perjantai 12. syyskuuta 2014

Jäin koukkuun

Valitettavan harvoin sitä törmää täällä Blogistaniassa sellaisiin, minulle uusiin blogeihin, joihin heti jää koukkuun. On nämä vanhat, tutut ja turvalliset, joista osia olen lukenut jo vuosia. Kirjoittajat ovat tulleet tutuiksi, ja heidän kuulumisiaan ja postauksiaan on mukava lukea.

Se blogi, joka erillaisuudellaan ja uskomattomalla tarinallaan kolautti on nimeltään Maria & Antonio. Blogi tunnetaan myös nimellä Häkkitiikeri ja Valkoinen Enkeli. Maria on suomalainen nainen, joka aloittaa kirjeenvaihdon pitkäaikaisvangin kanssa. Antonio istuu tuomiotaan Teksasissa. Ja kuinkas sitten kävikään? No, he rakastuvat toisiinsa - tapaamatta! Viimein Maria matkustaa Antoniota tapaamaan ja tutustuu myös samalla hänen perheeseensä. Nykyisin he ovat naimisissa, mutta Antonio on edelleen vankilassa. Viimeisen postauksen mukaan, Maria opiskelee sairaanhoitajaksi saadakseen helpommin oleskeluluvan Amerikkaan. Antonio puolestaan ei edelleenkään tiedä, milloin pääsee vapaaksi.

Sitä haluaisi uskoa, että Maria on joko pää pilvissä kulkeva romantikko, tai jännitystä tylsään elämäänsä etsivä, outo tapaus. Postausten perusteella hän on kuitenkin kaikkea muuta. Ei ollenkaan mikään nuori haihattelija, vaan kahden lapsen yh-äiti, joka käy töissä ja tekee parhaansa perheensä eteen. Välillä tulee tunne, että Marian suurin syy blogin kirjoittamiseen on pistää omat ajatukset "paperille". Hän yrittää ymmärtää itseään ja sitä, miksi on rakastui tuntemattomaan vankiin.

Maria ja Antonio rakastavat palavasti toisiaan, välillä riitelevät ja kahvittelevat keskenään...kirjeiden ja sähköpostien välityksellä. Suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta, kunhan Antonio joskus, hamassa tulevaisuudessa, pääsee vihdoinkin vapaaksi. Välillä ei voi olla miettimättä, että onkohan tämä ihan oikeasti totta, vai vaan taitavan kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta.

Jaa, että mitäkö ajattelen tästä erikoisesta suhteesta? En kuulkaa osaa sanoa. Järki sanoo, että tuosta ei hyvää seuraa. Säälittää Maria ja hänen hukkaan menevät vuotensa, tuntematonta rikollista odotellessa. Tekisi mieli ravistella häntä ja sanoa, että koko suhde on tuohoon tuomittu. Kaikista faktoista huolimatta yllätyin, kun huomasin, että minussa asuva romantikko vikisee hiljaa sisälläni ja yrittää saada äänensä kuuluviin. Ehkä kyseessä on sittenkin vuosisadan rakkaustarina, se sanoo. Tuskin, mutta sen kuitenkin tiedän, että tässä blogista olisi aineksia kirjaksi ja jopa elokuvaksi!

Oletteko te lukeneet Häkkitiikerin ja Valkoisen Enkelin tarinan? Jos olette, niin mitä mieltä olette?





12 kommenttia:

  1. En ole koskaan kuullutkaan kyseisestä blogista, mutta mielenkiintoni heräsi! :D Pakkohan sitä on nyt ruveta seuraamaan! Ennakkoluuloni on tietenkin... että kyllä minua tuollainen mies pelottaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovan kuoren alla näyttää asuvan ihan toisenlainen mies. Ei häntä blogia luettuaan voi pelätä!

      Poista
  2. Enpä tiennyt tuosta blogista joten kävin kurkkaamassa. Mielenkiintoinen, mutta en tiedä jaksaisinko seurata sitä pitemmän päälle. Aika tuttuja kuvioita täälläpäin maailmaa. Vankeja ja vankiloita on paljon Teksasissa. Yksi kuuluisimpia (pahamaineisempia; kuolemantuomiota odottavat) Huntsville, Houstonin lähellä. Teksas lienee myös kärkitilastoissa vankipopulaatiossa Californian jälkeen. Joten ikävä kyllä antonioita on paljon. Raadollinen vankilamaailma on ihan oma alueensa, mutta Marialla on omakohtaisia kokemuksia teksasilaisesta vankeinhoidosta.

    Täällä useimmille meistä vankila on vieras ja outo vaan silti se on hiljaa läsnä joka puolella. Sillä meidänkin pikkukaupungissa on oma vankilamme joka lienee nykyisin halfway house josta asukkaat intergroidaan takaisin yhteiskunnan kuvioihin. Eikä tarvitse ajaa kovin pitkälle kun tulee toinen instituutio vastaan.
    Mutta Maria,oi Maria, miten jaksat olla niin kärsivällinen ja odottaa Antoniota? ( ... tulee ihan raamatullisia värssyjä mieleen, ja onhan Antonion tatsuna jopa Neitsyt Maria)
    Meidänkin sukulaisnainen odotti aikansa, mutta hän löysi toisen ennen kuin vankilakundi vapautui ja nyt toivotaankin että tässä uudessa on vara parempi.
    Rakkaus on vahva tunne. Joskus kun päivistelen miehelleni kohujuttuja: on avioeroja, pettymyksiä, traagisia tilanteita joissa yhteisenä motiivina on rakkaus. Hänpa vain kylmän viileästi sanoo että rakkaus on tunteista suurin. Kaiken se kärsii... vai kärsiikö? Onko se kärsimystä? Muutuuko mielet vuosien kuluessa?
    Ei minun pitänyt tästä kirjoittaa näin negaviivisesti. Tuo blogi toi kyllä monenmoista ajateltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä Lissu huoli negatiivisuudesta. En ainakaan minä sitä sellaisena ymmärtänyt, vaan ihan realistisena pohdiskeluna. Muutenkin oli todella mielenkiintoista lukea niin sinun kuin muidenkin mietteitä blogista. Ei ihmisten tarvitsekaan ymmärtää tai olla samaa mieltä kanssani. Minusta on mahtavaa, kun asioista voidaan kuitenkin jutella asiallisesti, kuten täällä on tapahtunut. Ainoastaan epäasialliset kommentit pahoittavat mielen, ei asiallinen pohdinta. Saa siellä minunkin blogin puolella käydä ihmettelemässä ja kysymässä kysymyksiä :) En pahastu lainkaan. Usein juuri toisten kanssa keskustellessa saa parhaiten itsekin uusia ajatuksia ja näkökantoja asioihin.

      Sen verran tuosta Huntsvillestä, että nykyäänhän death row sijaitsee Polunsky Unitissa Livingstonissa. Lisää tietoa kiinnostuneille täällä http://www.tdcj.state.tx.us/death_row/dr_facts.html

      Vuonna 2008 Yhdysvalloissa joka 31 ihminen oli joko vankilassa tai ehdonalaisessa. Ovatko amerikkalaiset sitten niin pahoja ihmisiä? Tuskinpa, vaan kyllähän systeemissä on vikaa ja reilusti. En sano, että Antonio on vankilassa syyttömänä, koska näin ei ole. Olisi silti hienoa, jos tuosta koko systeemin kieroudesta ja rasistisuudesta puhuttaisiin enemmän. Vangeista kun suhteettoman suuri osa on värillisiä, samoin kuin värillisten saamat tuomiot ovat suhteessa paljon kovempia.

      Poista
    2. Kiitokset Lissulle, jolla on paikallistuntemusta vaikka muille jakaa, mielenkiintoisesta ja avartavasta kommentista. Minulle USAn vankilamaailma on tuttu vain elokuvista. Kuolemantuomiota en hyväksy. En oikein ymmärrä logiikkaa siitä, että huudetaan suureen ääneen abortin olevan murha ja kuitenkin samalla langetetaan kuolemantuomio, joka myös toteutetaan. Jokin on pahasti vialla.

      Maria: Olin aivan ällistynyt, kun näin kommenttisi. Suurkiitos sinulle siitä! Minua ärstyttää blogimaailmassa suunnattomasti epäasialliset kommentit, joita etenkin anonyymit innokkaasti viljelevät. Keskustelupalstat ovat myös toinen paikka, jossa suomalaiset avautuvat, eikä sanoja ei säästellä. Jos taas keskusteltaisiin "nokatusten" saattaisi nimettömänä pysyvä keskustelupalstailija olla täysin mielipiteetön ja hiljaa. Tälläistä tavisblogia pitävänä saan 99% vain mukavia kommentteja. Löisin varmasti lapun luukulle ja suutuisin, jos täällä minua mollattaisiin.
      Olet rohkea nainen ja osaat kirjoittaa uskomattoman hyvin. Tilanteesi jakaa mielipiteet ja kuten tuossa postauksessani sanoin, en tiedä mitä ajatella. Ja niinhän se on, että se mitä minä tai kukaan muukaan ajattelee, on lopulta ihan se ja sama. Me kaikki teemme omat päätöksemme ja valintamme. Välillä hyvin harkittu, järkevältä tuntunut päätös osottautuukin suureksi virheeksi ja se järjetön, muiden mielestä väärä oikeaksi.
      Kuten Lissun mies sanoi, rakkaus on tunteista suurin!
      Onnea sinulle opinnoissasi ja jään seuraamaan blogiasi. Älä koskaan lopeta kirjoittamista, sillä olet ilmiselvästi siinä lahjakas. Kiitos myös, että olet rohkeasti jakanut blogisi kautta tarinasi, vaikka saat siitä rapaa silmillesi.

      Poista
    3. Maria, kiitos paljon oikaisusta Huntsville'n kohdalta. Se vain on se klassinen esimerkki täällä max security vankilasta. Ja varmasti se yksi tunnetuimpia. Vuosia sitten mies vieraili siellä työasioiden vuoksi.
      Sinä tunnut olevan hyvin kiinnostunut vankien elämästä täällä ja tietenkin sinulla on hyvä syy siihen. Mielestäni jos nyt muistan oikein (ei lähdettä) niin suurin osa vangeista suorittaa huumeisiin liittyvää tuomiota. Se 'war on drugs' on kontroversaali kampanja joka on kestänyt vuosia. Siitä ollaan monta mieltä. Riippuu millä puolen huumeongelmaa intressit ovat. Toisaalta esimerkiksi on outoa jos on jotain huumeisiin liittyvää kamaa autossa niin siitä voi jo saada tuomion.
      Mutta kaikki on kovin complicated...
      .
      Onnea, Maria elämääsi! Ja olen samaa mieltä VN:n kanssa. Olet todella rohkea. Itse en pystyisi tuohon mitä olet tehnyt, mutta toivotan teille hyvää jatkoa tulevaisuuteen ja sinun tulevaan muuttosi tänne. Hoitoalalla on töitä (sitä itsekin teen) ja jos osaat tai opettelet espanjan kielen niin se tuo vielä enemmän mahdollisuuksia.

      Poista
  3. Olen lukenut joskus aiemmin tata mutta unohtanut koko blogin, kiitos kun muistutit silla menen heti katsomaan Marian ja Antonion kaanteista. Mina taisin jattaa blogin lukemisen koska jollainlailla ahdisti tuo tarina, juurikin sen vuoksi etta pienoisena pessimistina, se tuntuu tuhoontuomitulta. Toivotaan etta olen vaarassa? Jaksan ihmetella kuinka Maria jaksaa odottaa mutta ehka se on sitten vuosisadan rakkaustarina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että olemme väärässä ja tällä tarinalla on onnellinen loppu tai oikeastaan alku!

      Poista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta, laitatko linkin kun en löydä tuosta viereisestä palkista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin linkin tuonne palkkiin, joten sieltä sen löydät.

      Poista
  5. Olen kyllä aika optimisti. Jokainen ansaitsee uuden alun mahdollisuuden. Toivotaan siis parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaasti sanottu. Me kaikki teemme virheitä, toiset suurempia ja toiset pienempiä. Toivokaamme siis parasta!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!