torstai 2. heinäkuuta 2015

Ei mitään raportoitavaa

Niin kauan olen postauksia vääntänyt, että en enää säikähdä vaikka välillä tulee viikkoja  jolloin tuntuu, että ei ole mitään järkevää kirjoitettavaa. En oikein saa mitään aikaiseksi edes kotona, sillä ensi viikolla lennän taas Suomeen. Käyn vain töissä, ja illalla haahuilen täällä kotona.
Tällä viikolla mehut ovat vieneet kaksi lääkärissä käyntiä. En omasta mielestäni niistä stressaa, mutta ehkä se on sellaista tiedostamatonta stressiä, sillä molempien tarkastusten jälkeen olin ihan loppu. Valtakunnassa onneksi kaikki hyvin, ja ”rakennustyömaallani” alkaa seuraavan kerran tapahtua vasta tammikuussa. Kyllähän minä Mr. Kirurgille sanoin, että olisin ihan valmis leikkauseen jo syksyllä ja marisin olevani aivan kypsä tähän rintasirkukseen.  Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että vielä pitää odottaa, joten odotetaan sitten. Olen antanut tämän projektin arkkitehdille vapaat kädet ja uskon, että hän tietää paremmin millä aikataululla edetään kuin hätähousu minä. Tuli vaan mieleen eräs kaupunki nimeltään Rooma ja sen hidas valimistuminen!
Dr. Onkologi oli myös tyytyväinen näkemäänsä,  ja seuraavan kerran käyn hänen vastaantotollaan vasta huhtikuussa. On jotekin helpottavaa nähdä aina samat lääkärit, joihin on oppinut luottamaan. He tuntevat minut ja Möykyn, eikä tarvitse joka kerta aloittaa kertomustani sivulta yksi. Dr. Onkologi pitää potilaiden välillä aina kunnon tauon, ja kun astun huoneeseen sisään, hän on ilmiselvästi lukenut missä mennään. Tulee sellainen tunne, että homma on hanskassa!
Nyt kun nämä tarkastukset on saatu taas ajantasalle, voin siirtyä valmistelemaan ensi viikon matkaa. Tässä välillä käyn pikavisiitilä Dublinissa, sillä en ole nähnyt taloa pitkään aikaan. Remontti on kestänyt odotettua kauemmin.  Kyllähän se tiedossa oli, että Irlannissa aikataulut venyvät ja paukkuvat ja rahaa menee AINA enemmän kuin alunperin luultiin!
Juniorin rippileiri lähestyy, ja tänään oli ohjelmassa puvun osto. Pukuja sovittavaa, pitkää poikaani katsoessa piti äidin taas vähän nieleskellä ja miettiä, että missä välissä meidän pienestä Junskusta on tullut jo melkein mies. Puku löytyi helposti ja tiistaina saamme sen hakea. 
Ja siitä  kuuluisasta Euroopan helleaallosta emme ole saaneet edes rippeitä. Olisi sitä nyt luullut, että meillekkin olisi aste, jos pari riittänyt...












3 kommenttia:

  1. Se on hienoa, että on sama lääkäri. On niin paljon helpompi hoitaa asioita, kun on lääkäri, johon voi luottaa.

    Olisi ne helteet voineet täällä hieman pidempää kestää. Toivottavsti saatte sinne Irlantiin myöhemmin niitä helteitä.

    VastaaPoista
  2. Mutta me täällä Hailuodossa saatiin vain yksi päivä yli +20 astetta. Hmm, outo kesä. Viime kesä oli hirmuisen kuuma, koko ajan oltiin hiessä muuttohulinan kanssa. Terkkuja sinne Irkkuihin! Riitta

    VastaaPoista
  3. Hienoa kuulla, että asiat rullaavat mallikkaasti!
    Aivan mahtavia kukkakuvia olet ottanut, värit ovat upeat.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!