Brooklyn ja kamala koti-ikävä

Ei tullut Saoirse Ronanille Oscaria  Brooklyn nimisestä elokuvasta, mutta huippuhieno suoritus 21 -vuotiaalta irlantilaiselta kuitenkin.  Kävin lauantai-iltana  Brooklynin katsomassa ja olimme ystäväni kanssa täysin myytyjä. Tarina oli mielenkiintoinen, eikä tapahtumien  kulkua voinut ennustaa.  Odotin nimittäin tyypillistä elokuvaa New Yorkiin muuttavasta tyhjätaskuisesta irlantilaisesta, joka lähtee rapakon taa suurinpiirtein nälkää ja köyhyyttä pakoon. Sitten rikastuu ja rakastuu tai toisinpäin. Olin väärässä ja hyvä niin.

Minua elokuvassa puhutteli tapa, jolla koti-ikävää kuvattiin. Kuinka se syö ihmistä sisältä ja ulkoa. Ruumis on muualla, mutta mieli kaukana kotona. Kaikki on uutta ja outoa. Itseluottamus ja elämänilo katoavat, eikä pysty innostumaan oikein mistään. Sitä tuntee olevansa maailman yksinäisin ihminen ja katuu katkerasti ratkaisuaan. Sitten vähitelen ikävä alkaa helpottaa. Siihen tarvitaan ehkä yksi ihminen, joka ymmärtää ja ottaa siipiensä suojaan. Potkaisee eteenpäin ja auttaa näkemään ikävän ohi ja yli. Tässä tapauksessa ymmärtäväinen irlantilainen pappi maksaa tytön iltakurssin collegessa ja vähitellen elämä alkaa hymyillä. Koti-ikävään auttaa myös kummasti eräs tietty italialainen nuorimies... 

Väitän, että jokainen joskus koti-ikävää potenut, tunnistaa Eilisin oireet ja muistaa miltä ikävä pahimmillaan tuntui ja kuinka se hallitsi elämää. Ja sitten kun vihdoinkin ikävä alkoi helpottamaan ja kuinka elämänjano - ja ilo pääsivät voitolle. Kuinka kaiken uuden keskellä muisti, että tätähän minä juuri halusin! Halusin pois pienistä ympyröistä oppimaan kieltä ja näkemään maailmaa. Minun tapauksessani koti-ikävää ja kielitaidon kohentumista auttoi eräs tietty irlantilainen nuorimies... 

Kotimaa, jolla ei lähtiessä ollut juurikaan mitään tarjottavaa elämänjaloiselle työlle, näyttääkin hänen sinne palattuaan toiset kasvonsa. Olisi hyvä työpaikka, kiitos iltakoulun, erittäin sopiva aviomiesehdokas (menee monimutkaiseksi, mutta en paljasta juonta), vanhat ystävät, äiti ja valoisa tulevaisuus. Olisi ollut helppo jäädä, mutta...se italialainen ja maailma odottavat New Yorkissa ja pikku-kaupunki näyttää myös nurjanpuolensa. Elämänjano voittaa ja on aika varalta laivalippu ja lähteä takaisin Brooklyniin. Samalla se myös tarkoittaa äidin ja nuoren irlantilaismiehen sydänten särkemistä. Omien haaveiden toteuttaminen vaati rankkoja uhrauksia, niin elokuvassa kuin normaalissa elämässäkin. 

Laivan lähteissä satamasta kohti New Yorkia, Eilis katsoo vähitellen näköpiiristä katoavaa kotimaataan. Vieressä seisovalle tytölle hän antaa ohjeita tulevaa matkaa varten. Yksi niistä on, että tulet kärsimään aivan hirveästä koti-ikävästä, mutta muista se menee ohi...

Aivan ihana elokuva, jota voin lämpimästi suositella!