torstai 4. elokuuta 2016

Voihan marjat ja Anttila!

Olen suorastaan kateellinen teille Suomessa asuville siitä, että tähän aikaan vuodesta metsät pursuavat mustikoita, puutarhat viinimarjoja, karviaisia, vadelmia ja vielä jonkin verran mansikoitakin. Ja vaikka omaa puutarhaa ei olisikaan tai metsässä kyykkiminen ei innosta, voi marjoja ostaa todella edullisesti.

Täällä mansikat, vadelmat ja tarhamustikat ovat kalliita kesälläkin. Viinimarjoja on harvakseltaan myynnissä, ja ne vasta arvokkaita ovatkin. Ihan pahalta tuntui, kun Suomessa moni sanoi, että marjat eivät tahdo kelvata kenellekkään eikä omatekoinen mehu maistu. Siis, miten omatekoinen mehu ei voi maistua? Se kyllä voittaa lirularu pillimehut ja mehukatit mennen, tullen ja palatessa.

Marisen aina Suomen kalleutta, enkä ihan väärässä ollekkaan, mutta marjat siellä ovat ostettuinakin edullisia ja ai, niin hyviä ja terveellisiä. Eli nauttikaa niistä ja opettakaa lapset jo heti pieninä syömään marjoja ja juomaan mummujen ja äitien itse tekemiä mehuja. 

Marjoista sitten siirryn ihan eri asiaan eli Anttilaan ja sen konkurssiin. En usko, että Suomesta löytyy montakaan ikäistäni, maalla kasvanutta,joka ei olisi ilahtunut, kun Anttilan Kallen kuvasto löytyi postilaatikosta. Sitä selattiin läpi monta kertaa, ja samalla saattiin tuulahdus viimeisimmästä muodista. Tilauskuponki täytettiin huolellisesti ja sitten alkoi se odottaminen. Paketin saapuminen oli kuin jouluaatto, paitsi silloin, kun joku haluamasi vaate oli loppunut tai luvattiin toimittaa myöhemmin.

Suurempiin kauppoihin oli meiltä matkaa. Pari kertaa vuodessa kävimme vaateostoksilla Kokkolassa ja sitten myöhemmin Seinäjoella. Onneksi täti asui Helsingissä, ja siellä käynti oli aina yhtä odotettu tapahtuma. Ai, niitä suuria liikkeitä, jossa oli ihan kaikkea tarjolla! 

Myöhemmin sitten tuli Hobby Hall (lausutaan Suomessa tietysti niinkuin kirjoitetaan), Seppälä ja Ellos. Anttila oli kuitenkin aina Anttila ja ihan pahaa teki, kun kuulin että kaupat sulkevat ovensa. Anttila nyt vaan kuului minun lapsuuteeni ja nuoruuteeni samoin kuin Noita Nokinenä, Euroviisut ja merkkarit! Niin, ja meillä ne hiirenkorville luetut, vanhat Anttilan kuvastot päätyivät mökille lehtikasaa, joista aikani kuluksi kesäiltoina leikkelin itselleni paperinukkeja!

  





14 kommenttia:

  1. No juu näitä kyllä nyt riittää. Äitini 87 v. tuossa juuri tuskitteli, että kenelle mehu kelpaisi. Sanoi, että poimii marjoja vain sen verran kuin on ottajia ja loput jättää linnuille. Lupasin täyttää oman pakastimeni. Meille kyllä kelpaa ja vielä kun mehu tulee valmiiksi keitettynä, juu olen etuoikeutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei ole niin hyvää kuin itsetehty mehu. Nauti!

      Poista
  2. Oi, kyllä me osaamme marjoistamme nauttia! Nytkin on kaksi pakastinta piripintaan täynnä mansikaa, vadelmaa ja mustikkaa. Mustikkaa ei ole ostettu yhtään, sillä saaremme tarjoaa sitä yltäkyllin. Mansikat olivat erinomaisia ja saimme ne kohtuuhintaan, kuten myös vadelmat. Meillä on aina kuningatarsoppaa ja aina jäätelön kanssa mansikoita<3

    Luumut syömme tuoreina suoraan puistamme kuten myös viinimarjat ja karviaiset.

    Äitini, 89 vee, keittää edelleen marjoista Mehumaijalla mehua, mutta osan pakastaa pieniin rasioihin ja sitten nauttii talven mittaan joka päivä tuoreista marjoista pienen rasiallisen kera ripauksen sokeria ja joskus vähän kermavaahtoa tai vaniljakastiketta.

    Tytär asuu Helsingissä meren rannalla, mutta niin vain käyvät rakkaansa kanssa mustikassa eli Meri on kotona tottunut siihen, että mustikoita on aina. Hän myös tekee mansikoista sellaista rahkaherkkua, että se voittaa jäätelönkin!

    Nyt kun omaan lehtoomme ei tullut kantarelleja, aiomme niitä ostaa kun tekee mieli oikein hyvää. Nyt vain pannulle sipulin kera ja sitten nautitaan rusileivän päällä. Oi herkkujen herkku!

    Tuosta Anttilasta tuli minulle pudotus, sillä olen ostanut melkein kaiken kotiimme Kodin Ykkösestä. Nyt ent ajua, mikä firma myy edullisesti valmisverhoja, jotka ovat just meidän tarvitsema pituus, mistä löydän kivoja sohvatyynyjä, mattoja etc. Kaikki Villeroy&Bochin lasit olen myös ostanut Kodin Ykkösestä, mutta ne maksoivat kyllä hunajaa. Laskin, että olkkarissamme on viisi pituutta täyspitkää verhoa ja takuulla sain koko hoidon alle satasella. Se ei onnistu enää...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tuli vesi kielelle. Minä ostan täällä pakastealtaasta marjoja. Niihin ei ole yleensä lisätty ollekaan sokeria. Pistän niitä sitten puuron päälle tai jugurtin. Marjat ovat kyllä sellainen asia Suomessa jota kaipaan. Äidillä oli paljon punaviinimarjoja. Onneksi tuttava poimi niistä suurimman osan ja tekee niistä mehua. Sääli, jos menisivät hukkaan.

      Minä ostin Dublinin taloon verhot Ikeasta. Olivat kaikki kolme metriä pitkät. Olihan siinä aika urakka, kun ne piti lyhentää. Täällä verhot ovat arvokkaita, sillä yleensä niissä on vuori. Harvat ikkunat, joten verhot pitävät kylmän ulkona. Meillä ei ole vuorellisia verhoja, koska minusta ne ovat jotenkin jäykät.

      Poista
  3. Samoja ajatuksia Anttilan suhteen täälläkin - Anttila kuului lapsuuteen ja siellä on piipahdettu vieläkin, kun Suomessa ollaan.
    Samalla tavalla lapsuuteen kuuluivat Tiimarit ja nuoruuteen sitten Hobby Hall :D

    Marjoja riittää onneksi täällä Norjassakin ja omasta pihastani löytyy viinimarjoja, karviaisia ja vadelmia. Viinmarjat muistuttvat mummosta, mummolan pensaista ja mehusta - niiden tuoksu vie niin ikään lapsuuteen. Tämä vuosi on ollut hyvä marjojen suhteen ja sato on komea!

    Suomesta kaipaan kesäisin eniten sokeriherneitä! Niitä täällä ei saa ja se harmittaa! Kaipaan myös kantarelleja, joita täällä ei juurikaan kasva.

    Hyvää elokuuta sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Tiimarikin meni. Minusta se oli loppuaikana aika kallis. Nyt sitten Tiger on tullut tilalle. Se on täällä tosi suosittu.
      Lentokoneessa naapuripenkkiläiset söivät herneitä. Tajusin vasta silloin, että en syönyt ensimmäistäkään. Ovat kyllä tosi hyviä.
      Meillä on niin pieni ja pimeä puutarha, että siellä ei ole mitään marjoja eikä vihanneksia.

      Poista
  4. Voi että on ihanaa, että kirjoitit marjoista. Kesäkuukausista eniten olen aina pitänyt elokuusta marjojen ja tuoreitten vihannesten takia, suoraan pensaasta suuhun ja kasvimaalta kattilaan. En ole lainkaan pahoillani, että pääsin yleensä kotimaanlomalle elokuussa: mikä ihnampaa kuin aamulla kourallinen vitamiineja marjapensaasta ja välipalaa pitkin päivää. Lapsena ollessani oli mustikkametsää lähellä. Poimiminen oli työlästä ja perkuu ikävää, mutta kyllä mustikkapiirakka ja mustikkasoppa maistuivat. Ikävissäni ostan nyt LIDL:tä kanadalaisia mustikoita sokeriliemessä, mikäli siellä on. Seuraava odotettu sato Suomessa oli omenat. Minulle ei sovi ja maistu etelän hedelmät ja kauppojen mehut. Omenat ovat edelleen minun herkkuani - ja niitähän Saksassa riittää edullisesti.
    Sisarvainaa teetti omien puitten omenista mehuasemalla verratonta tuoremehua. Ei ole enää äitiä marjapensaineen, ei siskoakaan, mutta mahtaako mehuasemaikaan enää olla? Marjojen kaipuuta lievitin eräässä elämäni vaiheessa,kun minulla oli hiukan puutarhaa pihan nurkassa, laihaa maata ja auringonvalosuhteiltaan ongelmallinen paikka. Istutin mustan ja punaisen herukkapensaan, vadelmarivin ja kirsikkapuun. Käytiin lasten kanssa pihan perällä marjassa ja keitin itse kirsikkahillot- sitten kun puu monen vuoden jälkeen vihdoin tuotti hedelmiä. Muinoin saksalaisten viljelijöitten marjat menivät kai suoraan mehutehtaalle. En päässyt koskaan torille ostamaan, jos vaikka siellä olisi ollut. Viime vuosina niitä löytyy kiitettävästi jo ruokamarketeista sopuhintaan- tosin pensasmustikoita ja vadelmia luksushintaan. No, sitteen ne puolukat, jotka yksinkertaisesti kuuluvat suomalaisiin (ja ruotsalaisiin) ruokiin lisukkeeksi: sokerihilloa Itävallasta tai Ruotsista!Käyvät hätätilassa makaronilaatikon kanssa paremmin kuin ketsuppi.Sikäli kuin joku kysyy suomalaisen keittiön omaleimaisimpia ruokia sanoisin, että metsä- ja puutarhamarjat ja niistä tehdyt ruoat. Hehkutin tässä innoissani marjoja, kun löysin hengenheimolaisen. Konkurssit ja kauppakuolemat tekevät minut suruliseksi: monen ihmisen toiveet ja unelmat tuhoutuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin taisimme joskus viedä omenoita mehuasemalle. En tiedä, vieläkö niitä on Suomessa. Viikonloppuna menen käymään Ikeassa ja ostan monta puolloa mustikkamehutiivistettä. Eihän se itsetehtyjä mehuja voita, mutta käy paremman puutteessa.
      Ei sitä lapsena tajunnut, miten hienoa oli, kun perunat ja porkkanat sai hakea kasvimaalta. Marjapensaista riitti marjoja vaikka kuinka. Ei se mehun tekeminen ihan helppoa ole, mutta kyllä sitä äiti meilläkin teki.

      Poista
  5. Pitää vielä kertoa, että noukin mielelläni ämpärikaupalla viinimarjoja äitivainaalle pakasteeseen ja vein ämpärillisen puutarhattomalle veljellenikin. Käly ei näköjään siitäkään iloinnut. Ei sentään käskenyt pois viedä.Nyt ymmärrän, että noita samanlaisia ihmisiä on muitakin: ei kelpaa edes ilmaiset puhtaat marjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se niin, että marjoista joko tykkää tai sitten ei. Toiset eivät vaan viitsi nähdä vaivaa, että pakastaisivat ne.

      Poista
  6. Minäkin niin kadehdin niitä jotka pääsevät poimimaan marjoja.On niin ihanaa kun voi itse saalistaa no poimia ruokaa metsästä. Täällä myös tuoreet marjat ovat sikakalliita,ostan pakastettuja ,esim. mustaherukat eivät ole mitenkään hirveän kalliita pakasteena.

    Olin täysin tyrmistynyt Anttilan konkursista. Joka kesä Suomessa on tullut ostettua siellä jotain ja käytyä muutenkin eri osastoja tutkien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sieltä saa mustaviinimarjoja pakastettuina. Täällä en niitä ole koskaan nähnyt myynnissä. Onneksi kauppojen pakastealtaissa on aina vadelmia ja mansikoita ja sitten niitä mauttomia pensasmustikoita.
      Ei ole enää Anttilaa ei. Mikähän ketju seuraavaksi menee?

      Poista
  7. Ylistys suomalaisille marjoille niin metsissä, puutarhoissa kuin toreillakin. Miten helppoa niitä on haalia kasapäin. Kaikki suomalaiset eivät tosiaan ymmärrä tätä rikkautta.
    Nythän etsitään myös kansallisruokaa 100-vuotiaalle Suomelle. Oli hauska törmätä tähän asiaan Sisuradiossa tullessani kohti Tukholmaa pari viikkoa sitten. Toinen tosi hauska kuunneltava oli meänkielinen Vaahteramäen Eemeli. Kansallisruokakysymyksessä on näköjään vielä paljon pohdittavaa ja pyöritettävää.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tajusin marjojen arvon, vasta aikuisena kun asuin jo pois Suomesta. Ehdottaisin kansallisruoaksi vanhaa kunnon hernekeittoa. Eikä mitään hienoja kotkotuksia.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!