maanantai 19. tammikuuta 2015

Saunasuomalainen

Viikottaiset lääkärintarkastukset ovat nyt historiaa. Seuraavan kerran menen näytille vasta maaliskuun lopussa. Seuraava leikkaus tuskin toteutuu ennen huhti-toukokuuta. Ei, että sitä nyt niin innokkaana tässä odottaisinkaan. Olisi vaan suuri helpotus saada se pois päiväjärjestyksestä, ja alkaa vihdoinkin elämään normaalia elämää. Viimeiset kaksi vuotta kun ovat pyörineet aivan liian tiiviisti Möykyn ympärillä.
 
Siihen normaaliin elämään ei minusta kuulu jatkuva sairaaloissa ja vastaanotoilla juokseminen. Eikä leikkauksesta tai hoidoista toipuminen tai seuraavaan valmistautuminen. Mun mittari, nimittäin alkaa olla jo ihan täynä sairaaloita ja niiden pitkiä käytäviä, verikokeita, "rakennustyömaani" esittelyä ja sen tarkkailua.
 
Onneksi me saunasuomalaiset emme ujostele, ja paita ja rintsikat lentävät jo valmiiksi nurkaan, ennen kuin lääkäri ehtii suutaan avata. Täällä kun ollaan aina tarjoamassa jotain paperipyyhettä tai takkia suojaksi. Verhoja vedetään kiinni, ettei vain kukaan näe, kun potilas riisuutuu. En kyllä oikein ymmärrä tätä logiikkaa, koska hetken kulutta lääkäri kuitenkin saapuu paikalle ja alkaa tutkimaan.
 
Kuinka monta sataa kertaa olen sanonut, että en tarvitse mitään paperipyyhettä peitoksi. Kai se leikannut kirurgi tai syöpälääkäri on nähnyt vuosien varrella rinnat, jos toisetkin. Ja minunkin ovat tulleet heille jo moneen kertaa tutuiksi, joten mitä sitä kainoilemaan. Säästän sairaaloille pyykkiä, jätemaksuja ja lääkäreille aikaa. Mennään suoraan asiaan, eikä nolona vedetä takin nauhoja tiukemmalle.
 
Hurtti huumorikin auttaa, jos tilanteen kokee vähän noloksi. Aluksi tuntui kieltämättä oudolta, kun monta silmäparia tuijotti rintojani ja mittaili niitä. Ensimmäinen vastaantotto plastiikkakirurgin luona ei ihan heti unohdu. Kirurgi katseli pitkään ja hartaasti rintojani ja samalla jutteli kanssani. Minä en oikein tiennyt, että kattoonko tuijottaisin vai mihin.
 
Nyt olen jo tottunut suureenkin yleisöön, enkä ole moksiskaan vaikka ympärillä on joukko lääkäri -tai sairaanhoitajaopiskelijoita katsomassa rakennustyömaatani. Irlantilainen kanssasisar tuskin suhtautuisi asian yhtä huolettomasti. Lääkärintarkastukset olisivat paljon vaikeampia, jos pitäisi paperiliinan takana piilotella. Jotain hyötyä siitä suomalaisesta saunomiskulttuuristakin on ollut, vaikka taidankin olla hoitohenkilökunnan mielestä ihan outo tapaus, vaikkakin helppo sellainen!


 
 
 
 
 
 

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Taitaa olla jenkkien keksintö. Pitäisiköhän tilata?

      Poista
  2. Sulla on mahtava asenne! Näitä juttuja on kiva lukea, vaikka aiheet eivät aina niin iloisia olisikaan, sillä sellaistahan elämä on, välillä ylä- välillä alamäkeä. Toivottavasti kenenkään ei kuitenkaan tarvitsisi kulkea vain joko tai.
    Mukavaa -25 pakkaspäivää Keski-Suomesta! Valoa kohti mennään jo kovaa vauhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi. Blogimaalimassa on aivan liikaa selaisia blogeja, joissa kaikki on aina niin kovin täydellistä. En jaksa uskoa, että kenenkään elämä on ihan oikeasti sellaista. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta se ei tarkoita sitä, että pitäisi lyödä hanskat tiskiin. Tämä nyt on ollut tälläistä, mutta nyt ollaan jo paremmalla puolella. Kyllä se kevät koittaa tänne ja sinnekkin. Voi, noita teidän pakkasia...

      Poista
  3. Löysin blogisi vasta nyt! Kiitos rehdeistä ja rohkeista sanoista. Yhdyn edelliseen kommentoijaan: sinulla on mahtava asenne. Terveiset Etelä-Ranskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan sieltä Ranskasta. Kävin jo kurkistamssa blogiasi, mutta nyt ei ollut tarpeeksi aikaa sitä lukea kunnolla. Kun löydän uuden kiinnostavan blogin, luen se aina alusta alkaen, että tiedän missä mennään. Palaan siis blogiisi tässä viikolla.
      Olen aikaisemminkin kirjoittanut vaikeistakin asioista mm. Irlannin lamasta ja kuinka se meidän perheen elämään vaikutti. Kun sain kuulla sairastavani syöpää, pisitin blogin kiini vähäksi aikaa ja mietin mitä teen. Vaihtoehtoja oli kolme: lopetan koko blogin, en mainitse sanallakaan sairastumisestani tai kerron mitä elämään ihan oikeasti kuuluu. Valitisin kolmannen vaihtoehdon ja olen tässä viime vuosian saanut niin paljon tukea ja tsemppausta sieltä ruutujen toiseltapuolelta, että olen ihan ihmeissäni. Kirjoitaminen on myös auttanut niinä hetkinä, kun tuntui, että en enää jaksa. Nyt alkankin jo toivoa, että tämä asia on lopuunnkäsitelty ja saan siirtyä paljon mukavampiin aiheiseiin. Mukavaa kevättä sinne Ranskaan!

      Poista
  4. Hei taas, olen samassa veneessä kuin sinäkin ja tähän itsensä paljastamiseen alkaa jo tottua :) Joskus kun sairaalssa otetaan valokuvia "työmaasta" ja kameran takana on 20-kyppinen poikanen niin alkaa itseäkin naurattaa. Aivan kuin olisi miestenlehden kuvauksissa. Huumori auttaa aina! :) T:Sole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun lekuri vetäisi esiin ensimmäisen kerran kameran. Ilmeeni oli ilmeisesti niin järkyttynyt, että hän totesei lohduttavasti, että tässä kuvassa ei sitten näy naamasi. Viikottaisilla tarkastuksilla olin aina esittelykohteena. Eikös sitten juuri ennen joulua paikalla ollut sellainen jumalaisen komea nuori erikoistuva lääkäri, jota en ollut ennen tavannut. Siinä taas sitten käytiin läpi leikkaukset, menneet ja tulevat sekä rasvaimut. Herra Kirurgi ihaili kättensä työitä ja toinen myötäili vieressä. Minä taisin olla punainen kuin paloauto. Lupasin komistukselle, että rasvaa on mahassa varmasti tarpeeksi imua varten, ja että jouluna tulee vielä lisää. Komistus siihen, että sinulla on nyt sitten oikein lääkäreiden lupa syödä niin paljon kuin vain jaksat. Huumori tosiaan on pelastanut monta noloa tilannetta.

      Poista
    2. Täällä (Helsingissä) suurissa sairaaloissa on tyyppi (minulla on ollut aina nuori mies), joka ei tee muuta kuin ottaa kuvia leikkausprojekteista. Vaikka hän ei ole "alan ihmisiä" ei minun ole koskaan ollut nolostuttavaa "stripata" hänelle. Ehkä tilanne olisi toinen jos olisin hänen ikäinen nainen :) Rasvaimu se vasta "hauskaa" on :) ...en enää ymmärrä niitä, jotka haluavat sen vapaaehtoisesti ja jopa maksavat huikeita summia siitä (?)

      Poista
  5. No-vaikka suomalainen olenkin niin en silti tykkaa laakareille esitella paljasta pintaa, varsinkaan kun edessa seisoo 5-6 opiskelijaa myos! :D
    Silti naurattaa mm. paikallisen hotellimme naisten pukuhuoneessa(eikohan miesten puolella myos)lappu, jossa pyydetaan naisia verhoamaan itsensa pyyhkeella, kun pukuhuoneessa on myos lapsia!!!!?? Siis mita?! Eiko se ole naisten pukuhuone, jossa saa riisua/pukea vaatteet ja olla myos alasti?? Ei Irlannissa. Taalla harva lapsi nakee vanhempiaan koskaan alasti. Meidan lapset ovat siina 'onnellisessa' asemassa, etta ovat kylla nahneet! :D Saunakin kun on..
    Kiva kuulla, etta asiat ovat noususuunnassa ja olo paranemaan pain - kevatta kohti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sitä kukaan mielellään näytillä ole, mutta kaikkeen tottuu. En jaksa ymmärtää tätä irlantilaisten häveliäisyyttä. Pukuhuoneissa se onkin sitten aivan uskomatonta piilottelua. Kuulemma moni mammografiaan menijä on aivan kauhuissaan, koska siellä pitää ottaa paita pois ja samoin ritsikat.

      Poista
  6. Lisaan viela-etta tuo hotellin uima-allas on siis yleisessakin kaytossa eli siella usein tulee kaytya..

    VastaaPoista
  7. Tämä on niin tuttua!

    Kaikkeen tottuu, myös katsottavana olemiseen. Ja kun on tottunut, sen tekee pystypäin, peittelemättä.

    Onnea rakennustyömaallesi ja iloisia, terveitä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennustyömaalla ei juuri nyt tapahdu mitään. Kyllä se niin on, että näytteillä olemiseenkin totuu. Ehkä se kuitenkin on meille saunasuomalaisille helpompaa kuin irlantilaisille. Sitä minäkin, että mitäs tässä häpeämään. Paljon on kestetty, eikä epätäydelliset rinnat ole maailman loppu. Elämässä kiinni pysyminen menee kaiken edelle ja siinä rinnat ovat ihan sivuseikka. Eikö niin?

      Poista
  8. Pakko lisätä vielä tähän muistoni synnytyslaitokselta, vaatekaavut piti pitää tiukasti päällä vaikka oli tuskallisen kuuma, enkä käsittänyt, ketä piti kainostella kun kerran synnyttämässä oltiin! Vaikka kerroin että haluan lapsen rinnalle heti kuin vain mahdollista, hoitsutytöt pukivat minua sitä mukaa kun riisuin. Yläosaa ei saanut paljastaa, oli asento vaikka mikä : ) Kaksi ekaa syntyi Lontoossa joten olivat vähän lunkimpia, mutta Dublinissa alistuin ja pidin yöpaitaa päällä synnytysten ajan, helpottaaksemme henkilökunnan angstia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että nykyisin tässäkin asiassa ollaan menty edes hieman eteenpäin. Pitääkin kysyä tällä synnyttäneiltä kavereilta, että mikä on tilanne tänään. Minä synnytin onneksi molemmat Englannissa, ja siellä ei tarvinnut kainostella.

      Poista
  9. "hauska" toi paita! Tsemppiä vikaan operaatioon!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän tilata? Nyt keskityn välillä töihin ja yritän olla ajattelematta koko leikkausta. Sairaaloita tulee jo korvistakin!!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!