sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Valkoista ja harmaata


Ostin kympillä pari kuukautta sitten huutokaupasta korituolin. Kaapeissa pyöri muitakin koreja, joiden väri on alkanut tympimään. Valkoisella spray-maailia ruiskuttelin roskakorin ja tuolin maalasin pienellä pensselillä. Aurinkoisena päivänä ulkona oli hyvä maalta, eikä kenenkään tarvinut hengittää maalinkatkuja.




Sisustuslehdissä on juuri nyt paljon neulottuja sohvatyynynpäällisiä. Harmaata lankaa oli varastossa, joten eipä muuta kuin puikot heilumaan. Tälläinen helppo tekkarinkatsomistyö. Kymmenen silmukkaa oikein ja kymmenen nurin ja näin mennään kymmenen kierrosta. Sitten vain toisessa järjestyksessä seuraavat kymmenen. Sitten kun pituutta on tarpeeksi niin ompelin sivut kiinni. Tyyny sisään ja alareuna kiinni. Siinä harmaa tyyny meidän eteisen tuolille. Eikös harmaan eri sävyt ole muutenkin ole hitti juuri nyt!!! Seuraava tyynynpäällinen on jo tulossa, ja siinä on palmikkoneuletta. Netistä muuten löytyi perusteellinen ohje, eikä palmikon neulominen ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin!



Tässä tämä maalattu korituoli valmiina. Maali muuten maksoi enemmän kuin itse tuoli. Nyt siihen pitää keksiä tähän joku päällinen. Tässä tuoissa ei kukaan istu, siellä sen paikka on makuuhuoneessa. Paremminkin sellainen vaatteiden säilytyspaikka.



Tämmöisiä näperryksiä tällä kertaa. Välillä saan nopeasti valmista, mutta näiden valmistuminen venyi ja venyi. En mene huutokauppaan ennen kuin saan edellisen kerran ostokset valmiiksi. Muuten mies ottaa vielä eron!

6 kommenttia:

  1. Hyvä tuli. Niin tuolista kuin tyynystäkin. Jos minulla olisi aikaa ja kärsivällisyyttä, niin opettelisin virkkaamaan isoäidin neliöitä. Ja päällystämään tuoleja. Olisi kiva nähdä kättensä jälki. Jos se olisi sellainen kuin toivoisi sen olevan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli mennä jollekkin entisöinti kurssille. Ehkä sitten joskus. Minunkin tekisi mieli tehdä isoäidin neliöitä, mutta nyt on yksi työ kesken ja seuraava suunnittelu astella, joten neliöt saavat odottaa.

      Poista
  2. Moi! Ei ole nyt varsinaisesti tähän postaukseen mitään kommentoitavaa, mutta pakko oli just nyt tänään tulla kertomaan, että tykkään ihan hirmusti tästä siun blogista! Ollaan ihan eri ikäisiä ja eri elämäntilanteessa ja kaikkea, mutta siä osaat kirjottaa just sitä, mitä miä tykkään lukea :) Elämästä, just niin kuin se on! Siis kiitos, että kirjoitat. Ja keltaisia kuvia vaan lisää, rakastan narsisseja ;) Ihanaa pääsiäisen aikaa sinne Vihreälle Saarelle.
    t. Lellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lellu! Kiitos kivasta kommentistasi. On kiva tietää, että muutkin kuin oma ikäryhmäni lukee blogiani. Täytyypä käydä ikuistamassa lisää narsisseja. Niiden aika alkaa nimittäin olla pian ohi.

      Poista
  3. Oli niin kiva tyynynpäällisvinkki, että taidan joskus kokeilla tuota! Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!