sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ajatuksia äitiydestä

Tulin äidiksi ensimmäisen kerran 26-vuotiaana. Tänään minua pidettäisiin nuorena äitinä. Saan kuulla usein, että ei sinulla voi olla 19-vuotiasta poikaa. Kyllä voi, enkä suinkaan ollut teiniäiti! Toisen kerran ikää oli jo 31-vuotta. Ainakin irlantilaisen mittapuun mukaan, olin silloinkin aika nuori synnyttäjä.

Nyt olen todella kiitollinen siitä, että lapset tuli hankittua tuolloin.  Tai hankittua ja hankittua. Minua jotenkin inhottaa sanat lasten tekeminen tai hankkiminen. Se saa äidikisi tulon kuulostamaan niin kovin helpolta. Minulle se olikin helppoa. Silloin. Jossitellaan vähän. Jos olisin sairastunut rintasyöpään kymmenen vuotta sitten, eikä minulla ei olisi silloin vielä ollut lapsia, olisin jäänyt lapsettomaksi. Menemättä yksityiskohtiin, minun tapauksessani omien lapsien saaminen ei olisi enää tullut kysymykseen. Karu totuus, jota olen ajatellut enemmän vasta viime aikoina.

Olen siis näin äitienpäivänä kiitollinen siitä, että minulla on kaksi poikaa. Toisinkin voisi olla. Äitinä oleminen on ehdottomasti elämäni haastavin tehtävä. Mikään eikä kukaan voi valmistaa odottavaa äitiä tulevaan. Lapsen jokainen ikäkausi tuo tullessaan omat ilonsa ja onglemansa. Olenkin sanonut pojilleni, että minulle te olette aina lapsia ja saan teitä halata ja komentaa vaikka olisitte jo harmaapäisiä miehiä! En halua olla poikieni kaveri, vaan nimenomaan heidän äitinsä. Kaverit saattavat hävitä, mutta äiti on ja pysyy, tapahtuipa mitä tahansa.

Äiti kannustaa, nauraa, huutaa, ohjaa, sekaantuu asioihin, toistaa itseään, leppyy, suuttuu, neuvoo, lohduttaa ja ennen kaikkea rakastaa! Sellaisia me ihan tavalliset äidit olemme. Emme me ole täydellisiä pyhimyksiä, vaan meilläkin on omat heikkoutemme ja vikamme. Me tiedämme, että emme tiedä läheskään kaikkea, mutta sitä emme kerro lapsillemme!

Äitienpäivää ei tänään vietetä täällä Irlannissa, joten minulla on ollut ihan tavallinen, rauhallinen sunnuntai. Omalle äidille tietysti soitin sairaalaan. Olisin niin mielelläni hallunnut tänään häntä halata ja istua sängyn vierellä, edes hetken. Oma äitini tuli äidiksi yllättäen ja silloin, kun hän oli jo luopunut toivosta saada omia lapsia. Edelleenkin äiti huolehtii minusta. Yksi tapaus tulee erityisesti mieleen. Olimme äidin kanssa serkkuni luona, muutama vuosi sitten, talvella Helsingissä. Pakkasta oli mittarissa paljon, ja minä lähdin ystävääni tapaamaan keskustaan. Ilta venyi, ja äiti odotti tytärtään takaisin. Puolen yön jälkeen tuli puhelu serkultani, että onhan kaikki kunnossa, etkä ole palentunut! Äiti oli pyytänyt häntä soittamaan, koska oli huolissaan. Ensin suorastaan suututti, sitten nauratti ja nyt ajattelen, että ihana, rakas äitini on aina minulle äiti, vaikka ikää lapsukaisella oli silloin jo yli 40- vuotta. Kun sitten viimein palasin, teeskenteli äiti nukkuvansa. Sellaisia ne äidit ovat!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!








16 kommenttia:

  1. Hihi taannoisella Suomi-reissulla sattui myös vastaava. Olin lähdössä helsingin keskustaan lähijunalla lasteno kanssa, mistä vaihto metroon ja siskoni luokse. Äitini huolissaan kyseli pärjäänkö nyt ohan varmasti? Nauroin, että vastahan mä edellisenä päivänä lensin Irlannista Heathrown lautta Suomeen yksin samaisten lasten kanssa. että enköhän mä selviä :DD
    Ja samoin joka kerta ovesta lhtiessä äidiltä tulee rutiinina " muistisko avaimet, entä puhelimen, lompakon?" Juu juu äiti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups rikkoutunut kännykkä tottelee iin sijaan oota. Eli pahoittelen typoja.

      Poista
  2. Juu, sellaisia ne äidit ovat. Oma äitini tapasi aina kysyä kun olin talvisaikaan Suomessa ja lähdössä ulos: Onhan sinulla varmasti heijastin? En hennonnut sanoa, etten koskaan käytä sitä Irlannissa. Pakko oli laittaa kun menin Suomeen. Nyt ei kukaan kysy, ja se surettaa. Äitiys ei lopu koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se hyvältä tuntuu, kun äiti huolehtii. Nyt vaan haluaisin huolehtia hänestä, mutta kun on tätä välimatkaa....

      Poista
  3. Voi, itku tuli lukiessa. Menetin oman äitini viime kesänä. Edellisenä talvena olin Tampereen yöelämässä jista menin Äitini luokse yöksi kun hän asui siinä keskustassa ja me asumme maalla. Äitini oli hereillä valvomassa kun tulin kotiin vaikka oli sairas, sellaisia ne äidit ovat ❤️
    Itse olen myös tullut nuorena äidiksi, synnytin tyttäreni 22, 23 ja 26 vuotiaana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin minä odotan vanhempaa poikaa viikonloppuisin kotiin, enkä saa kunnolla nukuttua ennen kuin ovi käy. Sinulla on varmasti kova ikävä äitiäsi, Vaikka äitien huolehtiminen välillä ärsyttää, niin kyllä se kuitenkin tuntuu hyvältä.

      Poista
  4. Minä olin 28-33-vuotias tyttärieni (4 kpl) syntyessä. Omasta mielestä aika vanha jo. Mun äiti suhtautui minuun jotain 12-vuotiaasta lähtien kun olisin ollut aikuinen. Äidillinen hoiva/huolehtiminen loppui silloin viimeistään. Jälkikäteen ajatellen, onko sellaista hoivaa ollut milloin? Minusta kasvoi ihminen, joka ei missään tai koskaan halua tukeutua toisiin. Kun äitini jäi eläkkeelle, hän yllättäen alkoi ainakin näennäisesti hyvin ädilliseksi ja huolehtivaksi, vähän myöhäistä siinä kohtaa tosin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eihän kaikilla ole hyviä muistoja lapsuudesta, eikä kaikki äidit ole huolehtivia ja rakastavia äitejä. Ymmärrän hyvin, että on vaikea vuosikymmenten jälkeen enää luoda läheistä suhdetta äidin kanssa. Teilläpä on paljon naisia talossa!

      Poista
  5. Tama aiti ylistys tahan aikaan vuodesta arsyttaa! Hyva Tillariina kun uskallat kertoa etta oma aitisi uskalsi olla ihan normaali ihminen. Suomessa nostetaan tama myytti aina esille joka kevat. Monet aidit ovat kiireisia tyoihmisia, karsimattomia, kiukuttelevat, juovat, jopa joskus kiroilevat! Itse en halunnut edes tuota sanaa itselleni, Mum -sanan kanssa oli helpompi elaa. Synnyttaminen ei tee meista mitaan pyhimyksia! Tai onko niin, etta vain ne joilla on hieno aiti kokemus kirjoittavat, muut ovat hiljaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin taitaa olla, että niistä huonoista äitikokemuksista ei mielellään kirjoita eikä kerro. On hyviä ja huonoja äitejä ja kaikkia siltä väliltä. Elämäntilanne, omat äitikokemukset, haaveet...kaikki vaikuttavat siihen millaisia äitejä meistä tulee. Synnyttäminen ei tee kenestäkään pyhimystä, se on kyllä niin totta.

      Poista
  6. Juu. En ole koskaan ollut äitienpäiväjuhlissa, paitsi kerran kun pyydettiin esiintymään. Omille lapsilleni olen moneen kertaan sanonut, että äitienpäivää ei meillä enää vietetä. Että lopetetaan!
    Mutta aina vain kortteja lähettelevät ja muutakin muistamista ilmaantuu.
    On muotoutunut kysymys; voiko teillä käydä... Tämä nimenomaan toukokuun toisen sunnuntain aamuna, kiertoilmaus. No, toki saa,tervetuloa vaan! Mitäpä siihen muuta voi sanoa. Mutta äitienpäivän hymistely inhottaa, mua ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kuitenkin ole positiivistä, että lapset tulevat käymään ja katsomaan?Oli sitten äitienpäivä tai ei!

      Poista
  7. Musta aitienpaiva on hieno paiva ja kuuluu ollakin. Aidit kaikkine hyvine ja huonoine puolineen ovat aiteja, itse ainakin nautin omasta aitiydestani kaikkina paivina mutta aitienpaiva on se muistutus siita, hyva niin. Ihana kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on myös tärkeää, että äideillä on oma päivä.

      Poista
  8. Ihanan virkistävä ja sateenraikastama blogilöytö! Jäänkin heti lukemaan juttuja ja ihailemaan maisemia. Kerran olen viikon autoillut ristiin rastiin Irlannissa - ja päättänyt, että se ei ollut viimeinen kerta. Mukavaa toukokuista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogiini. Toivottavasti pääset taas pian lomailemaan täällä.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!