lauantai 6. joulukuuta 2014

Kiitos sinulle rakas isä!

Tänään muistelen lämmöllä aivan liian aikaisin menettämääni isääni, joka palveli talvi- ja jatkosodassa yhteensä 4 vuotta 9 kuukautta ja 12 päivää. Isän joukko-osasto oli pioneeripatalijoona 13 ja taistelupaikkoja olivat mm. Pälkjärvi, Harlu, Sortavala, Kannas, Aunuksen Kannas, Pertjärvi ja Viipurinlahti.

Valitettavasti olin vasta 15 vuotias isäni kuollessa. Näin itsenäisyyspäivänä ajattelen, että saisinpa edes yhden päivän takaisin, ja pääsisin keskustelemaan isäni kanssa tuosta lähes viisi vuotta kestäneestä palvelusajasta. Ei hän niistä ajoista paljoa puhunut. Ehkä joskus toisten veteraanien kanssa tai sitten äidin, joka evakkona ja lottana ymmärsi. Minä puolestani olin täysin eri sukupolvea, enkä vielä silloin osannut ymmärtää, mitä kaikkea vanhempani olivat joutuneet kokemaan ja näkemään, niin kovin nuorina.

Isästä on jäänyt minulle lämmin muisto. Sellainen rauhallinen, hiljainen, harkitseva ja rehellinen suomalainen mies. Isällä oli valtavasti tietoa ja hän oli hyvin perillä maailman menosta. Ei isän tarivinnut kertoa, että hän äitiä ja minua rakasti. Se nyt oli ihan selvä asia. Isä oli niitä ihmisiä jolle oli elämässä tärkeää kolme asiaa: uskonto, koti ja isänmaa. Uskontoa ei pilkattu ja oma perhe ja sisarukset perheineen olivat erittäin tärkeitä. Isänmaan eteen uhrattiin monta vuotta elämästä, mutta ei hän siitä ollut katkera. Niin tekivät kaikki muutkin.

Kasvattattajana isä oli lempeä. Valehdella ei saanut, eikä ruoasta marista. Kalassa käytiin, joulukuusi haettiin metsästä, isä paistoi joskus lättyjä ja ajoi kuplavolkkareilla. Isä ei yksityisyrittäjänä pitänyt juurikaan lomia, mutta kävimme muutaman kerran vuodessa äitini sukulaisten luona. Ajelimme Joensuuhun, Köyliöön ja Helsinkiin. Äiti pakkasi eväät autoon ja niin me lähdimme muutamaksi päiväksi tapaamaan tätejä, enoja ja serkkuja. Kesäisin viikonloput vietimme mökillä. Sauna lämpesi ja kalaa nousi järvestä.

Isä auttoi minua usein matematiikan tehtävissä, kun en itse osannut. Hänen työhuoneessaan haisi piirustuksille, kun hän välillä laski tarjouksia rakennuksista. Piirustuksia roikkui sienillä ja niistä lähevä ammoniakin haju oli voimakas, vaikka äiti yritti niitä ensin tuulettaa ulkona. Talvella sunnuntaisin kävin isän kanssa laittamassa rakennuksilla lämmityslaitteita päälle. Edelleenkin tunnen oloni kotoisaksi rakennustyömailla. Siitä sotkusta ja kaaoksesta nousee vähitellen upouusi rakennus. Mielestäni aina yhtä kiehtovaa ja mielenkiintoista. Sen saman työhuoneen sohvalla isä lepäsi työpäivän jälkeen. Minä kiipesin isän viereen. Mahduimme siihen molemmat juuri ja juuri. Ei siinä tarvinnut mitään ihmeitä jutella, kunhan vaan oltiin yhdessä. Maailman turvallisin paikka oli siinä isän vieressä.

Valitettavasti isä ei koskaan tavannut miestäni eikä poikiani. Olisi varmasti aluksi ollut harmissaan, kun ainokainen lähti niin kauas. Olisi jopa saattanut sanoa, pitkän harkinna jälkeen, muutaman tarkasti valitun lauseen, ulkomaille jäämisestäni. Sen kuitenkin tiedän, että vaarin sydän olisi lämmennyt kahdelle pojalle. Vaari olisi pustellut päätään, ensin Englannin ja sitten Irlannin huonosti eristetyille ja rakennetuille, taloille. Hän olisi myös lukenut Englannin ja Irlannin historiaa ja perehtynyt maiden politiikkaan. Mielellään vaari olisi myös eläkepäivillään tullut äidin kanssa kylään meitä katsomaan. Poikia hän olisi kuskannut Suomessa autolla ja vienyt kahvilaan syömään sokeripossuja ja juomaan limsaa. Ihan varmasti! Onneksi on paljon mukavia muistoja.

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomelle ja suomalaisille!


 

16 kommenttia:

  1. Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne!
    Tänään on niin monta syytä olla kiitollinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. En oikein päässyt itsenäisyypäivän tunnelmaan mukaan täällä Irlannissa.

      Poista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää Irlantiin.Kaunis kirjoitus isästäsi.

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinne Irlnnatiin. Todellakin suuressa kiitollisuusden velassa saamme olla isällesi ja muille Suomen miehille ja naisille,jotka taistelivat meille itsenäisyyden. Tuntematonta sotilasta katsellen nyt päivä etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitääkin lukea taas pitkästä aikaan Tuntematon Sotilas tai katsoa se. Elokuva ja kirja antavat aina ajateltavaa. Hienoa, että meillä on vapaa maa.

      Poista
  4. Kaunis ja koskettava kirjoitus isästä♥ Minulla on varsin samanlaisia muistoja vain sillä erolla, että sain pitää isän varsin kauan lievästä sotavammasta huolimatta ja isä teki pitkän rupeaman kauppiaana.

    Äitisi sukulaisia asui Köyliössä. Isäni on Säkylästä, jossa asuessamme meidän kotiapulainen tuli Köyliöstä. Hän oli koti-ihme Elli, joka oli minulle kuin äiti monen vuoden ajan.

    Kaunista itsenäisyyspäivää sinulle!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsenäisyyspäivänä minulle tulee aina isä mieleen ja häntä ikävä. Uskomattoman sitkeitä olivat miehet ja naiset silloin. Ei meistä olisi rintamalle surkeisiin oloihin surkeissa varusteissa.
      Köyliössä olen käynyt pienestä pitäen monta monituista kertaa. Eno perheineen asuu siellä edelleen. He muuttivat sinne aikoinaan Räisälästä.

      Poista
  5. Ihanasti sanottu: maailman turvallisin paikka oli siinä isän vieressä! <3

    Minun isäni joutui jatkosataan vain 17-vuotiaana ja minäkin harmittelen, etten nuoruuden vuosina koskaan haastatellut isää ja kirjannut hänen muistojaan ylös. Nyt isää ei enää ole. Muistona noista ajoista on sotapassi sekä isän muistikirja, joka sisältää laulun sanoja ja piirroksia.

    Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää sinne kauas vihreille saarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä nuorena jaksa kiinnostua sotamuistoista. Nyt sitten on liian myöhäistä. Olin muuten aivan ihmeissäni, kun poikani teki historian ylioppilaskoetta varten tutkielman Mannerheimistä.

      Poista
  6. Kyllä muakin harmittaa, että niin moni asia on jäänyt kysymättä, vaikka olin sentään jo yli 40v kun isä kuoli. Vieläkin tulee aina silloin tällöin jotain kysymyksiä isälle. Nätti muistokirjoitus isästäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan on, että elämässä herää moneen asiaan vasta, kun on jo auttamattomasti aivan liian myöhäistä.

      Poista
  7. Hieno kirjoitus. Ehkä isäsi olisi lopulla ymmärtänyt, että isänmaa on rakas, vaikka siellä ei asuisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän olisi sen ymmärtänyt ja senkin, että kotimaa on aina kotimaa, vaikka muuala asuisikin. Nykyisin matkustaminen on helppoa, joten olisimme nähneet kaikesta huolimatta monta kertaa vuodessa.

      Poista
  8. Ihana kertomus!
    Vaikka siinä on kaipausta ja surua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juhlapäivät herkistävät, vaikka täällä en sen kummemmin juhlinutkaan.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!