tiistai 6. lokakuuta 2015

Hoikka hoikempi hoikin

Olen jo aikoja sitten antanut periksi; minusta ei tule enää koskaan hoikkaa. Vyötärö katoaa, vatsa pömpöttää ja sitten vielä tämä keskeneräinen rakennustyömaa. Sokerin syömistä olen vähentänyt reilusti, leipomisen lopettanut lähes tulkoon kokonaan ja hedelmiä kannan kaupasta selkä vääränä.
Syön paljon terveellisemmin kuin 10 vuotta sitten, mutta eipä vaan näytä mikään auttavan.

Pitates loppui ja nyt alotin zumba-tunnit. Yritän käydä 3-4 viikossa pitkällä kävelylenkillä ja vähän kotonakin venytellä. Tiedän, liikuntaa voisi viikossani olla vielä paljon enemmänkin, mutta enempään ei aika eikä innostus riitä.

Tottakai voisin syödä vähemmän ja katsoa tarkemmin mitä suuhuni pistän. En kuitekaan halua sellaista elämää, jossa jokaisesta suupalasta tuntee huonoa omaatuntoa ja syömisestä tulee synti.

Kolmesta käyttämästäni lääkkeestä kahdella on sivuvaikutuksena painonnousu. Luin artikkelin, jossa sanottiin, että toisilla naisilla paino ei laske vaikka tekisivät mitä. Luulen kuuluvani tuohon onnettomien ryhmään. Nyt tavoitteena on, että se ei enää nousisi, putoamisesta en edes enää haaveile.

Toisaalta en halua valittaa asiasta liikaa, vaikka se minua välillä ärsyttääkin. Olen kuitenkin terve ja voin hyvin. Olisinko yhtään sen onnellisempi 10 kg hoikempana? Tuskin. No, ainakin valokuvissa näyttäisi paremmalta. Toisaalta, onko silläkään mitään väliä?

Nämä painoasiat päätyivät viimeistään eilen mappiin Ö, kun zumbassa vieressäni rehki ilmiselvästi syömishäiriöstä kärsivä nainen. Kädet ja jalat olivat kuin tikut ja takapuolessakin törröttivät vain luut.
Näky oli kaikin puolin järkyttävä. Lisäksi hänellä oli koko tunnin kova meno päällä. Kun minä hidastin, kerran jos toisenkin, naapurin tahti senkun kiihtyi.

Eihän se kiva ole, kun vetoketju ei mene kiinni, mutta tuon naisen menoa seurattuani päätin, että nyt loppui meikäläisen marina painosta. Itseppä kiloni kannan!




10 kommenttia:

  1. Se kai menee niin, että kun keski-iän saavuttaa, niin samalla kalorimäärällä paino nousee joka vuosi kuitenkin kilon tai pari. Johtuu aineenvaihdunnan hidastumisesta ja hormoneista. Mietin tätä yhtälöä, että ruuan määrää pitäisi vuosittain aina pienentää ja liikuntaa taas lisätä kompensoimaan tuota ed. Haluanko minä? En. Mä haluan syödä herkkuja ja hyvää ruokaa niin paljon, että tule täyteläinen ja kylläinen olo. Liikunta ei oo ikinä ollut mun juttu ja liikun sen verran kun kuvaamisessa tarvitsee. Siis niihin joka vuosi kertyviin kiloihin on sitten vaan tottuminen. Paljon armollisempi on nyt itselle ja myös muille. Samassa veneessä ollaan. Tosin mun lähtöpaino oli alhaisempi kun olen kai omannut hyvän aineenvaihdunnan, joten tulen muutaman vuoden myöhässä kanssasisariin, mutta varmasti kumminkin! Juu, tiedetään tuo langanlaiha olemus. Tunnen yhden ihmisen. Hänellä on ruokaan kummallinen suhde. Hän ei nauti sen syömisestä, vaan se on jotenkin tosi vastenmielistä tuo ruokailu ja varsinkin muiden seurassa. Hän hyppii ja menee kun aropupu ruokailutilanteissa, ettei tarvisi syödä. Närppii ateriaa ja jättää suurimman osan lautaselle. Ilo tilanteesta lähtiessä on ilmiselvä. Ei sekään kivaa varmaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se nyt ihan kamalaa, jos tästä lähtien pitäisi vaan syödä vuosi vuodelta vähemmän ja luopua kaikesta hyvästä. Tylsää elämäähään sellainen olisi. Ei kai tässä muu auta, kun ostaa suuremma housut ja tehdä vyöhön uusi reikä.
      Vähän kadehdin niitä, jotka ihan oikeasti nauttivat kuntosalilla rehkimiesestä ja jumpissa hikoilemisesta. Ei oo mulle mitään nautintoa. Kävelen mielelläni, mutta zumbaan saan potkia itseni.

      Poista
  2. Yritan liikkua ja syöda terveellisesti mutta myös nauttia hyvasta ruuasta ja juomasta, en halua elamaa mika pyörii pelkan ruuan ja lisaravinteiden ymparilla. Mieluummin muutamat lisakilot ja onnellisuus kuin kaiken pyöriminen kilojen ja ruuan tarkkailun ymparilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on terve ja järkevä suhtautuminen tähän asiaan!

      Poista
  3. Vihreätniityt, voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka, mutta matka jatkuu ja R. tuossa jo hätistä. Täysin samaa mieltä ja se paino vain nousee. En ole diettihullu, vaan minusta ihmisen pitää voida syödä normaalisti, mikä tietty kaikille tarkoittaa hiukan eri asiaa, mutta haluan NAUTTIA ELÄMÄSTÄ. Minua turvottavat hormonit ja verenainelääke, muuita en onneksi vielä tarvitse. Mutta erot viikoissa ja jopa päivissä ovat suuret: on kuin hoikempia päiviä ja sitten niitä toisia. Komppaan myös edellä kommeentoineita: Eli eletään tätä elämää ja nautitaan, mikään ei voi olla kiloista kiinni, kun se ei ole sitä miehilläkään. Tosin oma mieheni on veljenäs sanoin 'läpipasko' eli roka menee hukkaan. Teitäsitpä, mitä jättilatauasia täällä Saksassa on tyhjennetty ja aina kera viinin...Illla jo Tsekeissä ja sitten seuraavana Puolassa, joten odotan vähämmän hyvää, koska Itävlllassa minä vain suurenen, Hymiö...(Olen R:n koneella, joten en tällä osaa mitään merkkejä.) Olisi kiva alata tähän vielä reissun jälkeen, sillä asiaa voi katsa niin monelta kantilta ja tähän olisi paljon myösw faktatietoa, eikä aina laihuuden puolesta. Mutta yhden sanon: Äitini on sisarksista pyörein, silleen sopivasti, hänen kolme sisastaan ovat teinimitoissa vaikka ikä on non 80 vee. Äiti selvisi rankoista sytostaattihoidoista, koska hänellä oli vararavintoa ja tämän sanoin minulle lääkäri, kun äiti painoi vain 35 kiloa. Nyt herratohtorit ovat suositelleet ädille kermaleivoksia, kakkujam, suklaata, kaakaota kaikkea hyvää. Ihan kateeksi käy, kun äiti voi kahvipöydässä nauttia, mitä haluaa. Tosin tänään otin minkin aamiaien lopuksi KAKSI palaa tiikerikakkua kera teen. Palataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla saa ja pitää nauttia normaalia enemmän, eli anna mennä vaan. Minunkin mieheni tulee sellaisesta hoikkien suvusta. Ovat kaikki sisarukset edelleen hoikkia, vaikka kukaan ei taida harrastaa liikuntaa. On se niin väärin!!!! Mieheni voi syödä mitä vaan ja aina on yhtä sutjakka.

      Äitini oli kesällä todella huonossa kunnossa ja viikkokausia syömättä juuri mitään. Tuo teoriasi pitää paikkannsa myös hänen kohdallaan. Nyt taas ruoka maistuu ja ensi kuussa juhlitaan 92-vuotis synttäreitä. Ajattele!
      Ei välitetä ylimääräisistä kiloista vaan nautiaan elämästä ja hyvästä ruoasta. Eikö niin?

      Poista
  4. PS. Upea kuva.

    PPS. Mulla on just tuo sama 10 kilon juttu, vielä muutama vuosi sitten se oli 5 kiloa....

    PPPS. Olemme kuitenkin elossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en enää edes punnitse itseäni. Seuraan vain tilannetta ja olen iloinen, jos vaatteet mahtuvat päälle. Olin nimittäin nuorena tosi hoikka!

      Poista
  5. Vähän sama juttu; olin nuorena tosi hoikka enkä jotenkaan osannut edes kuvitella, että joskus voisi olla toisin. Nyt vuodet ja lapset ovat tehneet tehtävänsä enkä kyllä enää voi sanoa olevani hoikka. Lisäksi olen nyt viime vuodet jojoillut painon kanssa siirtyessäni maasta toiseen; Suomessa paino nousee helposti ja nopeasti 10kg ja toisaalta taas Algeriassa laskee helposti ja nopeasti 10kg. Suomessa jostakin syystä iskee aina makeanhimo, joka Algeriassa pysyy kohtuudessa. Ehkä ilmalla ja stressilläkin on osansa; jostakin syystä kun yllättäen stressaan Algeriassa vähemmän kuin Suomessa ja minulla stressi tuntuu nostavan painoa. Tällä kertaa kun palasin Algeriaan moni kysyi, oletko raskaana :). Täällä ihmiset siis sanovat ihan suoraan painonnousuista ja -laskuista enkä enää siitä edes hätkähdä; tottahan se on - näytän siltä kuin olisin raskaana. Siltikin mieluummin tosiaan lievä ylipaino kuin ihan riutunut olemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama täällä. Ei sitä nuorena ymmärtänyt, että joskus vielä on rengasta vyötäröllä...
      Minulla ei paino vaihtele, nousee vaan. Varmasti harmittaa, kun Suomessa paino nousee. No, siellä kun on sitä pullaa ja parasta suklaata. Olisikohan niin, että Algeriassa on niin paljon kuumempi, että ruoka ei maistu... Tiedä häntä!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!