keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Odottavan aika on pitkä

Olen asunut Irlannissa jo 13 vuotta. Omasta mielestäni olen tottunut "talon" tavoille. Ymmärrän irlantilaisille tyypillisiä luonteenpiirteitä, enkä hermostu enää ihan pienistä. Kärsivällisyyteni venyy kuin kuminauha, koska muuten täällä elämästä ei tulisi mitään.

Luulen myös, että olen täällä asuttuani tullut iloisemmaksi ja puheliaammaksi. Osaan nauttia elämästä, enkä aina elä tarkkojen suunnitelmien mukaan.  Irlanti on siis muokannut minua, ja hyvä niin. Sanoohan se sananlaskukin niin, että talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan. En minä voi vaatia, että täällä muututaan täsmällisiksi, luotettaviksi ja tehokkaiksi. Irlanti ei olisi Irlanti, jos täällä kaikki sujuisi minuutilleen ja suunnitelmien mukaan.

Luin tänään töissä sähköpostia isännöitsijältä. Toimiston laajennuttua meidän piti saada lisää parkkipaikkoja käyttöömme. Sovittiin jo ajat sitten, että ruutuihin maalataan kaksi kirjainta firmamme nimestä. Täällä ajat sitten en tarkoita suinkaan viikkoja, vaan nyt puhutaan jo yli puolesta vuodesta. Asia nousi pari viikkoa sitten taas esille, ja pomoni pyysi minua ottamaan yhteyttä isännöisijään. Tein työtä käskettyäni. Ei kuulunut vastausta, ei. Tänään sitten sain sähköpostin, jossa hyvin kohteliaasti sanottiin, että parkkiruudut maalataan, kunhan sää paranee!  Irlannin sää on yleensä surkea ja sotkee monet suunnitelmat, MUTTA tänä vuonna täällä oli uskomattoman kuiva ja kaunis kesä. Syksy on ollut myös normaalia lämpimämpi, ja ennen kaikkea erittäin vähäsateinen. En tiedä minkälaista erikoissäätä maalaus vaatii, mutta ei se kyllä tästä luulisi paljoa paranevan.

Irlantilaiset ovat myyntimiehiä. He lupaavat vaikka kuun taivaalta. Sitten kun sitä kuuta ei saada toimitettua, niin osaavat selittää asiat niin hienosti, että helposti menee lankaan. Minä en mene enää lankaan, eikä minua viilata linssiin, mutta tuota sähköpostia lukiessa en enää tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut.

Iltapäivällä sitten kuuntelin rönsyilevää tarinaa kahden kokoushuoneen remontoinnista ja sisustamisesta. Pöydät on tilattu meidän päästä kuukausia sitten, mutta se jäi edelleen epäselväksi, onko tilausta pistetty eteenpäin. Että kaikkien näiden vuosien jälkeen, minä vieläkin yllätyn miten hitaasti ja vaivaloisesti yksinkertaisetkin asiat täällä välillä etenevät. Samoja asioita käydään läpi yhä uudestaan, eikä mitään tapahdu. Onneksi on nykyisin hiukset tiukasti juurineen päässä kiinni, sillä ihan oikeasti, tuon keskustelun jälkeen revin hiuksiani päästäni.

En yleensä stressaannut töistä, enkä Irlannista, mutta tänään työpäivän jälkeen oli pakko vetää täkki korville ja ottaa pitkät tirsat. Toivottavasti huomenna olen taas virtaa täysi ja jaksan alkaa maalailemaan parkkiruutuja, kokoushuoneen seiniä ja metsästämään niitä tilaamattomia pöytiä...










6 kommenttia:

  1. Nuorena tyttönä haaveilin, että joskus asun ulkomailla. Luen aika montaa ulkosuomalaisten blogia. Nähtävästi mun luonteella ei sitten olisi menestystä tullut, parempi näin. Toivottavasti asioita jossain määrin vielä loksahtaisi kohilleen tällä viikolla! :) Hyvää työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kärsivällisyys kasvaa, kun on pakko. Välillä ei enää edes huomaa, että asiat eivät suju. Sitten taas on päivä, jolloin tekee mieli kirkua. No, eiköhän ne kokoushuoneetkit joskus tule valmiiksi. Mihinkäs tässä kiire...

      Poista
  2. Huomasin taas Suomessa vieraillessani, että olen muuttunut valtavasti, enkä enää välttämättä Suomessa "osaisi olla" - sääntöjä ja turhaa jäykkyyttä ihan liikaa! Norja yllätti minut aikoinaan olemalla varsin erilainen Pohjoismaa, eli erästä paikallista suomalaista lainatakseni "Pohjolan Espanja". Asiat hoituvat usein viiveellä, kaikkien mielipiteitä kuunnellaan niin kauan ja hartaasti, etteivät hommat käynnisty. Säännöt on kuitenkin luotu taivuteltaviksi ja joustavuus toimii aina. Hihat ovat palaneet monta kertaa, varsinkin ensimmäisinä vuosina, mutta onneksi muutin tänne lähes suoraan Kreikasta, joten minut oli jo tavallaan shokkihoidettu. Nykyään osaan arvostaa elämän leppoisuutta ja "hitautta", sillä Suomessa alkoi ihan ahdistaa. Siskoni vieraili luonamme kesällä ja ihmetteli kaikkea sitä, mikä oli täällä luvallista ja miten verkkaisesti kaikki hoituu. Toisiaan haasteellista, mutta ehkä sittenkin parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan taitaisi olla enää Suomeen asumaan. Englannissa asuminen auttoi vähän, vaikka kyllä siellä asiat hoituvat helpommin kuin täällä. Olen muuten yllättynyt, että Norjassakin on noin "letkeää". Taisit saada Kreikassa aikamoisen shokkihoidon tulevaan!

      Poista
  3. Meilla on aikalailla saman verran mittarissa ulkomailla olemista. Olen huomannut taman vuoden aikana selkeasti ylittaneeni jonkun nakymattöman rajan, jonka jalkeen moni asia Suomessa ja suomalaisessa ajatusmaailmassa tuntuukin oudolta. Aika harvoin nykyisin menee enaa hermot kun asiat eivat hoidu tai ne hoituvat taalla hitaasti, sen sijaan linssiin viilaamisyritykset saavat minut kylla erittain raivopaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun 13 vuoteen pitää vielä lisätä 12 vuotta asumista Lontoossa. Ei minusta kyllä olisi enää järjestelmälliseen Suomeen asumaan. Siis miten sitä osaisi elää, jos kaikki hoituisi kerralla kuntoon??? Tuo linsiinviilaaminen saa minutkin raivon partaalle. Irlantilaiset ovat siinä mestareita. Hitaasti olen oppinut, että ei kannata ihan kaikkea ja kaikkia uskoa.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!