torstai 24. marraskuuta 2016

Muureja ja muraaleja

Halusimme siis nähdä lisää seinämaalauksia ja sitä Belfastin toista puolta. Titanic-museoon ei aika riittänyt. Tiesittekö, että se rakennettiin juuri Belfastissa? Parlamenttitalonkin halusimme käydä katsastamassa. Hyppäsimme Hop on Hop off- bussiin ja teimme 1.5h kierroksen kaupungissa ja vähän sen ulkopuolellakin.

Ennen kuin lähdetään bussin mukana kierrokselle, on pakko mennä ajassa taaksepäin. 1921 Irlannista tuli vapaavaltio, lukuunottamatta kuutta pohjoisinta lääniä, jotka jäivät Britannialle. Kansan mielipide jakautui asiasta kahtia ja nyt taistelivat keskenään irlantilaiset.


Parlamenttitalo


Pohjois-Irlannin väestöstä 30%  oli katolilaisia. Vuosien kuluessa he tunsivat itsensä entistä enemmän toisen luokan kansalaisiksi, eikä ihan syyttä. Katolilaisten oli huomattavasti vaikeampi saada työpaikkoja ja kaupungin/ kunnan asuntoja kuin protestanttien. Kouluissa ei lapsille opetettu Irlannin historiaa, eikä iirin kieltä. Irlannin kolmivärinen lippu oli myös pannassa, eikä Sinn Fein- puolue saanut toimia. Protestanttien enemmistö, vaaleissa kuin vaaleissa, taattiin siten, että äänioikeus riipui varallisuudesta ja asunnosta ja siitä maksetuista veroista. Vaalipiirit olivat myös suunniteltu niin, että vähemmistöllä oli enemmän ääniä kuin enemmistöllä. Meni pitkään ennen kuin äänioikeus oli kaikilla 18-vuotta täyttäneillä.

Mielenilmaisut ja marssit lopetettiin nopeasti "kruunun" toimesta. Välit kiristyivät, ja siitä seurasi entistä enemmän väkivaltaa, verenvuodatusta ja vihaa. IRA nosti päätään ja Britit lisäsivät joukkojaan. Autopommeja, tuhopolttoja, polttopulloja ja suoranaista teurastamista. Enää pommeja ei räjäytetty pelkästään pohjoisessa, vaan IRA teki tuhojaan myös Englannissa. Kosto eli, puolin ja toisin.

Elämä Pohjois-Irlannissa rauhoittui vasta 90-luvun loppupuolella. Pitkäperjantain rauhansopimus astui voimaan vuonna 1998. "The troubles" vaati yli 3500 ihmisen hengen.

Lähdimme siis kiertoajelulle katsomaan sitä Belfastia, joka tuli koteihimme uutisten myötä. Kuvat ovat bussin ikkunasta otettuja, joten taso on mitä on.

"Rauhan"muureja  rakennettiin katolilaisten ja protestanttien asuttamien katujen ja alueiden väliin. Katujen päässä saattaa myös olla rautaportti, joka lukitaan yöksi. Edelleenkään paikalliset eivät eksy vahingossakaan "väärälle" kadulle. Muurien purkamista on ehdotettu, mutta suurin osa on sitä mieltä, että on parempi, että ne jäävät paikoilleen. Sellaiset katujen nimet kuin Shankill ja Falls Road tulivat aikoinaan uutissa tutuiksi.

Pisin muuri on viisi km pitkä ja korkeimmillaan ne saattavat olla lähes kahdeksan metrisiä. Kuten huomaatte muureissa on graffittia koko matkan. Tähän muuriin voi myös käydä kirjoittamssa oman rauhanviestinsä.





Ja sitten niitä kuuluisia seinämaalauksia eli muraaleja. Maalauksissa kuvataan Irlannin historiaa, tunnettuja henkilöitä ja otetaan tietysti kantaa. Yksi nimi ja kuva jäi mieleeni. Bobby Sands aloitti nälkälakon vankilassa, saadakseen vangituille IRAn jäsenille poliittisen vangin aseman. Sands kuoli oltuaan nälkälakossa 66 päivää.

Seuraavalla kerralla haluan ehdottomasti tehdä saman tyyppisen kierroksen, mutta mustalla taksilla. Kuljettajat toimivat samalla oppaina ja kertovat enemmän minkälaista elämä oli "The Troubles" aikana.












Palaan Pohjois-Irlantiin vielä ensi viikolla. 

10 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista. Olen lukenut useamman Irlantiin sijoittuvan romaanin, joten olen kartalla kyllä tästä. Historia kiinnostaa, kun se tuodaan eteen sopivassa muodossa:D. Meillä oli Turkissa myös irlantilainen ystävä. Hänellä oli hyviä leikautuksia, kuten: "On se kumma, kun eivät osaa nuo shiiat ja sunnit elää rauhassa yhdessä, kuten me protestantit ja katoliset Irlannissa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historiaa on paljon mukavampi lukea, kun se on kätketty uskottavaan tarinaan. Jää helpommin mieleen kuin, että tankkaisi tarkkoja vuosilukuja kirjasta. Hyvin irlantilainen ystäväsi letkautti!

      Poista
  2. Voi Kiitos kattavasta ja mielenkiintoisesta historian pikakertauksesta. Taitaa joka kansakunnalla olla omat mustat kautensa. Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Tuskin sellaista kansaa maapallolta löytyykään, jolla ei olisi luurankoja kaapissa. Nämä tapahtumat ovat vielä kovin tuoreita ja niin kovin lähellä. Kerrassaan mielenkiintoinen kierros.

      Poista
  3. Ihan mahtava postaus! Kiitos Saara.
    Muisti on kyllä niin kovin lyhyt. Paljon oli minulta unohtunut ainakin näennäisen tilanteen rauhoittumisen myötä. Mutta kun katselee noita yhä pystyssä olevia muureja, tulee vähän surullinen olo. Koskahan ihmiset oppivat elämään ihmisiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tajunnut ennen matkaa, että ihmiset asuvat edelleen "kahdessa leirissä". Nuo asuinalueet olivat kyllä masentavia ja jos itse olisin siellä tekisin kaikkeni, että saisin perheeni asumaan jonnekkin muualle. Luulen, että viha on niin syvässä, että menee vielä monta vuosikymmentä, ennen kuin sillä voidaan asua normaalisti. Jos sittenkään. Koulut ovat edelleen jaettu uskonnon mukaan, eli se ei kyllä auta tilannetta.

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen postaus kuvineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit, vaikka aihe olikin masentava.

      Poista
  5. Paikka on minulle tuttu vain uutisista ja joistakin synkistä elokuvista, eikä sitä vieläkään osaa ottaa niin kovin rauhalliseksi alueeksi. Mutta kiva kun kävit päivittämässä tietoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on tilanne rauhoittunut, mutta menee vielä kauan ennen kuin ihmiset voivat asua naapureina ilman muureja. Pelkään, että ei tapahdu koskaan.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!