maanantai 27. heinäkuuta 2015

Linjoilla jälleen

Koska lomapäivät ovat vähissä, pitää ne käyttää tehokkasti hyväksi. Saavuin eilen illalla kotiin ja aamulla heti töihin. Pää on  pyörällä, sillä reiluun kahteen viikkon mahtui taas niin paljon kaikkea. Iloittiin Juniorin ripillepääsystä. Nähtiin sukulaisia ja ystäviä. Ajettiin Suomen hiljaisia teitä satoja kilometrejä ja todettiin taas, että metsää on ja paljon. Syötiin ja shoppailtiin ja ihmeteltiin Suomen vaihtelevia kelejä. Kierreltiin markkinakojuja, ja tulin taas siihen tulokseen, että eivät ole myyntiartikkelit paljoa muuttuneet, sitten minun lapsuuden. Mieskin vietti pitkiän viikonlopun Suomessa. Voi, kun olisi voinut olla vähän pitempään, mietin minä.

Loman aikana tuli huomattua, aivan liian monta kertaa, että kaikki me vanhenemme, eikä kelloa saa käännettyä taaksepäin tai pysäytettyä, vaikka kuinka haluaisi. Askel lyhenee ja voimat vähenevät... Kellä pettää muisti ja kellä jalat. Kukapa sitä haluaa olla heikko ja toisten hoivattava? Ei kukaan. 

Ja taas minä pysähdyin miettimään, että pitää elää täysillä nyt, tässä hetkessä. Tehdä niitä asioita joista nauttii, ja viettää aikaansa niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa synkkaa. Yrittää tehdä omasta elämästä sellainen, että ei myöhemmin tarvitse voivotella ja jossitella, kun jäi elämä elämättä. 

No, menipäs tämä nyt syvälliseksi. Anyway...Irlannissa siis ollaan ja ekasta työpäivästä jotenkin selvitty. On muuten ollut tuulinen ja kylmä päivä. Ihan kuin syksyllä. Minulla on sellainen tapa, että matkalaukut pitää saada nopeasti tyhjennettyä ja pois silmistä. Eilen illalla tyhjensin laukkuja ja nyt sitten tuskailen pyykkikasojen kanssa ja toivon, että ei sataisi. Ei kovin lupaavalta näytä!



















  

6 kommenttia:

  1. Hei vihreät siella kauniilla saarella!
    Tervetuloa takaisin sinne kotiin. Mekin tultiin Suomesta pari viikkoa sitten tänne pätsiin. Ei ole varmaankaan yhtä vihreää niin kuin teilläpäin.
    Tytto mietti myös että mikä se on noiden suomalaisten intohimo crocs kenkiin. Muisti että oli nähnyt niitä 4 vuotta sitten ja sitäkin ennen. Ja ne vanhat kelta-punaiset vielä mahtuu hänen jalkaan. Kuulema sopivat saunakengät... eh.. ei muuta kuin vaan astuu ulos pihalle.
    Samoja koreja nähtiin tarjolla markkinoilla ja sama myyjä teki printti tee-paidan tytölle kuten on tehnyt ainakin 5 kertaa aikasemmin ja samoilla markkinoilla. Tuttua turvallista.
    Kylmää oli meidän lomallakin ja tasan tarkkaan kaksi lämmintä (kuumia, eihän tällaista kestä sanois paikalliset) päivää. Noh, nyt täällä on sitten liikaakin asteita.
    Lähetä sateet tänne ja heti niin saat pyykkivuoret alas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, tekin olitte Suomessa. No, ei ainakaan ollut liian kuuma!!!!
      On se ihme, että eivät keksi markkinoille mitään uutta myytävää. Unohtui ottaa kuva niistä typeristä t-paidosta. Meillä on muuten yhdet croksit, joita pojat käyttävä, kun lähtevät pelaamaan. Vaitavat kengät sitten autossa, eivätkä varmasti näyttäydy crocksit jaloissa kavereilleen!
      Pyykit sain kun sainkin kuiviksi, mutta kauan siihen meni!

      Poista
  2. Siinä olet juurikin oikeassa, että asiat on tehtävä NYT eikä SITTEN KUN. Jokainen vuosi on yksi lisää ja pieniä kolotuksia tulee säännöllisesti pikku hiljaa ja kohta ei enää jaksa ja kykene. Hyvää loppukesää sinne Irlantiin. Täällä ihmetellään näiden sateiden ja koleiden ilmojen kanssa, kuten toki hyvin tiedätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eletään nyt täysillä, ettei sitten tarvitse surkutelle, että kun ei tullut tehtyä sitä eikä tätä.
      Ei ole kummoisia säitä täälläkään pidellyt. Iltaisin on niin kylmä, että olen välillä miettinyt lämmityksen panemista päälle. Siis heinäkuussa -hukaisu. Nauti loppulomastasi!

      Poista
  3. Tata olen viime vuosien aikana yrittanyt takoa paahani, etta asiat on tehtava nyt ja nautittava siita mita on, muiden arvosteluja on turha kuunnella. Meilla on viela Suomen loma edessa, en ole kaynyt Suomessa 4 vuoteen joten jo on aikakin, onkohan mikaan muuttunut? Me menemme vasta elokuun lopussa joten siella taitaa olla jo syksyn tuntu kun koulutkin ovat alkaneet, ei haittaa helteiden jalkeen. Tsemppia arkeen paluuseen ja kiva kun olet takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin juuri blogissasi lukemassa monta postausta. Muutot ja kaikki kävin läpi ja nyt jään odottelemaan kuvia uudesta kodista ja nimenomaan sisältä.
      Minäkin olen oppinut, että en välitä enää mitään toisten sanomisista ja arvosteluista. Elän omaa elämääni ja yritän nauttia myös pienistä asioista.
      Mukavaa Suomenlomaa teille. Ottakaa lämpimiä vaatteita mukaan!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!