perjantai 22. huhtikuuta 2016

Portaat

Olen tottunut asumaan kahdessa kerroksessa ja olen sitä mieltä, että hyviä puolia on paljon enemmän kuin huonoja. Siis ainakin nyt, kun polvet ja lonkat vielä pelaavat. Ei haittaa vaikka makuuhuoneissa olisi täysi kaaos, koska yläkerrassa ei yleensä käy kuin oman perheen väkeä. Tai no, Juniorin kaverit oleskelevat joskus hänen huoneessaa, mutta he tuskin kärsivät imuroimattomasta lattiasta tai pyykkikasasta. Olen saattanut käydä kymmeniä kertoja jossakin talossa, mutta en ole koskaan nähnyt heidän yläkertaansa!

Olivathan ne portaat aika haastavia poikien ollessa pieniä. Portit piti muistaa laittaa kiinni, ettei ketteräjalkaiset pojat päässeet karkuun. Englannin kodissa oli portaita enemmänkin ja rattaiden raahaaminen kävi välillä voimille ja hermoille. Ihmeen nopeasti ihan pienetkin lapset tottuvat portaisiin ja oppivat jopa peruuttamaan kontaten. 

Huonekaluja ostaessa pitää myös muistaa, että tämä sänky on sitten saatava seiniä naarmuttamatta yläkertaan. Ja entäs sitten ne koottavat huonekalut? Helppohan ne on paketissa yläkertaan kantaa, mutta saako niitä kokonaisina koskaan kannettua alakertaan?

On paljon helpompi pitää alakerta ”edustus”kelpoisena, kuin koko talo. Yläkertaan voi myös paeta lukemaan tai nukkumaan. Siellä saa olla rauhassa. Tai saisi, jos kaikki olohuoneen äänet eivät kuuluisi (mikä ihmeen äänieristys) meidän makuuhuoneeseen. Pitkällä johdolla varustetut kuulokkeet ovat meillä ehdoton must. Telkkaria voi katsella vaikka miten myöhään, eikä yläkerta siitä kärsi.

Että päästään yläkertaan pitää tietysti olla portaat. (Yllätys, yllätys...) Portaat ovat ahkerassa käytössä, ja pojat juoksevat niitä ylös ja alas sata mittarissa. Paitsi silloin, kun pitäisi mennä yläkertaan opiskelemaan tai siivoamaan huonetta... 

En ole kokolattiamattojen ystävä, mutta on yksi paikka mihin maton kelpuutan ja se on portaat. Edellinen matto palveli meitä 13 vuotta. Välillä sitä käytiin pesemässä, ja aina pesun jälkeen se näytti lähes uudelta. Nyt tuli raja kuitenkin vastaan ja matto vaihdettiin eilen. Alle laitettiin, sellainen pehmeä, alusmatto ja sitten varsinainen kokolattiamatto päälle. 

Matto pehmentää äänet ja tuntuu mukavalta jalan alla. Siihen ei voi liukastua, eikä se liiku paikaltaan.
Entinen matto oli sellainen beigen ja vaaleahkon ruskean sekoitus. Nyt halusimme ihan erillaisen maton ja tämä raidallinen miellytti silmää.

Maton asennus on tarkkaa työtä ja oli mielenkiintoista seurata, kuinka taitavasti ammattimies sen leikkasi ja kiinnitti, Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Nyt kelpaa minunkin viilettää portaita ylös ja alas!






16 kommenttia:

  1. Mä en ole mikään kokolattiamaton ystävä, mutta myönnän, että tassuttelu paljain jaloin kokolattiamatolla on kivempaa aamuisin kuin puulattialla. Toi teidän uusi matto on todella kivan näköinen.

    Meillä on kanssa makuhuone ja kirjastohuone yläkerrassa ja tykkään, että on hyvä, koska alakerta on nopeampi pistää kuntoo, jos on tulossa yllätysvieraita. Tosin täytyy myös miettiä, että miten kauan pystyy asumaan asunnossa, jossa on rappuja. Valitettavasti työssäni törmään jatkuvasti siihen, että asutaan hieman liian pitkään asunnossa, jossa on rappuja ja kun niissä ei enää pärjää, niin uuteen raputtomaan asuntoon ei oikein kotiuduta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että uusi matto tuntuu todella mukavalta, kun aamulla käväisen ilman sukkia alakerrassa.
      Täällä vanhukset joutuvat laittamaan sellaisen porrashissin, että pystyvät kulkemaan kerrosten väliä. Vanhemmissa taloissa ei usein ole alakerrassa vessaa. Olen itse ajatellut niin, että vanhana haluasin asua yhdessä kerroksessa. Ei tarvitse sitten minun eikä muiden pelätä, että kaadun portaissa. Nämä asiat tosiaan kannattaisi ajatella valmiiksi, silloin kun kaikki on vielä hyvin.

      Poista
  2. Me asumme pienkerrostalossa, jossa on käytävällä kokolattiamatot ja se on kyllä ihana asia kun käytävästä ei kaiu aamullakaan postimiehen tai naapureiden askeleet. Vaientaa tosi hyvin ääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englannissa oli joissakin kerrostaloissa sääntö, että äänieristyksen takia piti asuntoon laittaa kokolattiamatot.
      Se tosiaan eristää äänen hyvin.

      Poista
  3. Onpa kivan varinen, teilla on kivan naköista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos. Kumpikin tykättiin tästä raitaisesta väristä. Sitä oli jopa varastossa, eli ei tarvinut odottaa viikkoja.

      Poista
  4. Portaisiin saa täällä Amsterdamissakin tottua. Asumme neljännessä kerroksessa, eikä talossa ole hissiä. Kokolattiamatolla verhottuja portaita sitten lompsutellaan ylös-alas joskus useitakin kertoja päivässä. Yhteensä askelmia taitaa olla 84. En ole niitä enää viimeaikoina laskeskellut. Onneksi asuintilat ovat sitten vain yhdessä kerroksessa - paitsi kattoterassille noustaan lisäportaat - Silloin kun jaksetaan ;). Se hyvä puoli rapun portaissa on, että esim. kaupassa tulee harkittua ostosten määrää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä pysyy kunto korkealla, kun noita portaita ravaa edes takaisin. Huonekaluja en kyllä haluaisi raahata neljänteen kerrokseen tai sieltä alas.

      Poista
  5. Meillä on kellarin lisäksi kolme kerrosta ja pidän rappujen kulkemista urheiluna. Askelmat on puuta ja on aika vaarallista kulkea villasukat jalassa, kun voi helposti liukastua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää ostaa sellaiset tarrasukat, niinkuin lapsilla.

      Poista
  6. Hieno matto! Ymmärrän hyvin noissa tiloissa kokolattimaton käytön! Minulla oli edellisessä asunnossa eteisessä portaat, joissa oli matto kiinnitettynä, mutta portaita taisi olla jotain 10-15. Baselissa ollessani asuin toisessa kerroksessa, ja piti hankkia "jarrusukat", sillä puuportaat olivat liukkaat ilman niitä. Kenkiä ei edes sikäläinen vuokraemäntä sisällä käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pojat tulivat välillä portaita alas sellaisella vauhdilla, että jos meillä olisi puuportaat olisin varmasti asustanut ensiavussa.
      Yllättävän paljon täällä vielä kokolattiamattoja käytetään. Tässäkin liikkessää oli todella kattava valikoima ja kauppa kävi.

      Poista
  7. Puuportaat ja liukkaat sellaiset täällä meillä. Kerran olen ne pitkälläni alas liukunut - voi sitä mustelmien määrää.
    Oikein kivan näköinen tuo raidallinen matto! Olen joskus brittiläisistä sisustusohjelmista katsonut mattojen asentamista portaisiin ja näppärästihän se ammattilaiselta käy. Voin vain kuvitella miten hankalaa se on osaamattomalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ei voinut kun ihailla sitä maton asentamista. Pyöreät kulmatkin on päälystetty täydellisesti. Mies oli aika vanha ja polvillaan konttasi lattialla ja portaissa. Eikä ollut apumiehiä, vaan ihan yksin sen laitoi.

      Poista
  8. Hieno matto - oikein kutsuu rullailemaan portaita eestaas. :-)

    Itse en ole oikein koskaan ollut kaksikerroksisen talon ystävä, kun olen jotenkin mieltänyt kaksi kerrosta työlääksi taloudenhoidon kannalta. Mutta en ole koskaan asunut kaksikerroksisessa talossa, joten voin hyvin olla väärässäkin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se välillä on sellaista ravaamista. Aina on kengät tai käsilaukku väärässä kerroksessa. No, tulee hyötyliikuntaa, kun juoksee portaita. Pitäisikin joku päivä laskea, kuinka monta kertaa kävelen portaat ylös ja alas.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!