tiistai 29. marraskuuta 2016

Blogikaveri vierailulla

Meille pöllähti kylään oventäydeltä pieniä vieraita lauantaina. Blogikaveri Sara, joka nykyisin asuu Killarneyssä, tuli kolmen lapsensa kanssa käymään Corkissa. Kaikki lapset puhuivat hienosti suomea ja tykkäsivät meidän kissasta, joka puolestaan oli mielissään, kun häntä silitettiin oikein urakalla. Kun mustikkamehut oli juotu ja piparit syöty - kiitos Ikean, lähdimme koko konkkaronkka kaupungille. Pojat olivat innoissaan, kun pääsivät ihan kaksikerroksiseen bussiin ja sinne yläkertaan istumaan. Ai, kuinka oli kiva nähdä lapsia, jotka olivat innoissaan bussiajelusta. 

Sara se vaan on oikein superäiti ja bloggari. Yksi lapsi rattaissa ja kaksi juoksenteli siinä vieressä, kameran roikkuessa kaulassa. Väkeä oli kaupungilla kuin pipoa, mutta aina jossain välissä Sara onnistui ottamaan kuvia. Näille kolmelle annan kyllä kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Niin hienosti he käyttäytyivät, eikä kukaan edes mennyt siinä ihmisvilinässä hukkaan. 

Corkkiin on aukaistu uusi tanskalainen sisustuskauppa ja sinne halusimme ehdottomasti käymään. Ei ehkä paras aika lauantai-iltapäivänä... Sieltäkin hyvin selvisimme pois, mutta seuraavan kerran menenmme Saran kanssa sinne kyllä kahdestaan ja ajan kanssa. Askartelukauppaan eivät pojat enää olisi viitsineet lähteä, vaan halusivat taas bussiin ja sinne yläkertaan.

Paluumatkalla sitten bongasimme suomeksi poliisi- ja paloaseman ja poikien koulun. Siitäkin keskustelimme, että Suomessa ei ole erikseen poika- ja tyttökouluja, vaan kaikki menevät samaan kouluun. Nyt kun itsellä ei ole enää pieniä lapsia, on kiva aina välillä jutustella ystävien lasten kanssa. Ihan turhaan sitä vanhemmat suorastaan kilpailevat keskenään mihin kaikkiin paikkoihin lapsiaan vievät. Miten iloisia Saran lapset olivat niinkin pienestä asiasta kuin kaksikerroksisella bussilla matkustamisella. Meillä kylässä käyvä pikkutyttö taas on aina yhtä innoissaan, kun pyydän häntä leipomaan ja askartelemaan kanssani. Eli ei se lasten kanssa oleminen tarkoita sitä, että aina pitäisi tehdä jotain ihmeellistä ja erikoista.

Olen itse tehnyt äitinä varmasti kakki mahdolliset virheet, enkä ollenkaan luule olevani joku kaiken tietävä lastenkasvattaja. Monen asian olen tajunnut  vasta nyt,kun tilanne on ohi ja lapset kasvaneet. Nyt tuntuu siltä, että ei se lelumäärä tai jatkuva "elämysten" etsiminen ole niin tärkeää. Lapsi nauttii aivan yhtä paljon, kun käydään vaikkapa uimassa, leivotaan kakku, askarrellaan tai poljetaan pyörällä. Tai sitten istutaan bussin yläkerrassa, seurataan liikennettä ja jutellaan niitä näitä. 

Tämmöisiä ajatuksia tänään!

Kiva kun kävit, Sara & tiimi. Tervetuloa uudestaan!

Saran Housefive blogia voi lukea täältä.

Tontut lupasivat välittää viestejä joulupukille.

Karusellissä oli kivaa.




4 kommenttia:

  1. Kiva tapaaminen teillä blogikaverin kanssa (Linkki ei avaudu...)
    Täällä on myös vain tyttöjen ja poikien kouluja,mutta vain uskovaisten keskuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt avautuu! Minun moka. Sinä oletkin nähnyt useita blogikavereita. Jospas menkin vielä joskus kohdataan. Israelissa en ole koskaan käynyt, mutta eiköhän sitä sinnekkin vielä joskus ehdi.
      Täällä uudet koulut alakoulut ovat sekakouluja, siis tyttöjä ja poikia. Ihan vain sen takia, että yksi koulu on halvempi rakentaa kuin kaksi. Yläkouluja taidetaan rakentaa edelleen työille ja pojille, mutta sekakoulujakin löytyy.

      Poista
  2. Lapsivieraita kaipaisin minäkin! Huomasin, että pitkään aikaan en olekaan puuhaillut mitään pienten kanssa.
    Hassu juttu muuten tuo, että vasta myöhemmin oivaltaa monia juttuja, kun tilanne omien lasten kohdalla on jo ohi.
    Olenkin ajatellut, että siksi mummot ovat niin viisaita. Kun näkee asiat vähän kauempaa. Toivottavasti voi sitten uudelleen joskus hyödyntää tuota mummo-viisauttaan ihan käytännössä. Toki pienten omien vanhempien näkemyksiä kunnioittaen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että nyt sitä vasta tajuaa, että pajon vähempikin hössöstys olisi riittänyt. Mummut ne vasta viisaita ovatkin ja todella tärkeitä. Vanhempi poikani soittaa edelleen mummulle monta kertaa viikossa. Toivottavasti minullakin on joskus tulevaisuudessa lapsenlapsia, joille saan olla oikein aito pullantuoksuinen mummu!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!