lauantai 24. lokakuuta 2015

Se tuli sittenkin....

Ai, että mikäkö? No, pitkä viikonloppu. Meillä on ylimääräinen vapaapäivä maanantaina. Ja se kuulkaa tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olen loman tarpeessa, mutta ei tässä nyt ennen joulua lomailla. Säästän kaikki vähäiset lomapäiväni jouluun, eli tyhjästä lomalaarista on paha nyhjästä.
Koko syksy on ollut töissä tosi kiireistä, mutta nyt onneksi näyttää siltä, että loppuvuodesta helpottaa. Tällä latauksella nyt kuitenkin pitäisi jaksaa vielä kaksi kuukautta. Menemme reiluksi viikoksi joululomalla Suomeen ja jätimme ihan tarkoituksella muutaman päivän ihan vain kotona oloon. Minusta missään muualla ei rentoudu yhtä hyvin kuin omassa kotonaan.
Corkissa soi tänä viikonloppuna taas Jazz. Sitä kuulee kaduilla, pubeissa, konserttisaleissa, ostoskeskuksissa jne. Mukava, pitkän viikonlopun, kestävä jokavuotinen tapahtuma, joka tuo väriä ja vilinää kaupungille ja jopa meidän kylällekkin.  Kävimme päivällä kiertelemässä kaungilla ja siellä oli jos jonkinmoista bandiä soittamassa kaduilla ja kuppiloissa. Päädyimme kylläkin pubiin katsomaan rugbya. Tai mies katsoi ja minä katselin vain ihmisiä. Huvinsa kullakin. Jos illalla jaksamme, niin lähdemme vielä kuutelemaan jazzia, ihan vaan tähän meidän kylälle. Takkatuli, sohva ja viltti ovat taitavat kyllä voittaa...
Mikä parasta molemmat pojat ovat kotona. Pojista vanhempi kotiutui jo torstaina, sillä perjantaina täällä olivat junat lakossa, tai paremminkin niiden kuljettajat.Hyvä ajoitus,näin pitkän viikonlopun alkuun... Dublin ei kutsu häntä ennen kuin vasta tiistaina. Juniori puolestaan oli lähes koko viikon Belfastissa pelaamassa maahockeytä, ja hän palasi kotiin vasta perjantai-iltana. Ensi viikolla hänellä on syysloma koulusta. It is all right for some...
Me täällä miehen kanssa kuuntelimme, kissan kanssa,  hiljaisuutta. Tottukohan siihen ikänä? Kertokaa te, joiden lapset ovat jo lentäneet pestästä?  Täällä on tuolle tunteelle oikein oma nimikin:  Empty nest (eli tyhjän pesän) syndrooma.
Blogi on jäänyt viime viikkoina vähän huonolle huomiolle, mutta lupaan parantaa tapani. Kuvapula vaivaa, mutta toivon, että tässä viikonlopun aikana saan tämänkin homman hoidettua.
Leppoisaa lauantaita!









6 kommenttia:

  1. Tyhjyys iski, kun esikoinen lähti armeijaan. Nuorimmainen jäi vielä silloin kotiin, mutta kun hänkin lähti armeijaan neljä vuotta myöhemmin ja jäimme oikeasti kahdestaan, tuntui pitkään oudolta. Toisaalta nyt kaksioloon on jo tottunut ja yhdessäolo tuntuu mukavalta. Harrastamme puolison kanssa mm. vesijuoksua ja luonnossa kävelyä, joten olemme kuin uudella kuherruskaudella. Puoliso tuntuu entistä rakkaammalta, mutta on tosi kiva, kun saamme välillä lapsetkin kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi vielä toinen poika kotona. Kyllä se lasten pesästä lähteminen tuntuu vaan oudolta. Toisaalta hyvä, että pystyvät lähtemään ja rakentamaan omaa elämäänsä. Meidänkin pitää löytää miehen kanssa joku yhteinen harrastus.

      Poista
  2. Alan totutella vasta siihen ajatukseen, että esikoinen lähtee parin vuoden päästä. Muutoin hiljainen koti, jossa saisi olla vain yksin, tuntuu sellaiselle hetken unelmalle. Eli, luulen kyllä nauttivani siitä suunnattomasti pari päivää, mutta en todellakaan jatkuvasti. Meillä kun ei edes ole sitä kissaa, joka voisi edes hyristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun hulina on pahimmillaan, sitä haaveilee tyhjästä talosta ja siitä, että saa tehdä mitä haluaa ja million haluaa. Tuntuu, että elämässä tulee kaikkea aina vähän liikaa kerralla. Kannattaa hankkia kissa jo nyt!!!

      Poista
  3. Kommenttini hävis mutta uusi yritys. Kyllä tuntui tyhjältä kun poika meni armeijaan vaikkakin se oli lähellä eli Santahaminassa ja oli useita vapaita viikonloppuja.Loppujen lopuksi se olin minä joka lähdin ja poika jäi kotiin ja minun tieni vei Pohjoiseen ja Eteläiseen Amerikkaan..Ja tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui varmasti oudolta, kun yhtäkkiä oli tyhjä koti. Toisalta sinä sait mahdollisuuden nähdä maailmaa ja blogisi perusteella, teillä on edelleen läheiset välit, vaikka eri maissa asuttekin. Niinhän se on, että lapset ovat meillä vain lainassa.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!