lauantai 7. helmikuuta 2015

Ostoksilla Bootsissa

Ei ehkä ollut päätöksistä se kaikista viisain, lähteä rättiväsyneenä eilen illalla kaupungille syömään suomineitojen kanssa. Mutta kun tuli luvattua ja uusi ravintolakin kiinnosti.  Ruoka oli hyvää ja eikä seurassakaan ollut valittamista.  Enkä, ihme kyllä, nukahtanut ja kolauttanut päätäni pöytään kesken ruokailun.

Koska eka viikko töissä imi minusta perjantaina iltapäivään mennessä viimeisetkin mehut, päätin palkita itseni. Työkalupakissani meikkilaukussani oli mielestäni vajausta, joten suunnistin lähimpään Bootsiin. Ihan vaan selvennykseksi, että Boots on suuri englantilainen apteekkiketju, joka on samalla myös kemikaalio. Suurissa Bootseissa myydään paljon muutakin, ja välillä meinaa  unohtua, että on apteekissa. Saappailla ja Bootsilla ei ole siis mitään yhteistä. Boot ( eli suomeksi saapas) nyt vaan sattui olemaan perustajan sukunimi.

Olen merkkiuskollinen ja jo vuosia olen käyttänyt juuri Bootsissa myytäviä (ja sen valmistamia) No 7 tuotteita. Ne sopivat hyvin kuivalle iholleni, ja meikkivalikoimista löytyy aina sopivia sävyjä suomalaisen värityksellekkin.  Ihan vaan vinkiksi niille, jotka sattuvat matkustamaan täällä tai Naapurisaarella, niin käykääpä tutustumassa Bootsin valikoimiin. No 7 tuotteista on siellä aina tarjouksia ja niin oli tänäänkin. Mukaan lähtivät seuraavat tuotteet,




jotka päätyivät työkalupakkiini, Etsin nimittäin sopivaa laatikoa meikeilleni ja kun näin pojan tyhjän työkalupakun, lamppu syttyi kuin Pelle Pelottomalla. Nyt on pensselit ja purkit järjestyksessä, eikä niitä tarvitse kaivella laatikon pohjalta. Täytyy vielä koristella pakki keltaisilla tarroilla, että ei se vaan päädy vahingossa työmaalle!






Kertokaapas oletteko te hemmotelleet tänä viikonloppuna itseänne?

Ps. Eikä Boots luvannut minulle vuoden meikkejä ilmaiseksi, vaikka heitä tässä mainostankin.






20 kommenttia:

  1. Hemmottelin itseäni sen verran, että leivoin piiiitkästä aikaa porkkanakakkua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanakakku se vasta herkullista onkin. En ole koskaan leiponut, mutta syönyt olen!!!

      Poista
  2. :) Työkalupakki on ihan paras. Hollannin aikaan ostin vaaleanpunaisen työkalupakin meikeilleni ja blogissakin sitä esittelin silloin.

    Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa sinne ja voimia ensi viikkoon! Elä ole sitten liian suomalaisen sisukas, vaan ennemminkin armollinen itsellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan ettiä oma meikkipostaus pakin kanssa :D 2010... mutta nyt unohin jo että oliko se 20.1.... Hih. Muistan että oli 20.päivä mutta mitä kuuta? Voi tätä päätä...

      Poista
    2. Minä lätkin pakkiin sellaisia keltaisia hymyheijastintarroja. Kerrassaan kätevä pakki ja meikit löytyy helposti.
      Yritän ottaa iisisti. Ainakin kotona ja sen kyllä näkee! Kiitos muuten sähköpostistasti, joka antoi paljon ajateltavaa. Sorry, että en ole siihen vastannut.

      Poista
    3. En odota postiini vastauksia, aina ei ole mitään sanottavaakaan. Toivottavasti en kuitenkaan saanut miettimään mitään ikäviä :/ se ei ainakaan ollut tarkoitus <3


      Itse vastaan sposteihin melko nopeasti, muuten unohdan :D

      Poista
  3. Boots on ihana! Ja No 7 kans, löytyy täältäkin meikkipussista ja kylppärin hyllystä. Hamstraan aina sielläpäin käydessä. Bootsiin astuessa menee pää usein sekaisin kun siellä on joka kerta monenlaisia "ota 3, maksa 2"-tarjouksia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skotlannissa on varmasti myös Bootseja, joten pääset sitten hamstraamaan vaikka joka viikko. Siellä on aina tarjouksia ja tuskin koskaan maksan mistään täyttä hintaa.

      Poista
  4. Lontoossa asuessani kavin paljon Bootsissa, mutta nyt Irlannissa lahikemikalio riittaa minun tarpeisiini. Tyokalupakki ammottaisi minun kohdallani tyhjyyttaan, silla meikkiosastoni mahtuu pieneen meikkipussukkaan..! :) Muita maaleja ja pensseleita kylla sitten on riittamiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taitaa olla neljä Marimekon pientä pussukkaa, jotka kaikki olen saanut lahjaksi. Ei tuota työkalupakkia työnnetä käsilaukkuun! Bootsissa tulee poikettua usein. Joskus käyn vain katselemassa onko mitään kivoja uutuuksia.

      Poista
  5. Boots tuli tänne meillekin jokin vuosi sitten, joten enää ei tarvitse matkata Britanniaan tarpeellisia ihanuuksia hakemaan. No 7 on kyllä hyvä merkki! Tuo työkalupakki huvittaa minua, sillä itselläni oli aivan prikulleen samanlainen joskus aikoinaan :) Hih! Meillä vietettiin eilen äitienpäivää, joten mökin rauhassa sain nauttia sekä kakusta että kuplivasta. Ensi viikolla matkaamme Lontooseen....tuskin matkan odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, Norjassa on siis Bootseja myös. En tiennytkään. Työkalupakki on kyllä yliveto, enkä siitä enää luopuisi. Oikein mukavaa Lontoon-lomaa teille. Minä menne sinne kuukauden päästä neljäksi päiväksi.

      Poista
  6. Boots on todella vaarallinen kauppa, saan sinne aina uppoamaan rahaa ns. riittävät määrät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kävellä ohi, mutta vaikeaa se on. Yleensä tulee poikettua.

      Poista
  7. Hemmottelin itseäni lepäämällä sängyssä koko autuaan viikonlopun ja tämänkin päivän, viheliäisen nuhaflunssan takia. Silmät ja nenä valui vuorotellen ja yhtaikaa. Ei olis edes työkalupakkisi auttanut...oli niin kaamea olo että laitoin vielä vanhan villamyssyn päähän. Mies vähän katsoi kun tuli töistä, olin varmaan aika näky, hautautumaisillani käytettyihin paperinenäliinoihin. Sain kuitenkin oikeat lääkkeet (Sinutabs) ja nyt taas henki kulkee ja silmät näkee. Vietin koko päivän Facebookissa, harvinaista herkkua! En jaksanut lukea kirjoja, pistäydyin lukemassa postauksia ja lisäämässä omiani pitkin päivää, se on niin helppoa IPadillä.

    Ensi viikolla alkaa midterm break, pysyhän itse terveenä, voidaan tulla moikkaamaan. Monenlaista juhlimista edessä, mies jää eläkkeelle jne! Tullaan B&B-periaatteella jos tullaan, riippuu mm siitä miten appiukko voi, on sairaalassa.

    Miehellä on muuten samainen työkalupakki, täynnä valokuvatarvikkeita! Siitä on moneen. Laita vaan kukkatarroja ja sydämiä niin ei pojat vahingossakaan koske!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että koko maa sairastaa juuri nyt. Ilmoita heti kun tiedät, milloin tulette. Saat ne DVDt sitten takaisin.
      Näytän sitten sulle hienon pakkini, jossa on nyt iloisen keltaisa tarroja.

      Poista
  8. Minä haluan myös tuollaisen työkalupakin, nyt meikit levällään useammassa pussukassa.
    Vaarallisia tosiaan on nuo tuollaiset kaupat, kyllä sieltä matkaan tarttuu sellaistakin mitä ei välttämättä tarvitse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy mennä heti rautakauppaan ostoksille. Yritän ostaa meikkejä harkiten ja harvoin. Muten niitä olisi hyllyt ja pakit täynä. Boots on tosiaan vähän vaarallinen kauppa!

      Poista
  9. Hihi hauskaa, että meikit on oikeasti työkalupakissa! :D
    Mulla on Bootsia itseasiassa ihan ikävä - mitä sieltä ei saa, ei ole olemassakaan! :D No7 jotain rasvoja käytin, mutta nyt oon siirtynyt L'Occitaneen, kun ei ole Seiskaa saatavilla.

    Paljon terkkuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen mun meikit oli sellaisessa muovilaatikossa ja aina ihan sekaisin. Nyt ovat järjestyksessä! Seiska on kyllä hyvää merkki, eikä liian kallis. Jospas niitä rasvoja käyttäen säilysi iho nuorekaana forever!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!