keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Miten neulotaan englanniksi?

Vanha harrastus palasi elämääni viime vuonna. Aloin nimittäin jälleen neulomaan (tai siis tikkuamaan, kuten meillä kotona sanottiin). Pysyttelen edelleen yksinkertaisissa malleissa. Sellaisia, joita voi tehdä televisiota katsellessa, eikä tarvitse koko ajan olla vaihtamassa väriä ja laskea silmukoita. Monimutkaiset kuviot ja neulontatavat saavat vielä odottaa.

Pipoja tein joululahjoiksi varmasti kymmenen, ja nyt lopetin juuri kaulaliinan. Seuraavaksi taidan tehdä itselleni puuvillaisen puseron, kunhan ensin löydän sopivan helpon suomenkielisen mallin. Luin jostakin, että Kalastajan Vaimolta on ilmestymässä neulekirja. Hänen ohjeensa ovat yleensä helppoja ja nopeita, joten kun kirja ilmestyy tilaan sen heti.

Suosikkinaapurini jaksoi ihmetellä ainaista neulomistani ja innoistui vihdoin itsekkin. Eilen hän saapui meille lankakerien kanssa. Etsimme korista sopivat puikot ja nyt on vauvanpeiton ensimmäinen ruutu jo valmis. Hänkin oli vuosia sitten neulonut paljon, mutta sitten se oli vain jotekin jäänyt. Minun olisi pitänyt opastaa, mutta tajusinkin, että minulta puuttuu täysin neulontaenglanti. Ajatelkaa nyt, en tiennyt edes mitä oikea ja nurja ovat englanniksi. Sitten eteen tuli toinen ongelma. Täällä on opetettu neulomaan eri tavalla kuin meillä Suomessa. Olin tämänkin asian joskus huomannut, mutta se oli päässyt unohtumaan.

Oppia ikä kaikkia ja nyt osaan jo vähän uusia sanoja, kuten purl (nurja) ja plain (oikea). Naapuri neuloo omalla, mielestäni monimutkaisella ja hitaalla tavalla, ja minä omallani. Ja senkin päätin, että taitaa olla parempi vain pysyä suomenkielisissä ohjeissa. Niitäkin on välillä ihan tarpeeksi vaikea ymmärtää. Ei sitä vanhan pään tarvitse ihan kaikkea uutta opetella!

Ps. Netistä löytyi tälläinen erittäin kattava englanti-suomi neulentasanasto. Täytyy tulostaa ja pistää koriin, ihan vain varalta. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka joskus joutuisin taas neulomaan englanniksi. 


8 kommenttia:

  1. Lisää neulesanastoa on myös norjalaisen Drops Garnstudion sivulla. Siellä on myös kivoja ohjeita ilmaiseksi eurooppalaisilla kielillä sekä tekniikka tutorials
    Äkkiä sen oppii,sen sanaston, mutta anglo-amerikkalainen kudontatapa on minusta hidas, ihan sen vuoksi, että oikea käsi tekee siinä suht suurta liikettä, mutta onkai niillä joku nopeutuskikkakin tuohon.

    Kutominen on kivaa, mulla vain tahtoo jäädä villapaidat odottamaan viimeistelyä turhan usein.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein osaa sanastoa kunnolla edes suomeksi. Teen juuri nyt niin yksinkertaisia neuleita, että ohjeita on helppo lukea. Seuraava tavoite olisi oppia palmikkoneule. Ei kuulemma ole vaikea, sanoi äitini. Onneksi youtubesta löytyy ihan rautalangasta väännettyjä ohjeita.
      Täkäläinen kudontatapa näyttää kovin monimutkaiselta ja käsiä väsyttävältä.

      Poista
  2. menneen talven lumia28. tammikuuta 2015 klo 18.42

    Voi kun kiva, että olet innostunut käsitöistä! Olen intohimoinen neuloja, tosin mallien pitää olla helppoja, ei kirjo - eikä pitsineuleita minulle. Kunnon lanka, hyvät puikot ja viihtyvyys on taattu! Enkkujen tyyli on karmea, en ole sitä ikinä oppinut, vaikka joskus huvikseni yritin. Kerran matkustin, vuosikymmeniä sitten, New Yorkiin ja Floridaan ja mukanani oli kudin lentojen odottelua varten. Tampan kentällä Floridassa oli odotusaika kolmisen tuntia ja otin työni esiin. Tikuttelin vauhdilla siinä ja ihmettelin, kun ensin pari naista, sitten pari lisää ja vielä muutama tuli tuijottamaan minua. Tietysti mietin, mitä hullua minussa oli, kun vahtasivat. Neuloin ja yleisö seisoi paikallaan. Sitten kuulin, kun joku sanoi toiselle "Look, how the lady knits, so strange"
    Malleja on netistäkin saatavilla helposti, en niitä tarkkaan osaa neuvoa, kun en itse tee yleensä mallista, vaan sävellän omiani, tulee ainakin uniikkeja eikä kyllä aina onnistukaan.
    Mukavia neulehetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini on aina tehnyt käsitöitä ja kun asuin vielä kotona oli minulla TVtä katsellessa aina joku työ meneillään. Sitten tuli pitkä tauko ja nyt olen taas innostunut. Juuri nyt teen tyynynpäällystä. Oma helppo ohje. Toivottavasti ei mene ihan metsään.
      Netissä on paljon ohjeita, joten kuhan tässä kehityn voin alkaa niitä metsästämään.
      Toivottavasti ette ole hukkuneet lumeen siellä Suomessa!

      Poista
  3. Voi järkky että on monimutkainen tapa. Mahtaa olla rasittava kun oikea käsi tekee yksin kierroksia, vasen vain lepäilee. Tosin tuo oli nurja silmukka ja onhan siinä meilläkin vähän kierrosta. Miten sitten siellä tehdään oikea silmukka?
    Mutta jos on jonkun tavan oppinut nuorena niin toiseen tapaan siirtyminen on varmasti vaikeaa ellei jopa mahdotonta.
    Opetetaanko siellä neulomista koulussa kuten täällä? Sääliksi käy opettajaa joka tuota joutuisi lapsukaisille opettamaan. Kyllä sen jokainen muistaa millaisia hirvityksiä ne patalaput oli alakoulussa meilläkin, miten sitten tuolla tekniikalla!
    Jälki on kuitenkin ihan samannäköistä kuin tutulla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin monimutkainen. Käsihän tuossa väsyy alta aikayksikön. Katsoppa tästä miten oikea silmukka tehdään. https://www.youtube.com/watch?v=x4kSztvq-vI .Käsityötuntien sisältä alakoulussa on ihan opettajasta kiinni. Juniori teki kaulaliinan, mutta opettaja taisi olla koulussa se ainut, joka oli innostunut neulomisesta. Yläkoulussa voi sitten valita yhdistetyn kotitalouden ja käsityöt.
      Ystäväni on alakoulussa opettajana eikä osaa tehdä yhtään käsitöitä. Olen joskus kursinut kasaan hänen lastensa vaatteissa olleita repeämiä. Eli ei ilmeisesti opiskeluaikana opiskeltu käsitöiden tekoa.

      Poista
  4. Minä törmäsin tähän erilaiseen neulontatapaan, kun Suomessa käsityöpiirimme ilmestyi eräs britti, joka osasi neuloa jotenkuten mutta ei ihan täysin. Totesimme aika pian, että ihan mahdotonta edes yrittää opastaa tuossa omituisessa tyylissä, ja opastimme hänet youtube-videoiden pariin...

    Neulontasanasto mulle on tullut tutuksi Ravelryn kautta. Aivan mahtava palvelu, josta löytyy loputtomasti hyviä malleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni vinkistä. Kunhan tässä vähän kehityn, niin alan neulomaan vaikeampia malleja. Juuri nyt ollaan vielä hyvin yksinkertaisessa vaiheessa.
      Täkäläinen neulotatapa on kyllä minulle täysin hepreaa.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!