perjantai 31. tammikuuta 2014

Johan oli ennustus!

Siis sääennustusta minä tässä siunailen. Tuo otsikkohan voisi tarkoittaa myös sitä, että olisin käynyt ennustajaeukolla. No, en ole, enkä mene. Täällä on nyt päällä jos jonkunlaiset varotukset. On luvattu myrskyä, sadetta ja valitettavasti pelätään taas tulvia.

Kerronpa teille tämän päivän säästä, niin ymmärrätte kuinka vaihtelevaista se täällä voi olla. Aamulla juoksin sisältä autoon n. 20m ja kastuin läpimäräksi. Vettä tuli sellaisella"paineella" ja ihme vinkkelistä, että mitään ei ollut tehtävissä. Parin tunnin kuluttua paistoikin sitten aurinko, ja oli niin keväistä, että. Kotimatkalla puolestaan näin upean sateenkaaren. Sitten illalla taivas aukeni yhtäkkiä. Joku kaatoi yläkerrasta saavilla vettä Irlannin päälle. Katselin vesisadetta ikkunasta ja säikähdin. Ottiko joku minusta ulkoa kuvan? Sitten kuului jyrinää. Se oli ihan oikea salama, eikä salamavalo. Siis tammikuussa. Ukkosta täällä on erittäin harvoin, mutta tänään jyrisi sen yhden kerran.

Nyt on sade taas loppunut, kunnes taas...

Huominen ennuste ei hymyilytä:
 
"Tomorrow Saturday, will be very windy or stormy. Showers will be heavy and wintry with further falls of hail and sleet. Southwest gales will be accompanied by some severe gusts - especially in the west and south, where there will be a continuing risk of coastal flooding due to high seas and tides. Highest temperatures of 5 to 8 degrees."

Eikä tämä meidän alueen sääennuste ole yhtään sen parempi.

"Very windy conditions will prevail for most of Saturday as winds gradually veer from southwest to west with severe gusts, especially in coastal parts. Wintry showers will occur throughout the day and a covering of snow is likely on higher ground. Feeling bitterly cold, with highest temperatures of only 5 to 7 degrees Celsius."

Kai se nyt on tullut jo kaikille lukijoille selväksi, että en minä tänne sään takia aikoinani muuttanut!








torstai 30. tammikuuta 2014

Onnea, onnea, onnea vaan!

Kahdella hyvällä ystävälläni on syntymäpäivät tammi-helmikuun vaihteessa. Lähetänkin heille molemmille virtuaalihalaukset ja -kukkaset näin blogini välityksellä.

Kuinka ihana asia on, että kaikken näiden vuosien jälkeen ja pitkästä välimatkasta huolimatta, olette edellen ystäviäni. Kiitos, teille siitä!

Oikein paljon onnea M:lle sinne Vaasan lähelle ja T:lle Herttoniemeen.

Ruusuilla, kukkasilla tahdon sua tervehtää, iloisella sydämellä onnea sulle toivottaa.



Niin, ja eipäs unohdeta kakkua! 
 

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ensi viikolla...

Ensi viikolla tähän aikaan pitäisi leikkauksen olla ohi. Kyllähän se ajatuksissa pyörii koko ajan. En oikein pysty keskittymään mihinkään ja unohtelen asioita. En pelkää leikkausta, mutta kyllä se vähän jännittää.

Tajusin tässä viikolla, että vuosi sitten tähän aikaan istuin lääkärin vastaanotolla ja kuuntelin "tuomiota". Onko siitä jo vuosi? Edelleenkin tulee välillä sellaisia hetkiä, jolloin tunnen olevani elossa oikein isolla eellä. Silloin itkettää ja naurattaa yhtä aikaa.

Olin pari viikko sitten isossa sairaalassa tarkastuksessa. Muistelin erästä käyntiä samaisessa sairaalassa, ennen sädehoitojen alkamista. Ystäväni oli minulle kuskina ja jaksoin juuri ja juuri kävellä parkkipaikalta sairaalan neuvontaan. Siellä ystäväni ehdotti, että istuisin pyörätuoliin, sillä jalat olivat pettää alta. Minä, 44-vuotta, pyörätuolissa. Se tuntui nöyryyttävältä.  Nyt olisi voinut vaikka juosta tuon saman matkan. Hypin portaita alas ja iloitsin joka ikisestä askeleesta.

Ulkona tuli vastaan sinisiä takeja kantavia potilaita. Tuota takkia minäkin kiikutin 25 kertaa samaiseen sairaalaan. Minun piti istua alas vähäksi aikaan ja sulatella kaikkea näkemääni. Kaikki oli niin kovin tuttua. Kun tarkastus oli ohi ja minä takaisin autossa, purskahdin itkuun. Olin niin helpottunut ja iloinen kantavista jaloistani, kasvavista hiuksistani ja ennen kaikkea siitä, että olin elossa ja voin hyvin!

Älkää pelätkö, en ole pimahtanut. Joskus vaan on tälläisiä päiviä, jolloin elämä hymyilee, ilman sen suurempaa syytä! Löysinköhän vihdoinkin yhden positiivisen asian Möykystä?




Ps. Il Divo on tulossa kesällä tänne Corkiin. Yritän saada konserttiin liput. Pitäkää peukkuja, että onnistaa.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Kokkien opissa

Perjantaina suunnistimme työkavereiden kanssa kokkaamaan. Iltapäivän ja illan teeman oli italialainen ruoka. Kokkikoulussa oli kaksi kokkia, joiden opastuksella teimme pastaa, maukaan kastikkeen ja leivitimme kanan rintapalat. Jälkiruoaksi leivoimme sitruunakakun ja tiramisun. Valkosipulileipiä teimme myös.

Opimme myös miten tavallinen sipuli ja valkosipuli pilkotaan oikeaoppisesti. Pastan teko oli minusta mielenkiintoista, vaikka tuskin siihen urakkaan ihan heti kotona rupean. Kaupasta, kun saa hyvää tuorepastaa, eikä maksa maltaita.

Olihan se kiva tehdä ruokaa ja leipoa, kun joku muu siivosi sotkut ja teki suuren osan paistamisesta ja keittämisestä. Lopuksi siirryimme valmiiseen pöytään ja söimme maittavan illallisen. Ruokajuomat jokainen sai tuoda itse. Minä huuhdoin italialiasta ruokaa alas tietysti italilaisella valkoviinillä.

Tulipa syötyä ja loppu ilta menikin sitten kotona sovalla pastaa sulatellessa. Näin täynä en ollut edes jouluaterian jälkeen. Suunnitelmissa olisi aloittaa joku kokkikoulun iltakursseista keväällä. Siinä minulle uusi harrastus!
  






torstai 23. tammikuuta 2014

BRCA2 ja minä

Minulta kysyttiin sähköpostitse BRCA2 geenivirheestä ja miten se todettiin. Vastaan täällä blogissa, sillä aihe saattaa kiinnostaa myös muita lukijoita.
Koska en ole mikään syöpä- enkä geeniexpertti, laitan tänne myös linkkejä, joista saatte lisää tietoa. 
Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut aikamoinen yllätys, jos minulla ei olisi kyseistä geenivirhettä. Äitini suvussa on syöpään sairastuminen ollut lähestulkoon sääntö. Mummuni menentyi munasarjasyöpään ja myös äitini on sen sairastanut. Rintasyöpää ei sukuni naisilla tiettävästi ole ollut, mutta enollani (kylläkin äidin velipuoli) todettiin rintasyöpä. Miehetkin voivat siis sairastua rintasyöpään.  Geenitutkimuksen suvussani pisti alulle serkkuni, reilut kaksi vuotta sitten. Minähän olin silloin vielä terveiden kirjoissa. Hän sai lähetteen tutkimuksiin työterveyslääkäriltä. Lähetteen saa vain siinä tapauksessa, että suvussa on useita syöpätapauksia.
Kliinisen genetiikan yksikkö HUSissa lähetti serkulleni kyselyn, jossa piti selvittää suvun syöpätapaukset ja antaa valtakirjat kyseisten henkilöiden potilastietojen tarkastamiseen. Sieltä otettiin yhteteyttä myös äitiini, joka sai lähtetteen verikokeeseen terveyskeskukseen. Äitini testattiin ensin, koska hän on sairastanut munasarjasyövän.
Prosessi on hidas ja jonot pitkät. Kaiken kaikkiaan serkulla meni aikaa n. 2 vuotta, ennen kuin hän sai parhaita mahdollisia uutisia, eli hänellä ei ole ko. geenivirhettä.
Siinä vaiheessa, kun minä vuosi sitten sairastuin, oli äitini vasta menossa verikokeisiin. Minulle suositeltiin geenitestiä samoihin aikoihin  täällä Irlannissa. Onkologi (syöpälääkäri) kyseli tarkaan suvun syöpähistoriaa ja oli sitä mieltä, että mahdollinen geenivirhe kannattaa tutkia.  Prosessi nopeutui huomattavasti, koska äitini tulokset vahvistavat BRCA2 geenivirheen. Näin ollen BRCA1 oli pois laskuista. 
Itse sain postissa myös kyselyn, jossa selvitin sukuni syöpätapaukset. Sukupuun tekeminen oli masentavaa puuhaa. Lähes kaikkia mahdollisia syöpiä on sairastettu äitini suvussa.  Lähetin heille myös äitini tulokset, jotka olivat englanniksi (laboratorio oli Lontoossa). Marraskuussa tuli kutsu Dubliniin genetiikan yksikköön. Siellä juttelin hoitajan kanssa ja sitten minusta otettiin verikoe, joka myös lähtettiin Lontooseen. Kuuden viikon kuluttua sain tulokset, jossa geenivirheeni vahvistettiin. Riski sairastua rintasyöpään oli kohdallani  85% ja munasarjasyöpään 37%. Rintasyövän uusimisriski on 27 - 40%.
Minä olen kiitollinen, en huonoista geeneistäni, vaan siitä että nykyisin on mahdollisuus tälläisiin tutkimuksiin. Minulle on annettu mahdollisuus kurkistaa tulevaisuuteen ja tehdä valintoja. Mummulani ja äidilläni ei tätä mahdollisuutta ollut. Niinpä helmikuun alussa minulta poistetaan munasarjat. Silloin sairastumisriski putoaa 1-2%:tiin. Rintasyövän uusiutumisriskikin pienenee myös, mutta ei mielestäni tarpeeksi. Siksipä edessä on syksyllä suuri leikkaus:  rintojen poisto ja uudelleen rakennus.
Lääkärit ovat sitä mieltä, että munasarjojen poisto on lähes tulkoon välttämätön. Munasarjasyöpä on kavala ja alkuvaihe usein oireeton. Sitten se eteneekin niin nopeasti, että kun oireita alkaa ilmaantua, on jo liian myöhäistä.
Rintojen poisto onkin sitten vähän eri asia. Tehotarkkailulla, joka täällä tarkoitaan mammografiaa ja magneettikuvausta vuorotellen 6 kk välein, pystytään mahdollinen uusiminen toteamaan aikaisessa vaiheessa. Lääkäri totesi, että sytostaattihoidoilla saadaan uusitumistapauksisa hyviä tuloksia. Keskeytin hänet tässä vaiheessa. Sytostaattihoitoja en nimittäin halua läpikäydä uudestaan, jos ei ole ihan pakko. Nuo kontrollit puolestaan ovat henkisesti erittäin stressaavia. Leikkauksella tämäkin riski pienenee 1-2%:tiin, joten leikkaus tuntuu minusta järkevältä vaihtoehdolta.
Sukuvika on kun suksi ei luista. Omien poikieni kohdalla geenivirheen mahdollisuus on 50%. Kumpainenkin saa itse päättää haluaako testauttaa itsensä. Alle 20- vuotiaita ei testata, joten päätökseen on molemmilla vielä aikaa.
Luin hiljattain englantilaisesta  lehdestä artikkelin naisesta, jonka sisko ja äiti olivat menehtyneet rintasyöpään. Nainen testattiin ja geenivirhe todettiin. Hän poistatti munasarjansa ja rintansa. Kun kysyttiin, oliko päätös vaikea hän vastasi mielestäni viisaasti. Suostuisistko sinä lentämään lentokoneessa, jonka putoamisriski on 85%? 
Haluan vielä tässä mainita, että rinta ja munasarjasyöpään voi sairastua myös ilman geenivirhettä. Eivätkä kaikki geenivirheen omaavat sairastu välttämättä ollenkaan.
Koska geenivirheeni vahvistettiin vasta rintasyöpähoitojen jälkeen, en siitä millään tavalla järkyttynyt. Asia nyt vain on näin. Nyt tiedän faktat, joten on minusta ja vain minusta kiinni miten niihin reagoin. Halu pysyä terveenä ja elää menee kaiken muun edelle. Syöpähoitojen takia raskaaksi tuleminen ei enää onnistuisi muutenkaan. Eikä minulla ole ollut minkään valtakunnan vauvakuumetta Juniorin syntymän jälkeen. Munasarjoilla eikä rinnoilla ole mitään virkaa, ainakaan näissä raskausasioissa. Vaidevuosioireet alkoivat jo sytostaattihoitojen aikana, joten silläkään rintamalla ei ole odotetavissa mitään uutta.
Ainut asia, joka minua mietityttää on se, että minusta tulee taas potilas ja toipilas. Edessä on kaksi sairaslomaa töistä, mutta minkäs teet. Tilanne olisi täysin toinen, jos minulla ei olisi ollut rintasyöpää ja olisin nuorempi ja lapseton. Silloin näitä asioita pitäisi miettiä ihan erillä tavalla. 
Mikä sitten pitää mielen pirtänä kaikesta huolimatta? Yksinkertaisesti elämänjano. Sitten ainakin tiedän, että olen tenhyt omalta osaltani kaikkeni, että syöpä ei uusiutuisi. Ei tarvitse jossitella ja syytää itseään, jos tämä ihottava tauti vielä joskus pääsee vallalle. Valitettavasti se riski on aina olemassa. 




keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Aaltoa

Aalto vaasi taitaa löytyä jokaisen ulkosuomalaisen kodista. Suomessa tuohon kauniiseen vaasin taidetaan olla jo kyllästytty. Siinä vaiheessa, kun halpahallit, anttilat ja supermarketit alkoivat sitä myymään, kärsi vaasi inflaation.

Täällä se onneksi erottuu edukseen ja pääsee oikeuksiinsa. Ainakin meillä. Ostin nimittäin vuosia sitten vaasin häälahjaksi mieheni veljelle. Huomasin heillä kerran käydessäni, että siellä se pölyyntyi nurkassa ja oli täynä joulukortteja. Kävi raukkaa suorastaan sääliksi. Ei se Alvar Aalto sitä miksikään korttien säilytyslaatikoksi suunnitellut!

Tammikuu on tuonut kauppoihin myyntiin tulppaanikimpput. Tulppaanithan ja Aalto vaasit kuuuluvat yhteen, joten....



Onko teillä Aalto vaasi näkyvissä, vai onko se joutunut kaappiin?

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Siitä hetkessä elämisestä...

Eilen illalla olin jo vetämässä villasukkia jalkaan ja kaivamassa lehtikasaa kaverikseni, kun miehen kännykkä soi. Suunnitelmissa oli sellainen rauhallinen ilta kotosalla. Miehen entinen työkaveri pyysi meitä kanssaan "irlantilaisten olohuoneeseen" eli pubiin. Aikaisemmin olisin sanonut, että en nyt millään viitsi lähteä. Mene sinä vaan. Nykyisin tämä hetkessä elävä minä vastasi puolestani, ennen kuin ehdin keksimään mitään syitä, että mennään vaan. 

Heitin villasukat takaisin laatikkoon ja vaihdoin verkkarit farkkuihin. Sitten vähän meikkiä naamariin ja valmiita oltiin. Meidät tultiin hakemaan ihan koti-ovelta, joten ei tarvinnut bussia kylmässä odottaa. En ollut tätä pariskuntaa aikaisemmin tavannut, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. He sanoivat vievänsä meidät heidän suosikkipubiinsa, jos vain meille käy. Varottelivat, että tämä ei ole mikään trendikäs pubi, vaan sellainen vanhanaikainen. Sopii hyvin, sanoivat takapenkkiläiset. 

Astuimme sisälle pieneen pubiin, ja siirryimme ajassa takaisin monta monituista vuosikymmentä. Aidompaa pubia tuskin tältä saarelta löytyy. Cosmopolitanit ja bacardibreezerit eivät olleet tätä pubia pilanneet. Kalusteet olivat ne alkuperäiset, mitäpä noita vaihtamaan. Tuoli on tuoli ja istumista varten, ja pöytä on pöytä. Tässä pubissa ei sisustuksella hienosteltu, mutta se tunnelma... 

Pubi oli täynä vakiasiakkaita ja paikkalla oli myös ilmiselvästi muutama turisti. Hinnat ovat alhaisemmat kuin muualla, ja tiskin takana hyöri pubin omistaja. Ihmettelin, että miten hän pärjää yksin ja minulle kerrottiin, että
vakiasiakkaat auttavat häntä, jos tulee kiire! 

Meillä oli oikein mukava ilta ja juttua riitti. Kameraa ei ollut mukana, joten kuvia en valitettavasti  voinut ottaa. Pienessä pubissa kuvaaminen olisi muutenkin ollut vähän hankalaa ja herättänyt liikaa huomiota. Ei yhtään harmittanut, että tuli lähdettyä... Pariskunta lupasi esitellä meille muutaman muukin vanhanaikaisen pubin Corkin keskustassa. Kun kutsu seuraavan kerran kuulluu, olen heti valmis lähtemään!

Täältä löytyy muutama (huono) kuva.


Nämä kuvat otin torstaina Dublinissa.







torstai 16. tammikuuta 2014

Pikaisesti Dublinissa

Passini on menossa vanhaksi muutaman viikon kuluttua. Se tietää matkaa Suomen suurlähetystöön, Dubliniin. Joululomalla ei uusiminen, yleisten vapaapäivien takia onnistunut, joten oli lähdettävä käymään pääkaupungissa. Passin uusiminen ulkomailla tulee kalliiksi. 126.00 euroa viiden vuoden passista (sisältää postikulut) on minusta aika paljon. Vastaavan passin saisi Suomessa 48 eurolla.

Eipä suurlähetystöön ole koskaan minulla muutaa asiaa ollutkaan kuin vanhentuvat passit. En edes tiedä kuka on täällä on tällä hetkellä suurlähettiläänä. Emme taida liikkua samoissa piireissä! En tiedä saavatko Dublinissa asuvat suomalaiset kutsuja esim. itsenäisyyyspäiväjuhliin. En ole koskaan kuullut, että ketään täällä Corkissa asuvista suomalaisista olisi kutsuttu mihinkään suurlähetystön juhliin tai tapahtumiin. Kunniakonsulikin on (tai ainakin oli) Corkissa, mutta ei minun tietääkseni kyllä toimi tai tee mitään. Piti oikein googlettaa, että mitä kunniakonsulin tehtävät ovat. Täältä voitte tekin lukea vastauksen.

Minulle suurlähetystö on jäänyt aika etäiseksi paikaksi. En edes kunnolla ymmärrä, mitä Suomen suurlähettiläs täällä Irlannissa tekee. Suomen ja Irlannin välillä, kun nyt ei niin hirveästi kauppa käydä, eikä meitä suomalaisiakaan täällä kovin paljon ole. Minua muuten on aina ihmeyttäneet nämä diplomaattien juhlat. Mitähän noista juhlista on hyötyä Suomelle tai ylipäätään millekkään maalle? Ajatelkaapas nyt, että Suomen suurlähettiläs käy Nigerian suurlähetystön juhlissa Dublinissa. Tai Kiinan suurlähtettiläs syö lohileipiä Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäiväjuhlissa New Delhissä. Maksaa maltaita valtioille, ja siten suoraan veronmaksajille.

Niiden 12 vuoden aikana, jonka itse olen täällä asunut, on lähettiläs tietääkseni käynyt kerran Corkissa. Silloinkin kuulimme tapahtumasta ihan muualta. Lähettiläällä oli kuulemma ylläys, yllätys ollut kova kiire takaisin Dubliniin, eli se siitä.  Muutenkaan kenelläkään suurlähettiläistä ei koskaan ole näyttänyt olevan minkäänlaista mielenkiintoa meitä täällä asuvia suomalaisia kohtaan.

En tiedä oletteko te samaa mieltä, mutta mielestäni jokainen ulkosuomalainen, halusipa sitä taikka ei, ei nyt varsinaisesti edusta Suomea, mutta on jollakin tavalla Suomen lähettiläs. Tämä tietysti pätee niin hyvässä kuin pahassa. Me kaikki vastaamme lukuisiin Suomea koskeviin kysymyksiin. Kerromme kylmistä talvista, suomalaisista kouluista (kiinnostaa kovasti irlantilaisia), yritämme pysyä selvillä rallikuskeista ja jalkapalloilijoista. Kyllä, Olli Rehn on Suomesta, ja aivan oikein Nokia teki aikoinaan myös kumisaappaita. Meillä on paljon metsää ja järviäkin riittää. Angry Birds on Suomesta, ja ollaan me aika hiljaista kansaa, istutaan mielellään saunassa ja lasiin ei syljetä.

Mutta sitten takaisin siihen Dublinin "päiväretkeen". Kun karmeaakin karmeampi passikuva oli jätetty lähetystöön ja sormenjäljet tallennettu, lähdin tapaamaan blogiystävääni. Se täytyy kyllä erikseen mainita, että täällä lähtystössä työskentelevä virkailija on aina todella ystävällinen ja avulias. Nytkin homma hoitui nopeasti, vaikka en älynnyt varalta aikaa etukäteen.

Dublinissa paistoi aurinko, ja siellä oli suorastaan kevättä ilmassa. Kiertelimme kaupungilla ja kävimme ostamassa karkkikaupasta salmiakkia. Siis salmiakkia irlantilaisessa karkkikaupassa. Lounasta nautimme tietysti pubissa. Pari tuntia kului nopeasti ja pian oli aika hypätä ratikkaan, jotta ehtisin Corkin junaan. Vaikka en nyt mikään vannoutunut Dublin-fani olekaan, niin aurinkoisena päivänä jopa pääkaupunkimme, näytti parhaat puolensa. Sovimme, että kevään kuluessa matkustan sinne uudestaan, ja kuvaamme nähtävyyksiä oikein ajan kanssa.













   



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Voiko naisella olla liikaa kenkiä?

Ei tietenkään voi. Tai, no Imelda Marcosilla niitä oli kyllä liikaa. En kuitenkaan paini Mrs Marcosin kanssa samassa sarjassa näissä kenkä - ja vaateasioissa. Minulla on huomattavasti halvempi maku ja vähemmän kenkiä.

Meidän kylällä avattiin viime vuonna ensimmäinen hyväntekeväisyysyhdistyksen pyörittämä kirpputori. Olen tehnyt siellä joka kerta käydessäni löytöjä. Ennen joulua löysin sieltä nämä Clarksin kengät. Niitä oli luultavasti käytetty vain kerran.





Eilen lähdin kävellen kylälle, ja piipahdin taas samaisessa liikkeessä. Nyt lähti mukaan nämä kengät. Veikkaan, että näillä kengillä on käyty yksissä juhissa, ja sen jälkeen ne päätyivät kirpparille myyntiin.





Ja mitä nämä löydökset sitten maksoivat? 5.00-6.00 euroa pari. Olisi tullut Filippiinien valtiollekkin paljon halvemmaksi, jos Imelda olisi ostanut kenkänsä kirpparilta.

Nyt vaan pitää toivoa juhlia, että pääsen pitämään hankintojani.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kankeaa...

Pitkän joululoman jälkeen on ollut sopeutumisongelmia tähän normaaliin eloon ja aikaisiin aamuihin. Aamuvirkusta illantorkusta on tullut illanvirkku ja aamuntorkku, joka ei tahdo saada itseään ylös sängystä. Eikä asiaa auta ollenkaan se, että täälläkin on pimeää ja sateista.
Myrksy sai aikaan paljon pahaa ympäri Irlantia, vaikka meidän elämäämme se ei juurikaan vaikuttanut. Onneksi on omat hiukset tiukasti päässä kiinni, sillä sellaista peruukkia ei ole keksitty, joka olisi näissä myrksyissä päässä pysynyt.  
Onko mikään sen tylsempää, kuin matkalaukkujen purkaminen ja joulukoristeiden pakkaaminen? Keksin vain yhden asian, jota inhoan vielä enemmän ja se on uunin peseminen. Pestäviä vaatekasoja ja ullakolle vietäviä joulukoristeita lähdin pakoon viikonloppuna alennusmyynteihin. Taskussa poltti lahjakortti, ja vaatekaapissa oli ilmiselvästi vajausta. Takaisin tulin housujen ja puseron kanssa. Nyt kierrän kaupat kaukaa, sillä Matti hyppäsi kukkarooni.  Kävin muuten pitkästä aikaan kangaskaupassa. Tarkoitus olisi väkertää pari hametta. Ei haittaa, vaikka epäonnistun, sillä nämä kankaanpalat eivät pankkia räjäyttäneet. Siinä projektia tulevaksi viikonlopuksi.
Onneksi ystäväni sanoi tulevansa illalla käymään. Oli pakko pakata joulukoristeet laatikoihin ja järjestää olohuone. Kovin näyttää tyhjältä talo ilman jouluvalaistusta. Lähdin eilen illalla mukamas kävelylle ja päädyinkin lähimpään kauppaan ostaman kukkia ”tyhjyyttä” piristämään. Kylmä viima yllätti, joten kävelylenkki kutistui kukkienhakumatkaksi.  Nyt on kyllä otettava itseään niskasta kiinni ja ulkoiltava enemmän. Kinkku ja piparit ovat nimittäin jämähtäneet muistuttamaan joulumässäilystä tuohon vyötärön seudulle.
Uudelle Vuodelle en ole tehnyt mitään muita lupauksia kuin sen,  että elän enemmän tässä hetkessä, enkä pure kynsiäni!
Miten teidän uusi vuosi on käynnistynyt?
 
Kuva Suomesta.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Kaunista joulua!

Irlannissa joulukoristeet näkyvät ja välkkyvät sateenkaaren kaikissa väreissä. Suomessa taas otetaan rauhallisemmin. Ystäväni koti on aina kauniisti sisustettu, ja jouluisin oikein erityisen ihana. Emäntä lupasi, että saan ottaa kuvia, joten tässä näitä:




















Ulkona ei tullut juuri kuvattua, kun oli niin kovin synkkää. Tuntui ihmeelliseltä, että kolmelta oli jo ihan pimeää. Lunta varmasti kaipaa moni, ihan vain valoa antamaan. Eihän se lumettomuus joulua pilannut. Kinkku maistui ihan yhtä hyvältä, vaikka maa ei valkoisena hohtanutkaan. Kirkossa mieskuoro lauloi kauniita joululauluja, vaikka räystäistä tippui vettä. Sukulaisten ja ystävien luona kävimme oikein urakalla, ja sittenkin jäi monta paikkaa käymättä. Seuraavalla kerralla sitten.

Se pisti silmään, että moni kauppa oli kotipaikkakunnalla sulkenut ovensa. Jotenkin kylä tuntui kovin hiljaiselta. Kuntaliittymät näyttävät oleven päivän sana. Niin se vaan on, että pienet jäävät suurien jalkoihin.Välimatkat ovat Suomessa pitkät, eikä kaikilla ole autoa. Se näyttää päättäjiltä unohtuvan.  

Mukava oli taas koto-Suomessa käydä. Haikealta tuntui äidille sanoa hyvästit, mutta samalla oli ihan kiva palata tänne Irlantiin. Ristiriitaista. Ei minulla ole enää pitkään aikaan ollut hirveää ikävää Suomeen, mutta ihmisiä kaipaan ja tietysti salmiakkia, ruisleipää ja suklaata! 


lauantai 4. tammikuuta 2014

Lunta tulvillaan...


...ei ollut Suomi tänä jouluna. Lähdimme matkalle talvivarustuksella. Suuri virhe! Minä hikoilin talvitakissani, eikä välihousuille ollut käyttöä! No, eipä tullut minkäänlaisia vieroitusoirieta, kun kelit olivat lähestulkoon samanlaiset Irlannissa ja Suomessa.

Kirjoittelen huomenna lisää!