lauantai 29. marraskuuta 2014

Ruotsistako?

Tuli vaan mieleen tätä pientä talopahasta kuvatessa, että onkohan omistajilla jonkunlainen suhde Ruotsiin.




Eipä taida tulla kenellekkään yllätyksenä se, että nämä kuvat otin jo jokin aika sitten, aina yhtä värikkäässä, Kinsalessä.


torstai 27. marraskuuta 2014

Oon kotona taas...

Päivää vaille kaksi viikkoa sairaalassa, ja nyt tuntuu todella hyvältä olla kotona. Olo on kylläkin kuin Michelin-ukolla, jonka ylävartalon renkaan päälle on vedetty tiukka vyö. Kiristää, mutta kyllä tämän kestää, kun muistaa ottaa säännöllisesti särkylääkkeitä, eikä liikoja riehu. Onneksi tuli Suomesta hoitaja, joten saan rauhassa levätä, kun siltä tuntuu.



Leikkaus kesti kokonaista seitsemän tuntia, eikä mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Sädehoito oli vaurioittanut toisen rinnan ihoa, eikä se venynyt toivotulla tavalla. Niinpä implanttien laitto ja rasvaimu siirtyvät ensi vuoden puolelle. Rintojen poisto onnistui kuitenkin, ja selästä käännettiin kaksi lihasta eteen, vanhojen rintojen tilalle. Leikkaussalista siirryin heräämöön kuuden dreenin kanssa. Valitettaasti verenpaine oli niin alhaalla, että vietin heräämössä yön ja pääsin osastolle vasta seuraavana päivänä.

Kivut hävisivät kipupumpulla ja vahvoilla lääkkeillä. Osastolle päästyäni pääsin jo auttaen vessaan ja seuraavana päivänä käytävällä kävelemään. Dreenit laitoin kauppakassiin, sillä nehän olivat minussa kiinni kuin takijaiset. Kaiken muun kestin hyvin, mutta välillä meinasi pinna palaa, kun putket painoivat selässä ja kyljissä. Auta armias, jos hetkeksi unohdin niiden olemassa olon ja nousin pystyyn. Viiltävä kipu muistutti heti, että ihon alla oli putkia piilossa. Hoitajat nauroivat minun design-dreenilaukulle, jota heiluttelin osaston käytävillä. Halusin nimittäin liikkua mahdollisimman paljon, että veri pääsisi kiertämään.

Kotiin lähtö meinasi siirtyä loppuviikkoon, sillä plastikkakirurgi oli aikeissa tehdä ihonsiirron, mutta muuttikin sitten loppumetreillä mielensä. Hyvä niin, sillä sairaalakiintiöni alkoi olla jo täysi. Murehditaan sitten näitä rasvaimuja ja impantteja ensi vuonna.

Irlantilainen sairaala onkin sitten ihan oma maailmansa, josta kirjoitan oman postauksen. Nämä kotona vietetyt päivät ovat menneet uni- ja ruokavajetta paikkaillessa. Nukkuminen nimittäin jäi vähiin, eikä sairaalan ruokakaan saanut kovin korkeita pisteitä. Hyvää huolta minusta kuitenkin taas pidettiin ja pääasiahan oli, että Möykkylle lyötiin jauhot kurkkuun.

Home Sweet Home!


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tervehdys sairaalasta

Täällä vielä tiistaihin asti. Leikkauksesta olen toipunut hyvin. Valitettavasti edessä vielä uusi pieni leikkaus parin kuukauden kuluttua. Päivät sairaalassa kuluvat omalla hitaalla painollaan. Omat kivut tuntuvat pieniltä, kun tajuaa, että meistä tämän huoneen neljästä asukista, olen ainut, joka pystyy kävelemään ja suunnittelemaani tulevaisuutta. Kiristävät arvet, epämiellyttävät putket ja mauttoman ruoan kestää, kun tietää, että sairaalan ovien takana odottaa oma, itsenäinen elämä.


Nautitaan toimivista jaloista ja elämästä yleensä. Olen linjoilla taas ensi viikolla.





torstai 6. marraskuuta 2014

Hetki lyö

Päiviä jäljellä kuusi. Uusi aamutakki, korvatulpat ja villasukat on jo heitetty laukkuun. Tänään hankin myös uuden Lumian, että on helpompi pitää yhteyttä ulkomaailman, sieltä sairaalan seinien sisältä. Skypekin siinä toimii, joten voin soitella pitkiä puheluita äidille Suomeen. Töissä koulutan sijaista, ja kotona yritän tehdä miehelle listaa, missä pitää olla ja milloin. Mies on ensin kotona kaksi viikkoa, ja sitten saan Suomesta tänne hoitajan. Minulla ei ole valitettavasti oikeaa siskoa, mutta onneksi on tälläinen ihana varasisko, joka alan ammattilaisena lentää tänne apuun.

Yritän olla liikoja ajattelematta rasvaimuja, selän lihaksia ja implantteja. En tiedä inhoanko enemmän sitä hetkeä, kun minua lähdetään viemään leikkausaliin, vai sitä kun pitäisi herätä. Silmälasit jäävät sinne jonnekkin, enkä näe kunnolla mitään. Kuulen vaan ääniä ja näen leikkausalin kirkaat valot, ja sitten kaikki pimenee.

Leikkaus kestää kuulemma koko päivän. Toinen kirurgi leikkaa ja toinen rakentaa...ja minä vaan nukun. Herääminen on aina yhtä vaikeaa. Olen jossakin kaukana ja syvällä ja sieltä pitäisi tulla pois. Väsyttää, eivätkä silmät tahdo pysyä auki, ja sitten kimppuun hyökkää viiltävä kipu, jota pitäisi pystyä arvioimaan. Morffiini vie mukanaan, ja taas leijutaan jossain pilvessä. Ei siinä osaa vielä iloita, että kaikki on ohi. 

Kaksi edellistä leikkausta olivat niin kovin pieniä tähän verrattuna. Maanantainen käynti sairaalassa palautti taas maan pinnalle. Mitattiin verenpainetta ja tutkittiin sydäntä, punnittiin ja mitattiin. Siinä vaiheessa, kun lääkäri alkoi suonenetsinnän tuli sellainen Déjà vu-tunne: tämä on taas tätä!

Olen yrittänyt olla postiivinen, järkevä ja reipas. Lohduttanut itseäni, että kun tämän viimeisen aidan yli on hypätty, niin sitten tämä, tähän astisen elämäni raskain vaihe on ohi, ja saan pistää nämä asiat mappiin Ö tai täkäläisittäin mappiin Z. Tiedän, että sairaalan henkilökunta osaa asiansa ja että näitä leikkauksia on tehty aikaisemminkin. Juuri nyt vaan tuntuu, että en millään jaksaisi hypätä sen viimeisen aidan yli. Maitohapot jylläävät reisissä ja mehut on puristettu ulos viimeistä tippaa myöten. On kuitenkin ponnistettava ja hypättävä kaatumatta sillä tiedän, että Möykky juoksee takanani ja yrittää saada minua kiinni. Maaliin, ja sitä kautta turvaan, on päästävä ennen Möykkyä. Ensi viikolla, tähän aikaan voin jo toivottavasti hymyillä voittajan helppoa hymyä! 



                

tiistai 4. marraskuuta 2014

Juniorin mielimusaa osa 1

Juttelimme tänään autossa Juniorin kanssa musiikista. Hänen lemppariyhtyeistään keskustellessamme sain idean, että esittelen täällä blogissakin hänen irlantilaisia suosikkibändejään.

Juniorin pitää tällä hetkellä kovasti, alunperin dublinilaisesta, nykyisin Lontoossa vaikuttavasta, The Script-nimisestä yhtyeestä. Yhtye on kovassa huudossa niin täällä kuin muuallakin. Fanit odottavat jo kovasti kesäkuussa Dublinin  Croke Parkissa, pidettävää konserttia.

Äitikin tykkää tämän yhtyeen musiikista, joten ei Juniorilla ihan huono maku ole. Tässä teille The Script ja Superheroes. Juniori lupasi esitellä vielä kaksi muutakin yhtyettä, joten pysykääpä kuulolla. 


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Love Irish Food

Irlanissa lähiruoka ja luomu ovat suuressa huudossa. Halutaan ostaa oman maan ja alueen tuotteita. Kauppakuiteissakin näytetään kuinka paljon ostoksista on peräisin Irlannista. Love Irish Food -(rakasta irlantilaista ruokaa tai rakastu irlantilaiseen ruokaan)-kampanja tekee irlantilaista ruokaa ja tuotteita tunnetuksi täällä ja muualla.

Irlannissa tehdään esimerkiksi erittäin hyviä juustoja, vaikka tätä ei minään juustomaana tunnetakkaan. Liha on myös laadukasta ja vihanneksia ei tarvitse ulkomailta ostaa. Luomutuotteita on tarjolla, vaikka itse en niitä koskaan osta. Mielestäni ihan normaalit vihanneset ovat niin hyviä, että ei kannata maksaa ylimääräistä luomusta. Maitoa lypsetään makoisalla ruoholla ruokituista lehmistä ja maitotuotteita myydään myös paljon täältä ulkomaille. Perunoista täällä ei tule pulaa ja lajikkeissa on valinnan varaa. Eli ei täällä nälkä pääse yllättämään!

Naapurisaaren "cusine" ei saa maailmalla kiitosta. Brittien mössöille nauretaan ja niitä kauhistellaan. Kyllä sieltäkin löytyy hyviä ruokia. Jos paikallinen ruoka ei innosta, niin lähimpään kiinalaiseen tai intialaiseen ravintolaan ei ole koskaan pitkä matka, olipa sitten missä päin saarta hyvänsä. Pienissäkin kaupungeissa on ruokaravintoloita tai take awaytä (noutoruokapaikkoja), joista voi ostaa ruokkaa ympäri maailmaa. Eli vaikka stake and kidney pie (naudanliha ja munuaispaistos) ei innostakkaan, ei näkään tarvitse nähdä

Irlanti-raukka on päätyy valitettavasti usein samaan kastiin Naapurisaaren kanssa, kun ruoasta puhutaan. Samoja ruokia toki syödään täälläkin, mutta kummassakin maassa asuneena voin kyllä sanoa, että täällä ruoka on laadukkaampaa ja siihen panostetaan huomattavasti enemmän. Samaa minulle ovat sanoneet myös täällä vierailleet englantilaiset. Taisin olla Englannissa asuessamme aika laiska kokki, enkä kauheasti jaksanut innostua kokeilemaan mitään uusia ruokalajeja. Kaupoissa oli hyllyt täynä puolivalmisteita, joten niihin oli helppo sortua. Ruoanlaitto ei ole edelleenkään mielipuuhaani, mutta jonkin asteista edistystä ja kehitystä on kuitenkin täällä asuessani tapahtunut!

Kävin eilen kiertelemässä Midletonissa maalaismarkkinoilla. Vaikka mitä herkkuja oli tarjolla, mutta jätin ostamatta. Tuota savustettua lohta ja salaatteja voisin kyllä käydä vielä joskus sieltä hakemassa. Tuotteet ovat varmasti hyvä, mutta täytyy sanoa, että hinnat välillä vähän hirvittävät. Pitää olla aika rikas, että noilla hinnoilla ison perheen ruokkii!