maanantai 15. joulukuuta 2014

Kiitos avusta!

Oli päässyt jo unohtumaan, kuinka uskomattoman avuliaita ihmiset voivat olla. Nykyisinhän puhutaan paljon siitä, kuinka ihmiset eivät välitä toisistaan. On ollut aivan mahtavaa olla viime viikkoina todistamassa, tuo väite vääräksi. Tässä teille todistusaineistoa!

Hoitaja lensi Suomesta tänne reiluksi hahdeksi viikoksi hätiin. Laittoi ruokaa, vaihtoi siteet ja laastarit, ripusti joulukoristeet, imuroi, kavi kaupassa ja toimi seuraneitinä. Mikäs täällä oli topilaana ollessa. Kinsaleenkin hän pääsi käymään, suomalaisen ystäväni kyydissä. 

Ajaminen minulta varmasti jo onnistuisi, vaikka saattaisi olla hieman epämukavaa.
Vakuutusyhtiö on kuitenkin sitä mieltä, että ei kolarin sattuessa korvaa ensimmäiseen kuuteen viikkoon. Tässä taas on tullut huomattua se irlantilaisten ja suomalaisten ero. Irlantilaiset ovat sitä mieltä, että rattiin vaan. Tuollaisista typeristä säännöistä ei tarvitse välittää. Suomalaiset puolestaan sanovat heti, että jos kerran vakuutus ei korvaa mahdollista kolaria, niin silloin ei ole ratin taakse asiaa piste. Tässä asiassa olen toiminut "suomalaisesti" ja päättänyt olla ajamatta. Aluksi nimittäin söin paljon särkylääkkeitä ja pää ei tuntunut ihan omalta. Nyt pärjään jo ilmankin, mutta ei halua ottaa riskiä.

Autottomuus ei kuitenkaan ole ollut mikään ongelma, vaikka minulla ei ole kuskia kotona ollutkaan.
Kaksi Juniorin luokkakavereiden äitiä on huolehtinut Juniorin kuskaamisesta kouluun ja takaisin, eikä minun ole tarvinnut tehdä mitään. Jalkapalloharjoitukset ja ottelut ovat puolestaan hoituneet joukkuekaverin äidin toimesta. Mies tietysti viikonloppuisin auttaa, jos vain voi. 

Suomalaiset ja irlantilaliset ystävät ovat kuskanneet sairaalaan, kauppaan ja jopa työpaikan pikkujouluun. On haettu kotiovelta lounalle ja joululahjaostoksille. Kakkuja, keksejä, kukkia ja lehtiä on tullut ovista ja ikkunoista. Ollessani sairaalassa, lautasten lukumäärästä päätellen, naapurista tuotiin tänne miehille ruokkaa kerran, jos toisenkin. Ei sillä, kyllähän se mieskin keittää osaa, mutta jos kerran tarjotaan, niin kukapas sitä ei sanoisi.

Sairaalassa minulla kävi paljon vieraita. Välillä piti vähän jarrutella ja järjestellä päiviä, sillä aina en ollut ihan vierailutuulela. Teki kuitenkin henkisesti todella hyvää, kun tiesi, että minua muistettiin täällä ja Suomessa. Olo siellä sänkynpohjalla oli toisinaan aika epämukavaa ja kivuliastakin. 

Pinnaa kiristi myös se, että piti itse olla jatkuvasti selvillä asioistaan. Toinen lääkäri sanoi sitä, hoitaja tätä ja sitten taas tehtiinkiin ihan jotain muuta. Varsinkin nuoret lääkärikokelaat olivat pihalla kuin lumiukot, ja heidän kanssaan väänsin kättä ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Välillä teki mieli sanoa, että lukeaa hyvät ihmiset niistä papereista, niitähän te täällä täytätte jatkuvasti. 

Olikin oikein piristävää saada vieras, ja ajatella jotain ihan muuta kuin verenpaineita, dreenejä, ihonsiirtoja ja lääkkeitä. Irlantilaisilla näytää olevan veressä tämä kaaoksen luominen, jossa hössötetään ja puhutaan paljon, mutta kukaan ei tiedä mitä toinen tekee ja miksi. Minusta tuli huomaamatta myös kahden muun, vanhan huonekaverini, silmät ja korvat. Omaiset kysyivätkin minulta, että onko äiti tänään syönyt, kävikö lääkäri ja mitä tehtiin? Minkäs teet, kun silmät toimivat ja samoin korvat. Pienessä huoneessa kaiken kuuli ja näki ja vielä haistoikin.

Niin, että tuhannet kiitokset kaikille avusta ja tuesta. Hyviä ja auttavaisia ihmisiä on uskomattoman paljon ja joulumieltä muulloinkin kuin jouluna!







4 kommenttia:

  1. Saksalaiset kyllä taatusti ajaisivat kiellosta huolimatta autoa.
    Mulla oli samanlaisia kokemuksia avuliaisuudesta, kun oli silloin kerran molemmat ranteet poikki. Ystävien miehetkin kuljettivat mua fysioterapiaan ja ystävät kävi pesemässä hiukseni.
    Nuorien lääkärien kanssa oli myös kokemuksia, välillä ne pelottelivat mua, kun halusivat tehdä jotain oppikirjan mukaan, vaikka ylilääkäri oli sanonut ihan muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla saan jo ajaa. Mulla on niin huono tuuri, että silloin rysähtää, kun ei saisi. Siinä sitä sitten olisi selittämistä... Kyllä se näiden nuorten lääkäreiden kanssa on välillä sellaista kädenvääntöä. Niiltä puuttuu maalaisjärkeä ja kommunikointikyvytkin ovat joillakin hakusassa. Älyä varmasti on, mutta vaan kirjasellaista.

      Poista
  2. Hienoa miten hyvin olet toipunut! Kyllä ystävät ovat tarpeen, he ja sukulaiset ovat auttaneet minuakin tänä syksynä kun jouduin yhtäkkiä sairaalaan vähäksi aikaa. Minulla on myös samanlaisia kokemuksia lääkäreistä tai muista, sillä eihän niitä kaikkia tärkeitä asioita ollutkaan mihinkään epikriisiin kirjattu, mutta hoitajat uskoivat minua siinä asiassa. :)
    Hyvää joulunalusaikaa ja ajattele vain itseäsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tuli vähän takapakkia, mutta ei mitään vaarallista. Kystäviä ja sukulaisia tosiaan tarvitaan kun joutuu sairaalaan. Siellä on kuin vankilassa! Kuule ei sekään aina auta, vaikka epikriisi olisi ajan tasalla. Kävi kerran jos toisenkin niin, että eri lääkärit ja hoitaja kirjaavat asiat eri tavalla. Sitten pähkäiltiin, että mitenkähän tämä nyt oikein oli...

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!