perjantai 14. lokakuuta 2016

Minun pinkki päiväni

Minun pínkki päiväni oli eilen. Kävin "näytillä" sairaalassa. Kiitos kiireisen viikon ja normaalia vilkkaamman työpäivän, en ehtinyt tällä kertaa edes jännittää. Kaikki hyvin ja vuoden päästä uudestaan. Hymyillen ajelin kotiin. Viime vuonna tunnelmat olivat toisenlaiset. Lukekaapa niistä täältä. Pinkkipäiväni oli siis rintasyöpäpotilaalle se paras mahdollinen.

Suomessa tunsin, että rintasyöpä oli liikaakin esillä juuri nyt. Sitä tuli joka tuutista. En tiedä käsitinkö asian jotenkin väärin, mutta tuli tunne, että rintasyöpä sairastetaan tuosta vaan, alta pois ja sen jälkeen elämä palaa takaisin entiseen. Kaljupäinen nainen on kaunis, eikä tauti jätä muutenkaan mitään merkkejä. Hoidot sujuvat helposti, ja henkisesti syöpä on vahvistava kokemus. Rintasyöpäputkesta tulee ulos säteilevä, hyväkuntoinen ja entistäkin vahvempi ja tasapainoisempi nainen.

Minulle kuuluu nykyisin ihan hyvää. Selvisin hoidoista, vaikkakin välillä rimaa hipoen. Neljästä hoitokerrasta yksikään ei ollut helppo. Kärsin tulehduksista, rytmihäiriöistä, muisti pätki, voimat ja makuaisti katosivat mustaan aukkoon, vatsa ei tahtonut kestää lääkkeitä ja minua ärsytti välillä kaikki. Enkä ollut edes kaljuna kaunis. Pidin aina joko huivia tai peruukkia, enkä halunnut kenenkään näkevän kamalaa kaljuani. Sehän olisi ollut kuin lappu otsassa, että minulla on syöpä. Kortisoni turvotti kasvot ja katsoinkin parhaaksi olla katsomatta peiliin.

Kun päälle lyödään vielä geenivirhe, leikataan munasarjat ja rinnat pois ja aletaan rakentamaan uusia, niin siinä on ollut välillä kestämistä. Lääkityksestä johtunen kuumat aallot ja painonnousu tulevat olemaan ilonani vielä pitkään. Kaikesta huolimatta koen itseni erittäin onnekkaaksi, siitä yksinkertaisesta syystä, että olen elossa. Ennuste on hyvä, mutta aina on olemassa se vaara, että jossakin ruumiissani piilottelee pieni syöpäsolu. Terveenpapereita syöpäpotilas ei saa koskaan, vaikka niin toiset väittävät.

Oma tarinani on mielestäni menestystarina. Olen täällä tänään ja kirjoitan tätä postausta. Kiitos kuuluu kehittyneelle lääketieteelle. Leikkaus poisti Möykyn ja helvetilliset hoidot toivottavasti tappoivat kaikki karkuun juoksevat pikkumöykyt.

Tuntuu, että on unohdettu se, että kaikilla tarinoilla ei valitettavasti ole onnellista loppua.
Syöpä on levinnyt liian pitkälle tai uusii jossakin muualla. En pysty edes kuvittelemaan, mitä silloin potilaasta tuntuu. Ennuste ei aina ole hyvä, eivätkä nämä naiset pääse toisella tai kolmannella kerralla syöpäputkesta enää läpi.

Mitä haluan tällä kirjoituksella sanoa, että ei romantisoida rintasyöpää. Se ei ole läpihuutojuttu, eikä sitä kukaan tarvitse tekemään meistä parempia ihmisiä. Olen onnellinen kaikkien niiden puolestaan, jotka pääsevät helposti hoidoista läpi. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että siitä avoimesti kertoo. Pitää kuitenkin muistaa, että ei se päde kaikkien potilaiden kohdalla.

Liiallinen rintasyövän romantisoiminen on kuitenkin väärin kaikkia niitä naisia kohtaan, jotka juuri nyt makaavat syöpäosastoilla tai puolikuolleina omassa sängyssään, koska kroppa ei kestä rankkoja hoitoja. Tai niitä kaljupäitä, jotka inhoavat peilistä katsovaa kuvaansa. Puuttuva rintaa eivät kaikki naiset halua esitellä lehdissä. Rintasyöpä ei tee naisesta automaattisesti rohkeaa. Kaikista syöpäpotilaista ei myöskään ole töihin hoitojen välissä, eikä ihan pian niiden jälkeenkään. Ei täysin voimattoman potilaan tarvitse tuntea huonommuutta siitä, että hänelle hoidoissa käyminen on raskasta. Eikä siitä, että hän vihaa vieraaksi muuttunutta ruumistaan.

Ja vaikka kroppa jotekin hoidot kestääkin, pää välttämättä ei. Kaikki eivät ole henkisesti yhtä vahvoja ja yleensähän syöpä tulee täytenä yllätyksenä. Siinä samalla joutuu myös perhe ja ihmissuhteet lujille. Pankkitili saattaa olla pahasti pakkasen puolella ja tulevaisuus pelottaa. Taudista voi myös seurata terveysongelmia, joiden kanssa on vaan opittava elämään. Syöpäpotilaan ei koskaan saisi verrata itseään toisiin, sillä meistä jokainen on erillainen ja reagoi hoitoihin omalla tavallaan. Ollaan siis armollisia omaa itseä kohtaan!

Olenko väärässä, kun sanon, että näistä negatiivisistä asioista pitäisi myös kirjoittaa? Ja siitä, että vaikka kaikki ei palaakkaan entiselleen, potilas voi kuitenkin, kaiken kokemansa jälkeen, elää onnellista ja hyvää elämää!

Tälläisiä mietteitä tänään!







22 kommenttia:

  1. Negatiivistakin puolista PITAA ilman muuta kertoa!!! Hyva kun teet sen. Muuten tulisi kuva etta ruokatunnilla kaydaan jossain ja se on silla selva ja ohi. Ei se nain varmaankaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että ymmärsit pointtini. Tarkoitus ei ole valittaa vaan kertoa niin kuin asiat ovat. Sitä nimittäin saattaa yllättyä, jos läheisen sairastaminen ei menekkään niin sujuvasti, vaan tulee kaikenlaista ylimääräistä vaivaa.

      Poista
  2. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Ei lisätä taakkaa asettamalla kohtuuttomia "sankaruus"odotuksia sairastuneelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin. Ei tunnu kivalta lukea juttuja läpihuutojuttusairastamisesta, kun itse menee vaikeimman kautta.

      Poista
  3. ♥ Hyvä kirjoitus. Ihanaa, että olet ja voit kirjoittaa. Näitä tarinoita pitää ihmisten kuulla myös, vaikka ymmärränkin, että positiiviset kertomukset luovat toivoa sairastuneille. Serkkuni kertomus oli huono, hän ei selvinnyt kertomaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitä helposti unohtuu, että ei kaikilla tarinoilla ole onnellista loppua. Siksipä onkin niin kovin tärkeää, että naiset reagoisivat heti, jos jotain epäilyttävää rinnoista löytyy. Aina ei löydy ajoissa, sillä möykyt kasvavat milloin mihinkin, eikä niitä vain itse huomaa. Positiivisiä tarinoita tarvitaan ja kannustamista, että syövästä voi selvitä. Kuitenkaan unohtamatta, että helppoa se ei ole, eivätkä kaikki siitä selviä.

      Poista
  4. Rohkea kirjoitus vastavirtaan. Minuakin ärsyttävät naistenlehtien onnistumistarinat, ja kun itselläni oli henkisiä vaikeuksia, ei mikään ärsyttänyt enemmän kuin torvensoittajat, joille kaikki vastoinkäyminen oli vain tuulta purjeisiin. Se tuntui niin perin mahdottomalta silloin, ja itseä vain masensi lisää, kun ei pystynyt samaan. Sen olen kirjoituksistasi oppinut, että syöpähoidot ovat raskaita, eikä mikään ole varmaa. Jonkinlainen sisukkuus ja riiviömäisyys näyttää kuitenkin auttavan! Ja se, että on armollinen itselleen. Tämä on tärkeä blogi juuri siitä syystä, että olet niin rehellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ihanasta kommentistasi. Joskus tuntuu, että vastoinkäymisillä hehkuttaminen on jotenkin mediaseksikästä nykyisin. Avioeroista selvitään tuosta vaan, taloudelliset ongelmat ratkeavat ja kohta on taas rahaa kuin roskaa ja uusperheet toimivat ensimetreiltä lähtien. Joskus elämä vaan on niin solmussa, että menee kauan ennen kuin se solmu aukeaa.
      Milloinkas tulet meille maailmaa parantamaan?

      Poista
  5. Tämä on todella hyvä kirjoitus, sillä nimenomaan rintasyöpää tunnuntaan romantisoivan. Sinähän juuri tiedät miten asianlaita on ja hyvä, että kirjoitit oman näkemyksesi. Tämä myös avasi omaa ajatusmaailmaani sen kannalta, miten voin tukea paremmin asian kanssa taistelevaa ystävätärtäni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se romantisoiminen minua Suomessa jaksoi ihmetyttää. Ja se, että on muotia esitellä arpiaan ja kaljujaan. Sopii toisille kyllä, mutta suurin osa meistä ei halua kenekään näkevän puuttuvan rinnan "kuoppaa" tai rumia arpia. Kalju puolestaan harvoin näyttää kivalta. Minä ainakin olin ihan järkyttävän ruma kaljupäisenä ja kesälläkin pidin peruukkia päässä vaikka oli kuinka kuuma ja päänahka hikosi.

      Poista
  6. "Tuntuu, että rintasyöpä esillä Suomessa juuri nyt liikaakin".
    Niin totta - kiitos ainakin jonkun viime vuosituhannen MISSIn, joka on päättänyt ottaa asiasta kaiken irti tänä vuonna. Yksikään päivälehti ei varmasti (toivottavasti) päivittäin/viikoittain tiedustella hänen vointiaan, vaan uskon vakaasti hänen itse päivittävän statustaan lehdistölle. Rintasyövällä on ja on ollut omat " luotettavat kasvonsa" vuosia, joten ex missin lausunnot kohtalostaan kuulostavat juuri niin missimäisiltä, että voin lähes huonosti enkä pyydä anteeksi mielipidettäni. Käyttämääsi sana "möykky" on ollut vieraanani 3 kertaa ja sen kanssa on eletty n. 20 vuotta. Onneksi en lähtenyt rakentamaan uutta rintaa ensimmäisen kerran jälkeen, kas kun "möykky" löysi tiensä rinnattomaan rintaakin. Ensimmäinen "möykyn" hoitojakso meni rinta rinnan äitini kanssa, joka leikattiin saman viikon aikana samasta syövästä kuin minut ja niinpä yksi kaunis kesä meni syöpähoidoissa äiti/tytär hengessä, joka tietysti herätti sairaalassa ihmetystä, mutta ei tullut mieleen myydä tarinaamme keltaiselle lehdistölle. Parasta mahdollista MÖYKYTÖNTÄ elmää sinulle, minulle ja ihan kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tiedät mistä puhut ja myös sen kuinka rankkoja hoidot ovat myös henkisesti. Se, että syöpä uusii on varmasti niin rankka kokemus, että sen jälkeen ei näitä ylitöpositiivisiä tarinoita jaksa lukea. En tiedä miten henkisesti kestäisin sen, että minulle kerrottaisiin Möykyn palanneen. Toivonkin sinulle mitä parasta syksyä ja toivotaan, että meidän Möykyt eivät tule meitä enää kiusaamaan. Kukaan ei tarvitse tuota inhottavaa vierasta elämäänsä.

      Poista
  7. Hienosti ja asiallisesti kirjoitettu. Samanlaisia ajatuksia minäkin olen pyöritellyt päässäni (siis tuosta rintasyövän romantisoimisesta ja esilläolosta), mutta en olisi osannut ilmaista asiaa näin hyvin. Aina eivät tarinat pääty onnellisesti, ja niitä toisenlaisia tarinoitakin pitää todellakin tuoda julki. Tuommoisen sairauden kanssa painiskelussa on jo ihan tarpeeksi ilmankin, että saa lukea jatkuvasti lehdistä, kuinka on esimerkiksi jaksettu käydä kymmenen kilometrin lenkillä syöpäsairaanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulankantaan osuit. Se ei tosiaankaan auta ketään, että kerrotaan näistä supersuorituksista hoitojen välissä. Syöpä ei ole leikin asia, eikä hoitojen rankkuutta pitäisi tiedotusvälineissäkään vähätellä. Kävisivät haastattelemassa jotain sairaalassa tulehdusarvot taivaissa makaavaa, ja sitten vasta näitä supersuorittajia.

      Poista
  8. Ensinnäkin onneksi olkoon siitä, että kaikki on kohdallasi hyvin. Eipä Kirjoitukseesi ole lisäämistä, eikä vastaan väittämistä. Nämä roosanauhapäivät sun muut vastaavat tuntuvat silloin liian päällekäyviltä, kun itse tai läheinen sairastaa. Kun sairastin omia syöpiäni, inhosin ilmaisua "XXXXXXXX taistelee syöpää vastaan." Itse en kokenut olevani taistelija, enkä sankari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koen olevani todella onnekas, että kaikki on juuri nyt hyvin. En minäkään koe olevani mitkään taistelija enkä sankari. Tein mitä lääkärit käskivät ja määräsivät ja yritin jotenkin pysyä tolpillani. Ei sillä sankaruuden kanssa ollut mitään tekemistä. Halusin vain pysyä hengissä.
      Hyvä, että rahaa kerätään, mutta minusta homma menee siellä vähän yli.

      Poista
  9. Onneksi kaikki hyvin kohdallasi nyt:)
    Täällä tuo pinkki rintasyöpäliitteisyys on näkynyt vähemmän. Siskoni,serkkuni molemmin puolin,ja pari tätiä ovat kaikki sairastaneet rintasyöpää,joten tiedän hyvin miten vaikeaa se voi olla. Tsemppiä sinulle jatkookin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin pinkkiä kyllä näkee, mutta ei samallalailla kun Suomessa. Jotenkin koko homma meni överiksi ja välillä tuntui, että onko täällä jotkut syöpäkarnevaalit menossa. Sinulla on kokemusta miten vaikeaa sairastaminen voi olla. Toivon koko sydämestäni, että sinä säästyt tältä ikävältä sairaudelta.

      Poista
  10. Olet tosi rohkea kun kirjoitat kokemuksistasi niin avoimesti - myös niistä negatiivisista, koska olet mielestäni ihan oikeassa - myös niistä pitäisi kirjoittaa! Olen seurannut läheltä muutaman läheisen rintasyöpää ja helppoa taistelu ei missään tapauksessa ole! Onneksi sinä voit nyt paremmin!

    Myös täällä Algeriassa rintasyöpä tuntuisi lisääntyneen - tai ainakin tietoisuus siitä, että rintoja pitäisi tutkia säännöllisesti ja että hoitoon pitäisi hakeutua mahdollisimman nopeasti, jos möykkyjä löytyy. Kauppakeskuksessakin on nyt kahdella viime kerralla ollut nuoria tyttöjä pinkeissä vaatteissaan näistä asioista kertomassa, mikä on tosi hyvä juttu. Tieto saattaa lisätä tuskaa, mutta parhaimmillaan se voi myös pelastaa jonkun hengen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura. Hienoa, että sielläkin asiasta puhutaan. Se ennaltaehkäisy on kyllä todella tärkeää ja se, että naiset tutkivat rintansa säännöllisesti. Toivottavasti naiset myös reagoivat heti ja menevät lääkäriin. Mielummin puolivuotta tuskaa, kuin hautajaiset. Näin se on suoraan sanottuna ja kaunistelematta.

      Poista
  11. Rohkea nainen! Kiitos että olet rehellisesti kertonut kokemuksistasi. Myös niistä ikävistä. Onnellisia päiviä syksyysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena. Rohkea olen vain siinä, että kerron tuntemuksistani avoimesti. Taidan olla tulossa vanhaksi, kun en enää välitä mitä minusta ajatellaan. Jos yksikin nainen näitä lukiessa herää ja menee kertomaan lääkärille epäilyttävästä patista, niin silloin on kannattanut avautua. Useinhan se on jotain muutta, joten patti rinnassa ei tosiaankaan tarkoita aina sitä pahinta.
      Mukavaa syksyä sinulle. Nautitaan kirpeistä syyspäivistä.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!