lauantai 24. toukokuuta 2014

Lämmitys päälle

Pikkulinnut ovat laulaneet, että Suomessa on jo ihan kesä. Meillä puolestaan on tänään ollut niin kylmä, että kävin pistämässä lämmityksen päälle. Vettä tihuuttaa ja sitä rataa. Viime lauantaina tähän aikaan istuimme ystävien takapihalla grillaamassa. Eikä ollut yhtään kylmä, eikä kyllä nälkäkään...



Makkarat Suomesta

Minä pysyin ihan vain pihvi- ja salaattilinjalla ja jätin jopa emännän herkulliset leipomukset väliin.  Ensimmäisen kerran tänään huomasin, että housut eivät ole enää ihan yhtä tiukat kuin ennen. Kuntosali ei edelleenkään ole se suosikkipaikkani, mutta sinne on vaan raahauduttava.

Vaikka sää ei olekkaan kovin kesäinen, olen tänään menossa myös grillijuhliin. Taidan kylläkin pysyä tiukasti sisällä ja pistää lämpimiä vaatteita päälle. Tänään ei istuta t-paidassa ulkona, eikä tarvise pistää aurinkorasvaa. 

Grillijuhlat tai ei aamulla taas kuntosali kutsuu, ja sen jälkeen aion vallata keittiön pöydän itselleni ja pääsen mielipuuhaani. Siitä enemmän huomenna. Mukavaa lauantai-iltaa, ja älkää te Suomessa asuvat läkähtykö sinne helteisiin!

11 kommenttia:

  1. En tunne Suomessa ketään, joka grillaa makkaraa;) Yleensä grillissä on kalaa, lohta, kuhaa tai siika tai munakoisoa, tyäytettyjä herkkusieniä, pihviä (ei meillä) tai kanaa, kuten meillä tänään. Grillatut makkarat tuovat mieleeni '50-luvun ja mökkikesät lapsuuden merenrantahuvilalla, jossa sielläkin useimmiten alkusuvesta grillissä suuria meriahvenia. Meillä on tuo terveystiedotus mennyt niin jakeluun, että makkaraa ei ei vain syödä. Muistot grillissä mustiksi käristetyistä makkaroista kera Turun sinapin ovat kyllä nostalgisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai nuo listaamasi grillatut kalat tuovat veden kielelle. Meidän pojat tykkäävät kovasti lenkkimakkarasta, minulle on tullut kiintiö täyteen jo kauan sitten. Yhden saatan syödä kesässä ja se on siinä. Sinappia tuon muuten aina tullessani tänne. Maistuu hyvältä hernekeiton kanssa.

      Poista
  2. Kyllä Suomessa makkara paistuu edelleen grillissä useasti, ainakin täällä Turussa. Meillä ainakin lasten suosikki, kuin myös hyvät pihvit. Tunnen myös monia muitakin ketkä syövät makkaraa, niitäkin kun on eri laatuja. Helteisin terveisin Turun Hirvensalon saaresta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pojat käyvät aina pesäpallo-ottelujen tauolla ostamassa makkaraa. Heille maistuu, mutta minä en enää välitä. Nyt yritän muutenkin syödä tervellisesti. On nimittäin omat makkarat tuossa vyötäröllä! Maistoin kerran sellaista makkaraa, jossa oli juustoa sisällä. Olin ihan ihmeissäni, että mitä täältä valuu...no sevisihän se.

      Poista
  3. Täällä meni juuri aurinko pilveen ja on sateen näköistä...mutta onneksi sentään vielä lämmintä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä taitaa tuo sää vaihdella aika tiuhaan. Äitikin sanoi, että viileni...No, helteet tulevat sitten kesäkuun lopulla kun olen siellä lomalla.

      Poista
  4. Me ainakin grillataan makkaraa monta kertaa tulevana kesänä. Niin terveelliseksi ei meidän elämä mene, että siitä luovuttaisiin:). Täällä tarkenee, toivottavasti se lämpö löytää tiensä sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt grillaatkin sitten kaikkien menetettyjen kesien edestä suomalaista makkaraa! Tänään muuten aurinko paistoi ja asteita oli peräti 18.

      Poista
  5. Ajattelin just itsekseni, että onpas Irlannissa saman näköisiä makkaroita kuin Suomessa, kunnes luin kuvatekstin :-) Pohjalaisena rakastan Itikan makkaraa (siis mykyisin Atria...), vaikka useinmiten grillissä on nykyään kanaa. Mutta ainakin muutamat makkarat kesässä, rantasaunan takassa paistetut on ihan parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä muuten taisivat olla Atrian makkaroita, sillä emäntä on myös pohjalaanen, niin kuin olen minäkin!

      Poista
  6. Ei mikaan grilliherkku voita grillimakkaraa varsinkaan kesalla-ja suomalainen on ihan parasta. Saksassa kylla saa hyvaa makkaraa myos. Siella joskus on tullut syotya yksi parhaista-raakana valkoinen ja niin rapea ja maukas paistettuna-nam! Lidlista yleensa taalla Irlannissa ostan saksalaisia isoja makkaroita paketin-ovat lahinna suomalaisia grillimakkaroita. Tottakai grilliin voi laittaa niin monia muitakin herkkuja, mutta kylla se makkara vaan sinapin kera ja saunaoluella/-siiderilla maistuu hyvalta kesaillassa.
    Mari

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!