lauantai 3. joulukuuta 2016

Tietämättäni trendikäs

Täällä pienessä Corkissakin Tanska on nyt niin IN. Ensin tuli Tiger, joka on edelleen, ainakin viikonloppuisin, tupaten täynä. Kaksi viikkoa sitten ovensa aukaisi Sostrene Grene, jossa Saran kanssa kävimme viime lauantaina. Kyllä, menen varmasti siellä käymään joka kerta, pyörin kaupungilla. Kivoja ja ai niin scandeja, mutta my;s  kukkarolle sopivia sisustusjuttuja ja vähän muutakin.


Sellaisia hyviä uutisia kuulimme täällä myös, että Ikea laajentaa toimintaansa tänne meidän lähelle, vuoden parin sisällä. Eli Ruotsikin on sitten edustettuna. Entäs sitten se sinivalkoinen Suomi? Se, sellainen ujo serkku, joka jää rennon Tanskan, itsevarman Ruotsin ja rikkaan Norja taakse. Suomi-Serkulla olisi paljon annettavaa ja enemmän älliä päässä kuin noilla kolmella yhteensä. Jotenkin Suomi ei vaan osaa puskea itsenään eturiviin ja tehdä kaikille tiettäväksi, että katsokaa minä olen täällä.


Yksi ongelma on myös tämä scandi-sana. Yleensä ottaen luullaan, että Suomi on osa Skandinaviaa, vaikka ei olekaan. Kun näillä saarilla puhutaan scandi- tyylistä, tarkoitetaan sillä myös suomalaista designiä. Näitä maantieteellisiä ilmaisuja ei kannata ottaa turhan tarkasti, sillä etenkin naapurisaarella maantietoa ei ole iskostettu kansalaisten päähän. Pohjoismaiden pääkaupungit menevät iloisesti sekaisin, jos niitä yleensä edes tiedetään. Kartalta tuskin Suomi edes löytyy. Eikä ihme, sillä Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan erokin on edelleen monelle epäselvä asia. Englannin kielessä käytetään onneksi Nordic-sanaa, johon Suomikin kuuluu ja kokonaan. Kuten jo sanoin, turha on alkaa saivartelemaan, ollaan sitten vaikka scandeja, sillä ainakaan näissä sisustusasiossa se kannattaa.


Olen törmännyt viime aikoina useampaan kertaan tähän tanskalaisten viljelemään hygge-sanaan. Tänään luin siitä artikkelin irlantilaisesta sanomalehdestä, ja tajusin että olen elänyt hygge-lifestyleä jo iät ja ajat. Olen siis ollut aikaani edellä ja tietämättäni trendikäs. "Hyggeläinen" osaa siis nauttia elämän pienistä iloista, jotka eivät maksa juuri mitään.


Vai, mitä mieltä olette?


1. Vaihdan aina töistä tultuani verkkarit jalkaan ja pistän fleecen päälle.
2. Meillä on kissa, joka lötköttää milloin missäkin. Mieluiten puhtaiden lakanoiden päällä. Kodistamme löytyy myös monta torkkupeittoa, jotka ovat kovassa käytössä.
3. Kävelyretkiltäni tuon toisinaan oksia kotiin tai käyn leikkaamassa pihalta jotain vihreää kukkamaljakkoon.
4. Totta kai luen, niin kirjoja kuin lehtiäkin. Kirjoja ostan kirppareilta ja lehtiä kierrätän.
5. Astiakaapistani löytyy hieno valikoima Muumi-mukeja, tee hetkeä varten.
6. Kynttilöitä meillä on vaikka muille jakaa ja niitä myös ahkerasti poltetaan.
7. Sohvalle neuloessani minulla on lämpimät sukat jalassa, Muumi-muki ikkunalaudalla ja torkkupeitto jalkojen päällä. Joskus myös kissa lämmittää jalkojani.
8. Leipää en kotona leivo, mutta viime viikonloppuna tein ison kattilallisen vihanneskeittoa.
9. ...ja minulla on blogi jossa voin jakaa hygge-lifestyleäni teidänkin iloksenne.


Te lukijat olette siis tietämättänne seuranneet aikaansa edellä olevan henkilön hygge-blogia. Olemme siis kaikki, te ja minä, trendikkäitä!


Nytpä toivotankin mukavaa lauantai-iltaa kaikille trendikkäille lukijoilleni. Minulla on taas verkkarit jalassa, fleece päällä, vedenkeitin kiehumassa ja kirja odottamassa lukijaansa. Niin, ja se torkkupeitto sovalla odottamassa. X-Factor on katsottu ja ai, että kuinka hienosti kaima taas esiintyi.









8 kommenttia:

  1. Pitkään olen jo miettinyt, että mikä ihmeen hygge, en ole viitsinyt tarkistaa. No nyt se selvisi, tuon listan perusteella siis minä! Kissan asemasta tosin on jaloissa pari koiraa.
    Ja samaa mieltä skandeistakin, kyllä me ollaan niitä, kuka enää maantietoa osaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet siis trendikäs! Helpompi vaan sanoa, että skandeja ollaa menkin.

      Poista
  2. Mä lasken Suomen myös Skandinaviaan ja niin laskee saksalaiset muutenkin. Jos oltais geografisesti oikein tarkkoja, niin sitten Skandinaviaan (niemimaahan) ei kuuluisi Tanskakaan vaan ainoastaan Ruotsi ja Norja, joten sovitaan, että kaikki neljä maata kuuluu mukaan ja mun puolesta Islantikin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ollaan kaikki vaan skandeja, mitä tuosta niuhottamaan.

      Poista
  3. Joo, osattiin sitä hyggeillä jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty. Kiitos taas kerran hauskasta jutusta. Hyvää toista Toista adventtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että suurin osa suomalaisista on hyggeillyt jo vuosia!

      Poista
  4. Minakin olen hyggeihminen vaikkei kissoja kotona olekaan.
    Torkkupeittoja on vaikka muille jakaa ja leivonkin paljon.
    Sukkia kudon ja mukejakin on paljon, ei kylla Muumeja kun
    ovat liian pienia. Kirjat torkkupeiton alla ihan paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sitä hyggeillään siellä Israelissakin? Trendikäs olet sinäkin.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!