perjantai 17. lokakuuta 2014

Ja meillä kaikilla oli niin...kuuma!

Pidin tänään vapaapäivän ja vietin kaksi tuntia 20 hikoilevan naisen kanssa. Enkä muuten ollut saunassa! Arc-talossa, jolle keräsimme Naisten Mini Maratonissa rahaa, oli tänään tilaisuus meille rintasyövästä selvinneille, kuumilla alloilla surffaaville, naisille. Tupa oli täynä ja ikkunat auki! Meillä kaikilla oli nimittäin yhteisenä nimittäjänä, Mökyn lisäksi, hormooniterapia ja siitä johtuva kemiallinen menopaussi.

Paikalla oli peruukki- ja kaljupäitä ja meitä lyhyttukkaisia. Muutama oli minua nuorempi, mutta suurin osa minusta vanhempia. Oli jotenkin helpottavaa nähdä joukko naisia, jotka ovat käyneet läpi samat myrskyt. Nyt me kaikki yritämme selvitä kunnialla näistä jälkimainingeista, enemmän tai vähemmän menestyksellisesti.

Jälleen kerran tuli ilmi se asia, että kun itse syöpähoidot loppuvat, sitä virheellisesti luullaan, että kaikki on hyvin, ja elämä palaa taikaisin siihen mihin se jäi ennen diagnoosia.Yllätten sitä huomaakin olevansa väsynyt, kärttyinen, hikinen, huonomuistinen nainen, jonka niveliä ja lihaksia kolottaa ja jonka paino nousee silmissä. Oireista vaietaan, sillä kaikkihan on taas hyvin. Tauti on taltutettu ja rankoista hoidoista selvitty. Ennen kaikkea ollaan elävien kirjoissa. Ympäristö ei yleensä ymmärrä, missä mennään. Kukapa sitä suureen ääneen ilmoittaa, että tässä on nyt vaihdevuodet menossa, joten ymmärtäkää minua! On ihan eri asia olla kärttyinen, peruukkipäinen syöpäpotilas, jonka valitusta ja huonotuulisuutta kestetään, säälin sekaisin tuntein, ihan toisella tavalla.

Tulin tuolta tilaisuudesta ulos itseäni ja tätä hormooniestrogeenisekamelskaa enemmän ymmärtävänä.
Saan olla väsynyt ja mennä päiväunille, jos siltä tuntuu. Oireista pitää ja saa puhua lääkärille tai sairaanhoitajalle. Tämänkään ikävä vaihe ei ole mikään läpihuutojuttu. Elimistö joutuu myrskynsilmään yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta. Näistä asioista ei vaan puhuta. Tamoxifen lääkeen  (Suomessa Tamofen) sivuvaikutukset kerrotaan yleensä yhdellä lausella: siitä seuraa vaihdevuosia muistuttavia oireita. Toisaalta ehkä niin on parempi, sillä jos tietäisi mitä edessä on saattaisi lääke, niin hyvä ja tarpeellinen kuin se onkin, lentää suoraan roskakoriin!  

Joukossa oli myös eräs rouva, jonka muistan sytostaattihoidoista ja myöhemmin myös sädehoidoista.
Emme silloin sytostaattihoitojen aikana paljon jutelleet, siellä kun jokainen oli siellä vähän omissa maailmoissaan. Muistan, kun kumpikin väsyneinä odotimme tiputuksen loppumista, Pyhän Veronican päiväosastolla. Huomiomme toisemme sellaisella väsyneellä hymyllä ja päivittelimme, kun ruoka ei kummallekkaan maistunut. Seuraavan kerran kohtasimme sädehoidoissa. Minä laahustin parkkipaikalta sairaalaan kuin vanhus ja hän lohdutti, että kyllä ne jalat vielä alkavat sinullakin toimimaan. Tänään lämmin halaus sanoi enemmän kuin sata sanaa. Tässä ollaan, kaikesta huolimatta, hiukset päässä ja omilla jaloilla kävellään, ehkä vähän hikisinä, mutta kuitenkin.

Siitä Naisten Mini Maratonista vielä. Kutsuuni vastasi 14 ladya ja yhdessä keräsimme raha 801,40 Corkin Arc-talolle. Olen enemmän kuin tyytyväinen tuohon summaan. Rahat on nyt tilitetty, ja ensi vuonna toivottavasti osallistumme taas, ja ehkä saamme iloiseen joukkoomme muutaman uudenkin ladyn.

Tänään, meitä hikoilevia naisia katsoessa, olin todella onnellinen tuosta lahjoittamastamme summasta. Tiedän, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen ja niiden avulla moni syöpäpotilas ja heidän perheensä saa käydä talossa, jossa heitä ymmärretään ja kuunnellaan.  




16 kommenttia:

  1. Toi kuva on kyllä niin mainio! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ne on tärkeimmät listattuna. Siellä tilaisuudessa näytettiin myös tämä kuva ja naiset olivat kuolla naurusta.

      Poista
  2. Taas niiin hyvä ja tarpeellinen kirjoitus!
    Jäin miettimään, että kuinka suurelta alueelta (kuinka suurelta asukasmäärältään) tuo 20 naisen porukka tuli, eli kuinka yleinen tilanteenne oikein onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ajattelin tällä blogissa tuoda tätäkin puolta esille, koska siitä niin vähän puhutaan.
      Rintasyöpä tilanne on täällä ihan sama kuin Suomessa. Nuo 20 naista tulivat täältä Corkin läänistä, tai veikkaan, että aika läheltä kaupunkia, joka myös on nimeltään Cork. Asukkaita läänissä on n. 500 000 ja itse kaupungissa 120 000.

      Poista
  3. Onnea hienosta summasta ja tsemppiä sinulle ja muille kaltaisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Irlantilaiset ovat todella reiluja. Paljon saatiin kertättyä rahaa ja ensi vuonna taas uudestaan.

      Poista
  4. Paljon voimia kaiken kivun, hikoilun, mielialan vaihteluiden ym. keskelle! Hienoa, että tuette toisianne ja olette jaksaneet kerätä sievoisen rahasumman hyvään työhön.

    Hyvää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle juuri listättiin lääkitystä ja nyt tuntuu, että hikoilu on vähentynyt ja muutenkin energiaa on enemmän. Eiköhän tämä tästä taas!

      Poista
  5. Niin, tuota en ole tullut ajatelleeksikaan. Toivotaan, että kuumat aallotkin aikanaan tasaantuvat ja on helpompi olla elossa ja parantunut:). Vartaisryhmissä on voimaa, hienoa, että olette ryhtyneet puuhanaisiksi näin tärkeässä asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein hyvä tietoisku minullekkin. Ymmärrän nyt paremmin miksi lääkitys on mitä on ja miten se toimii. Jokaisen tilanne on aina hieman erillainen, joten se vaikuttaa siihen mitä lääkitystä määrätään. Vaikutus vaan näytää olevan kaikilla yhtä hikinen! Kunhan saan seuraavan leikkauksen alta pois, niin sitten voin alkaa toimimaan enemmän. Jonkinlainen tukihekilökoulutus kiinnostaisi.

      Poista
  6. Hauska kuva:) Tsemppiä aaltoihin;kaikki tuonlaiset ovat tulleet tutuiksi rintasyövästä parantuneiden serkkujen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaan. Ei tule tänä talvena kylmä, ei.

      Poista
  7. Niin totta joka sana. Hienoa tuo teidän yhdessä samaan hiileen puhaltaminen. Ja hieno kirjoitus jälleen tapaamisesta:-). T: Saman mankelin läpimennyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kumma, että nämä jälkiaallot, jäävät niin vähälle huomiolle. Onhan se jonkilainen shokki, kun luulee kaikesta selvinneensä ja sitten alkaa järkyttävä hikoili ja välillä on aamulla niin kankea, että ei meinaa sängystä ylös päästä. Se tuli taas selväksi, että rintasyövä on uskomattoman yleistä, eikä katso ikään.

      Poista
  8. Tauti on tuttu vain ystävän kautta, mutta tiedän että vertaistuki ja rinnalla pysyvät ystävät ovat parasta vaikeissa tilanteissa, hienoa että sinulla niitä on. Sen sijaan nuo 'seitsemän kääpiötä' ovat omakohtaisesti jo tulleet tutuksi muista syistä.Mainio kuva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Ystävät ovat uskomattoman tärkeitä. Jaksoivat ja jaksavat kannustaa. Blogiystävien tsemmapus on myös ollut minulle tärkeää. Että ihan ventovieraat ihmiset jaksoivat potkia minua eteenpäin. Hienoa!
      Tekisi mieli suuretaa tuo kuva ja pistää seinälle. Voiko asiaa paremmin ilmaista?

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!