sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Tarvitseeko revetä ihan joka paikkaan?

Etenkin naistenlehtiä lukiessa tulee välillä sellainen tunne, että sitä on jonkin sortin luuseri, jos ei tee järkyttävän pitkiä ja etenkin tehokkaita työpäiviä, juokse maratooneja, pukeudu viimeisen päälle tyylikkäästi, kasvata täydellisiä lapsia ja siinä sivussa vielä kokkaa herkullisia aterioita. Koti tietysti on aina tiptop kunnossa ja kuin sisustuslehdestä repäisty. Iltapuhteina sitten väännetään, jos ei nyt ihan väitöskirjaa, niin jonkun sortin tutkintoa kuitenkin. Sosiaalinen elämä on vilkasta ja viimeisimmät taidenäyttelyt, elokuvat ja konsertit tietysti katsastettu. Ja sekään ei ole ennen kuulumatonta, että tämä tehopakkaus on jossain välissä ehkä eronnut ja ehtinyt löytää uuden puolisonkin ja perustaa uusperheen, jossa kemiat tietysti toimivat heti alkumetreiltä asti hienosti.

Sellaisen piirteenkin olen huomannut, että nykyisin yksi juostu maratooni ei ole enää mitään. Pitää potkia itseään vieläkin kovimpiin saavutuksiin. Tälläinen kävelijä ei tahdo ymmärtää, että saako tuollaisesta itsensä rääkkäämisestä ihan oikeasti lisää virtaa ja energiaa? Jotenkin tuntuu, että harjoitteluun käytetty aika menee hukkaan, eivätkä lommoposket ja jotekin nääntyneen näköinen olemus, vaikuta mitenkään pirteiltä ja energiseltä. Siis ihan vain oma huomioni.

Niin, minua alkaa tälläisiä juttuja lukiessa ensiksi hengästyttämään, sitten epäilyttämään ja lopulta ärsyttämään. Eihän tuollaisia täydellisiä tarmonpesiä voi ihan oikeasti olla olemassakaan, eihän?
Tässä muutama viikko sitten juttelin erään mukavan irlanilaisen naisen kanssa. Oli etenevä ura, perhe, harrastuksia ja sitten se maratooni. Ihan totta, 3-4  kertaa viikossa hän herää aamulla 5.30 ja käy juoksemassa 1-1.5 tunnin lenkin, siis sitä maratoonia silmällä pitäen. Käy sitten kotona suihkussa ja lähtee tekemään pitkän työpäivän. Iltaisin sitten treenasi myös ryhmän mukana. Mietin mielessäni, että miten hän repeää joka paikkaan. Onneksi sitten selvisi, että mies tekee töitä kotoa ja au-pair auttaa kotitöissä ja lasten kanssa. Onneksi siksi, että jotekin sitä ei sitten tuntenutkaan itseään saamattomaksi saapastelijaksi, kun toisella kuitenkin oli noin paljon kotona apua.

Välillä meidän, etenkin työssäkäyvien, naisten pitää taputtaa itseään selkään ja sanoa, että ei sinun tarvitse revetä ihan joka paikkaan. Pitää olla itselleen armollinen ja olla vaatimatta liikoja. Kannattaisi ihan ottaa kynä ja paperia ja kirjoittaa ylös mitä kaikkea viikon aikana on saanut aikaan ja unohtaa se tekemättömien töiden lista. Mielessähän pyörii yleensä ne tekemättömät asiat, eivätkä tehdyt. 

Minun on pitänyt opetella ihan tosissaan olemaan stressaamatta tekemättömistä kotitöistä. Onneksi Möykky pisti nämä asiat uuteen järjestykseen, ja olen oppinut olemaan kiltimpi itselleni. Maailma ei romahda, vaikka silittämisen sijaan otan päiväunet tai katson televisiota, enkä jynssää keittiön lattiaa.
Irlanti puolestaan on opettanut sen, että kun ulkona paistaa aurinko, silloin lähdetään ulos ja jätetään pölyjen pyyhkiminen odottamaan seuraavaa sadepäivää.

Yritän myös olla lupaamatta liikoja. Eli jos joku asia ei oikeasti kiinnosta, jätän sen väliin. Ei minua tarvita kaikissa kissanristiäisissä eikä ainakaan missään äitien kahvikekkereillä, jossa päivän polttava puheenaihe on omat erinomaiset lapset. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä itsekkäämmäksi tulen oman vapaa-aikani suhteen. Minusta se on ihan terveellistä. Mitäs mieltä te olette?















Kuvat aamupäiväiseltä kävelylenkiltä. Täällä on ihanan värikästä ja ilmakin on mukavan leuto.
Halloween on näkyy myös kovasti katukuvassa.

16 kommenttia:

  1. Jestas miten hyvä kirjoitus! Tuo eka kappale kuvaa aivan täsmälleen erästä henkilöä pienintäkin yksityiskohtaa noudattaen, jonka tunnen. Hänen mielestään minä olen luuseri, laiska ja kuulemma kaikkeen aivan tyhjänpäiväiseen tarkertuva henkilö. No, jos oikein pohjia myöten asiaa pengotaan, hän tekee itte aika vähän esim. kotona, paitsi harjoittelee sitä maratoonia varten. Laittaa muut työhön ja mainostaa kuitenkin itse tehneensä kaiken! Kun hän on siivonnut, niin oikeasti on istunut kampaajalla ja sen siivouksen tekevät mies ja lapset. Tekee kuulemma 14 tuntisia työpäiviä, vaan häippäsee silti töistä paria tuntia aikaisemmin kun muut. Ehkä hän ajattelee kotona työjuttuja, en tiedä. No, kukin tavallaan. Joskus on vaan niin vaikea kuunnella ja olla hiljaa...ja nyökytellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset ne osaa aina kertoa asiat parhainpäin. Kukas kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse.

      Poista
  2. Olen niin samaa mielta ettei ole mitaan lisaamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Eli otetaan välillä iisisti ja annetaan pyykkikasojen kasvaa.

      Poista
  3. No kuule, niin samaa mieltä, että olis voinut olla meikäläisen kynästä. Minä voin rehellisesti tunnustaa, että meidän perheen ruokahuoltoa pyörittää nykyään viikoilla lähes kokonaan rakas esikoinen, ihan vapaasta tahdostaan, koska äiti tulee niin myöhään töistä kotiin, että ovat ihan nälkäkuoleman partaalla jo ennen sitä. Tunnustan senkin, että olen äärettömän huono harrastusvanhempi ja näen aina painajaisia niistä "harrastusten vanhempainilloista", jossa minä olen se, joka olen unohtanut taas jotakin ja se, joka ensimmäisenä kiemurtelee, kun pitäisi ottaa vastuuta tai haluta etsiä sponsoreita tai myydä mitä lie tuotteita joukkueen hyväksi. Onko pakko, jos ei halua eikä ehdi? Meillä ei ole aina siistiä, vaikka se harmittaakin minua. Kun en ehdi niin en ehdi. Pyykkikasat odottaa kiltisti alakerrassa ja kun vaatteet on kaapeista loppu, lapset hakevat ne ryppyisenä kasasta ja sitten pikasilitetään tai puetaan sellaisenaan päälle. Piha ei ole puunattu, odotan, että tulisi myrsky, joka lennättäisi lehdet naapurien puolelle. Jne. Jne. Silti olen ihan hyvä tyyppi, hoidan työni hyvin, olen lasteni mielestä rento ja kiva äiti (tein juuri haastetta, jonka saat, kunhan saan sepustuksen valmiiksi) ja miehenkin mielestä olen kaunis ja loistava vaimo, vaikka vatsa taas pömpöttää ja en ole mistään muualtakaan kiinteä. Että nokka kohti taivasta ja tällaisena hyvällä mielellä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla sitä onkin paljon muistetavaa, kun on neljä lasta. Kyllä meilläkin on kaikki ylhäällä kalenterissa, muuten en muistaisi mitään. Nyt teitysti on vain yksi poika kotona, joten tuo harrastusrumba on paljon helpompaa.

      Kyllä me kelvataan pömppövatsaisinakin, eikö?

      Poista
  4. Siis ei kellään ole kuin se 24 tuntia vuorokaudessa, tekee a)pakolliset (päivätyö ja sen sellaiset) b) sen mikä huvittaaa ja antaa voimia c) jos mahdollista ja tarve on, hankkii ulkopuolista apua ja delegoi hommia muille.

    On ihan ok, jos joku treenaa maratonille, mutta ihan yhtä ok on harrastaa muuta liikuntaa motiivilla muuten vain, samoin kuin tehdä kaikkea muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä juttuja lukiessa vaan tulee mieleen, että ehkä toisilla on enemmän kuin 24h tuntia käytettävissä, kun pysytyvät tekemään päivän aikana niin kovin paljon. Totta, että jokainen meistä itse päättää mihin aikansa käyttää ja kuinka tehokkaasti tai tehottomasti.

      Poista
  5. Amen! Se on justiinsa noin - kaikkeen ei tarvitse revetä! Elämän pitää olla muutakin kuin jatkuvaa suorittamista - ja itselleen pitää opetella olemaan armollinen.
    Ihania, leppoisia kävelylenkkejä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä on ollut tänään aivan mahtava päivä. Aamulla kävin pilatksessa, mutta lenkki on vielä tekemättä. Harmi, kun illalla tulee niin aikaisin pimeä. Kävisin mielummin valoisaan aikaan kävelemässä.
      Ei sellaista ainaista suorittamista kyllä jaksa loputtomiin. Pitää elämässä olla muutakin!

      Poista
  6. Koska en kuulu kategoriaan ahkerat, en oikein usko noihin lehtijuttuihin. Työni puolesta olen joskus seurannut artikkelin syntyä ja kyllä niissä sivutaan totuutta aika kaukaa. Onhan niitä ihaltavan aikaansaavia ihmisiä ympärillä, mutta koska kukaan ei voi olla lenkillä, leipoa kakkua ja istua konsentissa samaan aikaan, niin joku osa-alue se heilläkin kärsii. Ollaan tyytyväisiä näillä eväillä, joita meillä on. Täydellinen ihminenhän olisi pitkäveteinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvä pointti, että kakkun leipominen, lenkkeily ja konsertti eivät onnistu keneltäkään samaan aikaan. Olisikohan se niin, että siitä kakun leipomisesta tehdään sitten suuri numero, vaikka se tapahtuu ehkä vain kerran vuodessa. Ympäristö luulee, että aina siellä leivotaan. Ja samoin konserteissa ja muissa kultuuririennoissa käynti.
      Jutun voi myös kirjoittaa niin monella tavalla ja samoin kysymyksiin voi vastata asioita suurennellen.

      Poista
  7. Kannattaa kuulua aina poikkeaviin ja vähemmistöön! Lakkasin silittämästä jo vuosikymmeniä sitten. Ihan turhaa touhua. Se, joka paitoja tarvitsee silitettynä, voi oppia silittämään. Suurin vallankumous taitaa olla se, että perheen äiti lakkaa pesemästä kaikkien pyykkejä. Annoin jokaiselle yli 12v. perheenjäsenelle oman pyykkikorin, ja siitä lähtien jokainen huolsi omat vaatteensa. Mies teki sen jo muutenkin. Jokainen teki omat eväät kouluun ja töihin, ja kun tulin kaupasta isojen kassikuormien kanssa, kaikki auttoivat laittamaan ne kaappeihin. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun lapset kasvoivat isoiksi ja pääsin/jouduin kokopäivätöihin, enkä enää selviytynyt koko huushollin pyörittämisestä yksin. Kukaan ei kärsinyt pysyvää vahinkoa, päinvastoin nuoret oppivat omatoimisiksi ja tämä omatoimisuus heijastui muuhunkin elämään. Tajusivat, että elämästään on vastuussa vain itse. Irlannissa tästä kaikesta on oltava hiljaa, muuten on "bad mother"! Kenenkään ei tarvitse revetä perheen monitoimikoneeksi, eikä kannata syyllistyä naistenlehtien jatkuvasta "vinkkilistasta". Voin itse asiassa paljon paremmin, kun en edes lue niitä. Joko "Countdown to Christmas"-jutut ovat ilmestyneet naistenlehtiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tosiaan jo se, että käy töissä on toisista väärin. Äidinhän pitäisi olla kotona ja tehdä kaikki työt. Lapsesi ovat varmasti kiitollisia sinulle siitä, että oppivat omatoimisiksi. Eivät varmasti muistele pyykinpesua pahalla.
      Halloween ja joulu näyttävät saavan yhtä paljon hyllytilaa kaupoissa. Lehdissä tietysti leivotaan jo joulukakkuja jne. Hössötys on jo alkanut! Tuletko sinä kotiin jouluksi?

      Poista
  8. Aamen! En tiedä miten päädyin sun blogiin äsken mutta ihan pakko kommentoida heti että olen niin samaa mieltä! Miksi näemme niin paljon vaivaa ja kulutamme niin paljon energiaa illuusioiden luomiseen täydellisestä elämästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saa ihmetellä. Silloin kun kaikki näyttää ja kuulostaa täydelliseltä alkavat minun päässäni hälytyskellot soimaan. Eiköhän meillä kaikilla kuitenkin ole osa-alueita elämässä, joissa olisi parantamisen varaa.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!