perjantai 6. marraskuuta 2015

Voisin asua...




… tässä talossa, vaikka se kuvassa näyttääkin vähän pelottavalta. Kuvanottopäivänä oli harmaata ja sataa tihuutti. "Livenä" talo kylläkin oli suorastaan viehättävän näköinen.
Halloweeniähän juhlittiin viime lauantaina, joten ehkä siksi kummitukset, lepakot ja hämähäkinverkot ovat edelleen mielessä. Minä en tänä vuonna edes kurpitsaa ostanut, kun ei meillä kukaan halloweenistä enää innostu. Karamellejä varasin lapsia varten, mutta kukaan ei ovella käynyt, vaikka olin kotona koko illan. Meidän asuntoalueen keski-ikä on 70-vuoden pahemmalla puolella, joten se selittänee karkinkerääjien puutteen. Näyttää muuten siltä, että halloween on Suomessakin aika suosittu nykyisin.
Mutta takaisin tähän kuvan taloon. Unelmieni talossa on ehdottomasti erkkerit, jotka tuovat huoneisiin lisää valoa. Sitä huoneisiin tarvitaankin, sillä niiden pitää olla korkeat. Ikkunat puolestaan pitää olla puusta tehdyt sash-ikkunat, jotka avautuvat keskeltä.  Meillä oli englannissa juuri tuollaiset ikkunat, kylläkin vanhemmat ja yksinkertaiset.  Sanomattakin on selvä, että tuletus pelasi ikkunoita aukaisematta! 
Nämä PVC-ikkunat näyttävät olevan aika uudet ja kaksinkertaiset. Yksinkertaisia ikkunoita näkee täällä nykyisin vain enää vanhoissa taloissa. Uuteen ei  kukaan niitä toivottavasti enää asennuta. 


Niin kauan olen jo asunut pois suomalaisista hyvin eristetyistä taloista, että ei minusta taitaisi enää olla sinne hikoilemaan . Vaikka kuvan talossa on uusi ovi ja ikkunat veikkaan, että ilma kiertää ja tuuli puskee muutenkin sisälle, vähän sieltä sun täältä.
Minusta talossa pitää olla vähän särmää ja persoonallisuutta. Portaat saavat narista, eikä kaikkien lattioiden ja lautojen tarvitse olla millilleen suorassa. Valmiin puutarhankin ottaisin mielellään, ja sellaisen jota ei tarvitse olla nyppimässä koko ajan.  Tuo villiviini saisi ihan rauhassa kasvaa ja koristaa ulkoseiniä.
No, muuttopuuhissa ei olla. Ja jos joskus muutetaan, niin silloin kylläkin pienempään asuntoon. Tämä talo olisi meille aivan liian suuri ja ennen kaikkea kallis. Alue olisi kyllä ihan kiva, ja se näkyy tietysti hinnassa. Taas jäi vaivaamaan, että minkälainen perhe tuossa talossa asuu? Luulen, että vanhempi pariskunta, koska pihassa ei näkynyt mitään lapsiin viittaavaa. 
**********
Minä pistin kynttilöitä palamaan,  perjantai-illan kunniaksi. En aio liikahtaa sohvalta mihinkään. Huomenna on luvassa jalkahoitoa ja teatteria. Kumpaakin pitkästä aikaa.
Mukavaa perjantaita, sinne ruutujen toiselle puolelle!




10 kommenttia:

  1. Aikamoinen talo, voisi kuvitella kummitustarinoihinkin kylmana myrskyisena yona.
    Minun unelmataloni olisi kylla yhdessa kerroksessa. Sellaisia ei taida teilta paljon loytya.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä viikonloppuna on tuullut ja myrskynnyt, joten ehkä ylimmässä kerroksessa olisi vähän pelottanut. Siis ne äänet.
      Yksikerroksisia taloja kyllä on mutta eivät tosiaan ole yhtä yleisiä kuin nämä kaksi kerroksiset. Pitääkin tehdä joskus postaus eri talotyypeistä. Kerrostalot eivät ole suosittuja noin yleensä. Dulbinissa niitä on tietysti enemmän.

      Poista
  2. Hieno talo! Talolla olisi varmaan tarinoita kerrottavanaan, jos osaisi. Minun unelmataloni olisi myös yksikerroksinen. Lähipiirissä on paljon auto-onnettomuuksissa olleita. Ja se on tarkoittanut sitä, että kahden heistä oli luovuttava kaksikerroksisesta talosta.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo niin kauan asunut kaksikerroksissa taloissa, että olen tottunut tähän portaiden ravaamiseen. Ehdoton hyvä puoli on se, että alakerta pysyy paremmin "edustus"kunnossa. Yläkerta voikin sitten olla sekaisin, sillä kukaan vieras ei sinne mene.
      Vanhuksilla onkin sitten vaikemapaa ja yksi vaihtoehto on sellainen tuolihissi portaissa. Vanhemmissa taloissa ei ole vessaa alakerrassa, joten elämä huonosti liikkuvalle on todella vaikeaa. Oli sitten nuori tai vanha. Taidankin tehdä tästäkin aiheesta vielä postauksen, sillä täällä näistä kerroksista tulee monenelle iso ongelma.

      Poista
  3. Ihana talo, voisin kuvitella tuonne ihania puutarhajuhlia ja korkeita huoneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja upeita isoja valaisimia. Puutarhajuhlia täällä ei kyllä kannata suunnitella, sillä niillä voi olla erittäin vetinen loppu ja alkukin. Enkä nyt puhu juomisesta. Talo näytti vähän kuolleelta, joten epäilen että siinä asuu vanhempi pariskunta.

      Poista
  4. Täysin sama mielipide taloista kuin sinulla! Suomessa pelätään myös sieniä pitkin kasvavai kasveja sekä puita talon likellä. Meillä on valkoinen kaksikerroksinen kivitalo, jonka seiniä nouevat niin villiviinit kuin köynöshortensiat. Ja niitä on tosi monta. Puita talon likellä, joten oravien touhut ja linnut näkyvät myös niin makkarin ikkunoihin kuin olkkarin sohvallekin. Kuvan talon on ihan kiinnostava!

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella kuinka ihana puutarha ja talo sinulla on. Muraatti on täällä toinen rakennusmiesten inhokki. Se kasvaa niin tiukasti seinään kiinni, että sitä ei tahdo saada millään irti. Villiviini ja muraatti kuuluvat tänne ja tekevät taloista paljon kauniimpia katsoa.
      Mieheni on täysin anti näille seiniä koristaville kasveille. Inssinä ajattee seinän pintaa ja niitä tuhoja...

      Poista
  5. Periaatteessahan tuo talo voi olla myös konversio.Jos siinä olisi useampi asunto, asuisin.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kyllä näistä tehdään myös pienempia asuntoja, mutta ei tuolla alueella. Se nimittäin on vähän sellaista parempaa aluetta. On portit ja joissakin jopa summerit. Työkaverini asuu samantapaisessa talossa, mutta yhden makuuhuoneen asunnossa ja sanoi, että kaunis on sisältä, mutta kylmä talvella ja tuulella. No, se taas ei ole mikään ihme täällä.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!