keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Blood, Sweat and Tears luki aikoinaan englannin luokan ovessa. Nuo sanat ovat tulleet mieleeni kerran, jos toisenkin viime viikkoina. Kuntosali on valittu, eikä siellä kukaan ihastele lihaksiaan peilistä. Salilla ei nimittäin ole peilejä eikä miehiä!
Liikunnanilo on edelleen hakusassa, ja lähtö salille on aina sisäistä taistelua itseni kanssa. Kaikesta huolimatta harrastan nyt liikuntaa viitenä päivänä viikossa.  Samalla pidän tarkkaa kontrollia kaikesta siitä, mikä menee suuhun. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Olen viime kuukausina ihan tietoisesti yrittänyt pitää Möykyn taka-alalla. Lehtiä lukiessa jätän kaikki vähänkään syöpään viittaavat artikkelit lukematta. En myöskään halua katsoa TVstä mitään asiaan liityvää. No, ihan täysin tässä en olen onnistunut, sillä suosikkisarjassani Eastendereissä Carol sairastaa rintasyöpää ja sai juuri kaksi uutta peruukkia!
On tehnyt hyvää olla ajattelematta viime vuoden kokemuksia. Olen yrittänyt keskittyä vain ja ainostaan tähän päivään ja välillä aika kaoottiseen arkeen. Pojista vanhempi valmistatuu yo-kokeisiin välillä ahkerammin ja välillä taas hyvinkin rennosti. Ammatinvalita tuotaa päänvaivaa, ja urahaavet vaihtuvat harva se päivä. Minä yritän pysyä menossa mukana! Juniori puolestaan urheilee niin, että koulu meinaa jäädä täysin toiselle sijalle. Eilen minulta meni ottelut ja kilpailut sekaisin ja sain hyvin tiukkasanaisen puhelun jalkapallovalmeltajalta. Juniorin piti olla ottelussa ja hän olikin koulun juoksukilpailuissa. Onneksi joukkue voitti, muuten emme olisi olleet kovin suosittuja!
Minulle tuli jotenkin yllätyksenä kuinka aikaa vievää tämä kuntokuuri on. Ruokiakin pitää miettiä paljon tarkemmin, ja niiden valmistamiseen menee enemmän aikaa. Uskoin aina ennen, että ihminen ehtii sitä mitä haluaa, mutta nyt tuntuu, että olen ollut väärässä. Eilen myöhään illalla siivotessani mietin, että pitäisiköhän sittenkin ottaa meille taas siivooja. Sitten tein pikaisia laskutoimituksia ja päätin, että säästän mielummin ne rahat!
Mies on edelleen viikot poissa kotoa. Onneksi töitä on riittänyt ja toivoa sopii, että jotain löytyisi vähän lähempää. Irlannissa tulevaisuus ja työllisyystilanne alkaa vihdoinkin näyttää valoisammalta. Se on hieno asia se. Kirjoitan aiheesta lisää...joskus... En enää lupaa täällä mitään, sillä teen näitä postauksia omassa tahdissani, enkä halua ottaa rakkaasta harrastuksesta stressiä.
Eilinen vastaantotto plastiikkakirurgin luona palautti minut taas takaisin maan pinnalle. Rintojen poisto ja uudelleen rakennus ovat edessä joko syys-tai lokakuussa. Kuulemma viikko sairaalassa, ja sen jälkeen noin 3 kk sairaslomaa. Ennen tuota leikkausta on onneksi pitkä, ja toivottavasti, kuuma kesä. Kunhan tässä saadaan Juniori kesälaitumille ja YO-kokeet alta pois, niin sitten luulisi äidinkin kiireet helpottavan....  
Kuvat otin lauantaina.

9 kommenttia:

  1. Myötätuntoni on puolellasi. Tekstissäsi oli sellaisia asioita muutamissa sanoissa, että niiden todellisuuden ymmärtää vain se, joka ne elää ja läpikäy. Tarkoitan nyt lähinnä viimeistä kappaletta tekstissäsi.
    On uskomatonta, miten suuria ja vaikeita asioita elämässämme selvitämme, vaikka etukäteen emme olisi voineet kuvitellakaan joutuvamme sellaisten tilanteiden eteen.
    Toivotan sinulle vahvaa sydäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mietin, kun istuin plastiikkakirurgin vastaanotolla keskustelemassa syksyn leikkauksesta. En olisi koskaan uskonut joutuvani tälläiseen leikkaukseen ja keskustelemaan miten toimitaan ja million. Joskus on vaan parempi olla liikoja miettimättä. Nyt nautin siitä, että olen kunnossa.




      Poista
  2. Kuntokuurille ja ruokien tarkkailuun olisi ryhdyttava nyt tassa itsekin, Ankarassa makinen maasto piti kilot osittain kurissa ja kuntosalilla kaynnista oli tullut rutiini, siihen rutiiniin en ole paassyt taalla ja makiakaan ei ole hikoiltavaksi, lisakilot alkavat nyt oikeasti arsyttaa kun housuissa kirraa etta jotain on pakko tehda vaikka ei kylla yhtaan huvittaisi. Tsemppia siis sinnekin. Arkeen keskittyminen on varmasti parasta laaketta ettei möykky valtaa liikaa ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi myös paljon mäkiä ja huomaan heti eron, jos kävelen tasaisella maalla. Kuntosalille pitää ehtiä neljä kertaa viikossa. Kolmesti tekemään ohjelmaa ja kerran pilatestunnille. Kävelyllä yritän käydä ainakin kahdesti viikossa. Ei tule aika pitkäksi, ei.

      Poista
  3. Hurjan tehokas olet ollutkin! Toivottavasti kesällä hieman helpottaa ja saat nauttia siitä täysillä. Aurinkoa, paljon aurinkoa kesääsi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kunnon aurinkoista kesää tänne toivonkin. Viime kesänä ei oikein pystynyt täysillä nauttimaan harvinaisista helteistä.

      Poista
  4. Hyvä että työllisyystilanne Irlannissa on paranemaan päin.Pitkä prosessi on sinulla vielä edessä ,tsemppejä ja hyviä vointeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä tama lama onkin jo jyllännyt. Toivottavasti nuoret tulevaisuudessa voivat valita, lähetevätkö ulkomaille töihin vai jäävätkö tänne.
      Sanoin miehelle, että ensi vuonna en sitten mene lähellekään sairaaloita!

      Poista
  5. Kaikkea hyvää tulevaan ja olevaan. Syöpä muuttaa paljon. On vaikeaa edes kuvata miten paljon. Sitä olen itsekin viime aikoina miettinyt. Ja sitä, millä tavalla sen kokemuksen voi jakaa, vai voiko.

    Mutta elämä jatkuu, ja se on elämää kokonaan, ja siinä on paljon iloa!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!