sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Sun ystäväsi omasi...

Jos joku on kaupallista, niin tämä täkäläinen Valentinen päivä. Ruusujen hinnat nousevat, ravintolat ovat täysiä ja kauppojen hyllyistä löytyy, jos jonkin sortin sydäntä ja nallea. En oikein lämpene. 
 
Minusta ystävänpäivä on ihan hyvä idea, mutta sekin paremmin vain ajatuksena. Siis, että pystähtyy hetkeksi miettimään ystävyyttä ja ystäviä. Katsoo ehkä myös peiliin, että onko itse hyvä ystävä? Ja jos nyt vielä asiaa oikein syvällisesti ajatellaan, niin ystävänpäivänä kannattaa myös muistuttaa itseään olemaan ystävä itselleen.  
 
Minusta mikään ei ole niin surullista kuin yksinäinen ihminen, jolla ei ole ystäviä. Ei ketään, joiden kanssa
jutella elämän iloista ja suruista tai sitten ihan vain turista niitä näitä. Olen usien miettinyt, että miten 
elämässä pääsee käymään niin, että ei ole ystäviä. Eikä sekään ole ideaali tilanne, vaikka eläisikin parisuuhteessa, että ympärillä ei olisi ketään muita kuin se parneri.
 
Eikä se yksinäisyys ole vain kaupungien ongelma. Maalla asuu myös yksinäisiä. Se tuntuu joskus hieman 
ihmeellisestä varsinkin, jos on asustanut samassa kylässä koko elämänsä, jossa kaikki tuntevat kaikki.
Onkohan yksi syy se, että eletään omissa oloissaan, eikä koskaan esim. pyydetä ketään kylään?
Ystävyys myös hiippuu, jos sen eteen ei tehdä töitä tasapuolisesti. Katkeralle, negatiiviselle valittajalle tai kateelliselle ihmiselle on vaikea olla ystävä. Tai sitten itsekeskeiselle ja minä tiedän kaiken-tyyppiselle. 
Yksin jää myös silloin, jos ei koskaan ole valmis tekemään mitään toisten kanssa tai toiselle. En jaksa/viitsi/huvita tai sitten odotetaan sitä parempaa tarjousta ja perutaan se jo sovittu tapaaminen ihan viime metreillä.

Uuteen paikaan muuttaessa ei ystävien löytyminen ole aina itsestään selvää. Sinua ei joko hyväksytä piireihin tai tunnet olevasti täysin eri planeetalta. Ystävyys ei synny pakolla, eikä asioita kiirehtimällä. 
Siihen en kuitenkaan usko, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa ystävystyminen on. Minun elämässä nimittäin on juuri nyt se vaihe, että ystäville,  vanhoille ja ilokseni myös uusille, on nykyisin enemmän aikaa. Pääsen vihdoinkin tulemaan ja menemään, ilman ainaista kelloon katsomista.

Aito ystävä tietysti tajuaa, että elämässä on aikoja, jolloin arki ja elämäntilanteet imevät mehut niin, että edes ystäville ei tahdo jäädä aikaa. Onneksi nämä ovat vai vaiheita elämässä, ja menevät ohi. Ystävä myös "haistaa" milloin pitää pysyä taustalla, mutta pystyy sanomaan, jos aihetta on. Onko parempi sanoa asiasta vasta romahduksen jälkeen, että kyllähän minä huomaisin, mutta en halunnut sekaantua? Ei minusta. Nämä tilanteet ovat hankalia,  ja valitettavasti joskus ystävyys joutuu jäähylle. Tosiystävä kuitenkin tajuaa, että ikävä asia nostettiin pöydelle, koska toinen oli aidosti huolissaan.
 
Ystävyyttä on monenlaista. On lapsuudenystäviä, opiskelukavereita, lasten kautta tulleita, naapureita, harrastusten parista löydetty, työkavereita.... Kaikkien kanssa ei pohdita syntyjä syviä, mutta ollaan kuitenkin enemmän kuin kavereita.  Sekin on osa elämää, että ystävyys hiipuu. Se on kuulunut tiettyyn osaan elämää ja aika on tehnyt tehtävänsä. Ja kyllähän me ihmisetkin muutumme. Ei vain ole 
enää mitään yhteistä. Ehkä jotain vanhoja muistoja, mutta ne eivät riitä. Elämä vie meitä eri suuntiin ja
sillä mikä ennen yhdisti, ei ole enää tärkeä. Elämään tulee uusia ihmisiä, kokemuksia ja asuinpaikkoja.
 
Toisilla on elämässä niin pajon ihmisiä, perhettä ja sukulaisia, että uusia tuttavuuksia ei kaivata. Ystävyyttä ei pidetä tärkeänä. Minä taas ajattelen, että ystävät jokainen valitsee itse ja ne eivät  tule elämään automaattisesti, niinkuin suku ja perhe, jotka ovat ja pysyvät, ellei sitten tule  oikein kunnon riitaa... Siksi ystävät ovat tärkeitä. 
 
Hyvään ystävään pettyminen tai hänen menettäminen on raskas asia. Ystävä ei ollutkaan ystävä, vaan käytti hyväksi, juorusi  tai katosi elämästä ilman mitään selityksiä.  Ns. ystävän menettäminen voi pitemmän päälle ollakin hyvä asia. Joskus sitä vaan ei näe metsää puilta, tai ei halua nähdä.

Ja loppujen lopuksi, ihmisiä tässä olemme kaikki, hyvine ja huonoine puolinemme. Ystävät potkivat toisiaan eteenpäin, silloin kun omat voivat eivät tahdo enää riittää. He kannustavat, huomaavat toisessa vahvuuksia, joita ei edes itse tajua. Iloitsevat kahdetimatta, silloin kun menee lujaa ja hyvin.  Ja myötäelävät ja lohduttavat, kun elämä koulii kovalla kädellä. Sellaista ihmistä ei tällä maapallolla olekkaan, joka ei tarvitse ystävää! 


Omilleni, blogiystäviä suinkaan unohtamatta sanon, että kiitos kun olette olemassa!


Kukkatarjontaa eilen meidän ostarilla.















 

10 kommenttia:

  1. Ystävänpäiväterveiset kotikulmilta! t. M2

    VastaaPoista
  2. Ei niin, etten näkisi ystävien merkitystä, saati sitten antaisi arvoa rakkaudelle. Mielestäni ystävyys ja rakkaus koetellaan arjessa, toivottavasti myös arjessa siitä ollaan kiitolliset. Ystävyys ei tarvitse pehmonalleja? Aina kannattaa juhlia, neuvoi yksi viisas ystävä, koska arkea meillä riittää. Joten toivotan sinulle Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja samoin sinulle, rakas blogiystäväni!

      Poista
  3. Olen asunut UK:ssa jo 20 vuotta. Kukaan Suomeen jääneistä "ystävistä" ei ikinä muista, ei kysy kuulumisia minulta. Ehkä saan vastauksen omiin viesteihini,ehkä en. Kaikki vastavieroisuus puuttuu. Ja kuitenkin olen mielestäni ollut aina itse hyvä ystävä, muistan merkkkipäivät, otan yhteyttä kun menen Suomeen jne. UK:ssa ei ole jäänyt yhden yhtä ystävää matkaan mukaan näinä kaikkina vuosina. Ehkä olen sitten niin tylsä. En näe edessäni kuin täysin yksinäisen vanhuuden. En yhtään ihmettele, jos Suomessa on paljon yksinäisiä vanhuksia. En myöskään tiedä, miksi suomalaiset pitävät itseään niin ihmeen hyvinä ystävinä, oma kokemukseni on aivan päinvastainen. Suomalaisella ystävä täytyy olla aina käden ulottuvilla, muuten ei kiinnosta. Kuitenkin, en halua katkeroitua mutta en enää tiedä, mitä tehdä. Kaikki on yritetty ja se on tehnyt tehtävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi pisti minut ajattelemaan - kiitos siitä. Aiheesta tein vielä toisenkin postauksen. Taitaa olla parasta unohataa ne suomalaiset ystävät. Toivon koko sydämestäni, että löydät sieltä UKsta vielä uusia ystäviä. Ymmärrän, että ihan helppoa ei sekään ole, sillä siellä ihmisiä tulee ja menee koko ajan . Tai ainakin Lontoossa oli niin. Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  4. Jännää, että kirjoitit aiheesta, sillä juuri pohdin blogissani omaa "erakoitumistani". Havahduin nimittäin lenkillä siihen, että olen nykyään paljon yksin. Syy on viime vuosien ikävissä tapahtumissa ja surussa, eli en ole yksinkertaisesti jaksanut olla niin sosiaalinen. Olen kantanut vastuuta läheisistä, hoitanut käytännön tehtäviä sairauksiin yms. liittyen ja samalla tehnyt töitä, joten jostakin on ollut tingittävä.

    Kuten anonyymi tuossa yllä, olen minäkin kokenut, että Suomessa minut on jo vähän unohdettu. Harva sieltä kyselee kuulumisia, eikä edes välttämättä noteeraa fb:ssa, vaikka siellä ystäviä ollaankin.
    Itse koetan ilmoitella, kun olen Suomessa käymässä, mutta harvoinpa siellä kenelläkään minulle aikaa on.
    Norjassa minulla on paljon tuttavia, muutama ystävä ja sukulaiset.

    Joskus harmittaa tuo suomalaisten etäisyys, mutta kaiketi se on luonnollistakin. Olen ollut ulkomailla kaikkiaan 23 vuotta, joten en kuulu enää kenenkään piiriin.
    Aikuisena on vaikea saada uusia ystäviä, joten moni yksinäistyy helposti.

    Kiitos blogiystävyydestä - on aina kiva käydä täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut niin rankkaa viime vuosina, että en yhtään ihmettele, jos oma seura on sitä parasta juuri nyt. Blogiystävät ovat minulle tärkeitä ja sinä ilmanmuuta yksi niistä tärkeistä. Olen ihan varma, että vielä me kohtaamme ihan livenä! Kuten varmaan huomasitkin, jatkoin tästä aiheesta vielä toisella postauksella.

      Poista
  5. Hyvää ystävänpäivän jälkeistä aikaa:) Kirjoitat mielenkiintoisesti. Näitä päivityksiäsi on kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi. Toivottavasti viihdyt Virheällä Saarella!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!