keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Dublinissa

Tapaninpäivänä lähdimme muutamaksi päiväksi Dubliniin. Edellisestä vierailusta olikin kulunut jo aikaa. Meillä ei ollut mitään sen tarkempia suunnitelmia tai aikatauluja, ja ehkä juuri siksi reissu menikin niin hyvin. Ihmettelin itsekkin, että kaikkien näiden vuosien jälkeen, aloin lämpenemään pääkaupungillemme.

Tunnen Dublinia huonosti, vaikka olen käynytkin siellä monta monituista kertaa. Englannissa asuessamme käynteihin liittyi yleensä aina joku perhejuhla. Aikaa ei ollut paljon ja kaupunkiin en ehtinyt koskaan yksikseni rauhassa tutustumaan. Yleensä Dublinissa vain pistäydyttiin nopeasti ja matka jatkui muualle.

Asiaa ei suinkaan auttanut se, että suomalainen miniäkokelas ei todellakaan saanut lämmintä vastaanottoa. Dublinin lentokentällä vuodatin katkeria kyyneleitä ja mietin mielessäni, että se siitä irlantilaisten kuuluisasta ystävällisyydestä. Välillä meni vuosia, että en täällä edes käynyt. Niin oli parempi.

Nyt Dublin on kuvioissa vahvasti jo senkin takia, että pojista vanhempi tulee luultavasti viettämään siellä ainakin neljä seuraavaa vuotta. Saattaa myös olla, että tässä kevään aikana tulen itsekkin käymään pääkaupungissa usein, jos minua siellä tarvitaan. Ei, emme ole muuttamassa Corkista mihinkään, mutta katsotaan mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan.

Minulta on pyydetty aikaisemmin postauksia juuri Dublinista. Aihe on ajankohtainen siksikin, että Helsingistä pääsee taas keväällä lentämään Norwegianilla ja Finnairilla suoraan Dubliniin. Toivonkin siis, että voin viedä teidätkin tutustumaan kanssani pääkaupunkiimme, mikäli suunnitelmamme totetuvat. Minulla on siellä vielä todella paljon näkemistä, joten opitaan tuntemaan Dublinia yhdessä paremmin.

Yhden postauksen pystyn jo nyt lupaamaan. Kiertelimme nimittäin ahkerasti alennusmyyntejä, joten joitakin vinkkejä voin shoppailua rakastaville antaa ihan näin tuoreeltaan. Olen sellainen bloggaaja, että haluan nähdä, kokea ja kuvat asiat itse. En voisi kuvitellakkaan kirjoittavani jostain Dublinin nähtävyydestä, jos en olisi siellä itse käynyt.

Juniorilla aika kului pääkaupungissa hienosti. Tädin kolme koiraa ja sedän perheen viisi serkkua pitivät pojan kiireisenä. Hän myös nauttii shoppailusta ja Dublinista eivät kaupat ihan heti lopu. Me vanhemmat kävimme myös suomalaisperheessä aivan mahtavalla aterialla. Perheen äiti on tunntetusti erittäin taitava kokki ja leipuri, joten pöytä suorastaan notkui herkkuja. Kiitos emännälle ja koko perheelle mukavasta tapaninillasta!




















torstai 25. joulukuuta 2014

Vihreää täällä ja kuulemma valkoista siellä

Minä pääsen joulutunnelmaan täällä aina vasta illalla. Tuo ikkunasta avautuva maisema, kun ei ole kovin jouluinen. Niinpä nautinkin näin joulun aikaan pimeistä illoista. Silloin tuntuu joulu täälläkin joululta.

Pojista vanhempi sai kun saikin haluamansa valkoisen joulun. Olemme soitelleet hänelle ja mummulle monta kertaa. Kinnkukin kuulemma oli kypsää sähkökatkoksesta huolimatta.

Täällä aattona kaupat ovat auki myöhään ja moni vielä töissä. Aatto on täällä myös suosisttu matkustuspäivä. Pubit ja ravintolat ovat täynä ja tunnelma iloinen. Meillä perinteistä pidetään sen verran kiinni, että aattona syödään suomalainen jouluateria. Illalla meillä kävi vieraita ja kun he lähtivät kotiin, piipahdin vielä naapurissa viemässä sinne lahjoja.

Tänään sitten syömme kalkkunaa ja illalla meidät on kutsutu toiseen naapuriin kylään. Lahjat ovat vielä avaamatta, mutta kun saan tämän postauksen valmiiksi ja Juniorin tuolta yläkerrassa hereille, on niiden vuoro.

Tapaninpäivänä lähdemme ajelulle, mutta minne sitä en vielä teille paljalsta.

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille lukijoille!






sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Haikeaa

Meidän perheellämme on edessä erillainen joulu ja siitä syystä olen ollut, etenkin tänään, siipi maassa. Pojista vanhempi matkusti Helsinkiin ja jatkaa matkaa huomenna mummun luokse. Ensimmäisen kerran vietän joulua erossa äidistäni ja pojastani. Eikä siinä vielä kaikki; jouluaattona on myös poikani syntymäpäivä. Matkustaminen olisi tänä vuonna minulle liian raskasta, joten päätimme jo hyvissä ajoin, että tämä joulun vietän kotona.

Järki sanoo, että tämä on kaikkien kannalta paras mahdollinen järjestely. Minkäs teet, kun kuitenkin mieli on jotenkin haikea. Varpusta jouluaamuna, Sylvian joululaulusta nyt puhumattkaan, en voi kuunnella ollenkaan kuivin silmin. Keskitynkin laulemaan iloisia, englanninkielisiä joulurallatuksia.

Ystäväni pyysi minua tänään kanssaan joulukonserttiin. Taitaa tuntua jotekin hullulta, mutta englanniksi lauletut, tutut joululaulut eivät saa minua itkemään, vaikka kauniita olivatkin. Konsertti pidettiin pienessä, kauniisti koristellussa, protestanttikirkossa. Mikä teki tilaisuudesta erityisen oli se, että kirkossa esiintyi paikallistn katolilaisen- ja protestattikirkkojen kuorot. Tilaisuudessa olivat myös mukana papit kummastakin seurakunnasta.

Kirkko oli viimeistä istuinta myöten täynä, ja veikkaan, että yleisöstä puolet olivat protestantteja ja puolet katolilaisia. Tuntui, jotenkin uskomattoman hyvältä, että nykyisin tälläinen yhteistyö on mahdollista. Uutisia katsoessa, kun tulee usein mieleen, että eivätkö ihmiset, ympäri maailmaa, koskaan väsy vihaamaan toisiaan.

Pappien lukiessa yhdessä lopuksi Herran siunauksen, mietin mielessäni, kuinka pitkä ja verinen matka on kuljettu Irlannin historiassa tälläiseen hienoon hetkeen. Tuli sellainen toiveikas olo, että jos tämä on mahdollista täällä, niin miksi ei muuallakin. Uskotaan ja toivotaan, että 2015 saisimme positiivisiä uutisia maailman kriisipesäkkeistä.




perjantai 19. joulukuuta 2014

Paljonko joulu maksaa?

Tämän Irish Timesin artikkelin mukaan, meidän perheen pitäisi kuluttaa tänä jouluna rahaa seuraavasti:

€620      lahjoihin
€340      juomiin ja ruokiin
€228      ystävien tapaamiseen, joulujuhliin, pubeissa käyntiin yms
€210      joulukoristeisiin, uusiin vaatteisiin ja muihin joulumenoihin.


Aika hurjalta nuo summat kuulostavat, mutta eivät suinkaan yllätä minua. Irlantilaiset eivät olet jouluna köyhiä eivätkä kipeitä. Rahaa pistetään menemään ja Visaa vingutetaan. Jos omat varat eivät riitä, niin sitten otetaan pankista lainaa tai pikavippiä. Pahimmassa tapuksessa käännytään jonkun epämääräisen koronkiskurin rahanlainaajan puoleen, joka pitää varmasti huolen siitä, että saa omansa, runsaiden korkojen, kanssa takaisin.

Ja kaikki tämä vain siksi, että lapset saavat varmasti haluamansa lahjat ja pöydät notkuvat ruokaa ja juomaa. En vaan tiedä, miten joulusta pystyy edes nauttimaan, jos tietää, että edessä on monta tiukkaa kuukautta, jolloin penniä saa venyttää soikeaksi. 

Emme taida päästä, tänäkään jouluna, keskiverto irlantilaisten kerhoon, sillä meidän joulu syntyy kyllä huomattavasti halvemmalla. Lahjoja on jo kuusen alla odottamassa, eikä nälkääkään varmasti nähdä. Olisi mielenkiintoista kuulla miten paljon muualla maailmassa joulu maksaa?













torstai 18. joulukuuta 2014

Fairytail of New York

Aina tämän, ei niin tyypillisen joululaulun kuullessani, olen päättänyt ottaa selville, mikä tarina suositun kappaleen takana piilee. Aamulla kappale soi taas radiossa, ja vihdoinkin sain aikaiseksi kysyä asiasta kaiken tietävältä Googlelta.  Fairytail of New York on samalla rehakas, surullinen ja jotenkin masentava kappale, joka jää soimaan päähän. Siitä on tullut on suosittu varmasti juuri siksi, koska se on niin täysin toisenlainen kun normijoululaulut, joissa tontut hyppelevät, kellot kilisevät, hanget hohtavat tai Jeesus-lapsi syntyy tallissa.

Laulun tarina kertoo kyllä joulusta, mutta myös särkyneistä unelmista, alkoholin ja huumeiden huurruttamista illoista, rakoilevasta rakkaudesta ja siirtolaisuudesta. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, eivätkä kaikki haaveet toteudu.

Joulu tuo tunteet vahvasti pintaan, myös ne negatiiviset. Kappale muistuttaa, ainakin minua siitä, että joulu ei ole kaikille suinkaan sadunhohtoinen perhejuhla, kynttiöiden loisteessa. Toisten täydellisen joulun hehkutus, saa elämäänsään kolhuja, ja vastoinkäymisiä kokeneen ja vääriä polkuja valinneen,tuntemaan olonsa surkempaakin surkeammaksi.

Joka ikinenhän meistä, joulua juhlivista, haluaa viettää hyvän joulun, jolloin huolet, murheet ja arjen stressit siirtyvät taka-alalle. Toiselle se hyvä joulu on rauhalliset pari päivää yksin kotona, takkatulta tuijotellen, suklaata syöden ja akkuja ladaten. Ei yksinäinen joulu siksi, että ei olisi ihmisiä joiden kanssa joulua viettää, vaan yksin vietetty joulu siksi, että se tuntuu hyvältä. Perhejoulu on taas meille monelle se oikea joulu, jonka aikana toivon mukaan, haudataan sotakirveet ja nautiaan ihan oikeasti yhdessä olosta. Toisten hyvä joulu on täynä lahjoja, hyvää ruokaa ja ystäviä, kun taas toinen haluaa jouluna hiljentyä kuulemaan joulun sanomaa.

Kukapa sitä haluasi jouluna päätyä viina-tai huumehöyryissään putkaan tai tappelemaan laskuhumalassa aviopuolisonsa kanssa siitä, kuinka sinun takiasi elämäni on mennyt pieleen.

Arvoitukseksi jää, onko tällä erillaisen joululaulun sadulla, onnellinen vai onneton loppu...

Lisää Fairytail of New Yorkista ja The Pogues-yhtyeestä voitte lukea täältä.




,

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Mökkihöperönä ja takapakkia

Alan vähitellen huomaamaan itsessäni mökkihöperyyttä. Vaikka kuinka nautin perjantaisesta työpaikan pikkujoulusta, olin sen jälkeen aivan naatti. Mökkihörperöhän ei juttele päivän aikana kovinkaan monen ihmisen kanssa. Shokki systeemille oli se, että muutaman tunnin aikana juttelin varmasti 50 työkaverin kanssa. Siinähän sitä tuli muutaman viikon kontaktikiinitiö kerralla täyteen.

Me kissan kanssa täällä kotona tassutellaan päivisin kahdestaan. Minä teen, hitaassa tahdissa, mitä teen ja kissa ei sitäkään vähää. Se vaan syö ja nukkuu ja käy pikaisesti ulkona asioilla. Tiistaisin käyn näyttäytymässä sairaalassa ja samalla fysioterapeutin vastaanotolla. Siellä meneekin aina monta monituista tuntia. En ole vieläkään oppinut ymmärtämään kyseisen sairaalan ajanvaraussysteemin logiikkaa. No, eihän tässä kiire ole mihinkään, joten on aikaa istua ja odottaa vuoroaan.

Maanantaina tunsin itseni huonovointiseksi: huimasi, vilutti ja väsytti. Hoitajalle mainitsin eilen oireista ja pyysin häntä tarkastamaan verenpaineeni. Minulla oli lisäksi monta kysymystä Herra* Plastiikkakirurgille, josta olen oppinut pitämään ja luotan hänen ammattitaitoonsa. Jälleen kerran kävi niin, että hän ei itse ollut paikalla, joten asioin erikoistuvan lääkärin kanssa.

Tämä minulle jo aiemmin tuttu tapaus on sarjassamme niitä nuoria lääkäreitä, joita ei ole siunattu maalaisjärjellä ja kommunikointikyvyissäkin olisi parantamisen varaa. Tietoa varmasti on ja yo-kokeissa pistesaalis oli runsas, mutta potilaiden kanssa työskentelyssä olisi vielä paljon parantamisen varaa. Hymy ja edes ripaus huumorintajua olisi ehdoton plussa, mutta nyt taidan vaatia liikoja.

Hän keksittyi vain ja ainoastaan ongelmarintaani. Yritin kysyä seuraavan leikkausen aikatauluista ja työhönpaluusta, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Lääkäri vain hoki, että kolmen kuukauden päästä leikataan. Yritin kysyä, että kolmen kuukauden päästä tästä päivästä vai ensimmäisestä leikkausesta. Siinäpä olikin niin monimutkainen yhtälö, että jäin vaille vastausta. Yritin vielä kysyä töihinpaluusta, mutta hän vain sanoi, että mene sitten, kun siltä tuntuu.

Onneksi tarkkasilmäinen, vanhempi hoitaja, osasi lukea kokonaisuutta ja oireitani ja pyysi lääkäriä katsomaan myös toista rintaani, joka hänen mielestään oli tulehtunut. Lääkäri katsoi ja totesi, että niinpäs onkin ja kirjoitti antibioottireseptin. Hän pyysi minua tuleman takaisin kuuden viikon päästä. Hoitaja pyöritteli päätään ja kuiskasi minulle, että odota käytävällä. Hän kävi juttelemassa toisen lääkärin kanssa. Tämä ihana, järkevä hoitaja järjesti minulle ajan itse Herra Pastiikkakirurgille kahden viikon kuluttua. Olin todella kiitollinen hänelle avusta.

* Kirurgeja puhutellaan täällä Mr/Miss/Mrs tai Ms eikä Doctor. Sama käytäntö pätee edelleen täällä Irlannissakin .1700-luvulla lääkärit opiskelivat yliopistoissa ja suorittivat akateemisen tutkinnon (medical degree). Läpäistyn tutkinnon jälkeen heitä kutsutiin tohtoreiksi (Dr=Doctor).
Kirurgit puolestaan oppivat työnsä käytännössä, eikä heillä ollut vielä silloin virallisia tutkinto ja eikä siten oikeutta käytää tohtorin arvonimeä. Dublinissa kirurgeja alettiin kouluttamaan 1700-luvun lopulla, jolloin  Royal College of Surgeons avasi ovensa opiskelijoille.  Kirurgien arvostus kasvoi vuosisatojen kuluessa. Lopulta kävikin niin, että kirurgit olivat ylpeitä siitä, että heitä ei "sekoitettu" toisiin lääkäreihin, eivätkä halunneet tulla kutsutuiksi tohtoreiksi. Niinpä heitä edelleen kutsutaan joko herroiksi, rouviksi tai neideiksi, mutta ei tohtoreiksi.




tiistai 16. joulukuuta 2014

Irlantilaisia/englantilaisia joulu"herkkuja"

Vaikka maassa olisi asunut kuinka kauan, ei ihan kaikista paikallisista herkuista opi tykkäämään. Englannissa ja täällä jouluruoat ja leivokset ovat lähestulkoon samanlaisia. Eli jos yli 20 vuoden aikana ei ole oppinut englanilaisesta/irlantilaisesta tuhdista joulukakusta pitämään, niin tuskin enää oppiikaan, Ja vaikka kakku kuorutettaisiin kuinka kauniisti tomusokerikuorruttella, en sittenkään lämpene. 

Jotenkin se brandyn, rusinoiden, kirsikoiden, sitruunan jne ja mausteiden sekamelska ei vaan maistu. Ei edes jouluna teen kanssa, ja vielä vähemmän häissä hääkakun pohjana. Tätä, perheen emännän hyväksi havaitulla respetillä leivottua kakkua tai kaupasta ostettua, tarjotaan jouluna vieraille joka talossa. Minä kiemurtelen tuolillani ja yritän keksiä tekosyitä, miksi juuri nyt ei maistu. Selitykseni kaikuvat kuuroille korville ja saan eteeni ison palan joulukakkua. Siinä sitä sitten toivottelen itselleni makoisaa joulua!



Toinen "herkku", joka saa minut haaveilemaan  tippa silmässä uunituoreista joulutortuista, on täkäläinen mince pie. Niitä on myynnissä joka kaupassa, eikä niidem valmistaminenkaan taida olla kovin vaikeaa. Kaupasta voi ostaa valmista "mince meat", joka ei suinkaan ole jauhelihaa, vaikka nimestä voisi niin päätellä. Purkissa on kuivatuista hedelmistä, mausteista, sitruunan ja appelsiinin kuorista ja mehusta yms tehty seos, Sitä  sitten laitetaan sokerisen taikinan sisälle ja paistetaan. Päälle ripotellaan vielä tomusokeria. Näissä kuvan mince piessä on laitettu "kanneksi" tähti. Toiset taas tekevät ne niin, että kuori peitää kokonaan leivoksen sisällä olevan seoksen.

Jos nyt jompaa kumpaa herkkua on ihan pakko syödä, niin mielummin sitten lämmin mince pie kuin joulukakun palanen.

 


maanantai 15. joulukuuta 2014

Kiitos avusta!

Oli päässyt jo unohtumaan, kuinka uskomattoman avuliaita ihmiset voivat olla. Nykyisinhän puhutaan paljon siitä, kuinka ihmiset eivät välitä toisistaan. On ollut aivan mahtavaa olla viime viikkoina todistamassa, tuo väite vääräksi. Tässä teille todistusaineistoa!

Hoitaja lensi Suomesta tänne reiluksi hahdeksi viikoksi hätiin. Laittoi ruokaa, vaihtoi siteet ja laastarit, ripusti joulukoristeet, imuroi, kavi kaupassa ja toimi seuraneitinä. Mikäs täällä oli topilaana ollessa. Kinsaleenkin hän pääsi käymään, suomalaisen ystäväni kyydissä. 

Ajaminen minulta varmasti jo onnistuisi, vaikka saattaisi olla hieman epämukavaa.
Vakuutusyhtiö on kuitenkin sitä mieltä, että ei kolarin sattuessa korvaa ensimmäiseen kuuteen viikkoon. Tässä taas on tullut huomattua se irlantilaisten ja suomalaisten ero. Irlantilaiset ovat sitä mieltä, että rattiin vaan. Tuollaisista typeristä säännöistä ei tarvitse välittää. Suomalaiset puolestaan sanovat heti, että jos kerran vakuutus ei korvaa mahdollista kolaria, niin silloin ei ole ratin taakse asiaa piste. Tässä asiassa olen toiminut "suomalaisesti" ja päättänyt olla ajamatta. Aluksi nimittäin söin paljon särkylääkkeitä ja pää ei tuntunut ihan omalta. Nyt pärjään jo ilmankin, mutta ei halua ottaa riskiä.

Autottomuus ei kuitenkaan ole ollut mikään ongelma, vaikka minulla ei ole kuskia kotona ollutkaan.
Kaksi Juniorin luokkakavereiden äitiä on huolehtinut Juniorin kuskaamisesta kouluun ja takaisin, eikä minun ole tarvinnut tehdä mitään. Jalkapalloharjoitukset ja ottelut ovat puolestaan hoituneet joukkuekaverin äidin toimesta. Mies tietysti viikonloppuisin auttaa, jos vain voi. 

Suomalaiset ja irlantilaliset ystävät ovat kuskanneet sairaalaan, kauppaan ja jopa työpaikan pikkujouluun. On haettu kotiovelta lounalle ja joululahjaostoksille. Kakkuja, keksejä, kukkia ja lehtiä on tullut ovista ja ikkunoista. Ollessani sairaalassa, lautasten lukumäärästä päätellen, naapurista tuotiin tänne miehille ruokkaa kerran, jos toisenkin. Ei sillä, kyllähän se mieskin keittää osaa, mutta jos kerran tarjotaan, niin kukapas sitä ei sanoisi.

Sairaalassa minulla kävi paljon vieraita. Välillä piti vähän jarrutella ja järjestellä päiviä, sillä aina en ollut ihan vierailutuulela. Teki kuitenkin henkisesti todella hyvää, kun tiesi, että minua muistettiin täällä ja Suomessa. Olo siellä sänkynpohjalla oli toisinaan aika epämukavaa ja kivuliastakin. 

Pinnaa kiristi myös se, että piti itse olla jatkuvasti selvillä asioistaan. Toinen lääkäri sanoi sitä, hoitaja tätä ja sitten taas tehtiinkiin ihan jotain muuta. Varsinkin nuoret lääkärikokelaat olivat pihalla kuin lumiukot, ja heidän kanssaan väänsin kättä ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Välillä teki mieli sanoa, että lukeaa hyvät ihmiset niistä papereista, niitähän te täällä täytätte jatkuvasti. 

Olikin oikein piristävää saada vieras, ja ajatella jotain ihan muuta kuin verenpaineita, dreenejä, ihonsiirtoja ja lääkkeitä. Irlantilaisilla näytää olevan veressä tämä kaaoksen luominen, jossa hössötetään ja puhutaan paljon, mutta kukaan ei tiedä mitä toinen tekee ja miksi. Minusta tuli huomaamatta myös kahden muun, vanhan huonekaverini, silmät ja korvat. Omaiset kysyivätkin minulta, että onko äiti tänään syönyt, kävikö lääkäri ja mitä tehtiin? Minkäs teet, kun silmät toimivat ja samoin korvat. Pienessä huoneessa kaiken kuuli ja näki ja vielä haistoikin.

Niin, että tuhannet kiitokset kaikille avusta ja tuesta. Hyviä ja auttavaisia ihmisiä on uskomattoman paljon ja joulumieltä muulloinkin kuin jouluna!







lauantai 13. joulukuuta 2014

Kuusikauppoja

Marraskuun lopulla alkaa puutarhaliikeiden pihoihin ja vähän muuallekkin ilmestymään joulukuusia. Täällä ei kanata jättää kuusen ostoa jouluaattoon, sillä silloin käteen jää vain surkea kuivanut runko, jos sitäkään.

Kuusi pistetään jalkaan ja esille jo joulukuun alussa. Ihmeesti nämä "elävät" kuuset kestävät uuteen vuotten saakka. Meillä on päädytty tekokuuseen jo vuosia sitten. Jouluja on vietetty Suomessa, eikä kissansyöttäjää kehdannut enää pyytää kuustakin kastelemaan. Tekokuusi on palvellut hyvin ja maksanut itsensä takaisin monta kertaa. Eikä neulasiakaan ole tarvinnut imuroida juhannukseen asti olohuoneen matolta.

Kuusentuoksua puolestaan meille tuo kuusenoksat, joita naapurini minulle tänä vuona toi kuusikauppiaalta. Kauppiaat antavat niitä mielellään ihmisille, sillä muutenhan he joutuisivat ne itse siivomaan pois maasta. Pistin oksat ämpäriin ja koristelin joulupalloilla. Nyt meilläkin tuoksuu jouluta!

Hinnoista vielä sen verran, että isohkon kuusen saa 50.00 - 60.00 eurolla. Joulukuusia kasvatetaan myös Irlannissa joten, jos tälläinen "metsä" on lähellä voi kuusen käydä sieltä kaatamssa, maksua vastaan tietenkin!







torstai 11. joulukuuta 2014

A-PU-VA!

Nyt tarvitaan apua. Sain vihdoinkin aikaiseksi avata tälle blogille sivun myös Facebookissa https://www.facebook.com/Corkissa/timeline. Toivoa sopii, että uudet postaukset myös siellä näkyvät. Olen yrittänyt kysyä Herra / Rouva Googleta apua pulmaani, ilman vastausta. Voinko mitenkään siirtää vanhoja postauksia blogistani Facebookiin?
Tietääkö kukaan?



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joko on kalkkuna tilattu?

Kalkkuna, tuo irlantilaisen joulupöydan ehdoton ykkönen, on etenkin naisten keskusteluaiheiden kärkisijoilla juuri nyt.

-   Onko kalkkuna jo tilattu?
-   Minkä kokoinen?
-   Mistä?

Sitten vielä kerrataan viime joulun kalkkunakokemukset ja ystävien ja sukulaisten suositukset.
Kun tilaus on turvallisesti lihakauppiaan mapissa, voi rauhassa keskittyä joulunodotukseen ja muihin valmisteluihin. Vain täysin ruoasta piittaamaton tollo, ei tilaa kalkkunaansa ennakkoon lihakauppiaalta.

Luette parhaillaan yhden tälläisen tollon blogia. Tämä tollo ei ole koskaan tilannut ensimmäistäkään kalkkunaa, ei Englannissa eikä täällä Irlannissa. Yhtään, näillä saarilla juhlittua, kalkkunatonta joulua emme kuitenkaan ole viettäneet. Enkä oikein jaksa uskoa, että se meidän supermarketista hankittu kalkkuna olisi hävinnyt makukilpailussa sille lihakaupan lokakuussa tilatulle kalkkunalle.

Eikä siinä vielä kaikki, me emme osta nykyisin kokonaista kalkkunaa, vaan täytetyn rintapalan. Siinähän sitä riittää ihmettelemistä. No, suurin osa menee ehkä ulkomaalaisuuteni ja tietämättömyyteni tiliin. En ole jaksanut enää vuosiin puolustaa tekemisiäni täkäläisille. Pitäkööt minua outona ulkomaalaisena ja säälikööt miesparkaani, joka meni merta edemmäksi kalaan ja otti vaimon kaukaa pohjoisesta. Nyt sitten saa maksaa, kun ei kotimainen Mary miellyttänyt...

Miehen idea oli alunperin, että luovutaan tilaa vievästä isosta kalkkunasta. Häntä ärsytti myös se, että osa kalkkunaa päätyy roskiin tai jääkaappiin kelmun alle odottamaan mitäs-näille-kalkkunan-tähteille-tehtäisiin - inspiraatiota. Rintapala, jossa on sisällä maukkaat täytteet, on puolestaan täyttä tavaraa! Se on helppo leikata, eikä siinä ole luita. Paria päivää ennen joulua käymme kaupassa ja valitsemme sopivan kokoisen palan. Se on siinä!

Ei ennakkoon tilattu rintapala maistuu ulkomaalaiselle tollolle ja hänen merta edemmäs kalaan menneelle miehelle varmasti tänäkin jouluna!



tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulua blogiinkin ja vakavampaa asiaa

Kuten huomaatte tein blogiinkin pientä joulutuunausta. Ei meillä nyt kyllä täällä lunta satele, mutta voihan siitä valkeasta joulusta aina haaveilla... Tai en minä siitä edes haaveile, sillä siitä ei hyvää seuraa, jos Vihreällä Saarella on mittari liian kauan miinuksen puolella. Lumi ja jää eivät sovi tänne, joten ihan mielelläni vietän vihreää joulua.

Kun tässä tätä aikaa on ollut vaikka kuinka paljon viritellä näitä joulukoristuksia, niin ajattelin kertoa teille parhaat vinkkini.

Tämän joulun ehdoton ykkönen on pattereilla toimivat jouluvalot. Niitä olen ostanut enemmänkin tänä vuonna. Eteisen peili sai ympärilleen valot, samoin vähän tylsän näköinen iso joulukello, jonka ripustin eteiseen. Sydämen muotoiset valot roikkuvat nyt myös verhotangossa ja hyllyn ympärillä.

Rakastan kynttiöitä ja niitä näin pimeään vuoden aikaan poltan joka ilta. Aalto-vaaseissa ei pala oikeat tuikkukynttilät, vaan ostin niihin pienet pattereilla toimivat tuikut. Ei tarvitse pelätä, että maatuksat alkavat palamaan!

Lähes jokaisessa irlantilaisessa kodissa on jouluseimi. Se vähän rauhoittaa täkäläistä, muuten aika ratkiriemukasta, jouluväritystä. Täällä joulun väri ei ole pelkästään punainen, vaan kaikki sateenkaaren värit ja kimalteet ovat käytössä. Takassa poltettaville puille keksin hyvän säilytyspaikan seimen alta. Pitääkin muistaa ostaa lisää puita vielä ennen joulua!

Joulutähden ostan aina heti, kun ne tulevat kauppoihin. Tänä vuonna olen saanut vielä kaksi muuta lahjaksi. Naapurini toi minulle valkoisen joulutähden, joka on mielestäni todella kaunis. Se löysi paikkansa keitiön ikkunalaudalta.

Hyasintit eivät kuulu samalla tavalla irlantilaiseen jouluun kuin Suomessa. Niitä jouduin jälleen kerran metsästämään, mutta onneksi löytyi. Toivottavasti nämä nuput aukeavat jouluksi.

Joulukuusiista teenkin ihan oman postauksen vielä tällä viikolla.

Täältä koristeiden keskeltä siirryn iltapäivällä taas aivan toisiin ympyröihin. Lääkärintarkastuksen ja fysioterapian jälkeen aion käydä katsomassa huonekavereitani, jotka ovat edelleen sairaalassa. Toinen heistä on nyt syöpäosastolla. Kävin siellä viime viikolla häntä tervehtimässä. Käynti oli minulle henkisesti niin rankka, että suorastan halusin juosta sieltä pois. Möykky tuntui irvistelevän joka nurkassa. 

Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että meidän kaikkien on hyvä kohdata ne suurimmat pelkomme ja haamumme. En myöskään jättäisi vierailua väliin sen takia, että syöpäosasto tai mikään muukaan osasto, ei ole miellyttävä paikka vierailla. Me vierailijathat pääsemme sieltä pois, kun taas potilaat saattavat olla siellä loppuun asti.

Sairaalassa makaaminen avasi silmäni monessa asiassa. Oli jotenkin hellyttävää nähdä, että täysin dementoitunut mummu sai joka päivä monta vierasta luokseen. He juttelivat mummulle ja silittivät hänen hiuksiaan, vaikka hän olikin jo ihan toissa maailmoissa. 

Haastankin nyt teidät kaikki lukijat miettimään, että olisiko teillä joku sukulainen, ystävä, naapuri tai työkaveri sairaalassa tai hoitokodissa. Käykää heitä katsomassa, sillä siellä sängyssä makaavan aika on uskomattoman pitkä. Lyhytkin vierailu piristää, sillä se tarkoittaa käytännössä sitä, että potilasta ei ole unohdettu. Kukaan meistä ei tiedä milloin siellä sängyssä makaa itse ja laskee mielessään loputtoman pitkiä tunteja aamupalasta lounaaseen, lounaasta kahviin jne.

Tälläisiä joulukoristetunnelmia ja ajatuksia tänään!




















sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tänä vuonna en valita...

Otsikko taitaa taas kerran viilalta teitä linssiin. Kyllähän sitä on tullut valitettua monestakin asiasta tässä vuoden kuluessa. SE mistä en kuitenkaan ole tänä vuonna valittanut on tämä, jälleen kerran todella aikaisin alkanut, joulukaupustelu. Sopii nimittäin erittäin hyvin minun aikatauluihini, että joulukortit tuli ostettua jo lokakuussa. Suomeen lähtevät lahjat paketoin marraskuun alussa ja pistin pojan matkalaukkuun. Marraskuu oli vaihtunut nippanappa joulukuuksi, kun meillä oli jo kaikki joulukoristeet, kuusineen päivineen, esillä. Ensimmäiset patterilla toimivat jouluvalot taisin muuten ostaa jo lokakuussa.

Tänä vuonna on siis pelattu varman päälle. En nimittätäin osannut ennustaa minkälaisessa kunnossa olisin leikkauksen jälkeen. Iloiseksi yllätyksekseni toipuminen on sujunut ihan hyvin. Selän pitkät arvet kylläkin kiristävät selän lisäksi välillä hermojakin. Etupuoli on puolestaan kuin keskeneräinen rakennustyömaa, jossa mikään ei ole oikein kohdallaan. Olo on kuin ilmapallolla, joka on puhallettu liian täytteen, ja sitten joku sitä vielä kiristää liian tiukalla vyöllä. Rasvaa kuluu ja särkylääkkeitä. Helpotusta ei taida olla näkypiirissä ennen helmi-maaliskuuta, jolloin pääsen (joo, maltan tuskin odottaa) taas leikkauspöydälle.

Perjantaina aion mennä työpaikan joulujuhlaan. Pubit jätän väliin, ja keksityn vain tärkeimpään, eli syömiseen. Oli pakko käydä tänään vaatekaupassa, sillä tätä "keskeneräistä rakennustyömaata", kun ei tahdo saada mahtumaan normaaleihin puseroihin. Onneksi kaupasta löytyi lepakkomallisia puseroita, joista yhden valitsin. Ei nyt mikään maailman parhaiten istuva ostos, mutta eiköhän sillä yhdet pikkujoulut saada juhlittua. 

Ensi viikolla "hoitaja" palaa Suomeen. Ikävä tulee, mutta kyllä minä täällä jo ihan hyvin itsekseni pärjään. Kauppaan on lyhyt matka ja apua tarjolla, jos niikseen tulee. Kaupungillakin voin piipahtaa bussilla. Nukun kun nukuttaa ja otan iisisti. Eiköhän se pahin ole taas takanapäin.


















Jouluisia kuvia kaupungilta.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Kiitos sinulle rakas isä!

Tänään muistelen lämmöllä aivan liian aikaisin menettämääni isääni, joka palveli talvi- ja jatkosodassa yhteensä 4 vuotta 9 kuukautta ja 12 päivää. Isän joukko-osasto oli pioneeripatalijoona 13 ja taistelupaikkoja olivat mm. Pälkjärvi, Harlu, Sortavala, Kannas, Aunuksen Kannas, Pertjärvi ja Viipurinlahti.

Valitettavasti olin vasta 15 vuotias isäni kuollessa. Näin itsenäisyyspäivänä ajattelen, että saisinpa edes yhden päivän takaisin, ja pääsisin keskustelemaan isäni kanssa tuosta lähes viisi vuotta kestäneestä palvelusajasta. Ei hän niistä ajoista paljoa puhunut. Ehkä joskus toisten veteraanien kanssa tai sitten äidin, joka evakkona ja lottana ymmärsi. Minä puolestani olin täysin eri sukupolvea, enkä vielä silloin osannut ymmärtää, mitä kaikkea vanhempani olivat joutuneet kokemaan ja näkemään, niin kovin nuorina.

Isästä on jäänyt minulle lämmin muisto. Sellainen rauhallinen, hiljainen, harkitseva ja rehellinen suomalainen mies. Isällä oli valtavasti tietoa ja hän oli hyvin perillä maailman menosta. Ei isän tarivinnut kertoa, että hän äitiä ja minua rakasti. Se nyt oli ihan selvä asia. Isä oli niitä ihmisiä jolle oli elämässä tärkeää kolme asiaa: uskonto, koti ja isänmaa. Uskontoa ei pilkattu ja oma perhe ja sisarukset perheineen olivat erittäin tärkeitä. Isänmaan eteen uhrattiin monta vuotta elämästä, mutta ei hän siitä ollut katkera. Niin tekivät kaikki muutkin.

Kasvattattajana isä oli lempeä. Valehdella ei saanut, eikä ruoasta marista. Kalassa käytiin, joulukuusi haettiin metsästä, isä paistoi joskus lättyjä ja ajoi kuplavolkkareilla. Isä ei yksityisyrittäjänä pitänyt juurikaan lomia, mutta kävimme muutaman kerran vuodessa äitini sukulaisten luona. Ajelimme Joensuuhun, Köyliöön ja Helsinkiin. Äiti pakkasi eväät autoon ja niin me lähdimme muutamaksi päiväksi tapaamaan tätejä, enoja ja serkkuja. Kesäisin viikonloput vietimme mökillä. Sauna lämpesi ja kalaa nousi järvestä.

Isä auttoi minua usein matematiikan tehtävissä, kun en itse osannut. Hänen työhuoneessaan haisi piirustuksille, kun hän välillä laski tarjouksia rakennuksista. Piirustuksia roikkui sienillä ja niistä lähevä ammoniakin haju oli voimakas, vaikka äiti yritti niitä ensin tuulettaa ulkona. Talvella sunnuntaisin kävin isän kanssa laittamassa rakennuksilla lämmityslaitteita päälle. Edelleenkin tunnen oloni kotoisaksi rakennustyömailla. Siitä sotkusta ja kaaoksesta nousee vähitellen upouusi rakennus. Mielestäni aina yhtä kiehtovaa ja mielenkiintoista. Sen saman työhuoneen sohvalla isä lepäsi työpäivän jälkeen. Minä kiipesin isän viereen. Mahduimme siihen molemmat juuri ja juuri. Ei siinä tarvinnut mitään ihmeitä jutella, kunhan vaan oltiin yhdessä. Maailman turvallisin paikka oli siinä isän vieressä.

Valitettavasti isä ei koskaan tavannut miestäni eikä poikiani. Olisi varmasti aluksi ollut harmissaan, kun ainokainen lähti niin kauas. Olisi jopa saattanut sanoa, pitkän harkinna jälkeen, muutaman tarkasti valitun lauseen, ulkomaille jäämisestäni. Sen kuitenkin tiedän, että vaarin sydän olisi lämmennyt kahdelle pojalle. Vaari olisi pustellut päätään, ensin Englannin ja sitten Irlannin huonosti eristetyille ja rakennetuille, taloille. Hän olisi myös lukenut Englannin ja Irlannin historiaa ja perehtynyt maiden politiikkaan. Mielellään vaari olisi myös eläkepäivillään tullut äidin kanssa kylään meitä katsomaan. Poikia hän olisi kuskannut Suomessa autolla ja vienyt kahvilaan syömään sokeripossuja ja juomaan limsaa. Ihan varmasti! Onneksi on paljon mukavia muistoja.

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomelle ja suomalaisille!


 

tiistai 2. joulukuuta 2014

Terveydeksi!

Kusti souti paketin Suomesta tänne Vihreälle Saarelle. Kyllä nyt kelpaa toipilaan täällä herkutella.
On suomalaista sisua, ruista ranteeseen ja vaikka mitä. Kiitokset ystävistä parhaimmalle aivan ihanasta yllätyksestä!



Ps. Joulukoristeet alkavat olla jo asemissaan. Mites teillä?