sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Valinnan vaikeus

Meidän katukuvaa komistavat rumentavat vaalimainokset vielä vajaan viikon verran. Postiluukusta pukkaa, jos jonkinmoista mainosta, harva se päivä. Eikä siinä vielä kaikki, ääntenkalastajat kiertävät ovelta ovelle ja pyytävät äänestämään, joko itseään tai tukemaansa ehdokasta. Vaalit x 2 ovat ensi perjantaina. Eurovaalien lisäksi pidetään samalla myös kunnallisvaalit.

Nyt voisin tietysti kirjoittaa tänne blogiin, kuinka perusteellisesti olen perehtynyt tämän maan asioihin. Olen katsonut kaikki ajankohtaisohjelmat ja miettinyt tarkaan ketä äänestän. Minähän saan äänestää kummissakin vaaleissa, vaikka olenkin ulkomaalainen. No, turha tässä on valehdella. Luulin nimittäin, että äänestääkseni minun pitää ensin rekisteröityä. Joku lappu muistaakseni postissa tulikin, mutta en tehnyt asian eteen mitään. Huonoa omaatuntoa podin, kun mieheni sanoi, että on turha marista ja valittaa, jos ei äänestä. Olen tässä asiassa hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Seuravan kerran sitten, mietin mielessäni.

Perjantai-aamuna eteisessä odotti yllätys: meidän kummankin laput, jotka otetaan mukaan vaalipaikalle. Ilmeisesti se riittää, että on kerran rekisteröitynyt. Nyt pitää siis löytää kaksi sopivaa ehdokasta. On ainakin vara mistä valita, sillä joka lyhtypylväässä hymyilee innokas ehdokas. Puolueen valinta on helppo. Huonoista vaihtoehdoista on valittava toinen. Pienet puolueet ohitan nopeasti. Sinn Féin suhteet IRAan eivät ole unohtuneet, joten he eivät ääniäni saa. Vihreät ja työväenpuolue ovat liian pieniä, enkä muutenkaan lämpene kummallekkaan. Sitoutumattomat eivät saa mitään aikaa, koska hääräävät yksinään. Jäljelle jää vain kaksi suurta: Fine Gael ja Fianna Fáil. Voitte täältä lukea lisää, mitä eroa näillä kahdella puolueella on. Käytännössä eroa on hyvin vähän.

Fianna Fáilia saamme kiittää Irlannin alamäestä. Liian pitkään hallitsivat ja tekivät mitä tahtoivat. Suosivat omiaan ja veli veljeä auttoi. Mopo karkasi käsistä ja luultiin, että täällä ihan oikeasti kylvetään rahassa, ja päätökset olivat sen mukaisia. Entinen pääministeri Bertie Ahearn väistyi paikalta juuri oikeaan aikaan, ennen romahdusta. Sitten Brian Cowen hääri johdossa aikansa ja nyt on maalla vain velkaa! 

Fina Gael pääsi viime vaaleissa vihdoinkin valtaan, ja nyt Enda Kenny yrittää selvittää vuosikymmeninen sotkuja. Ei, että minä mikään Enda-fani olisi. Puhuu yksitoikkoisella äänelle pyöreitä, niin kuin vain ammattipoliitikko voi. Annan ääneni oikeastaan vähän säälistä ja pakosta. Säälistä siksi, että on ihan eri asia johtaa maata, silloin kun mukamas menee lujaa. Se joka joutuu siivoamaan toisten sotkut, onkin sitten ihan eri asemassa. Muutakaan vaihtoehtoa en keksi, joten nyt vain pitää löytää sopivat ehdokkaat.

Politiikka on likaista peliä. Puhutaan paljon, mutta sanotaan vähän.Irlantilaista politikointia värittävät vielä perhe”mafiat”. Nimittäin jos joku perheen jäsenistä etenee politiikassa, on lähes tulkoon sääntö, että pian veli tai sisko tai tytär tai poika ovat myös ehdokkaina. Tai ainakin avustajana....

Viime päivinä olen katsonut vaalimainoksia sillä silmällä. Ja uurnalla käytyäni saankin sitten taas valittaa ja marista, ihan hyvällä omallatunnolla, monta vuotta!
   



 

6 kommenttia:

  1. Vaikea on äänestää ketään. Olen kyllä niin kyyniseksi tullut että en usko enää kehenkään. Äänestämättä en voi olla ihan omantunnon syistä, vaikka uskon että kovin moni jättää turhautuneena nämä vaalit väliin - sellaisetkin tuttavani jotka aina ennen ovat äänensä jollekulle antaneet. Paikallisvaaleissa meillä päin on kyllä sen luokan ääliöitä, että tiukkaa tekee. MEPit on niitä samoja vanhoja puolueita. Jos vähänkään haikailet Endan ja Eamonnin perään, tsekkaa seuraava youtubelinkki Vincentin show'sta, siinä esitetään sekä Irlannin nykyinen pääministeri ja varaministeri - vuonna 2008, kun se toinen pääpuolue oli vallassa, lama oli juuri iskenyt rajuimmillaan, ja leikkaukset alkoivat eläkeläisistä ja terveydenhuollosta. Kaksikko uhkui pyhää raivoa kamalaa hallitusta kohtaan. Kun itse pääsivät valtaan, mistä alkoivatkaan leikkaukset heidän johdollaan? Shame on them, shame on them, shame on them! Naamat vaihtuvat, lupaukset ja uhkaukset ei. Tää on kyllä niin surkea maa tällä hetkellä että vihaks pistää. Ja lisää leikkauksia tulossa sairaaloihin. Mikään ei riitä.
    https://www.youtube.com/watch?v=6_dSwiNXmC4

    VastaaPoista
  2. Minä olen kyllä tyytyväinen, että minulla ei ollut äänioikeutta täällä. Sen kyllä tiedän, ketä EN äänestäisi, mutta hyvät vaihtoehdot on täälläkin kovin vähissä.

    VastaaPoista
  3. Huh huh..paatoshan on tietysti sinun niinkuin se on itse jokaisen, mutta en ikina voisi antaa aantani puolueille, jotka taman sopan ovat keittaneet-Fianna Fail, Fina Gael ja Labour, syyllisia kaikki tyynni..ja ovat puristaneet joka pennin vahatuloisilta, mutta rikkaat ovat vaan rikastuneet ja sotkuihin syylliset on paastetty kuin koirat verajasta.
    Ymmarran oikein hyvin, etta vaalityota tekeviin noiden kyseisten puolueiden edustajiin on kohdistettu vihaa ja jopa kimppuun hyokatty. En puolusta vakivaltaa, mutta ymmarran mista se kumpuaa.
    Mina/Me annamme aanemme Sinn Feinille ja Independent:eille-mina Sinn Feinille ja mieheni Independent-edustajalle. Myonnan etta Sinn Feinin maineelle tekisi hyvaa, jos Gerry Adams ja Martin McGuinness astuisivat sivuun. MaryLou McDonald olisi erinomainen johtohahmo puolueelle ja uudet raikkaat tuulet puhaltaisivat. Mutta minusta on aika antaa mahdollisuus uudelle. Mennyt on mennytta. Ja valtapuolueet(Fianna Fail, Fina Gael, Labour) ovat munineet ja taysin pilanneet taman maan.
    Mari

    VastaaPoista
  4. Mä äänestin suomalaista hymypoikaa Kokoomuksen riveistä. Valinta oli helppo, vaikka onkin riski että meppiys jää jos valitaan pministeriksi.

    VastaaPoista
  5. Minulle tärkeintä oli valita vasemmistolainen ehdokas. Olen erittäin vihreä, mutta tutkittuani puolueiden tämänhetkisiä mielipiteitä en voinut äänestää heitä vaan löysin itselleni sopivan punavihreän vaihtoehdon. Kokoomusta en missään nimessä olisi voinut äänestää. En ymmärrä ihmisiä, jotka niin tekevät. Pahinta on, että oikeistolaiset kannattavat vapaakauppasopimusta ja siihen liittyvää investointisuojaa, joka on aivan katastrofaalinen meidän tavallisten ihmisten ja demokratian kannalta (suuryritykset voivat haastaa valtiot oikeuteen rahantekoaan rajoittavista toimista -> ei uskalleta säätää yritystoimintaa rajoittavia lakeja, mm. ihmisten oikeuksia puolustavia, kun pekätään oikeuteen joutumista). Ja sanon nyt suoraan, etten käsitä, mitä muutosta voi muka tulla, jos ei kukaan äänestä niitä pienempiä puolueita, vaikka tekisi mieli! Ihan käsittämätöntä, että ihmiset vain antautuvat propagandalle, seuraavat vain vaalitenttejä eivätkä ota mistään itse selvää, vaikka faktojen saaminen netistä on nykyään niin helppoa. Ja vielä se, että EU:n ongelmat on oikeistopolitiikan aiheuttamia ja ratkaisuyritykset oikeistomeiningillä on vaan pahentanut tilannetta. Pistää kyllä miettimään, mitä ihmisten päissä äänestäessä liikkuu. Saati niiden ihmisten, jotka eivät ollenkaan äänestä. Vakavaksi vetää.

    VastaaPoista
  6. Politiikasta on niin monta mielipidettä kuin on äänestäjääkin. Jokainen tekee päätöksensä omasta vinkkelistään. Huomenna käyn illalla äänestämässä. Vihdoinkin tiedän kenelle ehdokkaille ääneni annan. Katsotaan mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!