lauantai 30. toukokuuta 2015

Ikäongelmia ja esittelyssä the Coronas

Juniorin mielestä The Coronas on ok, mutta ei sen enempää. Minusta taas tätä dublinilaisyhtyettä kuuntelee ihan miellään. Lieneekö tämä esimakua sille kuuluisalle viidenkymmenen villitykselle, että musiikkimakuni on viime vuosina muuttunut rokahtavampaan suuntaan?  Ja jos joku lähtisi seuraksesi The Coronasin konserttiin, niin mielelläni lähtisin heitä kuuntelemaan. Voi, kuinka noloa, sanoisivat pojat, jos tämän kuulisivat. 

Nyt pitää kertoa teille hauska/nolo juttu. Viime kerralla Dublinissa käydessäni olin poikani kanssa taksissa. Kuski ja poika jutelivat jalkapallosta ja minä istuin takapenkillä,  nänä kiinni Ikean kuvastossa, enkä juuri osallistunut keskusteluun. Sitten saavuimme perille, ja poika lähti nostamaan laukkuja takakontista ja minä jäin maksamaan. Kuski kysyi, että mistä olen kotoisin. Joo, tätä täällä kysytään AINA. Sitten hän kysy, että olenko tuon nuoren miehen tyttöystävä? Minä luulin, että hän vitsailee, kunnes näin miehen totisen naaman. Purskahdin raikuvaan nauruun. Ei, ei tyttöystävä vaan ihan ehta äiti! Lähdin taksista nauraen ja annoin reilun tipin. Kuskia näytti kovasti nolottavan, kun minä taas virnistelin loppumatkan Corkkiin. Poikaa ei muuten naurattanut yhtään...

No, tässä on henkseleitä paukuteltu ja oltu muka niin nuorekkaita. Sitten sitä taas putosi pilvistä romahduksella alas. Tähän lähelle on avattu uusi kuntosali, jossa Juniori käy pari kertaa viikossa. Kerran häntä sinne viedessä sanoin, että pitäisiköhän minunkin liittyä jäseneksi, kun kunto on niin surkea. Juniori mietti asiaa ja sanoi sitten, että ei siellä ole vanhoja ihmisiä ollenkaan. Tai kuulemma pari himokuntoilijaa ovat aika vanhoja. Minä kuulemma en vanhana ihmisenä sopisi sinne kuntosalille ollenkaan. Eli se siitä nuorekkudesta!

Tässä teille kuitenkin esittelen taas yhden irlantilaisbändin, eli I give you The Coronas 



  

perjantai 29. toukokuuta 2015

Pieniä morsiammia

Toukokuu on se kuukausi, jolloin Irlannissa juhlitaan 7-8 vuotiaiden ensimmäistä ehtoollista. Uskonnollinen opetus juhlaa varten tapahtuu kouluissa kouluaikana. Suurin osa lapsista on mukana tunneilla, mutta jos vanhemmat niin haluavat, voi ehtoolliseen valmistautumisesta jäädä myös pois.
Omat poikani kävivät aikoinaan protestanttisen alakoulun, joten meiltä nämä juhlat ovat jääneet väliin. Vanhempi kävi kansainvälisen rippileirin Suomessa, ja Juniorilla leiri on edessä tänä kesänä.

Viime lauantaina olimme juhlimassa tuttavaperheemme tytärtä, joka muuten on puoliksi suomalainen. Valkoinen pitkä mekko oli jo vaihtunut housuihin, kun me saavuimme juhliin. Kävin mekkoa yläkerrassa katsomassa ja aivan ihanahan se oli. En yhtään ihmettele, jos tytöt ovat aivan innoissaan näistä kauniista mekoista.

Silloin kun Irlannissa ei oltu köyhiä eikä kipeitä, menivät juhlallisuudet monissa perheissä täysin överiksi. Tyttöjen mekkoihin pistettin suuria summia rahaa, käytiin ruiskurusketuksessa, kampaajalla ja saatettiin vuokrata hieno auto viemään lasta kotoa kirkkoon. Harva juhli tilaisuutta kotona, vaikka tilaa olisikin ollut. Suuri suku ja muut vieraat vietiin ravintolaan syömään. Onneksi nykyisin ollaan taas vähän järkevämpiä, vaikka kyllä toisille edelleenkin juhlien järjestäminen on suoranaista kilpailua.

Poijilla on yleensä päällään koulupukuun kuuluvat bleiseri ja rinnassa ruusuke. Tytöt siis pukeutuvat valkoiseen pukuun, jonka väri symbolisoi puhtautta. Lyhyitä huntujakin näkee sekä käsineitä ja päivävarjoja. Asuun kuuluu myös pieni laukku ja tietysti valkoiset kengät. Yleisin lahja näissä juhlissa on selvä raha,

Tuttavaperheessä juhlat on aina pidetty kotona, joka on minusta kiva tapa. Sain luvan ottaa kuvia ja myöhemmin äiti vielä lähetti minulle lisää kuvia suloisesta tyttärestään. Ei taida jäädä kenellekkään epäselväksi, että tämä kaunokainen on puoliksi suomalainen, joka muuten puhuu hauskaa pohjalaaaasta, irlantilaisella aksentilla!

Täältä ja täältä voitte käydä katsomassa tyttöjen pukuja.











sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vihdoinkin valmista

Näitä tyynynpäällisiä neuloessa on tullut katsottua ohjelma, jos toinenkin. Valmista tuli vihdoinkin, ja nyt osaan tehdä jopa palmikkoneuletta. Mallit ovat ihan omasta päästä.

Sohvatyynyt ostin kirpputorilta €2.00 kipale. Kahden tyynyt reunat virkkasin kiinni, Harmaa päällinen oli liian suuri, joten sen kursin kiinni isolla neullalla. Tyynyt "sijoitin" meidän makuuhuoneeseen. Piristävät kummasti yksiväristä päiväpeittoa.






torstai 21. toukokuuta 2015

Viikko vielä...

...ja sitten pääsee meidän Juniori kesälaitumille. Huomenna alkaa koeviikko ja sitten vapaus! Aika vaikea koeviikon avaus, sillä on edessä matematiikan ja tiedeaineiden (fysiikka, kemia ja biologia) kokeet. Rankka päivä tiedossa, ainakin äidin mielestä, sillä nuo neljä nuo neljä ainetta, eivät minua aikoinaan kiinnostaneet, eivät sitten yhtään. Toivottavasti poika on näissä asioissa  tullut insinööri-isäänsä!

Edessä siis kolme kuukautta lomaa, kun isoveli puolestaan istuu koulunpenkillä koko kesän. Hänhän aloitti juuri teoriajakson, jonka aikana ei lomailla. Vielä on epäselvää, saako hän edes muutamaa päivää vapaaksi, että pääsisi Suomeen veljensä rippijuhliin.

Niin, kolme pitkää kuukautta. ( Selvennetään tässä vielä, että äidin mielestä pitkää, ei tietenkään Juniorin.) Koska kesätöihin poika on vielä liian nuori, piti keksiä jotain muuta. Mehän emme tunnetusti pidä iirin oppimista kovin tärkeänä, vaikka se onkin osa opetusohjelmaa.  Kun kuulin, että Juniorin kavereita on menossa kolme viikkoa kestävälle iirinkielenleirille, käänsin minäkin hetkeksi takkini ja ilmoitin pojan sinne. Nämä leirit ovat täällä suosittuja, ja kuulemma siellä on hauskaa, siis iiriksi! Ei Juniori innosta ilmaan hypellyt, mutta ei vastaankaan pannut, eli leirille hän on menossa.

Kun iiri on saatu sujuvaksi, onkin sitten toisen vaikean kielen vuoro. Nimittäin kansainvälinen rippileiri Suomessa. Siellä kyllä saa opetusta englanniksikin, mutta toivottavasti hän joutuu iiriä, ei kun siis suomeakin siellä puhumaan. Tässä menee kielet ihan sekaisin.

Kesästä ei kyllä ilmojen puolesta ole täällä vielä tietoakaan...


maanantai 18. toukokuuta 2015

Täsmäisku Ikeaan

Irlannissa on tasan yksi Ikea. Ennen täältä lähdettiin joko Walesiin tai Englantiin lautalla ostoksille, kunnes viimein 2009 Ikea aukaisi ovensa irlantilaisille. Itse olen käynyt aikoinani  pari kertaa Englannissa Ikeassa. Siellä oli aina järkyttävä tungos viikonloppuisin, joten käyntikerrat jäivät tasan kahteen.

Verhojen metsästys Dublinissa ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Netissä olin katsonut kuvia valmisverhoista, jotka olivat juuri nyt tarjouksessa. Kun sitten näin samaset verhot livenä, eivät ne näyttäneetkään ollenkaan hyviltä. Verhoista olisi saanut hyvän alennuksen, mutta hintakaan ei saanut minua niitä ostamaan. Värit olivat ankeita ja ne muutamat kukalliset niin rumia, että en voinut niitä ostaan. Näissä verhoissa oli vuoret, kuten täällä usein on. Jotenkin vuorelliset verhot näyttävät aina minun silmiini jäykiltä ja elottomilta. Verhojenhan pitää vähän liikkua ja elää!

Kävin vielä toisessakin liikkeessä, jossa valmisverhoille olisi tullut hintaa lähemmäs €100.00 pari. No thank you, sanoin minä. Puhelimessa valitin miehelle, että ei tästä nyt tullutkaan mitään. Hän ehdotti, että kävisin Ikeassa. Minulta onnettomalta oli unohtunut koko Ikea.

Sieltä sitten löytyi seitsemät verhot, joita eilen ja tänään olen lyhentänyt. Siinäpä minulle iltapuhdetta koko viikoksi. Ikean valmisverhot ovat kaikki kolme metriä pitkät, joten pakko niitä on lyhentää. Dublinin talon ikkunoista vain kahdet ovat saman kokoiset, joten mittanauhaa ja taskulaskinta on tarvittu.

Aikaa Ikeassa oli niin vähän, että huonekaluja en ehtinyt katsomaan ollenkaan. Onneksi sentään ehdin napata mukaan ruotsalaisia herkkuja. Kun viimein pääsin takaisin kotiin, pistin Sverigepullat uuniin ja lepuuttelin väsyneitä jalkojani. Pakko oli pullaa mussuttaessani ja verhoja ihaillessani myöntää, että kyllä ne ruotsalaiset osaavat!

Onko teillä Ikea lähellä?




perjantai 15. toukokuuta 2015

Polkuja ja jokia

Teistä varmasti jo suurin osa tietääkin, että Blogilista lopettaa toimintansa piakkoin. Sen kautta olen saanut paljon lukijoita, joten eteen tuli tenkkapoo. Onneksi kaikkien alojen erikoisasiantuntijalta, Googleilta, löytyi ratkaisu ongelmaani, ja nyt blogiani voi seurata Blogipolun kautta. Sieltä löytyy paljon luettavaa blogeista pitäville, joten käykääpäs kurkaamassa.

Huomenna oma polkuni johtaa, pitkästä aikaan, Dubliniin. Mielenkiinnolla odotan, miltä talossa näyttää. Minulla on edessä verhojen ja verhotankojen metsästys. Käyn pääkaupungissa ihan vain päiväseltään, joten aikaa ei ole likaa!

Näin perjantain kunniaksi tai iloksi, ihan miten vaan, laitan tänne tämän hetkisen suosikkibiisini: James Bayn Hold Back The River.




Mukavaa viikonloppua ja palataan asiaan sunnuntaina, mikäli huutokaupalta tänne ennätän. Metsästän edelleen olohuoneen seinälle sopivaa taulua. Jospas nyt löytyisi!

torstai 14. toukokuuta 2015

Neuleita takatalveen

Täällä sitä taas väristään.  Ei auta kuin kaivaa villasukkia laatikosta ja heittää halkoja takkaan. Että tälläinen toukokuu tällä kertaa! Siksipä ajattelinkin, että ihan hyvin voin kirjoittaa postauksen upeista irlantilaisista neuleista, vaikka kesää kohti mukamas ollaankin menossakin.  Tällä menolla joudun käydä kohta ostamassa itselleni aidosta villasta tehdyn paidan!

Nämä kuvat otin Blarney Wooden Mills nimisestä myymälästä. Se on oikeastaan turisteille suunnattu suuri liike, mutta kyllä siellä irlantilaisetkin käyvät. Edellisetä käynnistä on aikaa kulunut jo muutama vuosi, ja tuolta naftaliinistä kaivoin esille tämän postauksen.  Liikkeessä myydän paljon muutakin, mutta minua kiinnostivat eniten nämä kauniit neuleet. Se peri-irlantilainen neulehan on Aran-saarten valkoinen villapusero, joita muuten en ole koskaan nähnyt kenenkään irlantilaisen pitävän päällään!

Yllätyksekseni huomasin, että nyt oli värivalikoimaa huomattavasti enemmän ja kaikkia uusia kivoja malleja. Tuon vaalean, ristiin menevä liivin taitasin jopa ostata itse tehdä. Täytyypä yrittää!
















keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tuoksuja

Lentokentillä ja tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla pitää aina käydä nuuhkimassa hajuvesiä.
Hajuvesi taitaa olla se ainut kauneusjuttu, johon olen valmis laittamaan normaalia enemmän rahaa. Toisaalta yksi pullo kestää käytössäni yleensä vuoden, joten hyvästä tuoksusta saa nauttia pitkään!
 
Sellainen sääntö minulla kuitenkin on, että samaa tuoksua ei saa ostaa uudestaan, vaan pitää löytää jotain uutta. Päiväkäyttöön minulla on miedompaa hajuvettä ja iltamenoihin sitten voimakaampaa tuoksua. Hajuvesipullo pitää olla sellaisessa paikassa, että sen huomaa ja sitä tulee käytettyä. Mielellään esim sen peilin läheisyydessä, jonka äärellä kampaa aamulla hiuksensa.
Muuten pullot, ainakin  minulla, nököttäisivät käyttämättöminä kylpyhuoneen kaapissa. Eihän se pipokaan talvella kassissa lämmitä...

Se harmittaa, että aikaisemmin heitin tyhjät pullot roskiin. Hajuvesipullothan ovat kauniita ja olen alkanut keräämään niitä kylpuhuoneen kaapin päälle. Aika hidasta keräilyä, jos vuosi ja pullo tai pari vauhdilla edetään!

Nyt ruiskuttelen viimeisiä tippoja Versacen Yellow Diamondsia. Tämän tuoksun kohdalla olin jo valmis tekemään poikkeuksen, ja ostamaan samaa hajuvettä vielä toisenkin pullon. Sitten pääsiäisenä lentokentällä ihastuin Dolce Cabbanan Light Bluen tuoksuun ja ostinkin sen.

Piti netistä tarkastaa, että kuinka kauan hajuvedet säilyvät avaamattomina. Vastaus kuuluu, että kolme-viisi vuotta. Avattu pullo puolestaan säilyttää arominsa vain pari vuotta. Siksi pullot kanattaakin laittaa esille ja käyttöön, sillä tuoksu ei parane vanhetessaan!

Täältä lisää tietoa, miten hajuvesipulloja pitäisi säilyttää oikeaoppisesti ja täältä faktaa hajuvesistä.

Nyt heitänkin teille kysymysiä. 1. Mikä on tällä hetkellä suosikkituoksunne? 2. Onko pullo/t esillä vai kaapissa piilossa? 3. Montako hajuvesipulloa sinulla on käytössä yhtäaikaa.









sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ajatuksia äitiydestä

Tulin äidiksi ensimmäisen kerran 26-vuotiaana. Tänään minua pidettäisiin nuorena äitinä. Saan kuulla usein, että ei sinulla voi olla 19-vuotiasta poikaa. Kyllä voi, enkä suinkaan ollut teiniäiti! Toisen kerran ikää oli jo 31-vuotta. Ainakin irlantilaisen mittapuun mukaan, olin silloinkin aika nuori synnyttäjä.

Nyt olen todella kiitollinen siitä, että lapset tuli hankittua tuolloin.  Tai hankittua ja hankittua. Minua jotenkin inhottaa sanat lasten tekeminen tai hankkiminen. Se saa äidikisi tulon kuulostamaan niin kovin helpolta. Minulle se olikin helppoa. Silloin. Jossitellaan vähän. Jos olisin sairastunut rintasyöpään kymmenen vuotta sitten, eikä minulla ei olisi silloin vielä ollut lapsia, olisin jäänyt lapsettomaksi. Menemättä yksityiskohtiin, minun tapauksessani omien lapsien saaminen ei olisi enää tullut kysymykseen. Karu totuus, jota olen ajatellut enemmän vasta viime aikoina.

Olen siis näin äitienpäivänä kiitollinen siitä, että minulla on kaksi poikaa. Toisinkin voisi olla. Äitinä oleminen on ehdottomasti elämäni haastavin tehtävä. Mikään eikä kukaan voi valmistaa odottavaa äitiä tulevaan. Lapsen jokainen ikäkausi tuo tullessaan omat ilonsa ja onglemansa. Olenkin sanonut pojilleni, että minulle te olette aina lapsia ja saan teitä halata ja komentaa vaikka olisitte jo harmaapäisiä miehiä! En halua olla poikieni kaveri, vaan nimenomaan heidän äitinsä. Kaverit saattavat hävitä, mutta äiti on ja pysyy, tapahtuipa mitä tahansa.

Äiti kannustaa, nauraa, huutaa, ohjaa, sekaantuu asioihin, toistaa itseään, leppyy, suuttuu, neuvoo, lohduttaa ja ennen kaikkea rakastaa! Sellaisia me ihan tavalliset äidit olemme. Emme me ole täydellisiä pyhimyksiä, vaan meilläkin on omat heikkoutemme ja vikamme. Me tiedämme, että emme tiedä läheskään kaikkea, mutta sitä emme kerro lapsillemme!

Äitienpäivää ei tänään vietetä täällä Irlannissa, joten minulla on ollut ihan tavallinen, rauhallinen sunnuntai. Omalle äidille tietysti soitin sairaalaan. Olisin niin mielelläni hallunnut tänään häntä halata ja istua sängyn vierellä, edes hetken. Oma äitini tuli äidiksi yllättäen ja silloin, kun hän oli jo luopunut toivosta saada omia lapsia. Edelleenkin äiti huolehtii minusta. Yksi tapaus tulee erityisesti mieleen. Olimme äidin kanssa serkkuni luona, muutama vuosi sitten, talvella Helsingissä. Pakkasta oli mittarissa paljon, ja minä lähdin ystävääni tapaamaan keskustaan. Ilta venyi, ja äiti odotti tytärtään takaisin. Puolen yön jälkeen tuli puhelu serkultani, että onhan kaikki kunnossa, etkä ole palentunut! Äiti oli pyytänyt häntä soittamaan, koska oli huolissaan. Ensin suorastaan suututti, sitten nauratti ja nyt ajattelen, että ihana, rakas äitini on aina minulle äiti, vaikka ikää lapsukaisella oli silloin jo yli 40- vuotta. Kun sitten viimein palasin, teeskenteli äiti nukkuvansa. Sellaisia ne äidit ovat!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!








lauantai 9. toukokuuta 2015

Rauhoittaa ja rentouttaa kummasti

Niinä päivinä – ja niitä ainakin minulla on – kun pipoa kiristää normaalia enemmän on rauhallisesta musiikista on apua. Töissä puolestaan on aina ympärillä hälyä ja keskittyminen on vaikeaa. Silloin  auttaa, kun pistää "luurit" korville ja taustalle kaunista musiikkia. 


No, lähetit soittavat ovikelloa yhtä railakkaasti, olivat luurit sitten päässä tai pöydällä, mutta annettakoon se heille anteeksi, työtäänhän he vain tekevät. Toinen ongelma töissä on se ,että harvoin saan tehtyä mitään kerralla loppuun asti, ja se pakkaaa toisinaan ärsyttämään. Siksipä keksinkin "luurit"!  Silloin eivät ympäristön äänet häiritse, ja minut jätetään hetkeksi rauhaan. Kuulokkeet ovat minun  Do not disturb- kylttini!
Mitä sitten kuuntelen? No, youtubesta löytyy vaikka mitä, mutta tässä muutamia suosikkejani.
Kelttiläistä musiikkia  




Kaunista musiikkia ja laineiden liplatusta ja puron virtausta, aaltoja...



Ihanaa pianomusiikkia



Rentouttavia hetkiä musiikin parissa!





keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Irlantilainen koti, suomalaisin maustein

Suurin osa irlantilaisista perheistä asuu asuntoalueilla. Silloin kun Irlannissa oli mukamas rahaa, näitä asuntoalueita nousi kuin sieniä sateella ympäri maata. Sitten rakentaminen loppui kun seinään ja nyt näyttää taas siltä, että taloja jälleen rakennettaan. Ei kuitenkaan samassa mittakaavassa kuin hulluina vuosina.
Normitalossa on aina kaksi kerrosta. Tuulikaapit ovat harvassa, joten ulko-ovi aukeaa suoraan sisälle. Naulakkoa ei välttämättä ole oven läheisyydessä. Siinäpä sitä sitten vieras pyörii takkinsa kanssa ja miettii, että mihinkäs tämän laittaisin. Kenkiä ei tarvitse ottaa pois jaloista. Ei, vaikka olohuoneessa hohtaisi vaalea kokolattiamatto. Kuka nyt kenenkään sukkamehuja haluaisi haistella!
Ylös menevät portaan vievät makuuhuoneisiin, joten sinne ei vierailla ole yleensä mitään asiaa. Alakerrassa on keittiö ja ruokailutilat, olohuone tai olohuoneet, isommissa taloissa study eli toimisto/leikkihuone/pelihuone/musiikkihuone. Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Nykyisten vaatimusten mukaan alakerrassa on myös oltava vessa. Pieni kodinhoitohuone löytyy yleensä myös keittiön läheisyydestä. 
Yläkerrassa on siis makuuhuoneet, joista isoimmassa on nykyisin aina oma kylpyhuone. Muiden makuuhuoneiden asukit käyttävät yhteistä kylpyhuonetta, johon on käynti käytävältä. Vessoja saa siis normitalossakin pestä kolmin kappalein!
Säilytystilaa ei irlantilaisissa kodeissa ole koskaan liikaa. Portaiden alla olevaa komerossa säilytetään takkeja, kenkiä, imuria jne. Huoneiden vaatekaapit asukit asennuttavat itse. Jos huone on jo ennestään pieni, vie vaatekaappi ikävsti tilaa. Ullakolla voi myös säilyttää tavaraa, mutta olipa sinne sitten aukaistavat tikkaat tai ei, niin tarvaroiden raahaaminen on aika hankalaa. Yleensä ottaen Irlannissa asutaan kuitenkin paljon "leveämmin" kuin Suomessa. Sälytystilan kanssa on niin ja näin, mutta asuintilaa on enemmän.
Jos talokaupat tehdään rakennusvaiheessa, voi ostaja vaikuttaa väreihin ja esim. kylpyhuoneiden kalusteisiin. Tottakai voi myös itse valita ja hankkia mieleisensä, jolloin maksettavaksi jää erotus. Sekään ei täällä ole ennen kuulumatonta, että kaakelit ja lattiat eivät ole osa talopakettia.
Rakennustaso täällä ei yllä lähellekkään suomalaista. On ihan turha alkaa vertailemaan, että näin meillä Suomessa. Silloin menee vain hermot. Eristämiseen kiinnetetään nykyisin onneksi enemmän huomiota, ja kaikkissa myytävissä asunnosssa on oltava energialuokitus. 
Täydellistä työntulosta on turha odottaa, ainakaan ensimmäisellä kerralla. Eikä luvatut asiat, olivatpa ne sitten paperilla tai ei, välttämättä tapahdu yhdellä huomautuksella. Aikataulut venyvät ja paukkuvat, ja odottavan aika on välillä todella pitkä. Rakennusmiehiä saa metsästää, ja välillä he katoavat kuin tuhka tuuleen ja palaavat, kun heistä siltä tuntuu. Toimitusajat eivät koskaan pidä paikkaansa ja mikä ärsyttävintä, kukaan ei tule koskaan paikalle silloin, kun on sovittu. 
En ole vieläkään oppinut miten näissä rakennusasioissa pitäisi tomia. Pitääkö olla mukava ja kiltti vai tiukka ja kiukkuinen. Vai auttaisiko ehkä itkut? Ilmeisesti mieheni, jolle suuret rakkennusprojektit ovat tuttuja, ei hänkään tiedä, sillä juuri nyt hän metsästää Dublinissa kadonnutta putkimiestä. Good luck with that!
***
Tässä kuvia suomalaisen ystäväni kodista. He ostivat talopaketin rakennusvaiheessa ja pystyivät itse vaikuttamaan lopputulokseen. Kaikenlaista mutkaa oli matkalla, mutta nyt on koti 90% valmis. Piristävä poikkeus peri-irlantilaisella asuntoalueella!



Mistä tietää, että tässä talossa on suomalainen emäntä? No, siitä, että on vaatekaappi ja että kengät jätetään eteiseen.

Portaat vievät yläkerran makuuhuoneisiin. Oikealle jää ovi olohuoneeseen ja edessä on keittiö.



Ammuuuuuu!




Yläkerran yhteinen kylpyhuone.









Tässä kuvia makuuhuoneista. Kun näin makuuhuoneen tapetoidun sienän, piti minunkin saada meille tapetteja!




Olohuoneessa on ihanasti lämmittävä takka.





Keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat kaikki yhtenäistä tilaa. Eikä kokolattiamattoja missään!


Keittiöstä pääsee taka- tai paremminkin sivupihalle.




Tässä vielä kuvia olohuoneesta.



Alakerran vessassa on kivat sanomalehtitapetit.


Kiitokset, kun sain käydä kuvaamassa, eikä tarjoiluissakaan ollut mitään vikaa!






sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Sitä sun tätä

Sunnuntaiaamua täältä tihkusateisesta Irlannista. Se meidän etukesä loppui ja tilalle tuli, no mitäs muuta kuin, harmaata ja sadetta. En nyt viitsi käyttää energiaani siitä marisemiseen, joten ottakaa tuo tämän postauksen toinen lause ihan vain toteamuksena, eikä siis valituksena.

Pidin perjantaina vapaapäivän ja siivosin pitkästä aikaa oikein kunnolla. Me Juniorin kanssa olemme kyllä aikamoisia sottapyttyjä. Sitten kun lattiat kiilsivät, suunnistin hammaslääkäriin, jossa minulle suositeltiin kruunua takahampaaseen. Onneksi olin jo valmiiksi makuuasennossa, sillä hinta kruunulle tulisi €700.00. Lupasin miettiä ja palata. Hammaslääkärin jälkeen huomattavasti nautinnollisempi tunti kampaajalla ja kaupan kautta kotiin.

Olen oppinut täällä asuessani nauttimaan näistä sinne tänne ripotelluista vapaapäivistä. Ei tulisi enää mieleenkään ottaa kaikkia lomia kerralla. Illalla palasivat miehet (kai se pojista vanhempikin jo mies on) Dublinista ja koko joukkue oli kasassa. Pojista vanhempi aloittaa viisikuukautta kestävän opiskelujakson viikon kuluttua. Kurssin pitopaikka on Donegalin läänissä, siellä pohjois-Irlannin kupeessa. Ei olisi raukka kauemmksi voinut tällä saarella joutua.



Kartaa katsoessa ymmärrätte varmasti, että hän ei ilosta hyppinyt, kun kuuli missä koulu sijaitsee. Se on sellaista arpapeliä, eli ota tai jätä. Jos jätät, niin valmistuminen viivästyy,


Eilen täällä seurasin, nenä kiinni televisiossa, Naapurisaaren vauvauutisia. Kate saapui pikku-prinenssansa kanssa synnytyslaitokseslta sen näköisenä kun ei olisi missään synnytyslaitoksella ollutkaan. Eikös juuri synnyttäneen äidin pitäisi näyttää edes vähän räjähtäneeltä? Nyt sitten jännitämme kumman mummunsa nimen prinessa saa,vai tuleeko hänestä Victoria. En ole kauheasti lämmennyt mummu-Carolille, siis Katen äidille, joten minusta Victoria Diana Elisabeth olisi sopiva nimi prinsessalle. Täältä löytyy kuvia vauvasta ja hänen vanhemmistaan. George-raukka se joutuu aina edustamaan shortseissa, satoi tai paistoi. Näitä kuninkaallisten kotkotuksia.

Äidin kanssa on soiteltu useaan otteeseen, ja ihan pirteältä hän puhelimessa kuulostaa. Vielä täällä arvon menenkö käymään Suomessa ja milloin. Heinäkuuksi on lennot jo varattu aikoja sitten, mutta nyt pohdistelen, lähtisinkö käymään tässä välissä.

Huomenna täällä on yleinenvapaapäivä eli pankkivapaat (bank holidays), kuten  blogikaverini Heljä näitä vapaita kutsuu. Heljä muuten taitaa olla vielä talviunilla, kun ei ole päivittänyt blogiaan pitkään aikaan. Niin, että tässä saa huilia vielä tiistaihin asti. Tai huilia ja huilia. Olisi tässä pieni maalausprojekti ja verhojenripustusprojekti, ettei elämä mene ihan sohvalla makuuseen. Ja meillä näyttää nyt paistavan ulkona aurinko. Jospas kävisin äkkiä istuttamassa yhteen ruukkuun kukkia. Näyttää siltä, että pian sataa taas. Mukavaa sunnuntaitan teille kaikille!

Ps. Ja jos kaipaatte piristävää lukemista, niin käykääpä sapasmaan Leilan blogissa! Kirjakin on bloggaajalta juuri ilmestynyt. Hyvä, Leila!


Ps Ps.Ensi viikolla luvassa kuvia irlantilaisesta kodista, suomalaisin maustein.


Tässä keväisiä kuvia Kinsalesta. Narsissit ja tulpaanit ovat jo kuolleet ja kuopattu. Nyt on ikkunalaatikoiden ja ruukkujen istuttamisen vuoro.