perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tsemppausta ja mielimusaa

Tankki on minulla aina täysin tyhjä espanjan tuntien jälkeen. Tulee niin paljon uutta, että pieni pääni ei pysty sulattamaan kaikkea.  Tunnit teettävät, ainakin minulla, kovasti töitä. Toiset väittävät, että eivät opiskele lainkaan viikolla, mutta sitä on kyllä vähän vaikea uskoa.  Uusien sanojen oppiminen tuntuu välillä ihan mahdottomalta urakalta. Ne kun eivät tahdo jäädä päähän, eivät  sitten millään. Verbit tuottavat myös päänvaivaa ja niihin listättävät päätteet. Viime aikoina on tullut mieleen usemmankin kerran, että en ikinä pysty puhumaan espanjaa ja näenkö ihan turhaa vaivaa. Kyllä sen huomaa, että ikäkin tekee näissä oppimisasioissa tehtävänsä.

Yksi opiskelukavereistani oli keskiviikkona väsynyt, kyllästynyt ja stressaantunut. Halua oppia kyllä olisi, mutta aika ei riitä. On kiireinen työ, lapset, vanhat vanhemmat, paljon ystäviä jne. Pitäisi revitä moneen paikkaan, eikä sitä rauhallista hetkeä kirjojen parissa tahdo löytyä. Kun tunnin aihe oli imperfekti ja opittavaksi tuli taas kasakaupalla epäsäännöllisiää verbejä, sai hän tarpeekseen. Tunnin päätteksi hän totesi, että tämä taisi olla nyt tässä. Eikä ollut, sanoimme me muut. Loppu alkaa jo häämöttää, eikä nyt kyllä saa kukaan antaa periksi.

Kyllä, välillä tuntuu, että vaikka seisoisin päälläni, en opi niin nopeasti ja paljon kuin pitäisi. Minulla on onneksi nykyisin enemmän aikaa, ja vaikka ei olisikaan jätän jotain muuta tekemättä. Tämä on nyt se minun oma juttuni ja sille on löydyttävä aikaa.

Sanoinkin opiskelukaverille, että raivaat kalenteristasi 30 min joka päivä, vain ja ainoastaan espanjalle. Pyykkivuori odottakoon, lapset voivat pyytää apua läksyissä myös isältä, ruoka voi hoitua yhtenä iltana vaikka sitten kaupan eineksillä jne. Ja sieltä urheilukentän laidalta voi myös olla joskus pois. Parempikin olen tässä neuvomaan, mutta näen hänessä niin pajon itseäni muutaman vuoden takaa. Sitä yritti tehdä kaiken 100% ja sitten ärstytti, kun itselle ei jäänyt omaa aikaa ollenkaan.

Ja onhan tässä vielä senkin asia, että opiskelu ei, ainakaan minusta, ole aina kivaa. Siis haluan käydä tunneilla, mutta välillä itseään saa potkia kirjojen ääreen. Paljon mielummin käyttäisin sitä omaa aikaa, johonkin rentouttavaan puuhaan vaikka leipoisin tai  kirjoittasin blogia. Kokeeseen asti pitäisi kuitenkin jaksaa, ja se on vasta toukokuun lopulla. Tunnit loppuvat kylläkin jo kuukautta ennen. No, sitten on edessä pitkä tauko, ja syksyllä voin jatkaa vähemmän vaativalla kurssilla. Katsotaan, mitä silloin on tarjolla.

Uskon, että sitten kun minä vuorostani saan yhtenä keskiviikkona tarpeekseni, joku potkaisee minua takamukseen ja sanoo, että kuules tyttö, tähän sinä halusit. Kesken ei jätetä!





Ja sitten siihen tämän hetkiseen suosikkibiisiini...tanskalais-irlantilaisen Lukas Grahamin When I was seven years old.

Huomasin, että Akaasian Alla on myös ihastuttu Lukasin musiikkiin.




Leppoista perjantaita kaikille!

10 kommenttia:

  1. Hienoa että jaksat opiskella espanjaa, voi kun osaisin sitä edes vähän. Me harkitaan talvikotia Espanjasta ja vasta 10 ekaa numeroa menee... :) eli matkaa on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kyllä tuntuu, että vanhat oppimani asiat unohdan, kun uutta pukkaa tilalle. Netissä on muuten todella hyviä suomalaisia espanjan kursseja.

      Poista
  2. Leppoisaa viikonloppua sinulle ja tsemppiä opiskeluun..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tsemppia tosiaa tarvitaan. Huomiseksi on vielä kuuntelutehtävä tekemättä. Puhuvat vaan niin kovin nopeasti.

      Poista
  3. Hyvä sinä! Minä ajattelin silloin turkkia päähän päntätessäni, että eiköhän nämä kielet minulle riitä. Sen verran oli hikistä hommaa ja pettymys siitä, että ei vain oppinut koskaan niin paljon kuin olisi halunnut. Harva aikuinen pääsee kovin korkealle tasolle. Ja toisaalta. Sillä minunkin turkin taidollani luettiin, puhuttiin ja tulkattiin muillekin. Että pitääkö sitä itselleen ihan mahdottomia tavoitteita laittaakaan? Ulkomaalaisiahan sitä oltiin, ei paikallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin, mutta kun tuli pistettyä itsensä sellaiselle kurssille, jossa on lopuksi iso koe. Sen verran kunnianhimoa on minussakin, että haluan päästä siitä läpi, vaikka vain rimaaa hipoen. Ensi syksynä ontankin sitten ihan iisisti ja käyn jollain turistikurssilla.

      Poista
  4. Miten olisi se Espanjan reissu, josko motivaatio nousisi? Tosin mä en oikein osaa edes kuvitella itteäni tilanteeseen, että paahtaisin jotain uutta noin ankarasti päähäni. Tietokonejuttuja ja valokuvausjuttuja olen kyllä opetellut, mutta se on silleen eri juttu kun omaan tahtiin ja mielenkiinnon mukaan. En opettele sellaista, mitä en luule tarvitsevani. Mä oon ollut varmaan laiska äiti. En oo tyttärien harrastuksien vuoksi muuta tehnyt kun taksina toiminut. No, joskus on rahapussia pitänyt raottaa. Ruuanlaittoa on joka päivä duunattu, mutta olen kehitellyt varmaan 100 reseptiä, joista selviää niin, että ruoka on 30 minuutissa pöydässä. Mä en oo juurikaan pessyt pyykkiä kun viikonloppuisin. Kaikilla on sen verran vaatteita, ettei uupelo oo tullut. Mä ihan ihmettelen joitakin äitejä, että ne kuulemma pyörittää kahta koneellista joka ikinen päivä? Ehkä selitys on se, että on ainoastaan tyttäriä! Kielten opiskelu kiinnostaa, mutta ei sellainen koulumainen ote. Läksyt, kokeet jne. Sellainen on ihan stressaavaa. Aikuisena oletus pitäisi olla, että opettelee asiat, koska käy kurssilla. Jos ei opettele, niin se on sitten oma ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjan reissu tosiaan on tapetilla toivottavasti kesällä. Siis jos on euroja tarpeeksi pussissa, sillä Suomeenkin pitäisi mennä.
      Me äidit kuule hööstätään ihan turhaa lastemme takia. Pärjäävät ne vähemmälläkin. En minäkään jaksa viikolla tuntikausia keittää. Ruoat syntyvät nopeasti, eikä kukaan ole meilläkään nälkään kuollut.
      Joo, tämä kurssi on tiukkatahtinen, mutta nyt on enää kolme iltaa jäljellä, eli voiton puolella ollaan. Sitten pitäisi itsenäisesti opiskella vielä reilu kuukausi kokeeseen. Olen kyllä sellainen, että tarvitsen kunnon tavoitteen, muuten saatan jättää tekemättä. Ensi syksynä tosiaan aion ottaa iisimmin. Toiveissa on tosiaan, että pääsisi ihan paikan päälle katsomaan osaako sitä mitään.

      Poista
  5. Hatunnosto sinulle että jaksat opiskella uuden kielen! Toivottavasti pääset pian Espanjaan kielitaitoa testaamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjaan tosiaan tekisi mieli ihan auringonkin takia. On ollut taas sellainen talvi, että...

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!