torstai 31. heinäkuuta 2014

Miksi ihmeessä?

Miksi ihmeessä joku haluaa pitää blogia? Kertoa nyt asiostaan koko maailmalle. Ilmiselvästi narsistien puuhaa. Vai onko?  www.blogilista.fi löytyy satoja blogeja, joissa leivotaan, esitellään luontokuvia, tehdään käsitöitä, seurataan muotia, rakennetaan taloa, politikoidaan... Blogien takaa löytyy yleensä ihan tavallisia maijoja ja matteja. Valokuviaan esittelevä luontokuvaajalla tai neulomiseen hurahtaneella kotiäidillä tuskin on narsistin leimaa otsassa. Ja vaikka oma kuva ja päivänasu postauksessa usein esitelläänkin, ei sekään tee kirjoittajasta automaattisesti itserakasta tai –riittoista eikä rikasta! Varmasti heitäkin blogipiireistä on, sillä lukuisten kirjoittajien joukosta löytyvät kaikki ihmistyypit.

Luin kerran vuodatusta eräällä keskusteltupalstalla, eräästä suositusta blogista tai paremminkin sen kirjoittajasta.  Blogin kirjoittaja, kommentoijan mukaan, halusi olla kuuluisa ja näkyä. Oli kuulemma tyyppiä aikoinaan luokkansa kaunein tyttö, mutta se ei riittänyt pääsyyn lehtien palstoillle. Kello
tikitti ja ikää alkoi kertymään. Ratkaisu pulmaan oli oma blogi. Siellä hän saa nyt esiintyä ja loistaa. Blogi ärsytti kommentoijaa, mutta ilmeisesti hän oli siellä ahkerasti vieraillut, koska oli niin kovin hyvin perillä bloggaajan elämästä ja ajatuksista.  Minulle taas oli tullut kyseisestä blogista ja sen kirjoittajasta täysin eri käsitys. Pienestä, alunperin kuvattomasta, blogista oli vähitellen tullut suosittu, ilman sen suurempaa laskelmointia tai julkisuudenkaipuuta.

Itse aloitin blogin vähän vahingossa. En ollut se luokan nätein tyttö, joka halusi kuuluisaksi! Ensimmäisseen blogiin törmäsin eräällä keskustelupalstalla. Nyt taidatte luulla, että notkun niissä iltakaudet...no, en kyllä notku, mutta joskus päädyn tahtomattani, kun Google minut sinne heittää. Blogia kirjoitti Turkissa asuva suomalainen. Hänen blogistaan jatkoin matkaa toisiin blogeihin ja aikani niitä luettuani ajattelin, että tässähän olisi hyvä keino pitää vähitellen ruostuvaa suomen kieltä yllä. Siitä se alkoi.

Kuvia aloin ottamaan enemmän, ja vähitellen siitäkin tuli jonkunlainen harrastus, vaikka en huippukameraa omistakkaan. Ulkosuomalaisten blogien kautta olen päässyt kurkistamaan moniin eri kultuureihin ja tustumaan uusiin ihmisiin.  Olen myös löytänyt suomalaisia blogeja, joista pidän. Seuraamilleni blogeille on yhteistä se, että niitä kirjoittaa joku jossakin suomeksi. Englanninkielisiä blogeja en juurikaan lue. Enkä seuraa irlantilaista blogimaailmaa. Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, että ovatko blogit täällä kuinka suosittuja.

Tiedän, että kaikki eivät suinkaan ymmärrä miksi haluan kirjoittaa elämästäni ”koko maailmalle”. Joku saattaa päätellä, että luulen elämäni olevan niin mielenkiintoista, että se jaksaa jotakuta kiinnostaa. Uskon myös, että joidenkin mielestä kieleni ei ole kieliopillisesti ollenkaan täydellistä, eikä siten julkaisukelpoista. Pilkut eivät osu oikeisiin paikoihin ja kirjoitusvirheitäkin löytyy. Ei tätä harrastusta kaikken tarvitsekkaan ymmärtää. Minä nautin kirjoittamisesta ja kuvaamisesta, kun taas joku toinen juoksee maratoneja tai kerää postimerkkejä. Sitten on niitä, jotka vetävät hihasta ja kertovat lukevansa blogiani ja pitävänsä siitä. Näistä kommenteista olen aina yhtä iloisesti yllättynyt.

Aluksi kerroin blogistani vain harvoille ja valituille. Nyt vuosien jälkeen se on osa minua, enkä sitä mitenkään salaile. Omalla nimellä kirjoittamista olen myös miettinyt, sillä nimimerkkini tuli valittua hätiköiden ja on ihan tyhmä. Toisaalta nimimerkin takana on helpompi olla. Se on sellainen suojakilpi täällä nettiavaruudessa.

En minä tätä bloginpitämistäni niin kovin syvällisesti koskaan analysoi. Siitä vaan nyt on tullut rakas harrastus, joka on poikinut mukanaan paljon mukavia asioita. Kuten sen, että viime viikolla vietin kolme leppoissaa päivää ”blogi”ystäväni kanssa. Katselen Irlantia ja irlantilaisia myös nykyisin erillä tavalla. Olen kiinnostuneempi asioista ja ilmiöistä. Postauksia varten tulee myös otettua asioista selvää. 

Niinä vuosina kun lama oli pahimmillaan ja tuntui meidänkin elämässä, auttoi blogi näkemään ympärillä myös positiivisiä asioita. Olin nimittäin täysin kyllästynyt koko Irlantiin, mutta postauksia väsätessä ja kuvatessa huomasin myös tämän saaren hyvät puolet.

En kerro täällä suinkaan kaikkia asioitani tai ajatuksiani. Mielipiteitä on tämän ikäisellä tietysti jo monesta asiasta, mutta en jaksa alkaa niistä väittelemään täällä blogissa. En oikein jaksa sellaista onpas-eipäs väittelyä. Minä näen asiat omalla tavallani ja elän tämännäköistä elämää täällä Vihreällä Saarella. Se miten asioita käsittelen ja niistä kirjoitan ei välttämättä kaikkia mielyttä. Asioita ja ilmiöitähän voi katsoa niin monelta eri kantilta.

Perheestäni kirjoitan aika vähän, sillä heillä on oikeus yksityisyyteensä. He ovat se suurin osa elämääni, vaikka eivät täällä kirjoituksissa niin paljon esiinnykkään. Kuvia itsestäni en ole täällä julkaissut, koska en omasta mielestäni ole ollenkaan kuvauksellinen. Kuka niitä minusta edes räpsisi? Meidän miehet eivät ole innostuneita kuvaamaan. Ottaisivat hätäisesti yhden kuvan ja ihan sama olisiko siinä silmät auki vai kiinni. Toisaalta koska asun täällä Irlanissa, voisin hyvin tänne joskus kuvia laittaakkin. Ei minua lähikaupassa kukaan kuitenkaan tunnistaisi! Ehkä vielä joskus poseeraan Vihrällä Niityllä vihreässä t-paidassa. 

Sairastumisestani kuitenkin kerroin, enkä ole sitä katunut. Teidän lukijoiden tuki oli uskomattoman tärkeää ja jaksoitte potkia eteenpäin. Olen myöhemmin lukenut noita kirjoituksia ja miettinyt mielessäni miten hyvin minulla on asiat tänään. Blogi toimii myös päiväkirjan, josta välillä käyn tarkastamssa tapahtuneita asioita.

Nytpä esitänkin teille lukijoille ja toisille bloggaajille kysymyksen: miksi bloggaatte tai miksi ette bloggaa? Jään odottamaan mielenkiinnolla kommenttejanne.







39 kommenttia:

  1. riippuu ja roikkuu asianhaaroista, minusta kiva lukea kirja- ja puutarhablogeja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut yllätyksenä, että pidät juuri kirja- ja puutarhablogeista!

      Poista
  2. Minä olin pari vuotta sitten työni puolesta some-kurssilla, joka oli aika laaja ja siinä jokainen perusti blogin oppimispäiväkirjaksi - eli blogin avulla raportoitiin aina uusista opituista jutuista. Huomasin tuolloin, miten paljon olin kaivannut kirjoittamista. Olen aina tykännyt kirjoittaa ja nuorempana kirjoittelin paljonkin, mutta nykyisin nettiaikaan kaikki hoituu sähköpostien ja naamakirjojen kautta. Kun kurssi päättyi ja olin 3 kuukautta vuorotteluvapaalla, perustin sitten blogin, joka on varsinainen sekametelisoppa - vähän sitä sun tätä. Mutta enimmäkseen höpinöitä. Kuvatkin ovat mitä ovat kun en jaksa järkkäriä mukanani kannella - enkä edes osaa sitä käyttää kunnolla. Mutta tykkään edelleen kirjoitella ja kiva tietysti on, jos joku aina kommentoikin. Olen tutustunut blogin kautta vallan mahtaviin ihmisiin ja monesta lukijasta on tullut sielunsiskoja. Kerron joistain asioista avoimestikin, mutta esim. työstäni en paljon puhu enkä työpaikkaani ole paljastanut. Lapsistani tai miehestäni ei blogissa kuvia löydy - paitsi mies meidän hääkuvassamme, josta häntä ei kyllä kukaan tunnista. Ja poika lammasasussa;) Oman naamani olen vasta viime aikoina näyttänyt, kun se tuntui luontevalta. Tykkään bloggaamisesta ja erilaisten blogien seuraamisesta - ja silti välillä mietin, että minähän kahjona ne minua pitävät, nuo muut.
    Jatketaan vaan omilla tyyleillämme eikä anneta muiden mielipiteiden vaikuttaa.
    Aurinkoisia päiviä sinne Vihreälle Saarelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kirjoitaimisesta. Enkää kun ei kukaan korjaa virheitä punakynällä eikä anna numeroa. Aihekkin on aina vapaa. Blogin välityksellä olen minäkin tutustunut mukaviin ihmisiin ja oppinut heiltä paljon uutta. Milloinkahan minusta tuntuu luontevalta näytää oma naama blogissa. Tiedä häntä.
      Muut ajatelkoot mitä tykkäävät. Tämä on meidän mieluisa harrastus, joten annetaan palaa vain!

      Poista
  3. Kirjoitan blogia lähinnä tallettaakseni itselleni muistoja. Että voin myöhemmin palata ja ihmetellä, että "tällaistako se olikin?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, blogi on tosiaanin hyvä päiväkirja, josta voi myöhemmin käydä lukemassa omia kirjoituksiaan. Minäkin usein tarkastan, että minä vuonna jokin asia tapahtui. Normaalia päiväkirjaa ei tulisi pidettyä.

      Poista
  4. Mulla kaikki alkoi ruokablogista.6-7 vuotta sitten ei ollut kauheasti vielä ruokablogeja,mutta alkoi olla kiva määrä leivontablogeja.Sitten mietin että mullahan on kamalasti ohjeita lapuilla ja olisi kiva saada ne yhteen paikkaan,ja vielä kuvilla.Ja niin syntyi ruokablogi Appelsiineja ja Hunajaa vajaa 6 vuotta sitten. Kului 3 kuukautta ja huomasin,että halusin erotella ei ruokaiset jutut omaksi blogikseen ja niin syntyi Appelsiinipuun alla.Tähän bloggaamiseen jäi koukkuun. Ruokablogissa on ohjeet tallella,ja toisessa blogissa kaikenlaista muuta,ja siellä on muistoja tallella. Ja vastavuoroisuus on tässä bloggaamisessa niin mukavaa;olenhan tavannut monta mukavaa kanssabloggaajaa,,monia usemman kerrankin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinoa, että jaksat pitää kahta blogia ja päivitäkin niitä usein. Ruokareseptejen kerääminen omaksi ja muiden iloksi blogiin hyvä idea.
      Muistan, kun kerran kokkasitten Leena Lumen blogissa yhdessä. Näin niitä ystäviä löytyy täältä nettiavaruudesta. Jospas ensi kesänä tapaisimme vaikkapa Hesingissä! Olisi jo aikakin.

      Poista
  5. Aloitin blogin vuonna 2006, koska silloinen pääministerimmekin kirjoitti. Jäin pahasti koukkuun. Näen ja koen ympärilläni paljon mielenkiintoisia asioita ja siksi niistä on myös mukava kirjoittaa. Monet sukulaisistani ja tuttavistani asuvat kaukana ja halunnevat silloin tällöin päivittää tietämystään meistä. En ihmeemmin mieti, kuka näitä lukee - ilmeisesti he, jotka ovat kiinnostuneita. Aika paljon nuo juttuni ovat sellaisia, joita ehkä joskus luen ikäänkuin muisteloina.

    Pidän blogistasi. Oltuani Irlannissa eka kertaa jokunen vuosi sitten, aloin selailla erilaisia Irlanti-sivuja ja löysin tämän blogisi. Kirjoitat elävästi ja taitavasti ja osaat tyylikkäästi luoda sellaista tunnelmaa ihan kuin tuntisin sinut henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olekin pitänyt blogia jo pitkään. Silloin blogit eivät olleet vielä kovin suosittuja. Nykyisinhän uusia blogeja syntyy kuin sieniä sateella.
      Blogin välitysellä tosiaakin kaukana asuvat ystävät ja sukulaiset voivat lukea mitä tänne kuuluu. Joskus tulee hauskoja tilanteita, kun joku kysyy minulta jotakin ja minä ihmettelen, että mistä sinä voit tietää tuosta asiasta, kun emme ole siitä keskustelleet. Sitten muistan, että blogissa tuli siitä joskus mainittua.
      Kiitos, Sakke, positiivisista ja kannustavista kommenteistasi. Niiden voimalla jaksaa taas naputtaa monta postausta ja napsia kuvia.

      Poista
  6. Miksi bloggaan? Suoraan sanottuna päästääkseni liikoja höyryjä ulos ulkosuomalaisuudesta. En usko, että kukaan olisi kiinnostunut pelkästään omasta elämästäni, enkä halua sitä sen kummemmin mainostaa. Kun joku bloggaamista minulle ehdotti, ajattelin, etten halua kirjoittaa julkisesti yksityiselämästäni. Kuten sinäkin, haluan varjella läheisiäni julkisuudelta, vaikka suomeksi kirjoitankin (eli täkäläiset tuskin blogejani pystyvät lukemaan). En myöskään voi kirjoittaa työstäni, enkä todellakaan ole käsityö- tai resepti-ihmisiä. Tuunaukseni eivät ole kuvauskelpoisia, puutarhakuvista saa kylläkseen palautetta Facebookissa.

    Minua sysäsi liikkeelle se, että olen löytänyt Irlannista muutakin kuin iloiset leprechaunit ja Guinnesin, tässä maassa on tosi synkkiä ja outoja varjoja, joskin kyllä vastapainoksi upeita taiteilijoita ja kirjailijoita - tai ehkä juuri siksi? Ristiriidat ja tragediat synnyttävät taidetta.

    Näissä sinun blogeissasi on aina viehättänyt se, että olet rehellinen, ja toisekseen kuvasi ovat aina ihania. Olen asunut sen verran kauemmin täällä, että olet avannut silmäni näkemään myös monia omituisuuksia täällä, joita en enää huomaa! Täytyypä muistaa kiittää sitä Suomen-ystävääni, joka alunperin linkin blogiisi lähetti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Irlanti on paljon muutakin kuin hassu "maahiset" ja mustanpuhuva Guinnes. Kirjailijat ja taitelijat taitavat jäädä kaiken ns hauskan varjoon. Hyvä, että sinä olen löytänyt sen vakavamman ja kultturellimman Irlannin ja siitä kirjoitat.
      Kiva, että käyt täällä aina kommentoimassa!

      Poista
  7. Sina se olit joka aikoinaan kysyit kommenteissa, etta mikset sinakin aloita blogia? Muistelen vastanneeni ettei ole aikaa, tyttö oli tosi pieni ja elamassa monta uutta asiaa, tytön kasvaessa aikaa kertyi ja olen aina tykannyt kirjoittamisesta,nykyisin blogi on vayla kirjoittaa, suoltaa ruokajuttuja ja kertoa tutuille, tuntemattomile ja sukulaisille mita meidan elo on, ihan tavisarkea eika mitaan kamalaa hellan ja nyrkin valissa eloa kuten osa ennakoi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nytpä muistan tuonkin. Sinulla oli aina niin mielenkiintoisia kommentteja, joten ajattelin, että ihan selvää blogaaja-ainesta ja oikeassa olin - kerrankin! Turkissa asuvien suomalaisten blogit ovat todellakin avanneet silmät, näkemään minkälaista on naisen arki Turkissa. Ihmisiltä taitaa unohtoa, kuinka suuri maa Turkki on. Sieltä löytyy maaseudun vaatimattomista majoista naisia, joiden elämä rajoittuu kotiin ja sitten teitä , jotka elävät ihan normaalia arkea, eivätkä todellakaan ole miehiensä tossujen alla. Ja kaikkea siltä väliltä. Yleistäminen on niin kovin helppoa!

      Poista
  8. En kirjoita blogia, koska siihen ei ole aikaa! Elama vie kaikki mehut! Ei olisi aikaa ottaa kuvia ja jarjestella niita sitten koneelle ja kirjoittaa ja suunnitella blogisivuja-ennemmin kirjoitan kynalla poytalaatikkoon leikekirjaan ja laita kuvat sinne. Ja toisaalta-blogeja, kaikenlaisia, on jo niin paljon, etta olisiko omassa elamassa enaa mitaan sellaista, mita joku muu ei olisi jo kirjoittanut??
    Luen blogeja kylla mielellani kun siihen on aikaa-pidan humoristisista, elamanlaheisista blogeista..ja juurikin suomenkielisista. On ihan kiva pitaa ylla suomenkielen taitoa taalla Irlannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin kirjoittaminen on siinä mielessä hieno harrastus, että sitä voi kirjoitta silloin kun itselle sopii. Välillä aikaa menee ennemmän ja sitten taas on viikkoja, jolloin oikea elämä vie ajan ja blogi saa odottaa.
      Minunkin seuraamani blogit ovat lähes kaikki suomalaisten kirjoittamia. Olisihan niitä varmasti pilvin pimein englanniksikin kirjoitettuja, mutta ne eivät vaan jostain kumman syystä jaksa kiinnostaa.

      Poista
  9. Mähän olen pohdiskellut samaa asiaa ääneen joskus blogeissani ja hyvin paljon samanlaista asiaa on sinnekin tullut.

    Aloitin blogin pitämisen erään ison yrityksen keskustelupalstan vetäjän pyynnöstä ja minulle maksettiin blogin pitämisestä. Muutin Saksaan tuolloin. Ensimmäinen blogini onkin ehottomasti jäänyt mieleeni lämpimästi, sillä meitä kerääntyi sinne ihana porukka, jonka kanssa jaoimme arkea.
    Maksullisuus (heh) kuitenkin myös rajoitti sitä, mitä sanoin ja mitä en. Myös ihmisten kateellisuus tuli tuolloin koettua muutamaan kertaan rajustikin, ja lopetin blogini kun joudun rinnoistani tutkimuksiin. Tätä en ole paljastanut kenellekään aiemmin. Olen vain sanonut, että väsyin ja että on aika siirtyä eteenpäin.

    (nyt on sitten pakko kertoa, että myötäelin kovasti mukanasi kun sairastit. itelläni ei ollut edes varsinaista syöpäepäilyä, mutta paruin kuin pieni lapsi tutkimuksia tekevällä lääkärillä, koska pelkäsin sitä niin kovin- siis sairastumista. minulla oli oireita, jotka olisivat voineet johtua kasvaimesta, mutta mitään ei löytynyt. elin kuitenkin muutaman helvetianmoisen viikon ennen tutkimusta... ja jo siinä pelon ja epävarmuuden ajassa kerkesin tehdä uusia järjestelyitä elämääni. ensimmäinen oli, että en tee enään mitään, mikä ei oikeasti tee minua onnelliseksi. tajusin, että sen lisäksi, että ole äiti ja vaimo ja ystävä ja sisar jne, olen myös nainen, joka saa etsiä ja löytää onnea, hyvää oloa ja olla hieman itsekäskin. kaiken tämän tiellä olin ollut minä ja ajatukseni, ei siis kukaan muu.)

    Minusta parhaita blogeja ovat ne, joissa kerrotaan ihan tavallisesta elämästä (toki juhlahetkineenkin :)) Luen hyvin satunnaisesti (herra googelin avustuksella eksyn) mitään teemablogeja, paitsi sitten ulkosuomalaisuus on tietysti sellanen teema, joka kelpaa kyllä ;)

    Itse olin alkuun kasvoton ja nimetön, mutta nyt nimeni saa näkyä spostiosoitteissa ja vaihdoinkin Tanjan tuohon natjaleen tilalle. Aiemmin se tuntui hyvältä olla kasvoton ja nimetön, mutta nykyään blogit ovat niin arkea ja koska liityin feissariinkin tässä muutama vuosi sitten, ei sillä ollut enää niin suurta väliä. Pitäisikin joku päivä laittaa oma kuvakin tuohon ikoniin. Jos jaksan :D

    Mutta nyt hukkusi ajatus. Tuli ajatuksia sieltätäältä... no, haitanneeko se. Sitä varten nää "elämänmakuset" blogit on niin ihania, että täällä voi keskustellakin aiheesta ja aiheen vierestä. Se on itelleni tärkeää.

    Ai niin. Sitä piti sanomani, että blogeissa en tykkää siitä, jos niissä (kommenteissa/ siinä ettei kommentoi) käytetään lapsellista valtaa. Tätäkin tapahtuu...
    Ja hei. Mitä toi ILMOTA tossa oikeassa nurkassa tarkottaa?? Kuka osaa kertoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan saman olen minäkin sairauteni aikana tajunnut: pitää ja saa olla terveellisesti itsekäs.
      Kiitos sinulle myötäelämisestä. Sitä pelon tunnetta on vaikea selittää toiselle. Odottaminen oli myös tuskallista. Mielummin tiedän, kun odotan tuloksia.
      Ihan tavallinen arki iloineen ja suruineen on sitä parasta luettavaa. Minä elelen vieläkin kasvottomana ja nimimerkin takana, mutta mistäs sitä tietää, vaikka vielä joskus tulen kaapista ulos.

      Poista
    2. "Tunnetaanko" me muista yhteyksistä? Eli oletko esim. suomalaiset muilla mailla- feissarissa?

      Poista
    3. En käy noissa FBn ulkosuomalaisten ryhmissä. Aika ei riitä!

      Poista
    4. Ok. Se oli aiemmin tosi hyvä ryhmä, mutta kasvoi liikaa :)

      Mulla taas on kaikki sosiaalinen kanssakäyminen vähentynyt netiss ja blogit vievät valitattavasti eniten aikaa. Siks sahaan sen piyämistä eestaas.

      Poista
  10. Onko mun hyvän ystävän mies antanut sulle nuo ensimmäiset lauseet käyttöön? Se kun IHAN JOKA KERTA kun nähdään mutisee itsekseen noin, ihan muuten vaan, vaikka ei mistään blogeista edes puhuttu. Ajattelin, että jos tulevaisuudesssa sanoisin itse ne sanat tavattaessa, ettei hänen tarvis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistin tuo otsikoksi siksi, että minukin tuollainen miksi ihmeessä-ihmettely ärstyttää suunnattomasti. Seuraavalla kerralla sanot jo kättely vaiheessa, että miksi ihmeessä jne,
      Jos vaikka menisii viesti vihdoinkin perille!!!

      Poista
  11. Hei, blogisi on yksi suosikeistani. Vierailen täällä säännöllisesti vaikken juurikaan kommentoi - anteeksi ;)

    Oman blogini aloitin korttiharrastuksen myötä. Halusin dokumentoida tekemäni kortit ja seurata miten homma kehittyy. Tällä hetkellä bloggaaminen tapahtuu harvakseen, mutta en aio hommasta kuitenkaan luopua. Korttien kuvaaminen ja blogiin siirtäminen tuntuu nykyään aika työläältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät blogistani ja hienoa, että kommentoit! Eiköhän meillä kaikilla ole aikoja, jolloin ei vaan ehdi tai viitsi tehdä postauksia. Normaali elämä tulee aina ykkösenä ja bloggaus on kuitenkin vain harrastus harrastusten joukossa. Vaikkakin rakas ja meiluinen sellainen.

      Poista
  12. menneen talven lumia1. elokuuta 2014 klo 13.31

    Kiitos sinulle blogistasi! Luen sen mielelläni ja pidän kuvistasi. Olen Maeve Binchy-fani ja hänen kirjojensa kautta olen ollut monessa kylässä ja monella kadulla Irlannissa, vaikken maassa ole koskaan käynytkään. Kerrot perheestäsi ja itsestäsi niin "arkisen tavallisesti", se on paljon mukavampaa, kuin sisustus- ja vaateblogit ja kertomukset biletyksistä ja merkkivaatteista ja laukuista.
    En kirjoita blogia, minulle ei tapahdu mitään erityistä, tuskin saisin montaakaan lukijaa enkä ehkä ainuttakaan kommenttia. Luen siis mieluummin muiden tarinoita, joita onneksi riittää, ja innolla aina odotan uusia kuulumisia suomalaisilta, jotka asuvat pitkin Eurooppaa.
    Olen edelleen hyvilläni, että toit oman rintasyöpäsi julki (ja olet siitä selvinnyt), itsekin sellaisen kävin läpi ja kommentoidessani sinulle tavallaan purin omaa tunnettani, en ole voinut siitä tietyistä syistä kauheasti julkisesti puhua, tai olisin voinut, mutten viitsinyt.
    Jäänpä odottamaan kuvaasi - ja uusia juttuja! Eloisaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Sinä olit juuri yksi niistä, jotka jaksoivat minua potkia eteenpäin. Välillä, kun tuntui, että elämä ei koskaan palaa normaaliksi. Niin se vaan palasi ja tällä hetkellä elän lähes tulkoon täysillä. Juuri ystäväni kanssa marisin näistä inhottavista kuumista aalloista, jotka sain kaupan päälle.
      Elän niin talvallista elämää, että ei siitä saisi hienostelu juttuja vaikka kuinka yrittäisi!
      Toivottavasti vielä joskus pääset näkemään Meave Binchyn maisemat ihan livenä.

      Poista
  13. Kerrassaan hieno kirjoitus! Bloggaamisen motiiveja olen mietiskellyt aika usein itsekin, ja luulen että aika moni muukin bloggaaja on. Mulle on tullut välillä sellaisia "blogikriisejä", että alkanut turhauttaa koko kirjoittaminen, ja juuri silloin on tullut kyseltyä, että miksi ihmeessä oikein teen tätä.

    Nykyään pidän blogia ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että se on kivaa ja että tykkään siitä. Tuntuu, että tuo riittää (ainakin tällä hetkellä :-D) minulle motiiviksi: miksi pitäisi yrittää selitellä itselleni, miksi teen jotain sellaista, mistä pidän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tähän blogin pitämiseen tarvitse olla mitään kovin syvällistä syytä. Kunhan siitä nauttii, eikä se käy rasitteeksi. Itse olen ajatellut, että silloin kun kirjoittamisesta ja kuvien otosta tule stressiä, saa tämä harrastus jäädä. Rupean sitten vaikka keräämään postimerkkejä!!!

      Poista
  14. Minulla ei ole blogia mutta ulkosuomalaisena nautin suomalaisten kirjoittamista blogeista, ehkä erityisesti ulkosuomalaisten pitämistä, esim. tästä sinun blogistasi! Ei ole mitään syytä todellakaan selitellä tai puolustella bloginpitämistä (vaikkeivät kaikki sitä ymmärräkään, kuten esimerkiksi mieheni). Blogit nyt vaan ovat tuote jolle on tarjontaa ja kysyntää - ei kaikkien ole mansikkajogurttiakaan ostettava vaikka sitä on kaupassa tarjolla. Jatka vain kaikkien meidän lukijoittesi iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa minunkin mieheni ihmetellä, että mitä tästä kaikesta naputtetusta ja kuvien ottamisesta saan. Hänhän ei näitä juttujani koskaan lue, kun ei osaa suomea. No, sen hän kuitenkin tietää, että tästä nautin! Eiköhän meillä kaikilla ulkosuomalaisilla ole jotain yhteistä vaikka eri maissa asummekin. On pitänyt tehdä tiettyjä ratkaisuja ja sopeutua uuteen. Hienoa, että jaksat postauksiani lukea.

      Poista
  15. Olen pitänyt paljon tästä blogista, vierailen silloin tällöin. Kiitos tästä. Ulkosuomalaisten blogit ovat usein todella mielenkiintoisia.

    Minulla on oma blogi, jota päivitän nykyisin hyvin epäsäännöllisesti. Halusin alunperin vain paikan, johon kirjoittaa juttujani, ei niin väliä, kuinka moni lukee tai on lukematta. Jossakin vaiheessa olin kuitenkin todella iloinen kommenteista ja "keskustelusta." En ole yritänyt pitää sitä mielenkiintoisena, mutta nautin kyllä muiden blogien lukemisesta ja elän tunteissa mukana. Blogiystävän puolesta tuntee surua ja iloa.

    Ulkosuomalaisia ymmärrän hyvin, että kirjoittavat elämästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllähän se postausten kirjoittaminen olisi aika tylsää, jos kukaan ei koskaan reagoisi mitenkään. On muuten kiva kuulla suomalaisilta lukijoilta, että ulkosuomalaisten blogit kiinnostaavat.

      Poista
  16. Minä aloitin blogin toipuessani syövästä. En olut pystynyt puhumaan sairaudestani kovin monille, mutta sen jälkeen olin eri ihminen. Tuntui tärkeältä tutkia ja ymmärtää sitä muutosta. Kerroin blogista joillekin ystävilleni ja sitä kautta saatoin kertoa siitä, mitä minulle oli tapahtunut. Sitten tuli hetki, jolloin moni kirjoitettu asia alkoi tuntua liian henkilökohtaiselta. Silloin lopetin ensimmäisen blogini ja aloitin uuden, erilaisen.

    Olen saanut blogeista paljon palautetta, joka on lämmittänyt mieltä. Ehkä vielä enemmän kasvotusten kuin blogissa. Minullekin tietyn anonymiteetin säilyttäminen on tärkeää. Samoin perheen ja läheisten suojaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaudesta kirjoittaminen oli minulle jonkinmoista terapiaa. Sitä joutui tosissaan miettimmään, että miltä tuntuu ja miten tämä kaikki minuun vaikuttaa. Nykyisin pidän syövän taka-alalla täällä blogissa. Haluan olla tiukasti normiarjessa kiinni ja kirjoittaa ihan muista asioista. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että syöpä on osa elämääni, vaikka kaikki onkin juuri nyt hyvin.
      Kannustavat kommentit blogissa olivat minulle todella tärkeitä. Uskomatonta, että ihan ventovieraat ihmiset aidosti välittävät!

      Poista
  17. Kiitos sulle kun jaksat kirjoittaa ja kertoa kuulumisia! Tarinat tavallisesta elämästä ovat kaikkein mielenkiintoisinta luettavaa, minun mielestäni. Valokuvia Irlannista on aina hauska katsella.
    Itse kirjoitan blogia lähinnä itselleni ja kotijoukoille Suomessa. Tykkään selailla vanhoja omia postauksia, blogi kun on sellainen digi-päiväkirja mihin on hauska palata myöhemminkin. Ja tosiaan - blogin myötä olen innostunut ottamaan enemmän valokuvia, ja kollaaseja on tosi hauska tehdä, mukavaa "näpertelyä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin elämäsi siellä Hollannissa on tullut tutuksi blogin välityksellä. On kiva lukea mitä siellä puuhailet ja katsoa kuvia. Taidat sinäkin katsoa Amsterdamia kameran läpi!
      Usein käyn minäkin tarkastamassa blogissa, että milloin joku asia tapahtui. Reseptitkin löytyy täältä helposti.

      Poista
  18. Rupesin kirjoittamaan lähtiessäni joksikin aikaa ulkomaille töihin, sillä kollegat ja tututkin kyselivät sitä jo etukäteen. Kirjoitan havainnoistani ja kokemuksistani, osaksi työhön liittyvistä, osaksi harrastuksiin tai lähinnä matkoihin liittyvistä. Aikaa vain ei ole tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teet kyllä todella mielenkiintoisia matkoja. Ymmärrän hyvin, että kiireisen työn lisäksi sinulla on aika kortilla. Minäkin huomaan joskus työpäivän jälkeen, että tietokoneen ääressä istuminen ei jaksa innostaa. Tuijotan sitä töissäkin ihan tarpeeksi.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!