sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Synttäreistä

Niin siinä on päässyt käymään, että silloin kun kutsu käy syntymäpäiville, alkaa sankarin ikä yleensä numerolla 5. Nuorempana ajattelin, että viisikymppinen on sellainen muodottomaan jakkupukuun pukeutuva, mukavilla kengillä kävelevä, permanenttipäinen, eläkeelle pääsystä haaveileva, väsähtäneen näköinen nainen. Sellainen joka ei jaksa innostua mistään uudesta ja ihmeellisestä.
Onneksi olen ollut väärässä, tai sitten nykyisin viisikymmppiset ovat  nuorentuneet  (tai minä vanhentunut...).Kukaan tuntemani melkein viiskymmpinen tai vähän yli ei täytä noita kriteerejä. He, tai hei pitäisiköhän jo sanoa me, eivät/emme ole mitään kohta valmista museokamaa. Ensinnäkin jakkupuvut ovat hyvin istuvia, permanenttejä ei ota enää kukaan, eläkkeelle pääsystä ei puhuta ja kun nämä viiskymmpiset laittautuvat lähtee iästä 10 ja risat pois tuosta vaan. He pitävät huolta itsestään, seuraavat aikaansa, ostavat vaatekaupasta revityt farkut ajattelematta, että ei näitä voi tämän ikäinen käyttää. Saattavat kyllä käyttää mukavia ja järkeviä kenkiä, mutta eivät ne näytä siltä. He innostuvat lähtemään elokuviin, ravintolaan ja shoppailemaan. Matkustelevat jos on rahaa, aikaa ja siihen mahdollisuus.
Toiset elävät vielä niitä kuuluisia ruuhkavuosia, toiset taas katsovat haikeaniloisina sitä, kun lapset aloittelevat itsenäistä elämää. Elämäntilanteet vaihtelevat, mutta mitään ikäloppuja eivät nykyiset viisikymmpiset ole. Siksipä minua kiukuttaakin se, että ikärasismi on, etenkin työelämässä,  monelle tuttua. Uuden työpaikan löytyminen on usein todella vaikeaa.
Viiskymppisistä miehistä sanotaan, että siinä mies parhaassa iässä.  Ihan samaa valitetavasti ei voi sanoa meistä naisista. Sillä  luonto on säästänyt miehet kuumilta aalloilta, hötkyileviltä hormooneilta, rikkonaisilta yöunilta ja muilta mukavilta naisten jutuilta. Kuinka paljon ylimääräistä virtaa meissä olisikaan, jos hötkyilevät hormoonit, eivät näyttelisi niin suurta osaa elämässämme?  Hormooneille vaan ei saa antaa periksi, vaan niitä vastaan pitää taistella.
Ja onhan se miehille helpompaa myös näissä hius- ja naama-asioissa. Harmaa ohimolla tekee miehestä charmantin. Sama harmaa naisen päässä, juurikasvuna tekee kantajastaan puolestaan vanhan ja huonostihoidetun. Kylpyhuoneen kaapista löytyy naiselle kuuluva rasva-armeija. On silmänympärysrasvaa, päivä-ja yövoidetta, käsi- ja jalkarasvoja, meikinpoistoaineita, kasvovettä, tehotippoja you name it. Meikkipussissa pullottavat luomivärit, sävyttävät meikkivoiteet, kynsilakat, ripsivärit, valokynät... ihan vain pussukan päälimmäisiä tuotteita mainitakseni. Sitten on tietysti hiusten hoitoaineet ja shamppoot ja värit ja pensselit. Mies puolestaan lyö pöytään parranajogeelin ja shamppota sisältävän suihkusaippuan. Se on siinä. En minä miehille kateellinen ole. Se nyt vaan näin tämä pakka jaettu ja sillä sipuli.
Eilen olin ystäni  viisikymppisillä. Eikä puhettakaan, että kyseessä olisi  jakkupukuinen täti, joka otti juhlia varten uuden permiksen. Meillä oli hauskat juhlat synttärisankarin kotona. Ainoastaan yhdestä asiasta huomasi, että sankari ja vieraat olivat jo hieman varttuneimpia. Ikkunat olivat auki ja yksi jos toinen pyyhki hikeä punoittavalta naamaltaan. Sellaista se on, mutta  peliä ei todellakaan ole vielä menettety!



10 kommenttia:

  1. Töissä huomasin viime syksynä, että satun nyt kuulumaan ikäryhmässä siihen vanhimpaan. Miten siinä nyt silleen kävi 15 vuodessa?? Muutama on pian eläkkeelle jäävä, mutta sitten onkin iso kasa näitä 50+ naisia! Sitten ollaankin yllätäen 30+ ryhmässä. Meiltä melkein puuttuu nämä 40+ henkilöt jostain syystä. Joo, olen samaa mieltä, että ikä on aika viitteellinen juttu. Miehille ulkonäköpaineet ovat pienemmät. Ikärasismia on ja näyttää, että se valtaa aina vaan nuorempia ikäluokkia. Hyvän kirjoituksen kirjoitit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu, että odotukset työelämässä ovat ihan vinksin vonksin. Pitäisi olla parikymppinen, hyvin koulutettu, paljon kokemusta jne. Sehän on ihan mahdoton yhtälö. Työkokemusta ei voita mikään!
      Minäkin olen se toimiston vanha tantta!

      Poista
  2. Meille ilmoitettiin viime viikolla huomenna alkavista YT-neuvotteluista. Neljässä päivässä entinen hyvä työilmapiiri alkoi rakoilla. Nuorempi väki vaati paperit ja pätevyydet pöytään, niin nähdään, kuka jää. Meitä on muutama viiskymppinen, joka on ollut talossa pitempään, mutta toki meillä ei ole kaikkea sitä lisäkoulutusta, jonka nuoret ovat saaneet jo opiskeluaikanaan. Kun itse menin aikoinani työelämään, ei tullut mieleenkään hyppiä kenenkään silmille. Sitähän oli onnellinen, jos pääsi jonkun kokeneemman opastukseen! Nyt kokemus tuntuu olevan kirosana niin työkavereille kuin työnantajallekin. Pahimmalta tuntuu avoin röyhkeys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sinulla ikävä tilanne. Työkokemusta ei näytetä enää arvostavan. Tiedän ihmisiä joilla on monia tutkintoja, mutta ei se tee heistä yhtään sen parempaa työntekijää.
      Varmasti tuntuu pahalta, kun yhtäkkiä ei muka olekkaan enää pätevä tekemään työtään, koska joku paperi puuttuu.

      Poista
  3. Niin minunkin mielestä on aina vaan nuorempia viisikymppisiä. Eikä niihin omiinkaan enää kovin kauaa kestä, sillä sen verran nopeasti se aika juoksee.

    Ja anonyymi: Olipa kurjaa kuultavaa. Sitä lääkettä tässä on vähän itsekin saanut maistaa, että paperit rulettaa, aikä soveltuvuutta ja kokemusta arvosteta. Ikään kuin ne paperit jotakin todistaisi siitä käytännön tekemisestä. Että paras jääköön, se sopivin. Työnsä hyvin tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo 50 v ei ole enää mitään. Kyllä tuo liika papereihin tuijottaminen tuntuu typerältä. Ei se, että on tutkintoja tutkintojen päälle tee henkilöstä vättämättä yhtään sen parempaa työntekijää. Ei se, että on paperit taskussa takaa soveltuvuutta. Voi, voi...toivottavasti sinä löydät uuden mukavan työn, kun entinen loppuu.

      Poista
  4. Minä haaveilen permiksestä :D, tykkään jakkupuvuista ja harmaa pyrkii jo parin päivän jälkeen värjäämisestä esille. Menetetty tapaus ;)

    Olen oikeasti kerännyt rohkeutta mennä permikseen. Väittävät ettei se ole enää sama kuin ennen. Tiedä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, minä aina haaveilin kiharasta tukasta ja Möykyn myötä sain kiharani. Ei tarvitse enää haaveilla permanenteistä. Vaikka helpommin olisi kiharat tulleet kampaajalla.

      Poista
  5. 50 lähestyy täälläkin, muttei mummoilu!
    Olin vasta ystävättäreni mahtavilla biletys-viiskymppisillä ja kyllä oli hauskaa. En koe meitä vanhoiksi, vaikka myönnän, että ryppyvoidearmeija kaapissa onkin ja pientä vikaa on kropassakin.
    Elämä on tuonut varmuutta, rohkeutta ja vielä on paljon mukavaa edessäkin :)

    Kiva kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se heinoa, että ikä tuo mukanaan, kuten kirjoitit, varmuutta ja rohkeutta. Ei tarvitse enää miettiä, että mitähän muut ajattelevat. Sillä kun ei ole yhtään mitään väliä. Kivaa on sekin, että lapset ovat jo isoja, joten on vapaus mennä ja tulla.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!