lauantai 28. marraskuuta 2015

Ensin Kiitospäivä ja sitten Black Friday

Viime vuonna minulta jäi täysin huomaamatta tämä uusi ilmiö nimeltään Musta Perjantai. Olin ilmeisesti sellaisessa lääketokkurassa, että Black Fridayn mainokset eivät tehneet minkäänlaista vaikutusta. Tänä vuonna sitä ei ole voinut olla huomaamatta, ja sama shoppailupäivä näytää olevan kova sana myös Suomessa.

Irlannilla ja USAlla on aina olleet läheiset suhteet. Varmasti siksi, että siellä asuu paljon, jos ei nyt ensimmäiset polven irlantilaisia niin ainakin toisen, kolmannen tai  neljännen. Nämä USAn irlantilaiset näyttävät olevan oikein ylpeitä juuristaan ja viettävät St Patrickin päivää riehakkaammin kuin täällä! Tiesittekö muuten, että eniten irlantilaista sukuperää olevia löytyy Bostonista? Kiusaan teitä nyt vielä numeroilla, sillä luin juuri, että 39.6 miljoonaa amerikkalaista sanoo omaavansa irlantilaiset sukujuuret. Se on paljon se. Täältä löytyy vielä lisää infoa, jos kiinnostaa.

USAhan lähdettiin täältä aikoinaan perunaruttoa ja sitä seurannutta nälänhätää pakoon. Sinnehän se Titanickin oli matkakalla ja mukana 123 Queenstownista eli Cobhista laivaan astunutta irlantilaista. Heistäkin suurin oli lähti meren toiselle puolelle uuden ja paremman elämän toivossa.
Taitaa olla niin, että lähes kaikilla irlantilaiseilla on joko sukulaisia tai ainakin ystäviä USAssa. 

Ja kun kanssakäymistä on paljon rantautui esim halloween tänne paljon, paljon aikaisemmin kuin Englantiin.Kiitospäivää täällä ei vietetä, mutta sen jälkeinen Black Friday on nyt siis kova sana täälläkin. Kiitospäivä näkyi kylläkin meillä töissä, sillä kerrankin USAn kolleegat olivat vapaalla! Se heille suotakoon, sillä lomapäivä sikäläisillä ei ole liikaa.


Minua jäi vaivaamaan, että miksi tällä shoppailupäivällä on niin masentava nimi? Olisko syynä ehkä pimeys tai tieto siitä, että kiitospäivä on taas tältä vuodelta ohi? Googlita kysyin ja seuraavan vastauksen sain:

"Nimitys ”Black Friday” juontaa juurensa Philadelphiaan 1960-luvulle, jossa kiitospäivän jälkeistä päivää alettiin kutsua mustaksi johtuen vilkkaasta liikenteestä.[2]Myöhemmin termi levisi ympäri Yhdysvaltoja ja sittemmin merkitys on yhdistetty myös kirjanpidossa käytettäviin väreihin. Alkuvuosi on useille kaupoille vielä tappiollista eli tilinauhoissa punaista, mutta Black Fridaysta eteenpäin tehdään voittoa – eli mustalla kirjattavaa tulosta."

Eilen päätin, että koska pimeydelle en voi tehdä mitään, teen jotain muuta. Ja arvatkaapas mitä se muu on? Kiipesin ullakolle ja kannoin joulukoristeet alas. Meille tulee joulu tänä viikonloppuna, ja sen mukana ainakin sisälle lisää valoa.
Perinteisestihän täällä kodit koristellaan 8.12, mutta minä aloitan joulunvieton tänä vuonna ajoissa. Annetaan tämänkin hulluuden mennä ulkomaalisuuteni tiliin!



LET THERE BE LIGHT!







keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Paluu "rikos"paikalle

Mistähän tämä otsikko tuli mieleeni? Ei hätää, mitään rikosta ei ole tapahtunut. Enkä ole ollut virkavallan kanssa tekemisissä. Sellainen vähän outo olo oli kuitenkin eilen, kun kävelin parkkipaikalta vastaanotolle. Täsmälleen vuosi sittenhän vietin kaksi viikkoa kyseisessä
sairaalassa. Olo oli silloin epämukava, mutta särkylääkkeillä, sisulla ja huumorilla siitä selvittiin. Paras asento oli seisten, sillä selässä oli pitkät arvet, etupuoli kuin pommituksen jäljeltä, eikä kuusi dreeniäkään ollut ihan pikku juttu. Ja sitten se kiristävä tunne, johon kummasti tottuu.

Tässä välissä seuraavaa leikkausta on siirretty aina vain eteenpäin. Sädehoidon vaurioittama iho on saanut ”levätä”. Kolmen-neljän kuukauden välein olen käynyt näytillä ja välillä on kärsivällisyyttäni koeteltu. Minä kun haluaisin vain pistää nämä rinta-asiat pakettiin ja move on. No, nyt sitten siirrtyttiin vihdoinkin askel eteenpäin. Toivon mukaan tammikuussa on edessä seuraava, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan viimeinen, leikkaus. Tilanne elää ja suunnitelmat muuttuvat. Vasta eilen tajusin kuinka vaikea leikkaus oli ollut, tuon vaurioituneen ihon takia, ollut. Ei siis ihme, että kirurgi ei ole halunut aikaisemmin tehdä mitään.

Koska nämä vastaanotot ovat aina rankkoja, noin henkisesti, oli minulla suunnitelma loppupäiväksi. Olit iltapäivän vapaaksi ja päätin hoidella jouluostokset alta pois. Kalenteri alkaa olla jo aika täynä, ja espanjan koekkin pukkaa päälle. En halua juosta kaiken kiireen ja ihmispaljouden keskellä enää joulukuussa kaupoissa.

Ennen vastaanottoa kävin tekemässä jo osan ostoksista. Suunnitelmissa oli siirtyä pariksi tunniksi vielä kaupungille. Istahtaa ostosten jälkeen kasseineni johonkin kivaan kahvilaan ja katsella hetki kaupunkia ja vastasytytettyjä jouluvaloja. No, pikainen pyrähdys sairaalassa olikin sitten vähemmän pikainen. Odottelin vuoroani lähes kaksi tuntia, ja kun viimein pääsin sairaalasta ulos oli kello jo niin paljon, että kaupunki sai jäädä.  Kaksi tuntia tunkkaisessa ja täpötäydessä odotushuoneessakopissa vei viimeisetkin shoppailuhalut. Uusi suunnitelma on ”hit the shops” lauantai-aamuna aikaisin.

Vaikka vapaapäivänpuolikas ei nyt mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, olen tyytyväinen siitä, että kohta taas tapahtuu jotain. Ollaan edes vähän lähempänä sitä päivää, jolloin minulla on upouudet rinnat ja Rooma valmis.

Näen muuten mielessäni Möykyn polkemassa vihaisena jalkaa ja hihisevän kiukusta!





perjantai 20. marraskuuta 2015

Vastauksia ja vastauksia

Olin oikein otettu, kun sain paljon vastauksia edelliseen postaukseeni. Nyt on ainakin aiheita, joista kirjoittaa! Mikä minua eniten ilahdutti oli se, että ihan tavallinen arkeni täällä Irlannissa jaksaa kiinnostaa. Tämähän on selvä merkki siitä, että tavallisten ihmisten, tavallisia asioita käsitteleville blogeille on tilausta.

Meitä ei välttämättä löydä portaaleista, eikä blogilistojen kärkisijoita. Emme hyödy blogeistamme taloudellisesti, eikä meistä tule julkkiksia. Blogia kirjoitamme omaksi iloksemme ja olemme onnellisia, kun sitä luetaan. Meillä on uskollinen lukijajoukko, joka myötäelää ja pitää jopa meidän puoliamme. He tai siis te, ette välttämättä tunne minua oikeasti, mutta tiedätte ajatuksistani ja arjestani paljon enemmän kuin esimerksi irlantilaiset ystäväni.

Eräs komentti tuli pitkäaikaiselta lukijata, josta osan tähän lainaan.


"Olen seurannut vuosia erittäin mielenkiintoista blogiasi. Perusarkeasi on ihana lukea. Ilman ylimääräistä hehkutusta kaiken ostamisen (esim. uusimmat vaatteet, kengät, silmälasinpokat, ruokatrendit, meikit ja naamarasvat) ylitsevuotavasta ihanuudesta: vieläpä lueteltuina merkeittäin ja ostopaikoittain, alati vuodesta toiseen. Jos blogin-/elämänsisältö on sellainen, niin se ei jaksa kiinnostaa kovin kauaa. Poikiesi harrastuskuskaamisia ja kasvua lapsuudesta nuoruuteen on ollut huomattavasti mielenkiintoisempaa seurata. Niitä samoja teemoja on omassa elämässäkin, pyykkäämisen ja ruuanlaiton lisäksi."

Niin, blogia aloittaessani meillä on 7 ja 13-vuotiaat pojat. Nyt heillä on ikää 15 ja viittä vaille 20. Vaikka he täällä pysyvätkin kasvottomina ja vähän taustalla, ovat pojat kuitenkin kasvaneet täällä blogissakin. Paljon on elämä muuttunut seitsemässä vuodessa ja minäkin siinä mukana.

Aina välillä sitä haluaa miettiä, että missä mennään ja mihin suuntaan, näissä blogia-asioissakin. Stressiä en rakkaasta harrastuksesta suostu kuitenkaan ottamaan!

Fab Forty Something- blogin Marjukka heitti minulle The Starlight Blogger Awardin. Kiitos siitä, Marjukka!  Hän on muuten mielestäni on onnistunut  yhdstämään tyylikkäästi blogiinsa myös tämän, minulle täysin vieraan, kaupallisen puolen.  Haasteen sain jo pari viikkoa sitten. Kävi niin, että minulla oli vastaukset valmiina jo viime viikolla, mutta sitten rähjähti Pariisissa ja sen jälkeen pitikin miettiä asiat uudestaan.


The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.


Here are the rules for the Starlight Blogger Award:


1. Thank the giver and link their Blog to your post. 


2. Answer the 3 questions given to you. 


3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you. 


4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.





Tässä näitä uudestaan mietittyjä vastauksia.

1.      Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Olen kiitollinen siitä, että asun turvallisessa maassa, jossa ei tarvitse pelätä. Minulla on täällä perhe, mukava koti, ystäviä ja työpaikka jossa viihdyn.  

Olen myös kiitollinen, ihan joka aamu siitä, että olen elossa ja voin hyvin ja että edessä on uusi päivä.

Odotan myös joulua ja olen kiitollinen, että pysyn sen raskaan kesän jälkeen, viettämään äitini ja perheeni kanssa.

2.      Minkä asian haluaisit muuttaa elämässäsi juuri nyt, jos pystyisit?

Juuri nyt on meillä asiat hyvin, mutta ainahan sitä voisi pientä viilausta tehdä siellä sun täällä. Matkustaminen avartaa ja toivoisin, että lomaa ja rahaa olisi enemmän ja pääsisin ”avartumaan”. Toisaalta tämä olisi sellasita ylimääräistä luksusta, jota ilmankin kyllä voin elää ihan hyvää elämää.

Sitten sellainen maantieteellinen ongelma, joka poistaisin jos voisin. Matkaa täältä äidin luokse on aivan liian paljon ja siihen menee järkyttävän paljon aikaa. Valitettavasti tämän faktan kanssa on vain ollut opittava elämään, vaikka välillä se on ollut todella vaikeaa.

3.      Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?

Ja sitten tämän haasteen ehdottomasti vaikein kysymys: elämän tarkoitus. Tekisi mieli vastata, että en tiedä. Enkä kyllä tiedäkkään, mutta yritetään nyt kuitenkin. Olisikohan se jotain sellaista, että pitäisi pystyä elämään niin, että ei tieten tahtoen tee kenellekkään tai ympäristölleen mitään pahaa? Että omasta pienestä elämästä jäisi hyvä jälki. Omaan napaan tuijottelijoita on tässä maailmassa aivan likaa. Lähimmäisen rakastamista nykymaailma kaipaa lisää!

Elämän tarkoitus on myös elää, eikä jättää elämättä. Elää taas ei voi, jos ei tee virheitä, mutta onneksi niistä voi oppia.  Pitäisi ainakin yrittää, tehdä niistä aineksista jotka on annettu, hyvä elämä.

Elämä ei kuitenkaan ole reilua, eikä tasapuolista, joten sekin pitää vaan oppia nielemään. Tätä lausetta en kuitenkaan kaupittelisi nälkää näkeville tai sodan keskellä eläville. Enkä niille joita kohtaan elämä on ollut erityisen epäreilua, suorastaan julmaa.

Mitä enemmän tätä kysymystä mietin, sitä vaikeammalta siihen vastaaminen tuntuu.


Tunnustuksen ja samat kysymykset lähetän tästä kuudelle bloggaajalle:


Anulle, Yaelille, Petralle, Allulle, Karoliinalle ja Heljälle.















keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Toivepostauksia

Kun on blogia kirjoittanut yli seitsemän vuotta, tulee välillä tunne, että on jossain vaiheessa vääntänyt postauksen jo ihan kaikesta. Sitten on taas hetkiä, jolloin aiheita putkahtaa päähän ihan ihme tilanteissa, mutta jos niitä ei kirjoita heti ylös, pakkaavat ne unohtumaan. Ja minulle onnettomalle käy usein niin. On hyvä idea ja siihen jopa kuvat mietittynä, ja sitten se unohtuu. 

Suomen iltapäivälehtien lööpeissä lukee usein pontevasti, että nyt puhuu se ja se. Minä ajattelin, että nyt saavat puhua tai paremminkin kirjoittaa lukijat. Sana on vapaa. Minkälaisia postauksia haluatte? Kiinostaako joko erityinen asia Irlannissa? Haluatteko ehkä kysyä jotain? Antakaa palautetta, please. Pitäisikö blogia jotenkin uudistaa? Vai jatketaanko vanhalla tutulla kaavalla, jota ei oikeastaan edes ole. Juttuja kirjoittelen aiheesta kuin aiheesta. Sellaista sillisalaattiahan tämä on aina ollut. 

Joskus on pitänyt kysyä muilta bloggaajilta, että teettekö te postauksia varastoon? Minä teen niitä aika harvoin, mutta silloin kun tulee postausten välille viikon tauko harmittaa, että ei ole varastossa mitään julkaistavaa. Ehkä tässä olisi yksi asia, jota voisin toteuttaa. Toisaalta blogi elää aika pitkälle reaaliajassa. Kylläkin niin, että kun minulla on kiire omassa elämässä, niin silloin blogissa on hiljaista. Kun elämä on rauhallisempaa, näkyy se täällä uusina kuvina ja postauksina. Sellaista tunnetta ei vielä ole tullut, että tämä oli nyt tässä ja lopetan. 

Ajattelin muuten, että pidän joulun täältä blogista ja meiltä kotoa pois vielä vähän aikaa. Eilen meinasin jo muuttaa mieleni, kun katselin ikkunasta ulos. Oli niin pimeää, että ihan puistatti. Tuuli ulvoi nurkissa ja vettä satoi. Meillä on muuten myrksyvaroitus päällä, eikä ihan turhaa. Teki mieli kiivetä jo ullakolle hakemaan jouluvaloja ja viritellä niitä ikkunoihin. Kyllä tämä pimeys voikin olla sitten masentavaa. Samalla se vie myös ainakin minusta energiaa. Ei viitsi edes kävelylle lähteä. 

Viikonloppuna pistän kyllä valovirityksiä vähän sinne ja tänne. Enkä välitä mitä meidän miehet niistä sanovat. Let there be light!







maanantai 16. marraskuuta 2015

Vihreää läpi talven

Irlannissa on vihreää läpi talven. Vaikka puiden lehdet näin syksyisin vaihtavatkin väriä ja lopulta tippuvat maahan, on yleisilme kuitenkin vihreä. Kävin pari viikkoa sitten puutarhaliikkeessä, ja siellä oli edelleen hyvät valikoimat kasveja ikkunalaatikoihin ja muuallekkin puutarhaan. 

Jotenkin sitä ei tähän aikaa vuodesta enää jaksa ajatella mitään pihaan liittyvää. Muutenkin puutarhanhoito jäi tänä kesänä minimiin ja etupihan kukkapenkki, jossa ei kasva mikään kunnolla, on surkean näköinen. Haluaisin päästä eroon koko kukkapenkistä ja pistää sen päälle laatat. Siinä voisi sitten vaikka kesällä istuskella ja nauttia auringosta, siis silloin harvoin kun se täällä paistaa. Keväällä sitten, uudella innolla... Toivottavasti!

Talvella ruohoa ei tarvitse leikata, mutta jo maalis-huhtikuussa ruohonleikkuria taas tarvitaan. Suomessa lumi armahtaa laiskimmankin puutarhurin ja peittää alleen rikkaruohot sun muut. Se täällä Irlannissa ärsyttää, että ihmiset ovat aika laiskoja haravoimaan lehtiä maasta. Jalkakäytävillä saa varoa, ettei liukastu märkiin lehtiin tai niiden seassa olevaan koiran kakkaan. Koirien omistajissa kun on edelleen uskomattoman paljon niitä, joiden mielestä oma hauveli saa kakkia ihan mihin vaan, eikä jätöksiä korjata pois. 

Näissä suuremmissa puutarhamyymälöissä näyttää usein olevan myytävänä myös sisustustavaraa. Lounaskahvio on myös must. Ensin katsastetaan kasvit ja sitten täytetään vatsat. Meidän lähimmässä puutarhamyymälässä näyttää kahvio olevan suositumpi kuin itse liike. Parkkipaikka on lounasaikaan täynä ja jos ei ole ajoissa liikkeellä saa pöytää odottaa. 

Minä ilmeisesti yritän roikkua vielä syksyssä, vaikka joulu kolkuttelee jo ovella...ainakin tv mainoksissa, kaupoista nyt puhumattakaan.
Tässä vielä näitä vihoviimeisiä, syksyisiä kuvia!












lauantai 14. marraskuuta 2015

13 ja perjantai

Joskus viikot ovat niin täynä työtä ja muita menoja, että maanantai vaihtuu perjantaiksi ihan huomaamatta. Ja blogikin jää siinä kaiken kiireen keskellä aivan liian vähälle huomiolle. Yksi ilta meni vanhempien ja opettajien tapaamisiin koululla, espanja vie yhden illan ja opiskelu ja läksyt toisen ja sitten tuli vielä ystävän isän hautajaiset.

Järkyttävä tuuli ja lähes koko viikon jatkunut sade ovat tehneet viikosta jotekin masentavat. Vettä on tullut vaakasuorassa ja olen kastunut mennen, tullen ja palatessa. Välillä ajaessa tuntui, että auto lähtee lentoon ja ahkerat tuulilasinpyykjijätkään eivät pärjää sateelle.

Onneksi perjantaina oli tiedossa illallinen ystävien kanssa kaupungilla. Juttua riitti ja riitti ja kotiin tulin vasta vähän ennen kahta aamulla. Kyllä se vaan niin on, että suomalainen ymmärtää toista suomalaista kaikista parhaiten. Tälläisista illanistujaisista jää hyvä mieli ja muutenkin piristyy kummasti, vaikka seuraavana päivänä univaje vaivaakin!

Niin, olimme ensin kiinalaisessa ravintolassa syömässä ja lähdimme sitten vielä pubiin. Siinä juttelun lomassa yksi meistä huomasi kännykästä uutiset Pariisista. Siinä vaiheessa kuolleita oli vasta n. 30.
Aamulla sitten tajusin mitä kaikkea Ranksassa oli illan aikana tapahtunut. Sen jälkeen Sky News olikin päällä koko päivän.

Miten ihminen saadaan aivopestyä niin perusteellisesti, että on valmis räjäyttämään itsensä ja ympärillään olevat ? Tai että uskonnon varjolla ampuu täysin viattomia ihmisiä konserttisalissa tai ravintolassa? Tälläisiä kysymyksiä olen päässäni pyöritellyt koko päivän. Enkä varmasti ole ollut ainut.

Toisaalta, helppohan se on täällä Irlannissa mietiskellä, kun Pariisiin on matkaa. Tuli palaa takassa ja lämmittää mukavasti. Kynttilät tuovat valoa pimeään iltaan. Vieraat lähtivät juuri ja pojista vanhempikin kotiutui Dublista. Sellainen mukavan rauhallinen lauantai-ilta omassa kodissa.

Sitäkin mietin, että varmasti jokaikisellä Pariisissa kuolleella tai loukkaantuneella oli suunnitelmia lauantaiksi. Heidän kohdallaan elämä päättyi julmalla tavalla, ilman mitään ennakkovaroituksia tai jäähyväisiä. Lähdetiin perjantaina syömään tai teatteriin, eikä sieltä koskaan palattu.

Terroristit puolestaan ovat, omien oppiensa mukaan, nyt paratiisissa ja suuria sankareita. Kun taas muut teon suunnittelussa mukana olleet, onnittelevat toisiaan "onnistuneesta" perjantai-illasta. Eihän tässä ole mitään järkeä.

No, menipä tämä nyt syvälliseksi. Joka tapauksessa huomenna on uusi päivä ja toivottavasti parempi sellainen. Eikö niin?












sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Puuro on Pop

Kuulun siihen ikäpolveen, joka kasvoi aamupuurolla. Ei mitään sorkerihuurreettuja muroja vaan, joko ruis-, kaura- tai sekaviljapuuroa, lähestulkoon joka aamu. Ja niinhän siinä kävi, että kun kotoa lähdin en syönyt puuroa pariinkymmeneen vuoteen. Kiintiö oli tullut jossain vaiheessa täyteen.

Nyt puuro taas maistuu minullekkin. Ei nyt ihan joka aamu, mutta pari kertaa viikossa kuitenkin. Täällä puuro keitetään maitoon ja se tekee siitä entistäkin pehmeämpää.

Laitan tähän helpon omenakanelikaurapuuron ohjeen. Sitä tein tänä aamuna ja hyvältä maistui!

Keitin kaurapuuron siis maitoon (ei suolaa). Kun puuro oli valmista, raastoin reilusti omenaa ja sekoitin sen sekaan. Sitten ripottelin päälle kanelia ja vähän juoksevaa hunajaa. Loraus maitoa ja hyvää oli. "Hieman" terveellisempi vaihtoehto kuin se peri-irlantilainen aamiainen!









perjantai 6. marraskuuta 2015

Voisin asua...




… tässä talossa, vaikka se kuvassa näyttääkin vähän pelottavalta. Kuvanottopäivänä oli harmaata ja sataa tihuutti. "Livenä" talo kylläkin oli suorastaan viehättävän näköinen.
Halloweeniähän juhlittiin viime lauantaina, joten ehkä siksi kummitukset, lepakot ja hämähäkinverkot ovat edelleen mielessä. Minä en tänä vuonna edes kurpitsaa ostanut, kun ei meillä kukaan halloweenistä enää innostu. Karamellejä varasin lapsia varten, mutta kukaan ei ovella käynyt, vaikka olin kotona koko illan. Meidän asuntoalueen keski-ikä on 70-vuoden pahemmalla puolella, joten se selittänee karkinkerääjien puutteen. Näyttää muuten siltä, että halloween on Suomessakin aika suosittu nykyisin.
Mutta takaisin tähän kuvan taloon. Unelmieni talossa on ehdottomasti erkkerit, jotka tuovat huoneisiin lisää valoa. Sitä huoneisiin tarvitaankin, sillä niiden pitää olla korkeat. Ikkunat puolestaan pitää olla puusta tehdyt sash-ikkunat, jotka avautuvat keskeltä.  Meillä oli englannissa juuri tuollaiset ikkunat, kylläkin vanhemmat ja yksinkertaiset.  Sanomattakin on selvä, että tuletus pelasi ikkunoita aukaisematta! 
Nämä PVC-ikkunat näyttävät olevan aika uudet ja kaksinkertaiset. Yksinkertaisia ikkunoita näkee täällä nykyisin vain enää vanhoissa taloissa. Uuteen ei  kukaan niitä toivottavasti enää asennuta. 


Niin kauan olen jo asunut pois suomalaisista hyvin eristetyistä taloista, että ei minusta taitaisi enää olla sinne hikoilemaan . Vaikka kuvan talossa on uusi ovi ja ikkunat veikkaan, että ilma kiertää ja tuuli puskee muutenkin sisälle, vähän sieltä sun täältä.
Minusta talossa pitää olla vähän särmää ja persoonallisuutta. Portaat saavat narista, eikä kaikkien lattioiden ja lautojen tarvitse olla millilleen suorassa. Valmiin puutarhankin ottaisin mielellään, ja sellaisen jota ei tarvitse olla nyppimässä koko ajan.  Tuo villiviini saisi ihan rauhassa kasvaa ja koristaa ulkoseiniä.
No, muuttopuuhissa ei olla. Ja jos joskus muutetaan, niin silloin kylläkin pienempään asuntoon. Tämä talo olisi meille aivan liian suuri ja ennen kaikkea kallis. Alue olisi kyllä ihan kiva, ja se näkyy tietysti hinnassa. Taas jäi vaivaamaan, että minkälainen perhe tuossa talossa asuu? Luulen, että vanhempi pariskunta, koska pihassa ei näkynyt mitään lapsiin viittaavaa. 
**********
Minä pistin kynttilöitä palamaan,  perjantai-illan kunniaksi. En aio liikahtaa sohvalta mihinkään. Huomenna on luvassa jalkahoitoa ja teatteria. Kumpaakin pitkästä aikaa.
Mukavaa perjantaita, sinne ruutujen toiselle puolelle!




tiistai 3. marraskuuta 2015

Haaste äitiydestä

Paluumuuttajatar haastoi minut kertomaan äityidestä. Kiitokset haasteesta sinne Kotkaan!

Lempiharrastuksesi (jos bloggaamista ei lasketa)?

Pilateksesta olen löytänyt liikuntalajin, josta pidän. Tehän tiedätte, että liikkuminen on minulle sellaista pakkopullaa. Pilatestunneille menen kuitenkin mielelläni. Alaselkä kiittää joka tunnin jälkeen, ja muutenkin on sellainen venynyt olo. Suosittelen, etenkin istumatyötä tekeville!

Työn vastapainoksi on kiva näperrellä jotain ja nähdä käsiensä työn tuloksen. TVtä katsoessa neulon. Nyt on tyynynpäällinen kesken ja sen jälkeen alkaa ohuen neulepuseron neulominen. Juniorin yöpöytäkin pitäisi vihdoinkin maalata. Puutarhanhoito jäi tänä kesänä vähiin ja etupihakin pitäisi laitta kuntoon. Ensi kevääni sitten ryhdistäydyn.

Olen sellainen tuurilukija, jolla välillä on pitkiäkin taukoja. Lopetin juuri Victoria Hislopin uusimman, Kyproksen lähihistoriaa käsittelelvän kirjan The Sunrise lukemisen. Tämä ei välttämättä ollut hänen paras kirjansa, mutta pidin kuitenkin lukemastani.

Leipomisesta pidän, mutta olen päättänyt, että leivon vain jos on vieraita tulossa tai jonkun perheenjäsenen merkkipäivä. Muuten ei mene housut kiinni!

Minulla ei ole koskaan tylsää tai tekemisen puutetta.

 
          Jos olisit ruoka-annos, mikä se olisi ja miksi?
 
Taitaisin olla thai-ruokaa, jossa on hyvinkin erillaisia mausteita. Jotkut jopa yllättävät syöjän täysin. Toivon mukaan kokki on sekottanut ne hyvin keskenään.
 
           Paras piirteesi äitinä?
 
Olisinkohan sellainen kallio, joka on ja pysyy, tapahtuipa mitä tahansa?
 
         Jos saisit kokonaan vapaan viikonlopun, mitä tekisit?
 
Ensinnäkin olisin kotona, sillä koti on maailman paras paikka. Viihdyn myös omassa seurassani, joten yhden päivän olisin ihan vain omissa oloissani. Toisena päivänä olisin sitten sosiaalinen ja lähtisin ystävien kanssa kaupungille ja syömään. Mielelläni kävisin vaikkapa teatterissa. Ajelisin myös merenranalle ja kävisin siellä kävelyllä ja kuvaisin. Lukisin kasan lehtiä ja katsoisin kaikki nauhoittamani televisio-ohjelmat. Enkä varmasti laittaisi mitään ruokaa!
 
          Mitä haluaisit vielä opiskella?
 
Pitkäaikainen haave toteutui tänä syksynä ja aloitin vihdoinkin espanjan opiskelut. Viikonloppuna kului monta tuntia epäsäännöllisiä verbejä taivutellen. Into ei ole lopahtanut ja vaikka töitä pitääkin tehdä. Tahti on kova, mutta vielä olen pysynyt mukana. Onneksi on jonkinlainen pohja. Tätä opiskelua pystyn toivottavasti jatkamaan vielä vuosia.
 
Naapurini kävi pari vuotta sitten Corkin paikallisopaskurssin, ja sen voisin minäkin joskus käydä. Irlannin historia kiinnostaa, mutta ei niin paljon, että alkaisin pänttäämään mitään vuosilukuja. Tuo opaskurssi käsittääkseni sisältää sopivasti historiaa ja nykypäivää.
 
Jotain käsitöihin liittyvää voisin myös opiskella tai paremminkin opetella.
 
Mitään kokopäiväopiskelijaa minusta ei enää koskaan tule, mutta tälläinen työnohella ja harrastusmielessä uuden oppiminen sopii minulle hyvin.  Onneksi täällä on hyvät opiskelumahdollisuudet.

Salainen taitoni?
    
      Viime viikolla tuli taas sellainen asia todistettua, että olen hyvä korjaamaan tulostimia ja kopiokoneita. Olen säästänyt firmalle useita saturaisia, kun löydän haitariksi muuttuneita aanelosia ihme paikoista. Haen meidän labrasta ruuvimeisseleitä ja pinsettejä ja "availen" tukkeutuneita koneita. Ihan vaan vinkiksi, että usein koneen imurointi sisältä auttaa, sillä pöly tukkii paperin reitit. Joskus syy saattaa taas olla onnettoman pieni paperin pala. Siksi pinsettejä tarvitaan. Että tälläinen salainen taito minulla!
 
 
          Oletko syys-, talvi-, kevät vai kesäihminen?
 
Talvesta en tykkää, en täällä eikä Suomessa. Sanonkin, että viikko Suomen pakkasia ja lunta on minulle ihan tarpeeksi. Keväässä viehättää se, kun ympäristö puhkeaa kukkaan ja se kesän odotuksen tunne. Valitettavasti täällä kesässä ei ole aina hurraamista, mutta joka vuosi sitä odotetaan samalla innolla. Kesällä nautin lämmöstä ja auringosta, joka antaa uskomattoman paljon energiaa. Syksy on täällä ihanan lauha, eikä vie meitä loskan kautta lumeen ja pakkasiin. Sataa tietysti välillä, mutta muuten se, kevään tapaan, kestää täällä pitkään. Joskus tuntuu, että täällä on aina kevät tai syksy!
 
Tämän haasteen saa tästä napata kuka vaan, jos ette ole siihen vielä osallistuneet!