sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Niin irlantilaista, niin irlantilaista

Naapuriin päätettiin tilata uusi ulko-ovi. Liikkeen miehet kävivät ottamassa mitat, joiden mukaan ovi valmistettaisiin. Päätettiin, että uusi ovi on musta. Käsiraha pöytään ja tilaus vetämään. Toimitusaika viikkoja, mutta uutta ovea kannattaa odottaa.

Luvattu toimituspäivä tuli ja meni. Ihan normaalia Vihreällä Saarella. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. Sitten viimein tuli kaivattu soitto. Jos ei sada, niin uusi ovi asennetaan paikoilleen parin päivän kuluessa. No, ei satanut, mutta ei kyllä asennettu oveakaan luvattuna päivänä. Sitten taas odoteltiin, ja viimein pakettiauto ajoi pihaan ja huonosti englantia puhuvat miehet alkoivat irrottamaan vanhaa ovea. Kun vanha ovi oli saatu pois tieltä, kannettiin autosta se kauan odotettu uusi ovi. Kaikin puolin oikean kokoinen ja mallinen, mutta väärän värinen. Mustan oven sijasta, miehet alkoivat asentamaan ruskeaa ovea.

Rouva yritti selittää miehille, että tämä ei ole se tilaamamme ovi. Miehet eivät ymmärtäneet ja osoitivat vaan sormella paperia, jossa oli talon osoite. Yes, yes, kyllä tämä on ihan oikea osoite ja oikea ovi. Vanhaa ovea ei enää voinut laittaa takaisin, eikä taloa jättää ovettakaan, joten ei auttanut muuta kuin antaa miesten asentaa ruskea ovi paikoilleen.

Vihainen puhelinsoitto liikkeeseen. Kiivaan keskustelun jälkeen, liike myönsi virheensä ja lupasi toimitttaa mustan oven. Ja taas oli edessä pitkä toimitusaika. Luvattu toimitusaika tuli ja meni, ja sitten viimein tuli se kauan odotettu puhelinsoitto. Ja taas luvattiin toimittaa musta ovi, parin päivän kuluttua, jos siis ei sada. Ei satanut, eikä ovea kuulunut. Sitten perjantaina pakettiauto ajoi pihaan. Samat puolalaiset miehet irrottivat ruskean oven ja kantoivat autosta, vihdoin ja viimein, sen alunperin tilatun mustan oven. Minäkin katsoin ikkunasta silmä kovana, että  ovi varmasti oli oikean värinen. Ja olihan se! Nyt on naapurissa ovi, joka toivottavasti palvelee asukkaitaan monta monituista vuotta.

Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään. Tämä nyt vaan on täällä aina välillä tämmöistä. Ihan turha hermostua, sillä siitä ei ole mitään apua. Kuten sanottu, mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa!





Tämä ei ole meidän naapuri!




10 kommenttia:

  1. ?? Mut.... Toi ovihan on sininen??:-o vai onko eri talo tuo??

    VastaaPoista
  2. Tuollaista tapahtuu kyllä vanhassa kunnon Suomessakin aina vaan enemmän. Melkein on yllätyksestä muikeana, jos joku tilaus menee kerralla nappiin. Tässä ihan juuri tyttären pyykinpesukoneen hankintaa muistelen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä on, että yksinkertainen asia voi olla niin vaikea. Tilataan ovi ja sanotaan väri. Ei mitään sen kummempaa. Jos täällä joku tapahtuu aikataulussa, niin sitten kyllä saa piirtää ison ristin seinään. Kyllä täällä luvataan maat ja taivaat, mutta toteutus onkin ihan eri asia.

      Poista
  3. Ovi on kyllä ihan kiva olla olemassa...syksykin puskee päälle.
    Kaunis on tuo sininen ovikin!
    Nauti elämän tuomista tuulista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka meillä lämmin syksy onkin ollut, niin ovea tarvitaan! Nyt kiiltää naapurissa musta ovi, mutta kyllä se lujalle otti.

      Poista
  4. :D Mita tasta opimme, emme mitaan , juuri nain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä nyt vaan on täällä välillä tälläistä. Turha siitä on hermostua.

      Poista
  5. Hollannissa meinasin repiä pelihousuni tällästen takia. Mutta totta, ei se mitään auttanut :D

    Musta ovi O_o??? Kuulostaa erikoiselta, voi olla toki upeakin. Oisit nyt sen kuvan laittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan pitänyt käydä nappaamassa kuva naapurin ovesta. Taitaisivat luulla, että olen seonnut lopullisesti.
      Ei kannata repiä pelihousuja näiden asioiden takia. Menee muuten monet housut viikossa...

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!