maanantai 5. tammikuuta 2015

Harmaata

Tänään se sitten alkoi arki meidänkin perheessä. Juniori lähti aamulla kouluun, mies töihin ja pojista vanhempi Dubliniin. Minä täällä vielä olen sairaslomalla. Huomenna käyn taas sairaalassa jälkitarkastuksessa ja juttelen lääkärin kanssa töihinpaluusta. Lääkärin vastaanoton jälkeen käyn vielä tapaamassa fysioterapeuttia, joka näyttää minulle uusia liikkeitä. Kädet ainakin tarvisevat liikuntaa, sillä en pysty nostamaan niitä kunnolla ylös. Arpia kiristää, mutta onneksi on rasvaa! Välillä en tiedä miten päin nukkuisin, kun aina tunnen olevani väärässä asennossa. Tänään pinna on ollut normaalia kireämpi.

Lähdin päivällä käymään kaupungilla asiolla, kun tuntui, että seinät kaatuvat päälle. No, ei siellä kaupungillakaan kovin piristävää ollut. Sataa tihutti ja koko kaupunki näytti jotekin harmaalta. Ilmeisesti joulusta palautuminen oli suuremalle osalle todella vaikeaa, kun normalisti niin iloisen näköiset irlantilaisetkin, näyttivät happamilta.    

Hoidin asiani nopeasti, hyppäsin bussiin ja tulin takaisin kotiin. Joulukoristeita keräilin laatikkoihin ja nyt talo näyttää ihan alastomalta ja tuntuukin ihan kuolleelta. Koko viikonlopun oli tohinaa, ja nyt me kissan kanssa täällä vaan kahdestaan tassuttelemme. Tekisi jo mieli töihin takaisin, mutta en ole ihan varma jaksaisinko vielä. Katsotaan mitä lääkäri huomenna sanoo. 

Tälläinen harmahtava postaus tänään täältä harmaasta Irlannista. Tihkusade ei kuitenkaan haitanut kuvaamista. Innokasta bloggaajaahan eivät pienet vesisateet haittaa. Tässä kuvia kaupungilta, jossa oli vielä ihan joulu.

Toivottavasti teillä on ollut vähän värikkäämpi ja pirteämpi maanantai!

Alennusmyyntejä edellen. En poikennut puotiin.

Tässä meidän pääkatu. Kuten huomaatte täälläkin on kaksinkertaisia busseja.

Joulukoristeita ei ole otettu vielä pois. Kuulemma siitä seuraa huonoa onnea, jos ne ottaa pois ennen 6.1.

Yksi lukuisista kapeista sivukaduista.



Kauppahallissa oli tänään hiljaista.
 
Onneksi värienkäyttö on täällä sallittua.

Taustalla St Finbarrsin katedraali.

Paikallisia kuuluisuuksia.

Kadunnimet ovat sekä iiriksi että englanniksi.

Arvatkaapas mitä näiden ovien takana on? No, asianajotoimistot. 



14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!! Täälä on myös ollu tylsä maanantai. Mut yritän iloita siitä, että pari minuuttia kerrallaan päivät pitenee! Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pimeys on kyllä vaan niin masentavaa. Onneksi tosiaan päivä pitenee joka päivä. Pian ollaan keväässä...uskottelen itselleni.

      Poista
  2. Onhan siellä väriä kuitenkin elämään kaupungin toimesta! Ja huimat alet, sillä täällä mainostetaan JOPA 50% aleja, siellä jopa 70%!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä 70% alennukset tulevat sitten lopuksi. Jos on iso tai pienikokoinen, niin silloin voi tehdä tosi hyviä löytöjä kaupoista, joihin ei muuten olisi koskaan asiaa. Minä löysin talvitakin jonka lähtöhinta oli 120.00 ja sain sen vähän yli 50.00. Olin oikein tyytyväinen.

      Poista
  3. On se täälläkin se lomaltapaluuahdistus. Tosin hieno talvikeli piristää mieltä! Tutun näköisiä paikkoja näkyi kuvissa, niitä oli kiva katsella sateesta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sitä ollaan Patrick-streetillä tallailtu? Minä pidän kovasti Corkin keskustasta. Usein lauantaisin lähdemme miehini kanssa sinne vain kävelemään, vaikka ei mitään asiaa varsinaisesti olisikaan.

      Poista
  4. Vaikka muuten harmaata, niin ainakin noissa ovissa on väriä. Teillä on hiemanparemmat alet% kuin täällä näköjään. Jännä miten alastomalta koti tuntuukin, kun on ottanut koristeet pois. No pian taas tottuu nomaaliin sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on värikkäitä ovia ja rakennuksia ne kummasti piristävät katukuvaa. Alennukset ovat tässä vaiheessa reilut, mutta kokoja ei kyllä ainakaan vaatteista tahdo enää löytyä. Kyllä ne täälläkin alkavat pienemmillä prosenteilla. Minäkin katselin pari päivää tyhjän tuntuista olohuonetta, mutta pian silmä tottuu taas tähän riisuttuun versioon.

      Poista
  5. Joulunpyhinä katsoin ohjelman Irlannista ja mietin sinua. Eipä ihme, jos olet aikoinaan ihastunut tuohon maahan ja jäänyt sinne asumaan.
    Olkoon tämä alkanut vuosi täynnä iloa, tervehtymistä ja onnea! Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuule en minä Irlantiin niin kovin ihastunut aluksi ollut. Sanoin miehelle, että ikänä en Irlantiin suosut muuttamaan. No, sitten saimme Lontoosta tarpeeksi ja muuttaminen alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Irlanti-fani ei ole ollut koskaan.

      Poista
  6. Talojen, ovien ja koristeiden värit auttavat kyllä, kun muuten on niin harmaata. Sama täällä - harmaata ja sateista, masentavaa lähes. Oikein hyvää arkea sinne teille ja tsemppiä koetuksiin. Itse odotan valon mahtavaa voimaa......kyllä se sieltä tulee taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väriterapiaa parhaimmillaan. Yritetään kestää kevääseen asti. Hyvää uutta vuotta sinulle!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!