimmille. Uskon, että tilausta olisi!

Pilatesta kiitän sitä, että alaselkäkipuja ei ole ollut enää pitkään aikaan, ja välillä kovasti kiristävät selän arvet ovat  myös”löystyneet”. Ryhtikin on parantunut. Yritän mahduttaa viikkooni tästä lähtien kaksi tuntia, sillä tunnin jälkeen on niin hyvä ja venynyt olo.  Joulukuussa oli pitempi tauko ja tunsin se heti. Maksoin juuri etukäteen kymmenen tuntia, joten tarkanmarkaneurontyttönä jo sekin saa minut studiolle.
Zumbainnostus loppui siihen, kun en enää voinut katsoa tunnilla ylikierroksilla hyppivää nuorta naista ja hänen ”kannustavaa” ystäväänsä. Minun teki suorastaan pahaa, kun nuori kaunis nainen oli niin järkyttävän laiha ja halusi vain pottaa enemmän kaloreita. Toinen syy oli se, että ohjaaja oli jäänyt CD-aikakaudelle. Hän nimittäin vaihteli CDitä soittimeen ja etsi sopivia kappaleita! Ja me sitten odottelimme...  Täytyy katsoa, jos jostain löytyisi sopivampi tunti.
Kävelylenkit jäivät pitkäksi aikaa, kun ulkona on ollut niin surkea ilma. Yritän nyt saada itseni taas useammin illalla ulos, oli sitten vaikka kuinka pimeä. Eihän se pimeys Suomessakaan kävelijöitä haittaa.  Kyllä se niin on, että ei minusta saa himoliikkujaa tekemälläkään. Uskon, että into liikkumiseen on veressä. Toisilla se on ja toisilta se puuttuu. Ja minä kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. 
Silloin harvoin, kun löytyy liikuntamuoto josta ihan oikeasti nautin, niin siitä pitää pitää kiinni. Pilatesta voin suositella lämpimästi kaiken ikäisille ja kuntoiseille!




tiistai 12. tammikuuta 2016

Töissä Irlannissa - osa 1

Tässä se nyt tulee; ensimmäinen toivepostaus. Kerron tässä ensimmäisessä osassa aiheesta yleensä ja seuraavassa keskityn enemmän omiin kokemuksiini. Laitan tähän myös hyödyllisiä linkkejä, jos vaikka postausta lukee joku, mahdollista muuttoa Irlantiin suunnitteleva. Sieltä voi sitten lukea enemmän verotuksesta, eläkkeistä, sotu-maksuista yms.
Ihan tähän alkuun sellainen toteamus, että olen ollut Suomessa töissä lyhyen pätkän reilusti yli 25 vuotta sitten, joten vertailupohjaa ei sieltä ole. Minulla ei ole mitään käsitystä esim. Suomen palkkatasosta.
Työpaikan löytyminen Irlannissa ei nykyisin ole enää yhtä toivotonta kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Lama alkaa olla jo takanapäin ja töitäkin on tarjolla enemmän. Rekrytointitoimistot hierovat taas käsiään, kun on mitä mainostaa. Ja senhän he kyllä osaavat, nimittäin mainostamisen. Olen täysin kyllästynyt koko ammattikuntaan. Välillä on tehnyt mieli kysyä, että osaatteko te lukea. Minulle on nimittäin soitettu mm. työpaikoista, jossa pitää puhua sujuvaa norjaa ja tanskaa. Rekrytointitoimisto ei oikeastaan välitä mistään muusta kuin siitä, että saa sovitun komission välittämästään työpaikasta. Työnantajalle kerrotaan mitä kerrotaan työnhakijasta ja toisinpäin. Haastattelussa saatta selvitä jo ensi metreillä, että kumpikin osapuoli tuhlaa vain aikaansa. Harmittaa, etenkin silloin, jos haastatteluun on matkustettu kauempaa.
Olkaapa siis tarkkoja näiden välitystoimistojen kanssa, ja lypsäkää tietoa tarjolla olevast työpaikasta niin paljon kuin vain suinkin pystytte. Hyvä idea on myös pyytää kopio siitä CVstä, jonka toimisto on lähettänyt työnantajalle. He nimittäin saattavat hyvinkin muokata hakemusta sopivaksi. Onhan se vähän noloa, jos haastattelutilanteessa CV ei tunnu omalta.
Jos sitten kutsu haastatteluun käy, kannattaa muistaa, että vaatimattomuus ei todellakaan ole täällä valttia. Eikä se, että istuu tuppisuuna ja vastaa kysymyksiin  yes tai no. Tai on liian rehellinen. Haastattelussa on hyvä muistaa se, että Irlannissa osataan olla kiinnostuneita ja positiivisiä, vaikka haastateelija ei oikeasti olekkaan kiinnostunut sinusta, eikä tule tarjoamaan toista haastattelua eikä sitä työpaikkaa. Se, että haastattelun aikana heitetään ilmaan excellent, great, very good...ei tarkoita sitä, että olet täydellinen työnhakija. Se nyt vaan on paikallinen tapa, eikä lupaa välttämättä yhtään mitään. 
Koska esimerkiksi naiselta ei voi kysyä perheenperustamisaikatalua, olen aina itse todennut jossakin välissä, että kun on lapsilukin jo täyna..vihje, vihje, en jää äitiyslomalle. Enkä kyllä ole jäänytkään! Ja poikien ollessa pieniä päivähoito ei koskaan ollut mikään onglema, koska meillä oli au pair tai sukua asui naapurissa (joo, ei tosiaan asunut). Valkoiset valheet ovat tässä maassa ok, mutta kannattaa muistaa mitä tuli valehdeltua!
Toimistot täällä voivat olla joko huippumorderneja tai vanhoja, ahtaita vetoisia rakennuksia, jossa toimistohuonekalut on hankittu kauan, kauan sitten. Työpaikan viihtyvyys ei ole useinkaan kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Avokonttorissa istuvat omissa, sermeillä erotetuissa, "kopeissaan"  pomot ja alaiset, eikä oman ovellisen toimiston saaminen ole ollenkaan itsestäänselvyys. Ympärillä on aina menua ja puheen sorinaa, sillä täällä puhutaan paljon, aidasta ja aidaan seipäästä. Siksipä minäkin lyön välillä luurit koriville, kun en jaksa kuunnella sitä pulputusta.
Jos työpaikalla on liukuvatyöaika, harva saapuu sinne aikaisin. Työpäivä aloitetaan myöhään ja samalla se myös venyy iltaan. Moni pitää tunnin lounaan, mutta ne ajat ovat takanapäin,jolloin lähdettiin lounastunnilla pubiin kaljalle. Pubiin saatetaan kyllä mennä, mutta syömään. Työpäivän jälkeen ei suunnisteta porukalla pubiin vaan kauppaan, kotiin tai harrastusten pariin. Tai siis ainakin me vanhemmat toimimme näin!!!
Uuden työntekijän on hyvä haistella työpaikan tapoja ja ilmapiiriä. Ruokalassa ei välttämättä katsota hyvällä sitä, että menee yksin istumaan ja lukemaan kirjaa. Ei, sitä mennään reippaasti työkavereiden viereen istumaan ja osallistutaan keskusteluun. Silloinkin, kun haluaisi kiireiseen päivään hiljaisen tauon. Ei välttämättä onnistu täällä!
Irlantilaisilla on aina aikaa jutteluun, ja monta kertaa jään kotiinlähtöä tehdessä suustani kiinni vielä aulassa. Täällä toinen huomioidaan ja tervehtiminen ja kuulumisten kysyminen kuuluu asiaan. Ei kuitenkaan kannata vuodattaa pilalle mennyttä viikonloppua tai riitaa miehensä kanssa työkavereille. Kuulumisia kysytään, mutta niihin vastataa, että hyvin pyyhkii ja hymyillään vielä päälle!
Yksityinen sairasvakuutus ja työantajan osittain maksama eläke, eivät täällä ole itsestäänselvyyksiä. Yksityisellä puolella ne eivät läheskään aina kuulu ”pakettiin”. Kansaneläke kertyy kaikille veronmaksajille, ja samoin sotu-maksut otetaan palkasta. Muutekin eläkeasiat ovat täällä monimutkaisia, eikä se, että on maksanut vuosikymmeniä rahaa ykstyiseen eläkekassaan välttämättä takaa mukavia eläkepäiviä. Nimittäin osakkeet täällä romahtivat laman aikana ja moni jäi nuolemaan näppejään. Siksipä omistuasunto on Irlannissa kodin lisäksi myös tärkeä sijoitus tulevaisuutta varten.  Valtion leivissä olevilla olevilla on sitten ihan omat sääntönsä ja etunsa.
Mistään lomiltapaluurahoista tai kodinhoidontuiesta ei tässä(kään) maassa ole kuultu. Päivähoito on yksityistä, joten tarkasti saa laskea kannattaako työnteko lasten ollessa pieniä. Koulut eivät ota huomioon vanhempien työssäkäyntiä, joten kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että perheen ja työn yhdistäminen on haastavaa. 
Mielestäni täysin hyödytöntä keskustelua käydään siitä, onko töissä käyvä äiti huono äiti. Itse enenergiaani näihin keskusteluihin käytä. Pitkään kotona oleminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että eläkettä ei kerry ja jotenkin sitä pitää vanhanakin elää. Irlannissa mielestäni puhutaan aivan liian vähän naisten keskuudesssa siitä, että miten kotona ollut nainen pärjää, jos miehelle tapahtuu jotain. Avioerotilanteessa mies joutuu pitämään huolen perheestä siihen asti kuin nuorin lapsi on 18 vuotta, mutta entäs sitten?
Osa-aikatyö on Irlannissa yleistä ja suosittua etenkin äitien keskuudessa. 
Palkkatasosta sen verran, että minimipalkkaa nostettiin juuri ja se on nyt €9.15 per tunti. Aikaisemmin se oli €8.65. Työttömyskorvaus ei ole palkkaan sidottu ja sen saamiseen vaikuttaavat myös puolison tulot. Kansaneläkettä aletaan maksamaan 66 ikävuodesta eteenpäin. Eli tässä on vielä monta työvuotta edessä!
Palkallisia,  yleisiä lomapäiviä (joita Bank Holidayksikin kutsutaan) on yhdeksän. Jos juhlapäivä sattuu viikonloppuun on sitä seuraava maanantai vapaa. Keskinmäärin yksityisellä sektorilla lomapäivä on 20 plus yleiset lomapäivät. Kuukauden kesälomia ei täällä harrasteta, vaan yleensä olettan n. pari viikkoa kesällä ja muut sitten ripotellaan ympäri vuoden. Valtion viroissa lomapäiviä on huomattavasti enemmän.
Irlannissa on paljon kansainvälisiä yrityksiä ja ulkomaalaisiin työntekijöihin on totuttu. Tämä on kuitenkin pieni maa ja piirit sen mukaiset. Turha sitä on kieltää, etteivätkö suhteet täällä auttaisi. Niinpä töitä etsiessä kannatta aina mainostaa asiaa myös ystäville, tuttaville, naapureille... sillä joku saattaa tuntea jonkun, joka tietää vapaasta työpaikasta. Nimimerkillä Kokemusta On...
Kysyä saa ja vastaan jos osaan!
Tässä vielä niitä linkkejä:
Vuosilomista 
http://www.newstalk.com/Irish-workers-get-less-holidays-than-EU-counterparts
Palkoista
http://www.brightwater.ie/docs/default-source/salary-surveys/salary-survey-2015.pdf?sfvrsn=2
Irlantiin muuttaville tietoa esim verotuksesta
http://www.revenue.ie/en/personal/circumstances/moving/
Valtion sivut, joista löytyy paljon tietoa esim sosiaaliturvasta, koulutuksesta yms.
http://www.citizensinformation.ie/en/




sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Olisi pitänyt...

Olisi pitänyt taas tehdä ja ehtiä vaikka mitä tänä viikonloppuna. Ja kyllähän sitä tuli tehtyä sitä sun tätä, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Piti tännekkin kirjoittaa pari postausta ja käydä ottamassa uusia kuvia... Ja aloittaa kirjoittamaan niitä toivepostauksia, joita en suinkaan ole unohtanut. 

Olisi pitänyt vastata pariin sähköpostiin, mapittaa iso kasa papereita, käydä kaatopaikalla ja siistiä takapihaa myrskyjen jäljiltä. Miksihän sitä aina piiskaa itseään niillä tekemättömillä asioissa, eikä listaile niitä tehtyjä? Selvitin pyykkikasoja, kävin tekemässä viikon ruokaostokset, leivoin piirakan, tein salaatin illanistujaisiin, pesin alakerran lattiat ja yläkerran kylppärin. Ja tietysti kokkasin perheelle sapuskaa. 

Tai ehkä minua eniten harmittaa se, että sitä kotoilu ja -sohvailuaikaa ei taaskaan ollut tarpeeksi. Ja kuitenkin tämä oli ihan hyvä viikonloppu:  käytiin miehen kanssa Thai-ravintolassa syömässä, pilatestunti ja kävelylenkki piristivät, vietin mukavan illan ystävien kanssa ja nukuin pitkään aamulla. Niin, ja aloitin neulomaan helpommalla ohjeella puuvillapuseroa. Alkuperäinen ohje oli niin monimutkainen, että eräs mestarineuloja, jolle mikään ohje ei ole liian vaikea, pyöritti päätään sen nähdessään.

Toisaalta, jos itselleen ei laita minkäänlaisia tavotteita, menisi nämä viikon kaksi kullanarvoista päivää ihan vain oleillessa ja haahuillessa. Ei siinä haaluilussakaan mitään pahaa ole, pieninä annoksina. Viikot kun nyt ovat yleensä niin kiireisiä, että silloin ei ehdi mitään ylimääräistä. Viikonloppuina olisi hyvä saada rästihommia hoidettua.

Minusta hyvä viikonloppu on sellainen, että tuntee akkunsa on lataantunee, jos ei nyt ihan täysin, mutta ainankin melkien. Eikä edessä oleva maanantai-aamu
tunnu ihan mahdottomalta ajatukselta...

Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille!


Kuvat viime viikonloppuna otettuja.




















keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ja kuvastin kertoo...

Naapuri on kova siivoamaan, eikä voi sietää mitään turhaa ympärillään. Auton nokka kääntyy kohti kaatopaikkaa paljon usemmin kuin meidän.
Jokin aika sitten rouvalla oli taas talonraivaus päällä, ja hän kysyi haluaisinko heidän vanhan peilinsä. Raavin päätäni ja katsoin ruskeaa, raskasta peiliä. Säälihän se olisi, jos se päätyisi kaatopaikalle. En keksinyt sille paikkaa, mutta kannoin sen tien yli kuitenkin. Mies ei tietysti ollut ollenkaan innostunut aarteestani. Hän nimittäin on naapurin kanssa samoilla linjoilla näissä raivausasioissa. Kaikki (hänen mielestään) turha kaatopaikalle vaan.
Ruskea väri ei miellyttänyt silmää. Valkoista, Antiikki-nimistä, kalkkimaalia oli vielä purkissa, joten ei kun maalaamaan. Tummanruskeat kehykset tarvitsivat  kolme maalauskertaa, enkä sittenkään ollut tyytyväinen tulokseen.
Onneksi keksin,  että tehdään siitä vanhan ja vähän kuluneen näköinen. Heikkapaperilla hankasin sieltä täältä maalia pois ja yllätyksekseni peilistä tulikin ihan kivan näköinen. 
Mies ei kelpuuttanut sitä makuuhuoneeseen, koska peili oli liian suuri. Oikeassa hän olikin, joten päätin viedä sen  kirpputorille. Viime hetkellä sille kuitenkin löytyi täydellinen paikka yläkerran käytävältä.  Nyt voin siitä ohi kävellessäni ihailla vilkaista itseäni ja tehdä tarkastuksen ennen kuin lähden ihmisten ilmoille. Isäntäkin on nähty peilin edessä kohentamassa kampaustaan!
 Ja taas tuli todistettua, että toisen romu on toisen aarre.



Ostin tämän Debenhamista miehelle joululahjaksi vuosia sitten.




tiistai 5. tammikuuta 2016

Vuoden tylsin kuukausi

Täällä sitä yritetään päästä arkeen kiinni. Työpöydällä oli paperia ja pakettia odottamassa. Eikä sekään yhtään piristänyt, että ensimmäisen työpäiväni aloitin kaatamalla litratolkulla vanhentunutta maitoa lavuaariin. En muuten ole koskaan lomien jälkeen oikein juttutuulella, ja small talk suorastaan ärsyttää. Sitä haluasi vain hypätä suoraan vanhaan tuttuun rutiiniin, ilman näitä how was your holiday, any snow...kysymyksiä. No, onneksi me kaikki olimme samassa venessä ja lomaltapaluublues vaivasi jopa irlantilaisia.
Tammikuu on kyllä kuukausista se ehdottomasti tylsin. Edessä vielä monta pimeää ja vetistä viikkoa ennen kevättä. Kukkarossa vilkuttaa Matti ja kesää en viitsi edes ajatellakkaan. Kinkut, kalkkunat ja suklaat ovat jämähtäneet vyötärölle. Kalenterikin näyttää vain töitä ja roskapönttöjen tyhjennyspäiviä. Muutenkin on sellainen epävireinen olo. Eikä se auta yhtään, että sääennuste näyttää sitä samaa vesisadetta.
Tulvivat joet ovat täällä edelleen suuri ongelma. Taloja ja liikehuoneistoja on tuhoutunut ympäri maata. Teitä on myös poikki ja pellot lainehtivat. Irlannissa, jos missä, ei kannata edes ajatella ostavansa tai rakentavansa taloa joen lähelle. Vakuutus korvaa, jos hyvin käy, ensimmäisen tulvan tuhot, mutta seuraavalla kerralla oletkin sitten ihan yksin. Täällä tyypilliset vuorovesivaihtelut tuovat tietysti lisämausteita tulvan torjuntaan.
Koska en itse asu veden äädellä, unohtuu minulta nousu- ja laskuvedet ja niiden vaikutukset ja aikataulut. Silloin harvoin kun täällä rannalla käyn, en koskaan muista, että kannattaisi ehkä vilkaista myös vuorovesiaikataulua, jos haluaa kävellä rantaviivaa pitkin.  Sillä kun vesi alkaa nousta, niin siinä voi tulla kiire karkuun.
Huomenna on täällä loppiaisen lisäksi se päivä, jolloin joulukuusenkoristeet saavat viimeinkin kyytiä. Jos ne pakkaa pois liian aikaisin, tuo se kuulemma mukanaan huonoa onnea alkaneelle vuodelle. Itse pakkasin joulun pois jo viikonloppuna, joten edessä saattaa olla normaalia surkeampi vuosi. 
Nyt pitäisi keksiä jotain piristystä tammikuuksi. Olisiko mitään ideoita? Onko teistäkin tammikuu tappavan tylsä kuukausi?
Tässä viimeiset joulukuvat, jotka otin sunnuntaina. Silloin nimittäin pilvissä oli kävelylenkin kokoinen aukko!