tiistai 29. syyskuuta 2015

Kahta kieltä

Lauantai-iltapäivällä meillä istui kymmenkunta suomalaista äitiä juttelemassa lasten kaksikielisyydestä. Annika Bourgogne otti minuun yhteyttä ja kyseli, josko Corkin suomalaisten keskuudessa aihe kiinnostaisi ja kiinnostihan se. Täällä nimittäin on paljon pieniä puolisuomalaisia, joiden äidit haluavat heidän oppivan myös suomea. Annika oli täällä Irlannissa yhdistetyllä loma- ja puhematkalla. Meille kävi onni, kun saimme hänet vieraaksemme.
Annikalla itsellään on kaksi kaksikielistä lasta ja hänen suomalais-ranskalainen perheensä asuu nykyisin Ranskassa. Eli aihe on hänelle hyvin tuttu. Ammatiltaan Annika on ranskan ja englanninkielen opettaja. Hän pitää luentoja kaksikielisyydestä ja hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjan Be Bilingual - Practical Ideas for Multilingual families. Hankkikaapa tuo kirja, jos aihe kiinnostaa.
Vaikka meillä asia ei enää olekkaan ajankohtainen, oli mielenkiintoista kuitenkin osallistua keskusteluun. Annika painotti, että jokaisen perheen tilanne on erillainen ja se pitää ottaa huomioon. Pakostakin toisesta kielestä tulee se vahvempi kieli. Jos ympärillä puhutaan englantia, niin suomi jää kakkoseksi, vaikka sitä äiti kotona puhuisikin. Me täällä Irlannissa asumme onneksi lähellä Suomea ja pääsemme siellä aika vaivattomasti käymään. Tilanne on ihan eri, jos asuu vaikkapa Australiassa. Sieltä ei välttämättä pääse kovin usein Suomeen suomea harjoittelemaan.
Annikan suhtautuminen lasten kaksikielisyyteen on hyvin ymmärtäväinen. Ei lapsen tarvitse puhua täydellistä suomea tai lukea sujuvasti Kalevalaa. Kielioppivirheitä saa tehdä, eikä niistä tarvitse tehdä suurta numeroa. Pääasia on, että tulee toimeen ja samalla vanhemman kotimaa avautuu ihan toisella tavalla.
Omasta kokemuksesta tiedän, että kun lapsi tulee kouluikään, niin ainakin meillä suomi jäi heti kakkoseksi. Kotitehtävissä auttaminen suomeksi ei minusta toiminut. Nykyisin puhumme poikien kanssa englantia, mutta kun olemme suomessa kääntyy puhe ennen pitkää suomeksi. Miestä meidän ”salakieli” ei ole koskaan härinnyt, mutta on kuulemma niitäkin puolisoita ja heidän perheitään, jotka eivät pidä siitä, että eivät ymmärrä keskusteluja.
Pojista vanhempi puhuu ihan mielellään suomea, eikä häntä haittaa vaikka se ei täydellistä olekkaan. Mummulle hän soittelee monta kertaa viikossa, ja ne puhelut käydään aina suomeksi. Juniori puolestaan puhuu suomea vain kun on pakko. Välillä hän yllättää minut, kun osaa sanoa jonkun vaikean lauseen, jossa päätteetkin menevät oikein. Muutenkaan häntä ei juuri nyt Suomi kiinnosta, kun taas pojista vanhempi on aika hyvin perillä Suomen asioista.
Meillä ei ole otettu stressiä kielen oppimisesta, eikä iltaisin istuttu kielioppikirjan kanssa, opettelemassa monimutkaista kielioppia. Tärkeintä on ollut aina se, että kommuniointi mummun kanssa on ollut mahdollista. Suomen lomat ovat paljon mukavampia, kun ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu. 
Uskon, että suomikin vielä nousee kielenä arvoon arvaamattomaan, kun tuolla maailman turuilla pojat joskus törmäävät vaaleaan Eloveenaan, johon voi tehdä vaikutuksen suomeksi! Siinä saavat kaverit kadehtia vieressä...
Kiitos Annikalle mielenkiintoisesta iltapäivästä ja tervetuloa uudestaan! 

Meidän kesälomiin on kuulunut aina jossakin huvipuistossa käynti. Linnanmäellä mietin, että tämä taisi olla se viimeinen visiitti. 









6 kommenttia:

  1. Olen itse kasvanut kaksikielisenä (suomi&ruotsi) mutta koska kävin suomenkielistä koulua niin suomenkielestä tuli se vahvempi kieli. Mutta sitä kautta oli paljon helpompaa omaksua lisääkin kieliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä auttaa, jos on joskus opiskellut tai osaa muita kieliä. Englantia puhuville on vaikeampi ymmärtää esim verbin taivutuksia. Ruotsista on kyllä enemmän hyötyä kuin Suomesta. Sinä olet kyllä uskomattoman kielitaitoinen, kun puhut vaikka kuinka montaa kieltä!

      Poista
  2. Aina tuo suomenkielen yllapitaminen ei kuitenkaan onnistu. Jos asuu syrjaisemmalla alueella-ei kaupungissa, jossa ei asu muita suomea puhuvia, sen kayttaminen jaa vahaiseksi eika sita tule luonnostaan kaytettya kun kotona puhutaan englantia, miehen ollessa irlantilainen. Maaseudulla ehka viela enemman, lapset kayvat pienta koulua, joka sinansa on etu, mutta samalla lapset ehka entisestaan haluavat olla kuin kaverinsa, tunne irlantilaisuudesta on vahva, ei haluta olla erilaisia.
    Kaikilla ei myoskaan ole yhtalailla varaa lentaa Suomeen, oli Irlanti sitten lahella tai ei. Lennot ovat silti kalliita koko perheelle varattuina, ja meilla ei ole ollut varaa matkustaa sinne kuin enintaan kerran vuodessa-yleensa kahden vuoden valein. Plus etta Suomi on kallis maa vierailla.

    Meilla kumpikaan lapsista ei puhu suomea, mutta se ei tarkoita etteiko kiinnostus voisi syntya myohemminkin. Eihan suomen kieli ole mikaan erityistapaus kielten joukossa, jota ei voisi oppia myohemmin elamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä Annikakin sanoi, että kielen ylläpitäminen on vaikeaa, jos sitä kuulee vain yhdeltä ihmiseltä, eikä kaikilla ole mahdollisuutta säännöllisiin vierailuihin Suomeen. Olisihan se hienoa, jos voisi lähettäää lapset vaikka kuukaudeksi isovanhempien luokse. Kielikylpyä parhaimmillaan.

      Poista
  3. Täytyy myöntää minunkin, että lasteni suomenkieli on heikoissa kantimissa. Vanhempi tyttäreni ymmärtää lähes kaiken ja satunnaisesti heittäytyy juttelemaan suomeksi, mutta nuorimmainen ei suomea puhu.
    Meilläkin luettiin suomeksi, kun lapset olivat pieniä ja selkä vääränä kannoin filmejäkin Suomesta. Tytyöt rakastivat Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvaa ja osasivat sen jossakin vaiheessa lähes ulkoa.
    Iän myötä kieli on rapistunut ja vaikka olen koettanut suomea puhuakin, ovat vastaukset tulleet norjaksi. En ole ollut lasten kanssa kotona, joten he ovat aina olleet norjankielisessä ympäristössä päivät.

    Huono suomenkieli harmittaa varsinkin vanhempiani ja koen itseni syylliseksi tilanteeseen.
    Lohdutan itseäni sillä, että puoliksi ruotsalainen serkkuni, joka on asunut koko ikänsä Ruotsissa, opetteli suomen kielen "uudelleen" aikuisena ja hyvinhän tuo sujuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin meilläkin kävi ja käy edelleen, että minulle vastataan englanniksi. Pojat sanoivatkin aina, että Irlannissa puhutaan englantia ja Suomessa suomea.
      Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka tytöt joskus vielä innostuvat opiskelemaan suomea. Ihan varmasti nuoremmallakin on jonkunlainen pohja kielelle, vaikka ei sitä sinulle puhukkaan. Niin ja huonoa omaatuntoa ei tästä asiasta kannata kyllä kantaa!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!