tiistai 26. tammikuuta 2016

Vettä ja kenkutusta

Olen täällä vähän alavireessä. Ihanan Irlannin Inhottavat Ilmat minua kenkuttavat. Joo, joo ei saisi marista, kun asiat voisivat olla paljon huonomminkin. On katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa jne. 
Kun sain viimein Möykyn pois elämästäni, seurasi elämässäni jakso, jolloin valittaminen rohmahti pohjalukemiin. Heräsin aamuisin – ihan totta – hymyssä suin ja odotin innolla mitä kaikkea päivä toisikaan tullessaan. Edes Ihanan Irlannin Inhottavat Ilmat eivät saaneet minua suuttumaan. Totesin vain, että  hei tänään sataa, mutta se ei haittaa, koska voin tehdä vaikka mitä sisällä. Olin niin onnellinen, kun tunsin itseni terveeksi ja jaksoin tehdä muutakin kuin lojua sohvalla.
Jos en itse valittanut turhasta, en myöskään jaksanut kuunnella kenenkään muidenkaan marinaa. Oikeista ongelmista saa valittaa, mutta turhista ei. Ja kun oikein tarpeeksi syvälle kuoppaa kaivetaan, niin meillä länsimaalaisilla näitä oikeita ongelmia ei oikeastaan olekkaan kovinkaan paljon.
Toisaalta on suorastaan terveellistä, että nyt vedän herneen nenääni (tai tässä tapauksessa koko pussin), kun sadekautta on jatkunut yli kaksi kuukautta. No, välillä on ollut lyhyitä taukoja ja sitten on taas hanat auenneet. Pari viikkoa sitten saimme iloksemme yöpakkaset, ja niistä johtuen teistä tuli luistinratoja. Kesärenkaat ja luistiradat eivät ole hyvä yhdistelmä ja yhtenä aamuna auto lähti hiljaisesta vauhdista huolimatta omille teilleen. Onneksi sain sen kuitenkin, kuin ihmeen kaupalla, ruotuun ja pääsin töihin. Onnettomuuksia oli siellä sun täällä ja liikenne yhtä sekamelskaa.
Terveellistä tämä kenkutus on siksi, että se tarkoittaa sitä, että olen pystynyt palaamaan takaisin entiseen elämääni. Siinä entisessä sai myös marista esim. sateesta, liukkaista tiestä, tylsästä työpäivästä... Nykyisin voin jopa aamulla voi nousta väärällä jalalla ylös. Sitä voi ja saa joskus kiukutella ja mököttääkin. Siis ihan hyvällä omallatunnolla, tuntematta siitä syyllisyyttä. Pysyttekö mukana?
Tietysti sateessakin voisi kävellä, mutta se nyt ei mielestäni ole kovin hauskaa/kivaa/virkistävää. Jos en olisi tiukalla dietillä juuri nyt, olisin syönyt kenkutukseeni Fazerin Sinistä jo monta levyä.  Onnittelen itseäni siitä, että olen pystynyt täällä sateen keskellä  vastustamaan suklaan kutsua.
Kuivempia kelejä odotellessa...






6 kommenttia:

  1. Kyllä sitä välillä saa kenkuttaakin. Ja totta, vaikka elämässä tapahtuu hyvinkin vaikeita asioita, ei kukaan pysty tsemppaamaan itseään joka aamu olematta ärsyyntymästä mistään. Itsekin yritän sitä, mutta ai että kun joskus on vain terveellistä päästää pikkuasioistakin höyryt ulos. Sehän tarkoittaa sitä että elämässä on oikeastaan kaikki hyvin.

    Suklaatta täälläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, että joskus tekee hyvää päästää höyryt ulos, vaikka ei niin kummoisesta asiasta olisi kysessään.

      Poista
  2. Se on terve merkki kun pystyy jo urputtamaan! Mä olen niin onnellinen kun tämä tammikuu alkaa olla tässä. Keljut ovat kelit meilläkin. helmi-maaliskuun vaihteessa on 4 päivää lomaa!! Hiihtoloma on ollut viimeksi lukiossa, joskus melkein 33 vuotta sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikuu on ollut kyllä tappavan pitkä. Nautithan lomastasi. Sillä sitten jakssakin taas pitkään. Minä en voi juuri nyt suunnitella mitään lomia, kun edelleen odotan sairaalasta kutsua leikkaukseen. Se piti olla nyt tammikuussa, mutta hyvä jos on vielä ensi kuussakaan.

      Poista
  3. Täällä sataa toista päivää ja jo nyt vähän kenkuttaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa sitä sateesta nauttisi. Meillä on ollut pitkästä aikaan kuiva päivä, mutta minä onneton olin varannut täksi päiväksi kampaajaa ja on muutenkin ollut vaikka mitä hommaa. En ole ehtinyt ulos ollenkaan. Harmittaa!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!