sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Voi, tätä välimatkaa...

Viikolla mietin jo valmiiksi mitä kirjoitan tänne blogiin itsenäisyyspäivänä. Minulla oli hyvä idea ja kuviankin liuta, mistä valita. Katselisin myös linnan juhlat ja syynäisin puvut. Pistäisin kynttilöitä palamaan ikkunalaudoille ja paistaisin joulukuun ensimmäiset tortut.

Eilen illalla, valmistautuessani suomalaisten pikkujouluun, soi puhelin. Toisessa päässä äiti, jolle ei kuulunut hyvää. Odotteli siellä ambulanssia ja siirtymistä läheiseen sairaalaan. Minä jo mielessäni kävin läpi sitä viime kesäistä sairaalarumbaa ja huokaisin syvään.  Ei kai taas.

Laitoin kuitenkin juhlavaatteet päälle, ruiskutin hajuveden ja lähdimme miehen kanssa juhliin. Ihan vain siksi, että saisin jotain muuta ajateltavaa. Pitkä ilta kotona, omien ajatusen kanssa, ei innostanut. Onko mikään niin kuluttava tunne kuin huolehtiminen? Kun ei voi tehdä yhtään mitään toisen hyväksi. Ei edes pitää kädestä tai silittää päätä. En minä elisestä illasta jaksanut edes nauttia, vaikka ihan tosissani yritin. Kunhan olin. Ajatukset poikkoilivat siellä ja täällä. 

Tänään en ole päässyt ajatuksiltani karkuun. Menin päiväunille ja sain olla hetken jossain ihan muualla. En edes jaksanut nauttia ensimmäisestä kuivasta päivästä yli kolmeen viikkoon. Täällä on satanut ja tuullut ja välillä myrskynnyt. Jos oli vuosisadan surkein kesä, niin ei ole ollut marras-joulukuussakaan kehumista. Lähikaupungeissa on viime päivinä tulvinut ja tullut suuria vahinkoja. Monen joulu meni pilalle. Naapurisaarella tilaane on vieläkin pahempi. Mistä tuota vettä riittääkin?

Pitäisi taas revetä keskeltä kahtia. Olla siellä ja täällä. Ei näitä asioita tule silloin nuorena ajateltua. Että mitä se ihan oikeasti tarkoittaa, kun asuu muualla. Miltä tuntuu, kun ei voi olla siellä apuna, koska elämä on täällä. Olisi helpompaa, jos ei välittäisi. Ajattelisi vain itseään ja omaa elämäänsä. Mutta kun välittää ja huolehtii. Ja taas on sama tilanne kuin kesällä. On liput varattu ja parin viikon kuluttua olen Suomessa. Pitääkö lähteä aikaisemmin? 

Toivottavasti huomenna olen taas vähän viisaampi, tai sitten en.

Joka tapauksessa tänään on itsenäisyyspäivä, ja se on hieno asia, se. Valitettavasti yksi harvoista ja viimeisistä lotista ei tänä vuonna pystynyt katsomaan omassa olohuoneessaan ja keinutuolissaan linnan juhlia. Sieltä olisi nimittäin tullut taas kommentti, jos toinenkin liian avonaisista puvuista, kesken loppuneista kankaista ja naisista, jotka unohtavat ikänsä pukuaan valitessa. 

Toivottavasti teillä kaikilla oli hyvä päivä!







22 kommenttia:

  1. voimia sinulle, niin se on etta ei nuorena tule paljon mietittya mita tapahtuu sitten myöhemmin kun ika alkaa painaa ja vanhemmat vanhenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä on parempi, että ei aina tiedä miltä vanhempana tuntuu. Jäisi moni asia tekemättä. Voi, kun olisi siskoja tai veljiä, jotka voisivat auttaa, mutta kun ei ole.

      Poista
  2. Valitettavasti se ei aina auta jos on lähempänäkin, ihan vieressä, kun ei voi mitenkään auttaa, eikä ottaa toisen kipuja pois :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kipuja ei voi ottaa pois. Ja vaikka asuisin Suomessakin, niin luultavasti en kuitenkaan asuisi lähellä äitiä. Töissä pitäisi käydä sielläkin, joten vierailut jäisivät viikonloppuihin.

      Poista
  3. Vähän samoissa merkeissä meni itsenäisyyspäivä. Niin monesti toivoisi asuvansa lähempänä, vaikka eihän se asioita miksikään muuta, mutta olisi ainakin läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Olisi lyhyempi matka käydä katsomassa, vaikka ei paljon mitään voisi tehdäkkään. Soittelen tällä hetkellä äidille pari kertaa päivässä.

      Poista
  4. Voi miten surullista! Voimia sinulle♥ toivotaan, että kaikki kääntyy parhainpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt kuuluu potilaalle onneksi jo parempaa.

      Poista
  5. Kovasti voimia sinne! Huomasin tuon saman kipuilun mieheni kohdalla hänen isänsä sairastaessa. Lopulta kävi niin, että miehen isä kuoli juuri kun olimme täällä lomalla. Jotkut olivat sitä mieltä, että isä olisi odottanut miestäni - että näkisi vielä viimeisen kerran. Miehelle oli tosi tärkeää, että isänsä ehti nähdä vanhimman lapsemme, joka oli tuolloin 5-vuotias ja ensimmäistä kertaa Algeriassa. Nyt kun miehen äiti sairastaa, yrittää mies auttaa kaikin mahdollisin tavoin ja huomaan, että tilanne on helpompi, kun voi olla paikan päällä. Sehän näissä kaksikulttuurisissa liitoissa on haastavaa, kun monesti tekisi mieli olla kahdessa paikassa yhtaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä varmasti totta, että isä odotti, että lapsensa oli paikalla ja näiki lapsenlapsensa. Tuntui varmasti miehestäsikin hyvältä, että ehti paikalle. Onneksi nyt voitte olla äidin apuna. Voi kun sitä voisi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa!

      Poista
  6. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Minun tilanteeni on siinä hyvä, että kaksi sisartani asuvat vanhempieni lähellä. Huono omatunto vaivaa jatkuvasti, koska mikään ei enää oikein onnistu ja sisareni ovat täystyöllistettyjä. Voisivathan he toki asua esim. Kiinassa ja Australiassa ja siitäkin pitäisi selvitä. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämä helppoja tilanteita ole kenellekkään, vaikka olisikin sisaruksia Suomessa. Heilläkin on omat elämänsä. Huono omatunto vaivaa täälläkin, vaikka äiti ei koskaan minua syyllistä siitä, että asun kaukana. Sellaisten ihmisen on vaikea tätä tilannetta ja näitä tuntemuksia ymmärrtää, jos omat vanhemmat asuu lähellä.

      Poista
  7. tommost se elämä... en itse lähtenyt sateessa Göteborgin suureen kirkkoon jossa tilaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä sadetta riittää joka paikakaan pilaamaan joulutunnelmaa.

      Poista
  8. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääset käymään Suomessa.
    Minäkin vietin Itsenäisyyspäivän aamun sairaalassa, jonne appeni ambulanssilla lauantaina vietiin. Tilanne on vakava ja vanha mies koetuksilla. Anoppinihan nukkui pois vajaa kuukausi sitten, joten tuntuu rankalta tämä.

    Illan sain sentään katsella linnan väkeä ja pukuja.

    Voimia sinulle ja halaus täältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kurjaa, kun nyt appikin sairastaa. Olemme jokatapausessa menossa Suomeen jouluksi ja äidin vointi on nyt niin paljon parempi, että en lähde sinne aikaisemmin.

      Poista
  9. Virtuaalihali täältä ja jaksamista odottamiseen. Voimaa, voimaa!!!
    Tiedän hyvin mistä puhut ja juttusi luettuani kimposi paljon muistoja mieleen... Se välimatka risoo pahemman kerran. Usein sitä ajatteli että kun olisi tämä uusi kotipaikka siellä jossain Euroopan maassa niin välimatka olisi lyhyempi. Vaan kun on tuo suuri lätäkkö välissä, ja matkanteko on pitkää ja kallistakin.
    Vaan elämä on ja oli täällä ja siellä.

    Tulee mieleen se Alan Jacksonin kantriluritus:
    I took her out of Texas
    When she was just a girl
    But old Tennessee and me
    Couldn't take Texas out of her

    On how I wish Dallas was in Tennessee
    If I could move Texas east
    Then she'd be here with me
    Then nothin' else would come between the two of us
    If Dallas was in Tennessee

    sitä välimatkaa jäi usein miettimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tuota laulua koskaan kuullut, mutta sanat kyllä ovat hyvät.
      Sinulla tuota välimatkaa on paljon enemmän kuin minulla ja lennotkin monta kertaa kalliimmat. Tämä on näitä meidän ulosuomalaisten ongelmia. Vaikka ulkomailla asumisesta saa paljon, niin näinä hetkinä sitä tuntee myös menettävänsä kohtuuttoman paljon.
      Toisaalta olen täällä onnellinen, enkä kaipaa Suomeen asumaan. Se vasta surkeaa olisikin, jos olisi koko ajan ikävä.

      Poista
  10. Voimia kovasti <3 Meillä on jo täällä maan sisällä välillä hankalaa nuo välimatkat, kun miehen vanhemmat parin tunnin päässä alkavat käymään jo vanhoiksi ja hauraiksi. Väistämättä sitä kyllä mietii, mitä sitten kun omat vanhempani ovat samassa tilanteessa? Ei ole helppoa kyllä laisinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä auta muu kuin ottaa päivän kerrallaan. Kesällä lähdin lyhyellä varotusajallla Suomeen ja olen onnellinen, että niin tein. Enhän minä sielä sairaalassa voinut mitään tehdä, mutta olin kuitenkin paikalla ja ajantasalla. Ja väillä isuin vain hiljaa viereesä, kun äiti nukkui.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!