tiistai 10. maaliskuuta 2015

Dublinissa ei oltu laiskoina

Sunnuntai-iltana Dublinista Corkkiin ajeli kolme rättipoikkiväsynyttä: mies, Juniori ja minä. Pojista vanhempi ja kaksi aivan yhtä väsynyttä tätiä jäivät reporankoina Dubliniin. Nyt te tietysti luulette, että sitä ollaan biletetty  Dublinin vilkkaassa yöelämässä koko porukalla. Ei olla. Lauantai-iltana menin nukkumaan klo 20.00, ja juuri ja juuri sain raahauduttua portaita ylös vierashuoneeseen. Yöllä näin unta lautaskasoista, sherrylaseista ja silkkikukka-astetelmista.


Sehän on varmasti tullut jo moneenkertaan selväksi, että Irlannissa  asiat etenevät omalla hitaalla painollaan. Kun kysymyksessä ovat  asuntokaupat, niin silloin sitä vasta hitaasti edetäänkin. Soppaa hämmentävät ostaja, myyjä, asunnonvälittäjä, asianajajat, pankit... Kauppoja ei tehdä täällä viikossa, siihen menee kuukausia. Paperikasoja, puhelinsoittoja, sähköposteja, rahansiirtoa ja viimein avainnippu oli miehen taskussa. 
Asunnunosto täällä vaattii pitkääkin pitempää pinnaa ja paljon aikaa. Onneksi meillä ei ollut kiire.  Koti pysyy edelleen Corkissa, mutta nyt on Dublinissa myös asunto pojalle ja miehelle, joka aloittaa siellä ensi viikolla uuden projetkin. 


Edessä on iso remontti, ja varmasti vielä monta mutkaa matkassa. Talo on vanha, huonossa kunnossa, eikä ollenkaan millään hienostoaluella. MUTTA se on tilava, huoneet ovat korkeat, takapihaa on riittävästä, Dublinin ydinkeskusta ihan lähellä, bussipysäkki oven ulkopuolella ja ratikka tai junapysäkille pääsee kävellen. Ja sitten tietysti se tärkein asia: hinta oli kohdallaan. Dublinissa hinnat ovat taas nousemassa pilviin. Onneksi on vielä alueita, joissa hinnat ovat edelleen alakantissa, jos on valmis tekemään ison remontin ja asumaan ei-niin-trendikkäällä- alueella .



Miehelläni on paljon kokemusta vanhoista taloista ja niiden remontoimisesesta, joten uskalsimme ottaa haasteen vastaan.  Itse hän ei ehdi töiltään viikolla hommiin, mutta on kuitenkin onneksi illalla vapaa ja pystyy valvomaan, mitä rakennuksella tapahtuu. Sekin on suuri apu, että poika on Dublinissa ja pääsee käymään talossa, kun on tarvetta.
Miksi sitten tälläinen suuri urakka? Eikö Dublinista löydy edullisia vuokrasuntoja? 


Poikani asuu parhaillaan tätinsä luona, joten hänellä oli onnea matkassa. Tämä järjestely on kuitenkin väliaikainen ja tajusimme hyvin pian, miten hankala tilanne Dublinissa on. Pelkän pienen tunkkaisen huoneen vuokra kimppakämpässä maksaa maltaita. Hinta-laatusuhde ei todellakaan ole kohdallaan. Asunnonetsintä Dublinissa on kuin haastatteluun meno. Kiinnostunteita on niin paljon, että vuokranantajalla on vara mistä valita.



Syntyi siis ajatus talon ostosta, jossa poikamme voisi asua ja isä myös, kun on töissä Dubnissa. Talosta riittää myös muutama huone vuokrattaviksi. Tottakai vuokralaisten kanssa sattuu ja tapahtuu, mutta sekin osa-alue on meille entuudestaan tuttua. Toivomme tietysti myös, että alueen hinnat nousevat, ja kun hetki on oikea saatamme sen myydä.


Viikonloppu sujui siis taloa tyhjentäessä. Asukas oli ollut viimeiset kolme vuotta vanhainkodissa, ja talo asumaton. Tavaraa oli valtavasti, ja oli vaikea päättää mistä huoneesta aloittasimme. Keittössä oli kattilaa ja astiaa vaikka viidelle perheelle. Syöpäyhdistyksen kirpparille veimme varmasti 100 lautasta ja lasia ja saman verran koriste-esineitä. Pakkasimme auton täyteen kaksi kertaa, ja nyt viikolla käly lupasi käydä viemässä loput tavarat kirpparille. Jos meni tavaraa paljon kirpparille, niin kyllä sitä meni kaatopaikallekkin.

Laskin, että talossa oli silkkikukka-astelemia  varmasti 20, teippirullia 30, matkamuistoja kymmeniä ja taas kymmeniä. Kahvikuppi/ruokailusettejä seitsemän ja laseja joka ikinen vitriini täynä. Kynttilötä oli kasakaupalla ja samoin pesuaineita. Saippuapakettaja kymmeniä ja ruokailuvälineitä yhteensä satoja. 



Minä keskityin kaappien tyhjentämiseen ja sain onneksi avukseni kaksi kälyäni, joiden kanssa selvittelimme tavaraa: kaatopaikalle, kirpparille, jää taloon tai omaan kotiin tai kavereille.  Miehet purkivat keittiötä ja kantoivat kaatopaikalle meneviä huonekaluja takapihalle.
En ole koskaan nähnyt sellaista tavaramäärää. Tuli tunne, että en enää koskaan halua ostaa yhtää koriste-esinettä, lautasta tai lasia. Ja sitten kun luulin, että viimeinenkin vanha keksipurkki ja rikkinäinen lautanen oli heitetty roskiin, huomasin unohtaneeni yhden kaapin. Silloin meinasi itkut päästä. Aukaisin ovet ja näkymä oli tälläinen: 



Siinä kirpparilaatikoita väsyneenä raahatessa ja ärräpäitä välillä päästäessä tuli mielleen, että tämä oli kuolleen vanhuksen rakas koti. Kuvista päätelleen hän meni naimisiin vähän vanhemmalla iällä ja oli ammatiltaan sairaanhoitaja. Lapisia ei pariskunnalla ollut. Oli jotenkin sääli, että sukulaiset, jotka talon perivät, eivät olleet ottaneet edes valokuvia. Teki ihan pahaa heittää niitä pois. Kun kauhistelin silkkikukka-asetelmia tai koriste-esineiden määrää, tunsin toisalta huonoa omatuntia. Täällä minä arvostelen toisen makua ja hänelle tärkeitä esineitä. Vai olisiko tavaran hamstraamisella sittenkin yritetty täyttää jotain tyhjää aukkoa elämässä? Kuka tarvitsee 25 tuhkakuppia tai 50 sherrylasia? Toisaalta kuvissa kyllä hymyili iloisen näköinen kiharatukkainen nainen, joka rakasti matkustamista. Eurooppaa oli kierretty ristiin ja rastiin. Hän oli myös hyvin uskonnolinen, sillä ristejä ja kuvia Jeesuksesta oli paljon.


Onneksi vaatteet ja osa liinavaatteista oli joku jo viety joko kirpputorille tai kaatopaikalle. En nimittäin olisi halunnut tyhjentää kenenkään vaatekappeja. Laatikonpohjalta löytyi, täyttämättömien lottokuponkien, alta tekohampaat. Sillon tuntui, että olin tunkeutunut luvatta toisen reviirille.  


Luulen, että viimeisinä vuosina asukas tunsi talon aivan liian suureksi ja ehkä yksinäiseksikin. Energiaa kului jo pelkästään portaiden nousemiseen. Toivottavasti hänellä oli hyvä olla vanhainkodissa. Sen voin luvata, että talossa on pian taas elämää!
Tälläisissä merkeissä meni meidän viikonloppu. Arvatkaapa mitä tein kun saavuin sunnuntai-iltana kotiin?


Olin hyllyiltä pois muutamia koriste-esineitä ja pistin ne kirpparille menevään laatikkoon. Olen juuri nyt allerginen kaikelle krääsälle!
Kunhan remontti talossa edistyy, laitan tänne lisää kuvia.

24 kommenttia:

  1. Mahtavan uutinen, onneksi olkoon isosta ratkaisusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei päätös tosiaan tapahtunut hetkessä, mutta kun sopivan hintainen asunto löytyi, niin sitten jätettiin tarjous nopeasti. No, sen jälkeen ollaankin sitten saatu odottaa kuukausikaupalla.

      Poista
  2. Onnea kodin oston johdosta,ja tuosta tulee varmaankin tosi kiva kunnostettuna. Oletko koskaan ajatellut ehkä itse muuttavasi nuoremman pojan kanssa,niin että olisitten kaikki samassa paikassa,tai onko se mahdollista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potentiaalia on, mutta paljon tarvitaan rahaa ja työtunteja ennen kuin talo on asuttavassa kunnossa. Hyvä kysymys tuo Dubliniin muutto. Teenkin siiutä ihan oman postauksen. Mieheni työ on erittäin liikkuvaista, joten Dublin ei ole hänelle mikään pysyvä paikka. Tämä meidän elo on ollut aina tälläista monessa paikassa asumista.

      Poista
  3. Onpas siellä persoonallinen talo:D. Olisit nyt jättänyt kupit ja lautaset opiskelijapoikien kello viiden teetä varten! Voimia teille remppaan! Minä olen niin kurkkuani myöten täynnä tuota minivessankin remppaan, että koko talon remontti aiheuttaa jo rytmihäiriöitä ja hengenahdistusta…. Eikä kyseessä edes ole oma talo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin saada sätkyn, kun näin sen tavaramäärän. Keräsin ison kasa astioita yms asukkaiden käyttöön. Jotenkin epäilen arvostaisivatko romanttisia kukkakuppeja? Kotiin toin teekuppeja kylläkin. Sitten kun tulet kylään tarjoan niistä sinulle teetä. Mies kuulosti viikolla puhelimessa vähän stressaantuneelta. Uusi työ ja talo täynä rakennusmiehiä.

      Poista
  4. Onnea! Nayttaa remonttimiehen unelmalta ja taatusti arvo nousee, niin se taitaa tehda kaikissa isoissa kaupungeissa, tuostakin alueesta tulee viela trendikas! Tuntuu pahalta elleivat sukulaiset halua mitaan muistoa, eivat edes kuvia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai painajaiselta... ainakin on haastetta. Dublin on kummallinen kaupunki siinä suhteessa, että ihan keskustan tuntumassa on tälläisia alueita, jotka ovat jääneet kehityksestä jälkeen. Toivottavasti tästä kadusta tulee vielä SE katu, tai sitten ei. Uskin kyllä, että hinnat nousevat. We shall see.

      Poista
  5. oho, siinäpä uutisia. Hymyilytti ne tekohampaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin sanoa pojille, että kaikki minun henk.koht. tavarat pitää hävittää. En halua, että joku vieras käy läpi valokuviani ja ihmettelee tekareitani. Onneksi on omat hampaat vielä suussa.

      Poista
  6. Kiva projekti teille kaikille! :) Mina odotan myos etta paasen tuon meidan vanhan talon kimppuun..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mielelläni enemmän mukana, mutta kun on tätä välimatkaa. Töistä en halua ottaa lomaa, kun muutenkin olen ollut niin paljon pois.

      Poista
  7. Aika villit tapeetit ja kokolattiamatot. Ei ole ainakaan vareja ja kuvioita saastelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Ihan päätä alkoi särkemää, kun niitä katsoin.

      Poista
  8. Voi apua, mikä urakka tyhjennyksessä! Oma sinkkutätini kuoli seitsemän vuotta sitten ja vaikka hänellä oli vain pieni yksiö, meni sen tyhjennykseen ja tavaroiden lajitteluun monta päivää.
    Me ihmiset olemme todella melkoisia hamstereita ja kaikenlaista krääsää tuntuu kertyvän omiinkin nurkkiin.
    Joka tapauksessa onnea ja iloa uuteen kotiin Duplinissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan heti, en vastaavaan urakkaan alkaisi. Välillä tuli tunne, että näistä tavaroista ei koskaan pääse eroon. Kai meissä kaikissa asuu pieni tai suurempi hamsteri. Paitsi miehessäni, joka heittäisi kaiken turhan pois. Välillä otetaan tästä asiasta yhteen oikein kunnolla.

      Poista
  9. Onnea onnea :)! Hyvä ratkaisu, uskon näin. Oli muuten koskettava postaus. Vähän piti kyyneltäkin pyyhkäistä. Minä en nähnyt kaaosta, vaan sen mitä kerroit entisestä asukkaasta. Kauniisti osasit kääntää ajatukset lempeiksi ja ymmärtäväisiksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kieltämättä pahaltan tuntui, kun kaanoimme toisen elämää kirpparille ja kaatopaikalle. Kauneus on katsojan silmässä ja makuja on monia. Nelikerroksinen talo oli vanhukselle vaikea paikka asua. Aina piti joko nousts tai laskeutua portaita. Onneksi taloon tulee pian taas elämää.

      Poista
  10. Onnea uuteen taloon ja sen töihin! Aika värikkäältä näyttivät tapetit, lattiat ja kalusteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaa tapeteissa ja matoissa. No, en ainakaan voi sanoa, että olipas tylsää valkoista.

      Poista
  11. Onnea uuteen taloon! Olipa teillä huikea urakka talon raivaamisessa! Minä olen myös tällä viikolla hävittänyt hirvittävän määrän kaikenlaisia koriste-esineitä ja rihkamaa. Aika vapauttava tunnelma kun sain sen tehtyä.
    Kauniisti kirjoitit entisestä asukkaasta, talo on ollut hänelle rakas koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan naatti vielä pari päivää urakan jälkeen. Selkää särki ja lihaksia jomotti. Romun raivaaminen on tosiaan henkisesti jotenkin vapauttavaa ja puhdistavaa. Kunhan on taas enemän aikaa teen sitä kotonakin. On muuten paljon vaikeampaa heittää omia tavaroitaan pois, kun jonkun toisen.

      Poista
  12. Huh mikä urakka! Olen joutunut tekemään saman kerran, kun muutin vuokralle taloon, josta oli lähtenyt omistaja niiltä sijoiltaan myös vanhainkotiin. En muista kuinka monet käsilaukut ja aamutakit löysin, jotenkin iljetti joutua penkomaan toisten tavaroita. Samoin pakkasin astiastoja sanomalehtipaperiin ja kiroilin koriste-esineitä. Miksi meille kertyy niin jumalaton määrä krääsää?

    Mutta hienolta talo muuten näyttää ja ihmeen hyväkuntoiselta, ei hometta ja vesivahinkoläikkiä. Hieno sijoitus, ja näillä markkinoilla talo vain nousee arvossaan kun saatte sen remontoiduksi. Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten henkilökohtaisten tavaroiden tonkiminen on kyllä epämielyttävää. Sitä tuntee itsensä tunkeilijaksi. Voi, kuule talon katto on vuotanut pitkään, joten vesi on tehnyt vahinkojaan monessa huoneessa....

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!