torstai 16. lokakuuta 2014

Aito kirpputori

Viime lauantaina kiertelimme mieheni kanssa kaupungilla ja päädyimme joen pohjoispuolelle. Lee-joki jakaa Corkin kahtia. Täällä ollaan tarkkoja siitä kummalta puolelta jokea ollaan kotoisin: pohjoispuolelta vai eteläpuolelta. Eteläpuolen asukkaat ovat omasta mielestään sivistyneimpiä kuin pohjoispuolen väki. Pohjoisessa puolestaan ollaan sitä mieltä, että etelässä asuvat ovat turhantärkeitä snobeja.

Me siis ylitimme yhden Corkin monista silloista ja päädyimme vähän vahingossa kirpputorille. Eikä ihan mihin tahansa kirppikselle. Silmät pyöreänä katselin sitätavara määrää. Mother Jonesin kirpputorille pitää päästä joskus yksin ja ajan kanssa.

Minä näin vaikka mitä aarteita, mutta mieheni vain tarpeetonta roinaa. Paikalla vallitsi "organized chaos". Kääntyisiköhän tuo parhainen, että järjestelmällinen kaaos. Kuvat puhukoon puolestaan!
















4 kommenttia:

  1. Aikamoinen aarreaitta on Mother Jonesin kirpputori. En yhtään ihmettele, että haluaisit tuonne oikein ajan kanssa mennä yksin "penkomaan". Hurmaavia ja hauskoja tavaroita! Ehtikö nyt tarttua mitään mukaasi?
    Lempeää lokakuuta toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuulia! Tällä kertaa en ostanut mitään, kun meillä oli vähän kiire. Säälin vähän miestäni, joka ei näyttänyt kauheasti innostuvan paikasta. Siksi palaankin sinne koko yksin tai jonkun ystäväni kanssa, joka näkee myös aarteita eikä pelkästään tarpeetonta romua!
      Mukavaa viikonloppua, sinulle!

      Poista
  2. Mikä paratiisi! Tykkään hirmuisesti kuulla ja nähdä tunnelmia muiden maiden kirpparitarjonnasta. Kiitos. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että pidit postauksestani. Täytyy käydä tuolla tosiaan uudestaan ja ilman miestä.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!