maanantai 12. lokakuuta 2015

Linna ja provinsseja ja maahockeytä‏

Sunnuntaina tämän äidin taksi lähti aikaisin kohti Limerickiä, Irlannin neljänneksi suurinta kaupunkia. Irlannin tasavalta koostuu 26 läänistä (pohjois-Irlannissa on lisäksi kuusi lääniä, jotka ovat siis osa Isoa-Britanniaa). Etenkin urheilupiireissä jaetaan koko saari (ja nyt lasketaan mukaan pohjois-Irlantikin) neljään provinssiin: Ulster, Leinster, Munster ja Connaught.


Me täällä etelässä kuulumme Munsterin provinssiin,kuten Limerickin. Juniori pääsi jokin aika sitten Munsterin alle 16-vuotiaitten hockeyjoukkueeseen. Harjoitukset ovat pari kertaa kuussa, ja pelaajista suurin piirtein puolet täältä Corkista ja toinen puoli Limerickistä. Niinpä harjoitukset pidetään tasapuolisesti kummassakin kaupungissa. Minun vuoroni oli toimia kuskina, ja sunnuntai menikin sitten harjoitusten merkeissä.
Poikien pelatessa minulla oli kolme tuntia odotusaikaa, joten lähdin käymään Limerickin keskustassa sijaitsevassa St Johnin linnassa. En oikein tiennyt mitä odottaa, sillä ulospäin linna näytti, no ihan tyypilliseltä linnalta. Täällä ei kannata odottaa hienosti ja prameasti sisustettuja sisätiloja, kuten naapurisaarella, vaan paremminkin raunioita. St Johnsin linna on peräisin 1200- luvulta ja se on yksi parhaiten säilynyt normandilainen linna Euroopassa.





Kierros oli minusta mielenkiintoinen. Opin taas pajon Irlannin historiasta, ja siitä miten linna oli aikoinaan rakennettu. Voin vain arvailla kuinka ankeaa elämä oli kylmässä ja kosteassa linnassa. Siellä eivät hovineidot liihotelleet pitkin käytäviä, vaan torneista ja kaposista ikkunoista tarkkailivat sotilaat mahdollisen vihollisen liikkeitä.




Jos olisin täällä opettaja, veisin lapset historian tunneilla tutustumaan lähiseudun nähtävyyksiin. On ihan eri asia päntätä kirjasta hallinneiden kuninkaiden nimiä ja aikakausia, kun viedä heidät vaikkapa linnanrauniolle ja kierrellä vallihautoja, torneja jne. Silloin koko historia avautuu ihan erillä tavalla ja mielikuvitusta käyttäen siirtyy itsekkin ajassa taaksepäin.

Kapeissa kierreportaissa sai kyllä olla varovainen. Vastaantulijaa niissä ei voinut ohittaa, vaan piti odottaa kiltisti omaa vuoroaan. Portaiden kiipeäminen kyllä kannatti, sillä tornista oli hieno näköala yli kaupungin. Olen sellainen turisti, että kierrän paikat tehokaasti, mutta en jää katselemaan jotain yksityiskohtaa tunneiksi. Kierrokseen meni reilu tunti, sillä katsoin myös pari filmiä.










Limerick olisi kyllä muuten tylsän näköinen kaupunki, mutta onneksi on linna, Shannon-joki ja siltoja. Valitettavasti kaupungilla on täällä vähän kyseenalainen maine. Yhden kaupunginosan ongelmat, ja välillä sukujen verisetkin yhteenotot, ovat antaneet koko kaupungille "lempi"nimen stab-city, siellä tapahtuneiden puukotusten takia. 
Seuraavan kerran laitan lenkkarit jalkaan ja lähden kävellen kiertelemään kaupunkia. Hockey-kentän läheisyydessä oli myös mukavan näköinen puisto, joten siellä voisi käydä lenkillä. Toivon kuitenkin, että näitä Limerick-viikonloppuja ei tule ihan joka kuukausi.
Suosittelisinko täällä lomaileville käyntiä Limerickissä? No, jaa. Se ei todellakaan ole niitä tämän saaren viehättävämpiä kaupunkeja. Toisaalta jos ohi olette menossa, niin pysähtykää ja käykää kävelemässä linnan ympäristössä. Cork kyllä voittaa Limerickin mennen tullen ja palatessa! 

26 kommenttia:

  1. Linnat ovat aina mielenkiintoisia. Tosi on, että historia avautuu ihan toisella tavalla oikeilla paikoilla kun kirjoista lukien. Ainakin niille, joiden mielestä lukeminen on aina tylsää. Paikkakuntien maine on erikoinen piirre. Mistä se tulee? Onko legendaa vai tosijuttujakin taustalla? Aina ei voi olla varma. Pitäiskö sun varautua myös puukolla sinne puistoon nyt noin varmuuden välttämiseksi? Ehkä vaan karjaiset perinteiset suomalaiset kirosanat, niin vääränlaiset porukat häipyy paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastan linnoja. Siellä tuntee, että matkustaa vuosisatoja taaksepäin. Ei se vuosilukujen pänttääminen sovi kaikille. Kun näkee satoja vuosia vanhat linnanrauniot, sitä jää vuosiluvutkin päähän ihan huomaamatta.
      Limerickin tietyn kaupunginosan maine on kyllä täyttä totta. Viime vuosina siellä on ollut rauhallisempaa, eikä ole päässyt yhtä usein uutisiin. Valitettavasti näiden perheiden valtataistelut ovat antaneet koko kaupungille vähän kyseenalaisen maineen.
      Tuo hockeykentän lähellä oleva puisto oli kyllä niin rauhallisen näköinen, että jätän puukot kotiin. Nämä tappelijat asuvat ihan eri suunnalla. Onneksi.

      Poista
  2. Upean näköinen linna ja niin samaa mieltä kanssasi tuosta, että lapset kannattaa viedä katsomaan historiallisia paikkoja kirjasta pänttäämisen lisäksi! Me muuten ihastuttiin Turun linnaan jonka karuudessa on jotakin samaa kuin tuossa teidän linnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se historia avautuu ihan erillä tavalla siellä linnan käytävillä ja torneissa. En muten ole käynyt koskaan Turun linnassa, mutta Hämeen- ja Savonlinnoissa olen joskus käynyt ja Suomenlinnassa tietysti.

      Poista
  3. Limerick on minulle todella tuttu kaupunki sillä Shannonissa asuessamme se oli lähin iso kaupunki ja siellä käytiin kaupoissa. Toiseksi vanhin tyttö on syntynyt Limerickissä. Oikeassa olet että se on aika harmaa ja tylsä. ..mutta noin 20 min ajomatkan päässä on Bunratty Castle joka on hieno ja vierailun arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bunratty Castlessa allekirjoitan tämän, hieno on! :)

      -anne-

      Poista
    2. hupsista, unohtui sana 'käyneenä' välistä! Hieman hämärä kommentti, sori!
      -anne-

      Poista
    3. Ajatelkaa, minulta on vielä Bunratty on vielä näkemättä. Ei se Limerick tosiaan kauneudellaan kolauta. Pääkatukin on jotenkin tylsän oloinen, vaikka kaikki liikkeet sieltä löytyykin.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Niin tuonnekin linnaan niitä turkiksia on aikanaan kovasti tarvittu (esim. vällyjä ja viittoja) ja kauppa kävi viikinkien idäntiellä pirkkalaisten ja karjalaisten kanssa. Harmi että kumpikaan eivät osanneet lukea ja kirjoitella asioitansa muistiin. Tuo aika on varsin kiehtovaa ja sitä kiehtovammaksi tulee, mitä enemmän sitä tieteellisesti tutkitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiennytkään, että pirkkalaiset ja karjalaiset tekivät tänne asti kaupaa. Kyllä tuo linna niin kylmä varmasti on ollut, että turkikset tulivat tarpeeseen.

      Poista
  6. Linnat ovat salaperäisiä ja kiehtovia tarinoineen. Spoletossakin meillä llinna.☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö olekkin. En taitaisi tohtia mennä tuonne pimeällä. Mistä sitä tietää, mikä haamu siellä liihottelee.

      Poista
  7. Limerickin yliopiston alue ( UL kaupungista Shannonin vartta itään) on hyvin suomalaista - E Long, UL visionary, ihaili suomalaista arkkitehtuuria ja vieraili Jyväskylässä ja Otaniemessä mm. Kampus on laaja ja avara, paljon kiinnostavia moderneja rakennuksia, Shannon joki virtaa sen läpi. Sieltä itään on vauraita pikkukaupunkeja. SeuraaCo Claren rajaa ja ylitä sitten, Lough Derg'a kohti. Nättiä näin ruska aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko, vinkistä! Minulla taitaa olla vielä yksi Limerickin keikka tiedossa ennen joulua. Suuntakin silloin tuonne yliopistolle ja teen siellä pitkän lenkin.

      Poista
  8. Onnea pojalle :) varmasti hänelle hieno hetki tulla hyväksytyksi joukkueeseen!

    Linnat ovat tällaiselle satu-höppänälle ihania. Kiitos kierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika on tyytyväinen. Jalkapallo on jäänyt ja nyt pelataan vain hockeytä.
      Minäkin tahdon aina linnaa. Tukholmassa käytiin tietysti myös katsomassa missä Kalle ja SIlvia asuvat.

      Poista
  9. On siitä taksikuskin hommasta hyötyäkin, kun näkee noin komeita paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonosti palkaatua ja ainaista odottamista, mutta joskus vaiva palkitaan esim linnalla!

      Poista
  10. Linnat ovat kiehtovia paikkoja ja saavat mielikuvituksen liikkeelle :)
    Mahtavat maisemat ja karu kivinen linna - wow!

    Olen luvannut viedä tyttäreni keväällä Skotlantiin linnoja katsomaan - toivottavasti toteutuu suunnitelmamme.

    Mukavaa jatkoa viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun olette nähneet Skotlannin linnat, niin tulkaa näitä meidän raunioita kiertelemään. Voin luvata teille upeat maisemat.

      Poista
  11. Irlannin ja Skotlannin linnat on vielä haaveissa. En ymmärrä, että missä se lottovoitto vielä lymyää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, taitaa olla vain parasta jatkaa niiden manoslehtisten jakelua. Varmempi keino kuin lottovoiton odotus. Ja Irlannissa majapaikka valmiina ja aamiastakin saatte.

      Poista
  12. Me ajettiin vain Limerickin läpi kun mentiin Corkistä Bunrattyyn. Kävimme ensin museossa ja sitten linnassa, jossa sitten syötiin kongressin loppubangetti. Aika työ oli ollut saada sekin kivikasasta taas tuohon kuntoon! Kyllä siellä on komeita maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siinä ei suurta vahinkoa tullut, vaikka Limerick jäikin väliin. Minun pitääkin lähteä joku viikonloppu käymään Bunrattyssä. Ei sinne ole täältä pitkä matka.

      Poista
  13. Olipa mukava löytää blogikirjoitus Limerickistä, sillä opiskelin siellä yliopistolla vuonna 97. Yliopiston alue on viihtyisä, kannattaa käydä kävelyllä sielläpäin. Olisipa mukava vielä joskus palata Irlantiin ja Limerickiin. Eiköhän se joskus toteudu.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!