perjantai 31. heinäkuuta 2015

Pyrähdys Pietarsaareen

Pojan passi meni vanhaksi, joten se piti uusia loman aikana. Katselin netistä vapaita aikoja lähiseudun poliisiasemilta ja päädyimme Pietarsaareen. Seinäjoella kävin jo aikaisemmin, ja koska vaihtelu virkistää, niin varasin passinuusimisajan entisestä opiskelukaupungistani. Edellisen kerran olin siellä valmistujaistilaisuudessa vuonna 1990, joten olikin jo korkea aika käydä katsomassa, miltä Jakobstad nykyisin näyttää.
Kävin aikoinani Pietarsaaren kauppaoppilaitoksessa matkailulinjan ja siellä vierähti kaksi vuotta.

Ajomatka oli suorastaan nostalginen, sillä se tapahtui meidän äidin vanhalla Ooppelilla, joka ostettiin upouutena vuonna 1989 juuri Pietarsaaresta. Sillä kuljin sitten viikonloppuisin kotiin, sillä julkisilla matka ei onnistunut, ei sitten millään. Ooppeli muuten voi edelleen erittäin hyvin, mitä nyt rattia saa vääntää hartiavoimin. Kävelisin varmasti seinille, jos joutuisin olemaan kotikylässäni kaksi viikkoa autotta. Siksipä olen oikein kiitollinen Ooppelille kaikista näistä vuosista!

Pietarsaareen saavuttuamme piti käydä etsimässä kerrostalo, jossa asuin ensimmäisen vuoden (Muistatko E?). Löytyihän se. Ja koska kaupunki oli muuttunut täysin, sitten viime käynnin, saimme mukaamme oikein asiantuntevan oppaan. (Kiitos, vaan P!). 

Olin aivan äimistynyt, kun tajusin, että passikuva meni sähkoisesti kuvaamosta "poliiseille" ja vielä ällistyneempi olin kun näin upouuden poliisiaseman. Juniorikin katseli asemaa silmät pyöreinä. Kävimme nimittäin hankkimassa hänelle Irlannin passin pari viikkoa aikaisemmin täällä Irlanissa, ja jouduimme vierailemaan useampaan otteeseen paikallisella poliisiasemalla. Ensin puuttui joku paperi, sitten sinisellä kuulakärkikynällä täytetty kaavake ei käynyt, se piti täyttää mustalla kynällä. Sitten vielä puuttui  isä (siis miehen piti olla paikalla allekirjoittamassa suostumuksensa). Poliisi istui omassa kopissaan ja me asiakaat pienessä ahtaassa odotuskopissa, jossa meinasi tukehtua, sillä siellä oli muitakin kuin me. Kyllä oli "kammareilla" eroa kuin yöllä ja päivällä.

Pietarsaaressa otti heti korvaan tietysti heti ruotsi. Sitä kuuli joka paikassa. Minulle tuli mieleen toisena opiskeluvuonna vuokraamani yksiöni rikkimennyt lukko ja soittoni vuokraisännälle. Hän nimittäin ei puhunut ollenkaan suomea, joten Infon sanakirjajan kanssa kirjoitin ylös miten selitän ruotsiksi, mikä lukossa oli vikana.

Kaupungilla oli pieni pääni aivan pyörällään. Ainoastaan Halpa-Halli oli paikoillaan. Korv-Görannin grillikin oli ihan väärässä paikassa, ja minulle uusi kävelykatu sekoitti pakan täysin. Onneksi vanha tuttu kello näytti edelleen aikaa, ja samoin kirkko ja raatihuone olivat paikoillaan. Eikä aivan ihana puutaloalue Skatakaan ollut siirtynyt mihinkään!!!

Eihän se Pietarsaari nyt mikään ihanteellinen opiskelijakaupunki ollut. Sitä kun maalaistyttö olisi halunnut vähän vilkaampaan kaupunkiin, mutta ihan mukavia muistoja sieltä jäi, vaikka koulussa kielien kanssa takkusinkin. Olin muuten kahtena kesänä ihan Ruotsissa Ruotsissa kesätöissä, ja kummasti sitä svenskaa oppi puhumaan, kun oli pakko. Nyt kyllä en tahdo saada enää lausetta kasaan, en sitten millään! Niin ja mitä suomalaisten parjaamaan ”pakko”-ruotsiin tulee, en kyllä enää viitsisi asiasta edes marista. Mielummin helpohkoa ja elävää ruotsia kuin lähes kuollutta, kuopatua ja niiiiiiiin vaikeaa pakko-iiriä, jolla ei tee yhtään mitään.

Minua on aina harmittanut, että en aikonani ostanut usko, toivo ja rakkaus jouluvaloja. Ne kun kuuluvat Pietarsaaren jouluun. Muistan, että jotkut luokan tytöistä niitä ostivat, ennen kuin sanoivat jäähyväiset Jeppikselle. Meitä oli muuten luokalla n 30 tyttö ja yksi poika. Tai mistäs sitä tietää vaikka se luokan ainut poika olisi myös pakannut jouluvalot kassiinsa. Jouluvaloja en nyt kesällä ostanut, mutta tälläisen kivan ovikoristeen löysin. Nyt se roikkuu meidän ovessamme täällä Corkissa, toivottamassa vieraat tervetulleiksi.



Ja teille entisille matkureille, jotka blogiani luette, lähteän tässä oikein lämpimät terveiset, missä sitten olettekin! Saksa ei suju (vieläkään) eikä ruotsi (unohtunut), mutta englannilla pärjää nykyisin ihan hyvin! Ja luulen, että Viking Linen lipunkin osaisin vielä kirjoittaa.



Tässä se kuuluisa kello.


,,,ja raatihuone, jonka edessä olin aikonani katsomassa Lucia-kulkutetta. 

Skataa en osannut silloin opiskelijana arvostaa, mutta nyt osaan. Aivan ihania puutaloja ja vielä niin
hyvin hoidettuja.




















9 kommenttia:

  1. Kaunis on kaupunki. Toivon, että vielä joskus saamme tehdä rauhassa Länsi-Suomen rannikkokierroksen. Sittten käyn myös Pietarsaaressa:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa olisi minullekin vielä paljon näkemistä. Seuraavalla kerralla haluaisin käydä Kokkolassa ja Vaasassa. Eivät ole kaukana, mutta jää vaan aina käymättä, kun aikaa tunnu koskaan olevan tarpeeksi.

      Poista
  2. Kiitos muistoista ja kuvista! Tuttuja paikkoja, itse olin ammoin töissä Pietarsaaressa, siinä suomenkielisessä peruskoulussa. Kokkolasta ajettiin työkamujen kanssa Luodon tietä. Se tie pitäisi vielä kerran kulkea! Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Kokkolan ja Petarsaaren välinen tie on muistaakseni todella kaunis. Pitääpä vielä joskus sekin ajella uudestaan.

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Mä kävin siellä muistelemassa pari vuotta sitten. Kummatkin asuntoni löysin, mutta puhelinkioskia, josta Ollille aina keskiviikkoisin soittelin, ei enää ollut ;) Kyllä sieltä ihan mukavia muistoja on. Just katselin yhtä valokuvaa, jossa yritettiin viinipulloa avata - oli nimittäin melko tiukassa. Oli hyviä ilmeitä! Hih! Mä en kyllä enää osaisi mitään lippua kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ehtinyt käydä katsastamassa sitä kerrostaloa, jossa tokana vuonna asuimme. Onko tuo se kuva, jossa Katrikin on? Ei kai niitä lippuja kukaan enää käsin kirjoita, mutta eiköhän se onnistuisi, jos pakko olisi... Muistan aina kun tulit luokaan, jonkun loman jälkeen ja sulla oli naamalla sellainen jännä ilme. No, Olli oli kosinut ja kihlat ostettu. Voi, niitä aikoja!

      Poista
  4. Teidän Opel on niin hieno, tuskin ihan heti löytyy yhtä hyväkuntoista yksilöä! Kyllä täällä kotikylässäsi ihan paikallisenakin sen auton haluaa olevan käytössä ja vieläpä ihan joka päivä...
    Harmi muuten etten osunut kanssasi samaan aikaan samaan paikkaan, että olisin voinut tulla juttelemaan. Hyvää loppukesää!
    M2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täällä mietin, että kukahan olet ja luulen tietäväni... Ooppeli on taas autotallissa ja seuraavan kerran ratissa taitaa olla poikani, joka sai tänä kesänä ajokortin. Suunnittelee tulevansa sinne lokakuun alussa.
      Autottomana olisi kyllä kurja siellä olla. Tänä kesänä ajoin paljon juuri tuon rippileirin takia. Kiva, kun pääsee vaikka naapurikaupunkiin Halpa-Halliin!

      Poista
  5. Juu, muistanhan minä tuon Vuohisillantien asunnon, ainakin jotenkin hämärästi ;) En ole kyllä Jeppiksessä käynyt miesmuistiin, sinne vain ei ole koskaan mitään asiaa. Tietenkin voisi lähteä käymään ihan turistina, tuo Skata on kyllä niin kaunis, ajelin sen läpi pyörällä töihin mennessäni, takaisin tulin yleensä jotain muuta kautta, riippuen siitä millä koululla kulloinkin olin... Tuo ruotsinkieli kyllä jotenkin tökkii meikäläiselle kauheasti, en tykkää sitä itse puhua enkä ymmärräkään juuri mitään... (Sorry myöhäinen kommentointi, lomalainen ei muista käydä blogeja käydä lukemassa ihan päivittäin...) Terkkuja :)

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!