tiistai 27. toukokuuta 2014

Mielipuuhaa

Olemme asuneet tässä talossa yli kymmenen vuotta. Elämisen merkit näkyvät mm.seinistä. On sormenjälkiä siellä ja naarmuja täällä. Kynttilät, ne varsinaiset seinänmustaajat, ovat myös saaneet paljon pahaa aikaan. Sinne tänne on vähitellen kerääntynyt kasoja ja tavaraa, jolla ei oikeastaan tee yhtään mitään. Makuuhuoneita ja eteistä olen välillä kohentanutkin, mutta nyt tarvitaan oikein kunnon maalausta. Pitää vaan jostain löytää se maalari, sillä tähän urakkaan emme itse rupea.

Mielessäni olen suunnitellut sitä sun tätä, mutta viikonloppuna oli vihdoinkin aika pistää ajatukset paperille ja saada mieskin innostumaan (taitaa kyllä olla liian voimakas sana) ideoistani. Olen nimittäin katsonut ystävieni  koteja oikein extratarkasti viime viikkoina, kierrellyt rautakauppoja, selannut lehtiä ja poiminut sieltä sun täältä ideoita.



Nämä kuvat ovat erään ystäväni kodista.
 Irlantilaisessa olohuoneessa on lähes aina takka.
Muutama taulu kuulemma edelleen odottaa ripustamista.



Senhän te jo tiedättekin, että Irlannissa käytetään värejä paljon reilummin kuin Suomessa. Meilläkään ei maalata joka seinää valkoisella, ei. Suunnitelmissa on laittaa tapetit joihinkin huoneisiin, mutta vain yhteen seinään ja maalata toiset seinät sitten jollakin aika neutraalilla värillä. Mies sanoin heti, että ei, mutta kun kiertelimme rautakaupan tapettiosastolla alkoi hänkin lämpiämään. Laitanpa tännekkin muutamia esimerkkejä löydöistämme. Toin nimittäin kotiin näytepalaa. On ainakin mistä valita.



Miehen ja minun ehdoton suosikki. 

Miehen mielestä tämä sopisi hyvin pelihuoneeseen.

Tämä suurempaan vierashuoneeseen.

Juniori haluaa tämän pieneen vierashuoneeseen.
Poikien huoneet säilyvät suurinpiirtein saman värisinä, eivätkä he halua niihin tapetteja. Olohuoneen takaseinästä tulee vaalean ruskea ja muista seinistä kerman väriset. Se tummempi väri on valittu, mutta maalikartan ehdottama vaalemapi väri näytti seinällä aivan siniharmaalta, eikä kermalta! Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on taas asiaa rautakaupaan hakemaan uusia näytemaalipurkkeja.

Maali"malleja" sain ison kasan ystävältä ja kävin vielä ostamassa
itse niitä lisää.
Tälläinen värikarttojen, tapettipalojen ja maalipurkkien kanssa touhuilu on minun mielipuuhaani.Voittaa ulkona puuhailun, kuntosalista nyt puhumattakaan.  Kertokaapas tekin mikä on teidän mielipuuhaanne?


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Vähän musiikkia....

Perjantai-illan Late Late-showssa haastateltiin Aslanin Christy Dignamia. Pidän heidän musiikistaan, mutta en tiennyt oikeastaan mitään yhtyeen laulajasta. Huumeista ja syövästä selvinnyt Christyn ja hänen vaimonsa haastattelua oli mielenkiintoista kuunnella. Mitäs tykkäätte?







Ps. Sunnuntai on täällä sujunut maaleja ja tapetteja valiten. Kävin myös ystäväni uudessa kodissa syömässä suussasulavia korvapuusteja. Kyllä, tänään minulla oli lupa vähän herkutella. Huomenna taas tiukka kontrolli päällä. En valitettavasti ehtinyt kuvata löytämiäni tapetteja, joten palataan niihin huomenna. Nyt nukkumaan. Miten nämä viikonloput aina loppuvat kesken?

lauantai 24. toukokuuta 2014

Lämmitys päälle

Pikkulinnut ovat laulaneet, että Suomessa on jo ihan kesä. Meillä puolestaan on tänään ollut niin kylmä, että kävin pistämässä lämmityksen päälle. Vettä tihuuttaa ja sitä rataa. Viime lauantaina tähän aikaan istuimme ystävien takapihalla grillaamassa. Eikä ollut yhtään kylmä, eikä kyllä nälkäkään...



Makkarat Suomesta

Minä pysyin ihan vain pihvi- ja salaattilinjalla ja jätin jopa emännän herkulliset leipomukset väliin.  Ensimmäisen kerran tänään huomasin, että housut eivät ole enää ihan yhtä tiukat kuin ennen. Kuntosali ei edelleenkään ole se suosikkipaikkani, mutta sinne on vaan raahauduttava.

Vaikka sää ei olekkaan kovin kesäinen, olen tänään menossa myös grillijuhliin. Taidan kylläkin pysyä tiukasti sisällä ja pistää lämpimiä vaatteita päälle. Tänään ei istuta t-paidassa ulkona, eikä tarvise pistää aurinkorasvaa. 

Grillijuhlat tai ei aamulla taas kuntosali kutsuu, ja sen jälkeen aion vallata keittiön pöydän itselleni ja pääsen mielipuuhaani. Siitä enemmän huomenna. Mukavaa lauantai-iltaa, ja älkää te Suomessa asuvat läkähtykö sinne helteisiin!

torstai 22. toukokuuta 2014

Aika, aikaa kutakin

Maanantaina parkkeerattiin auto ostoskeskuksen pihaan. Oli vaatevajausta. Meidän ”abi” nimittäin piti koulupukua päällään viimeisen kerran perjantaina. Nyt vierashuoneen sängyn päällä on kasa harmaita housuja ja valkoisia kauluspaitoja odottamassa ullakolle vientiä. Sieltä ostoskeskuskseta piti löytää kauluspaita (Huom! EI valkoinen), housut (EI harmaat) ja uudet kengät. Tiistaina oli koululla kuudennen eli kirjoittavan luokan päättäjäiset, ja sinne mentiin omissa vaatteissa. Itse yo-kirjoituksethan ovat vasta ensi kuussa, joten se urakista suurin on vielä edessä.

Juhlassa pidettiin puheita, hyvästeltiin oppilaat, opettajat, koulun henkilökunta ja vanhemmat. Sitten jaettiin todistukset (ei numeroita, vaan maininta siitä, että on suorittanut koulun loppuun). Tilaisuus päättyi raikuviin aploodeihin n. 90 nuorelle. Ilta jatkui vielä viini ja kahvi/teetarjoilulla, jonka jälkeen  oppilaat ja osa opettajista siirtyivät läheiseen pubiin. Me vanhemmat lähdimme kiltisti kotiin.

Olen ihan varma, että kotimatkalla mietimme mielessämme samaa asiaa: mihin tämä aika on mennyt? Meidän abi aloitti koulutiensä Lontoon liepeillä neljä vuotiaana. Vilkkaalle pojalle koulu ei ollut se paikoista mieleisin. Minulle on elävästi jäänyt mieleen ne koulumatkat, kun työnsin toisella kädellä rattaita ja kiskoin toisella kädellä vastaan hangoittelevaa poikaa kouluun. Onneksi muutto Irlantiin ja koulunvaihdos helpottivat kovasti tilannetta.

Sekin on pitänyt vanhempana oppia, että kaikki lapset eivät suinkaan ”rakasta” koulua. Siellä käydään koska on pakko. Abi itse on tyytyväinen, että koulu on nyt hänen osaltaan ohi. Haikeutta oli ilmassa vain himpun verran. Hänen parhaimmat kaverinsa nimittäin ovat eri kouluissa.

Koulutaipaleen paras muisto taitaa olla muutaman vuoden takainen jalkapallo-ottelu, jota koko koulu oli katsomassa. Poika teki maalin ja koko katsomo hurrasi. Se oli kuulemma aivan uskomattoman upea hetki! Muutenkin liikunta on aina ollut se aineista suosituin.

Puheita kuunnellessa tuli välillä tunne, että vähempikin koulun erinomaisuuden hehkuttaminen riittäisi. Irlantilaiseen tapaan oppilaita ja opettajia ylistettiin maasta taivaaseen. Kyllä näihin vuosiin mahtuu vaikka mitä. Joukossa istui häiriköitä ja ammattilintsaajia. Olen ihan varma, että osaa oppilaista opettajat eivät tule kaipaamaan, eivätkä oppilaat kaikkia opettajia. Tietysti mukana oli myös muutama oppilas, jotka tulevaisuudessa tuovat koululle kultaa sekä kunniaa. Paikalla oli myös monta hyvää ja innostavaa opetajaa, jotka jaksavat vuodesta toiseen antaa parastaan. Unohtamatta kuitenkaan niitä, joille opettaminen oli selvästi pakkopullaa, ja panos näinä vuosina plus miinus nolla. Luokanvalvoja oli aidosti kiinnostunut oppilaistaan ja tukena pojalleni, kun minä sairastin. Olen siitä hänelle aina kiitollinen.

Koulumaalimassa valitettavasti huomiota saavat eniten häiriköt ja huiput. Sama pätee opettajissa. Muistetaan ne surkeat ja erinomaiset. Suurin osa, niin opettajista kuin oppilaista, on kuitenkin siellä välimaastossa. Heidän saavutuksillaan ei koulu voi ylpeillä. Ja juuri näimä nuoret aikuisina pitävät tämän ja monen muun maan pysyssä. Valmistuvat ammattiin, käyvät töissä, maksavat veroja ja perustavat perheitä. Elävät ihan tavallista elämää iloineen ja suruineen. Heistä mielestäni pitäisi olla ylpeitä. Eivät he ehkä yllä huipputuloksiin, mutta pärjäävät!

Teekupposen jälkeen lähdin nopeasti kotiin. Päivään oli mahtunut paljon ohjelmaa, ja olin väsynyt. Small talk ei jaksanut innostaa. Mieli teki kotiin ja omien ajatusteni pariin. Piti kelata mielessä viimeistä 18 vuotta, sen ylä-ja alamäkiä. Siitä kouluun vastahakoiseti menevästä pojasta on kasvanut mies. Elämä on edessä ja kaikki mahdollista. Minä en toivo pojilleni rikkauksia tai kuuluisuutta. Toivon heille ihan tavallista, mutta onnellista elämää!


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Valinnan vaikeus

Meidän katukuvaa komistavat rumentavat vaalimainokset vielä vajaan viikon verran. Postiluukusta pukkaa, jos jonkinmoista mainosta, harva se päivä. Eikä siinä vielä kaikki, ääntenkalastajat kiertävät ovelta ovelle ja pyytävät äänestämään, joko itseään tai tukemaansa ehdokasta. Vaalit x 2 ovat ensi perjantaina. Eurovaalien lisäksi pidetään samalla myös kunnallisvaalit.

Nyt voisin tietysti kirjoittaa tänne blogiin, kuinka perusteellisesti olen perehtynyt tämän maan asioihin. Olen katsonut kaikki ajankohtaisohjelmat ja miettinyt tarkaan ketä äänestän. Minähän saan äänestää kummissakin vaaleissa, vaikka olenkin ulkomaalainen. No, turha tässä on valehdella. Luulin nimittäin, että äänestääkseni minun pitää ensin rekisteröityä. Joku lappu muistaakseni postissa tulikin, mutta en tehnyt asian eteen mitään. Huonoa omaatuntoa podin, kun mieheni sanoi, että on turha marista ja valittaa, jos ei äänestä. Olen tässä asiassa hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Seuravan kerran sitten, mietin mielessäni.

Perjantai-aamuna eteisessä odotti yllätys: meidän kummankin laput, jotka otetaan mukaan vaalipaikalle. Ilmeisesti se riittää, että on kerran rekisteröitynyt. Nyt pitää siis löytää kaksi sopivaa ehdokasta. On ainakin vara mistä valita, sillä joka lyhtypylväässä hymyilee innokas ehdokas. Puolueen valinta on helppo. Huonoista vaihtoehdoista on valittava toinen. Pienet puolueet ohitan nopeasti. Sinn Féin suhteet IRAan eivät ole unohtuneet, joten he eivät ääniäni saa. Vihreät ja työväenpuolue ovat liian pieniä, enkä muutenkaan lämpene kummallekkaan. Sitoutumattomat eivät saa mitään aikaa, koska hääräävät yksinään. Jäljelle jää vain kaksi suurta: Fine Gael ja Fianna Fáil. Voitte täältä lukea lisää, mitä eroa näillä kahdella puolueella on. Käytännössä eroa on hyvin vähän.

Fianna Fáilia saamme kiittää Irlannin alamäestä. Liian pitkään hallitsivat ja tekivät mitä tahtoivat. Suosivat omiaan ja veli veljeä auttoi. Mopo karkasi käsistä ja luultiin, että täällä ihan oikeasti kylvetään rahassa, ja päätökset olivat sen mukaisia. Entinen pääministeri Bertie Ahearn väistyi paikalta juuri oikeaan aikaan, ennen romahdusta. Sitten Brian Cowen hääri johdossa aikansa ja nyt on maalla vain velkaa! 

Fina Gael pääsi viime vaaleissa vihdoinkin valtaan, ja nyt Enda Kenny yrittää selvittää vuosikymmeninen sotkuja. Ei, että minä mikään Enda-fani olisi. Puhuu yksitoikkoisella äänelle pyöreitä, niin kuin vain ammattipoliitikko voi. Annan ääneni oikeastaan vähän säälistä ja pakosta. Säälistä siksi, että on ihan eri asia johtaa maata, silloin kun mukamas menee lujaa. Se joka joutuu siivoamaan toisten sotkut, onkin sitten ihan eri asemassa. Muutakaan vaihtoehtoa en keksi, joten nyt vain pitää löytää sopivat ehdokkaat.

Politiikka on likaista peliä. Puhutaan paljon, mutta sanotaan vähän.Irlantilaista politikointia värittävät vielä perhe”mafiat”. Nimittäin jos joku perheen jäsenistä etenee politiikassa, on lähes tulkoon sääntö, että pian veli tai sisko tai tytär tai poika ovat myös ehdokkaina. Tai ainakin avustajana....

Viime päivinä olen katsonut vaalimainoksia sillä silmällä. Ja uurnalla käytyäni saankin sitten taas valittaa ja marista, ihan hyvällä omallatunnolla, monta vuotta!
   



 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Blood, Sweat and Tears luki aikoinaan englannin luokan ovessa. Nuo sanat ovat tulleet mieleeni kerran, jos toisenkin viime viikkoina. Kuntosali on valittu, eikä siellä kukaan ihastele lihaksiaan peilistä. Salilla ei nimittäin ole peilejä eikä miehiä!
Liikunnanilo on edelleen hakusassa, ja lähtö salille on aina sisäistä taistelua itseni kanssa. Kaikesta huolimatta harrastan nyt liikuntaa viitenä päivänä viikossa.  Samalla pidän tarkkaa kontrollia kaikesta siitä, mikä menee suuhun. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Olen viime kuukausina ihan tietoisesti yrittänyt pitää Möykyn taka-alalla. Lehtiä lukiessa jätän kaikki vähänkään syöpään viittaavat artikkelit lukematta. En myöskään halua katsoa TVstä mitään asiaan liityvää. No, ihan täysin tässä en olen onnistunut, sillä suosikkisarjassani Eastendereissä Carol sairastaa rintasyöpää ja sai juuri kaksi uutta peruukkia!
On tehnyt hyvää olla ajattelematta viime vuoden kokemuksia. Olen yrittänyt keskittyä vain ja ainostaan tähän päivään ja välillä aika kaoottiseen arkeen. Pojista vanhempi valmistatuu yo-kokeisiin välillä ahkerammin ja välillä taas hyvinkin rennosti. Ammatinvalita tuotaa päänvaivaa, ja urahaavet vaihtuvat harva se päivä. Minä yritän pysyä menossa mukana! Juniori puolestaan urheilee niin, että koulu meinaa jäädä täysin toiselle sijalle. Eilen minulta meni ottelut ja kilpailut sekaisin ja sain hyvin tiukkasanaisen puhelun jalkapallovalmeltajalta. Juniorin piti olla ottelussa ja hän olikin koulun juoksukilpailuissa. Onneksi joukkue voitti, muuten emme olisi olleet kovin suosittuja!
Minulle tuli jotenkin yllätyksenä kuinka aikaa vievää tämä kuntokuuri on. Ruokiakin pitää miettiä paljon tarkemmin, ja niiden valmistamiseen menee enemmän aikaa. Uskoin aina ennen, että ihminen ehtii sitä mitä haluaa, mutta nyt tuntuu, että olen ollut väärässä. Eilen myöhään illalla siivotessani mietin, että pitäisiköhän sittenkin ottaa meille taas siivooja. Sitten tein pikaisia laskutoimituksia ja päätin, että säästän mielummin ne rahat!
Mies on edelleen viikot poissa kotoa. Onneksi töitä on riittänyt ja toivoa sopii, että jotain löytyisi vähän lähempää. Irlannissa tulevaisuus ja työllisyystilanne alkaa vihdoinkin näyttää valoisammalta. Se on hieno asia se. Kirjoitan aiheesta lisää...joskus... En enää lupaa täällä mitään, sillä teen näitä postauksia omassa tahdissani, enkä halua ottaa rakkaasta harrastuksesta stressiä.
Eilinen vastaantotto plastiikkakirurgin luona palautti minut taas takaisin maan pinnalle. Rintojen poisto ja uudelleen rakennus ovat edessä joko syys-tai lokakuussa. Kuulemma viikko sairaalassa, ja sen jälkeen noin 3 kk sairaslomaa. Ennen tuota leikkausta on onneksi pitkä, ja toivottavasti, kuuma kesä. Kunhan tässä saadaan Juniori kesälaitumille ja YO-kokeet alta pois, niin sitten luulisi äidinkin kiireet helpottavan....  
Kuvat otin lauantaina.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kaatopaikan kautta salaiseen puutarhaan

Lähdimme eilen aamulla viemään pojista vanhemman kanssa romua kaatopaikalle. Matkan varella näin kyltin, jossa sanottiin, että erästä lähellä olevaa yksityistä puutarhaa pääsee tänään katsomaan. Katsojien lahjoittamat rahat menevät hyväntekeväisyyteen. Kävimme kaatopaikalla ja iltapäivällä päätin lähteä tutustumaan tähän "salaiseen" puutarhaan. Näitä ilmoituksia näkee tuolla teiden varsilla harvakseen, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi, enkä pettynyt.




















Kun olin kierroksen tehnyt, minut kutsuttiin sisälle teekupposelle. Tarjolla oli kakkuja ja voileipiä ja yllätys, yllätys musiikkia. Paikalla oli nimittäin isäntäväen ystävät isä ja poika, jotka soittivat kitaraa ja lauloivat irlantilaisia ballaadeja. Yleisökin yhtyi mukaan laulamaan, ja minä siinä teetä hörppiessäni tulin taas siihen tulokseen, että tälläista voi tapahtua vain Irlannissa.

Pihalla oli myös myynnissä taimia, joita en kuitenkaan ostanut. Puutarhaan tutustuneet tekivät vapaaehtoisen lahjoituksen Marymountin saattohoitokodille. Näytti siltä, että rahaa tuli paljon ja hyvä niin! Isäntäväki oli nähnyt tilaisuutta varten paljon vaivaa ja puutarha oli uskomattoman upea.

Koska taloon vievä tie oli todella kapea, oli sinne järjestetty minibussikuljetus läheisen koulun parkkipaikalta. Hyppäsin bussiin ja toivoin mielessäni, että tulevaisuudessa näen näitä kylttejä useamminkin.
Enpä olisi aamulla arvannut, että kaatopaikkareissusta poikii näin kauniita kuvia. Nauttikaa!

Ps. Postaustahti on valitettavasti normaalia harvempi. Kunnonkohotus ja kilojen pudotus  nimittäin vievät uskomattoman paljon aikaa. Kirjoitan aiheesta viikolla lisää.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Ajelulla

Juniori oli yökylässä kaverinsa luona maaseudulla. Oli mutkainen ja tietysti kapea tie. Välillä nämä kapeat tiet kohtaavat, ollaan siis risteyksessä. Silloin sanotaan ensin hiljainen rukous ja sitten toivotaan, että kukaan ei tule kaasupohjasta mistään suunnasta. Parasta toivoen ja pahinta peläten käännytään tai mennään suoraan eteenpäin.. Ollaan siis niin maaseudulla kuin tässä maassa vain voi olla. Meillä oli seuranamme myös sade, joka tietysti sai aikaan sen, että näkyvyys oli mitä oli. Onneksi ratissa oli mieheni, enkä minä.

Maisemat olisivat olleet henkäsalpaavat aurinkoisella säällä. Nyt vain vihreät. Hypätkääpä autoon, käydään katsomassa miltä Irlanti näyttää sateella.


Nyt vielä ihan normaalilla tiellä.

Pyysin miestä pystähtymään hetkeksi, että saisin otettua kuvia tästä pienestä kylästä.







Ja sitten sille "rallipolulle"

Lehmät lähettävät terveisiä teille kaikille. On sateita pitänyt

Hyljätyn talon piha


Takaisin ihmisten ilmoille


Ja sitten tälläisen perässä köröttelyä. Kuten näette vaalit on tulossa!



sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sukka eiku kukkapussit

Katselin näitä kukkapusseja kaupassa jo kuukausi sitten sillä silmällä. Tänään kävin ne korjaamassa pois. Vetää on sataa tihuttanut koko päivän, mutta sisukkaana suomalaisena en antanut sen häiritä. Ripustin toisen pussin aitaan kiinni ja toisen talon seinään. Onneksi näitä voi helposti muuttaa paikasta toiseen, jos siltä tuntuu.

Näin keväällä vietän mielelläni aikaa ulkona ja se puolestaan tarkoitaa sitä, että sisällä on kaikki vähän vinksin vonksin. Miehet eivät näytä kärsivän siitä, että pyykkikori pullistelee,tai että yläkertaa ei ole imuroitu pitkään, pitkään aikaan. Nyt edessä tunnin tehosiivous ja sen jälkeen päiväunet. Illalla taidamme lähetä miehen kanssa kaupungille syömään,ja mistä sitä tietää vaikka löytäisimme itsemme jostakin kivasta pubista, kuuntelemassa irlantilaista musiikkia.

Viikonloppu jatkuu täällä vielä maanantaina, joka on yleinen vapaapäivä. Yes!


lauantai 3. toukokuuta 2014

Neljän tunnin urakka

Pidimme tänään ystäväni kanssa meillä piirakkatalkoot. Neljä tuntia siinä meni, ja tuloksena 57 herkullista karjalanpiirakkaa. Väsyneinä, mutta ai niin onnellisina, istuimme pöydän ääreen ja nautimme! Ehdottomasti kaiken sen vaivan ja sotkun arvoista.

Ohjeena käytimme tätä reseptiä. Huom! yhdestä annoksesta tulee vain n.10 piirakkaa, joten kannattaa tehdä kerralla enemmän.






Viikolla ei energiaa riittänyt enää blogin päivittämiseen. Työpaikalla muutettiin, kuntosalilla rehkittiin ja takapihaakin olen yrittänyt raivata. Aloitin pari postausta, mutta ajatus ei kulkenut enää myöhään illalla, joten säästin teidät niiltä räpellyksiltäni.