sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Irlannissa vai Suomessa vai jossain muualla

Meitä suomalais-irlantilaisia pariskuntia on paljon. Älkää kysykö lukua, sillä sitä en pysty teille sanomaan. Osa asuu Suomessa, ja irlantilainen aviomies ilmeisesti osaa ainakin jonkun verran tätä vaikeaa kieltä. Irlanti on silloin se maa, johon lähdetään isin kotiin lomalla. Sitten on niitä, joiden koti on jossakin kolmannessa maassa. Ehkä myöhemmin päätetään muuttaa joko Suomeen tai Irlantiin, tai sitten kummassakin käydään vaan lomilla. Ja sitten on meitä Irlannissa pysyvästi asuvia. Mietin tässä juuri, että tiedän vain yhden pariskunnan, jossa mies on Suomesta ja vaimo Irlannista. Yleinen sääntö näyttää olevan, että suomineito löytää elämänsä Paddyn ja se on siinä!

Minusta on aina hauska kuulla tarinoita, miten pariskunnat ovat toisiinsa törmänneet. Jokaisen on joskus pitänyt pohtia asuinmaata ja muutenkin yhteistä tulevaisuutta. Tottakai pieniä kultturieroja on, mutta ei mitään ylitsepääsemättömiä. Luonnollisesti kumpikin joutuu oppimaan uutta ja välillä ihmettelemään puolisonsa kotimaan ihmeellisyyksiä. On varmasti yhtä haastavaa iloisen irlantilaisen sopeutua sykkämieliseen Suomeen kuin toisinpäin.

Ihminen muuttuu pakostakin vieraassa maassa asuessaan, mutta minusta tärkeää on se, että muutos on sellaista luonnollista muuttumista. Ei niin, että sinun on nyt muututtava, ja kaikki entinen elämäsi oli jotekin väärin. Uuden kotimaan tapoja, kultuuria ja ennen kaikkea kieltä on tärkeä oppia ymmärtämäään, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikesta omasta on luovuttava.

Minulle muutto Irlantiin Englannista oli oikeastaan aika kivuton. Sopeutuminen Suomesta Englaniin oli välillä paljon vaikempaa. Jos taas olisin tullut tänne suoraan Suomesta yli 20 vuotta sitten, olisin saattanut hyvinkin pakata laukkuni ja lähteä takaisin Suomeen. Silloinen Irlanti ja nykyinen Irlanti ovat kaksi täysin eri asiaa. Minulta kysyttiin viimeksi eilen, että haluaisinko muuttaa takaisin Suomeen? Vastaus kuuluu nykyisin, että en. Enkö haluaisi edes vaihtaa tätä ainaista sadetta kunnon talveen? En, vaikka sateesta en pidäkkään. Kyllä, minulla on ikävä Suomessa asuvaa äitiä, sukulaisia ja ystäviä. Kyllä, pidän suomalaisesta suoruudesta, hiljaisuudesta (tietyyn rajaan asti ja nykyisin tuo raja näyttää tulevan eteen nopeasti), rehellisyydestä, järjestelmällisyydestä, lämpimistä taloista, pyöräteistä, kouluruokailuista, salmiakista ja Marimekosta. Mutta koti ja elämäni on nykyisin täällä, ja olen oikeastaan elämään ihan tyytyväinen. Välillä elämä heittää eteen vaikeuksia, mutta kyllä se niitä heittäisi muuallakin. On kausia jolloin on vaikempaa ja sitten taas onneksi helpottaa.

Elo Irlannissa kysyy välillä pitkää pinnaa, eikä ihan kaikkiin asioihin ja ilmiöihin koskaan totu. On päiviä, jolloin voisin repiä tukkaani tai huutaa naama punaisena, että ettekö te hyvät ihmiset voisi olla vähän luotettavampia, hiljaisempia ja järjestelmällisempiä. Onneksi olen jo oppinut, että vaivalla takaisin kasvanutta tukkaa ei kannata irlantilaisen takia repiä. Tukka lähtee kyllä päästä, mutta irlantialaiset eivät muutu miksikään. Juju onkin mielestäni siinä, että tajuaa, että en voi tätä maata muuttaa, mutta itse voin olla täsmällinen, luotettava ja välillä omissa oloissani...siis vähän tylsä ja kummallinen!!!!

Haaveena minulla on, että sitten joskus voisin viettää aikankin osan vuotta jossakin lämpimässä. Nyt vedän jalkaani kumpparit ja lähden katsomaan Juniorin jalkapallopeliä. Enhän minä aina edes sitä peliä jaksa katsoa. Hengitän keuhkot täyteen raikasta ilmaa, mietin mielessäni niitä näitä ja yritän kannustaa ja hurrata oikeissa kohdissa. Pidetään tämä vaan ihan meidän keskeisenä tietona, että en vieläkään ymmärrä ihan kaikkia jalkapallon sääntöjä! Enkä ihan oikeasti jalkapallosta edes pidä, mutta kun oma poikaa pelaa, niin...


Rentouttavaa sunnuntaita, missä sitten olettekin!











24 kommenttia:

  1. Tämä kesän odottaminen on niin pitkäveteistä, että olen joskus ajatellut myös jotain eläkeläisenä hankittavaa lomaosaketta tms. lämpimimpiin maisemiin. Tuskin onnistuu, sillä eläminen täällä kotoisessa Suomessa on niin kallista, ettei kirstun pohjalle kerry mitään vararahastoa. Eikä mun hermot ehkä jaksa etelän immeisten "huomenna"-tyyliseen elämäntapaan. Enkä edes kovin sosiaalinen, jos ei pakko ja vapaa-ajalla ei onneksi tarvi olla. Voi jurottaa niin paljon, että jaksaa taas olla normisosiaalinen arkena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuo huomenna-tyylinen elämäntapa ei enää tuntuisi edes kummalliselta. Siihen on ollut pakko tottua. Suunnitelmat ovat minulla kovat, mutta ihan sama täälläkin, rahaa tulee ja sitä myös menee...Mistä näitä laskuja meille riittääkin?

      Poista
  2. Hei

    Hienoa että viihdyt ja olet tyytyväinen elämääsi. Suunnittelin seitkytluvulla lähtöä Englantiin piikomaan mutta siitä ei tullut mitään kun löysin siihen aikaan tulevan aviomieheni ihan naapurikaupungista. Olemme olleet naimisissa 37 vuotta ja hyvä niin. Minusta on kuitenkin kiva lukea blogeja ulkosuomalaisista ja heidän elämästä.
    Jalkapallosta olen samaa mieltä. Jaksoin seurata silloin kun oma poika pelasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä menee omia latujaan. En minäkään olisi koskaan uskonut, että täällä vielä joskus asustan. Lähdin minäkin aikoinani Englantiin "piikomaan" ja sitä piikomista on jatkunut jo yli 20 vuotta. Tarkoitus oli selvitä 6 kuukaudella.
      Minäkin seuraan muiden ulkosuomalaisten blogeja ja on kiva päästä kurkistamaan muiden arkea. Suomalaisia blogeja lukiessa pysyn selvillä suomalaisesta arjeista.
      Minulla tulee jalkapalloa välillä korvisakin. Huomenna muuten on taas ottelu...

      Poista
  3. Ihana kirjoitus, ajattelen aika samoin kuin sina, sopeutuisin kylla Suomeen jos olisi pakko mutta lahtea en haluaisi, koti on taalla. Joinakin paivina minulla on ihan samat toiveet luotettavuuden ja jarjestelmallisyyden suhteen, aika hiljaiselta nama kylla vaikuttavat nykyisin, lienee tottumusta? Ikavöisin taalta eniten sosiaalisuutta joka paivassa. Koti on siella missa on sydan ja minun on kylla taalla. Mukavaa kevatta Irlantiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota sosiaalisuutta ja ihmisesten iloisuutta minulle tulisi ikävä, jos täältä pois muuttaisin. Suomessa minua välillä suorastaan ahdistaa se puhumattomuus ja totisuus. Meillä muuten aurinko paistaa ja kävin sauvakävelyllä pitkästä aikaa. Teki hyvää!

      Poista
  4. Oli taas mukava lukea ajatuksiasi ja havaintojasi. Olen iloinen puolestasi, että viihdyt uudessa kotimaassa. Arki, huolet ja ilon aiheet ovat samat tai samankaltaiset missä tahansa asumme. Oma suhtautumisemme vaikuttaa siihen, miten viihdymme asuinpaikassa. Ja siitä sateesta ... Tänään tulee tihkusadetta Helsingissä. Terveisin, Lukija A-a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla hidas oppimaan, sillä Englannissa oli omassa asenteessa välillä korjaamisen varaa. Toisaalta oli hyvä, että muutimme tänne, sillä olin siihen hulinaan täysin kypsä.
      Arki on arkea joka paikassa. Tai no joissakin maissa se on tietysti vaikeampaa ja rajoitetumpaa. Käydään töissä, ruokakaupassa, siivotaan, laitetaan ruokaa....sitähän se on, oli sitten maa Suomi, Irlanti tai vaikkapa Espanja.

      Poista
  5. Minusta sitä voi olla tyytyväinen missä vain, jos niin haluaa. Ainahan sitä narinan aihetta riittää, jos haluaa narista, mutta niin löytyy myös hyviä puolia sille, jotka haluaa niitä löytää. Minusta on ollut ihanaa asua Turkissa. Nyt olen päättänyt, että minulla tulee olemaan ihanaa myös Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jos perusasiat on kunnossa, niin sen jälkeen loput on itsestä kiinni. Ymmärrän kyllä niitäkin ulkomailla asuvia suomalaisia, joiden elämä on aika vaikeaa. Sitä ei nuorena välttämättä aina ajattele mitä tuleman pitää.Jos on perhettä on vaikea lähteä, vaikka olisi kuinka onneton.
      Kyllä sinä sopeudut ihan varmasti takaisin Suomeen!

      Poista
  6. Mäkin tunnen vain sellaisia suomi-irlanti -pariskuntia, joissa nainen on Suomalainen ja mies Irlantilainen ... aika jännä juttu! Nyt kun mietin, niin itseasiassa tunnen monta pohjoismaalais (suomi/ruotsi/norja/tanska) -irlantilaista pariskuntaa, ja kaikissa on irkkumies ja pohjoismainen nainen ... ! Aika 50-50 on mennyt tuntemistani pariskunista että asuvat Irlannissa tai naisen kotimaassa.

    Itselläni ei Irlantiin tullessa ollut pahempaa kulttuurishokkia; suhtkoht helposti sitä vain sulautui maan tapoihin. Toki jotkut asiat sai mut hämmästelemään ja ärsyyntymään, mutta ei sen pahempaa. Toisaalta, ihan irkku-irkkujen kanssa en ole ikinä esim. asunut, tai edes varsinaisesti seurustellut, eli en ihan niin sisälle irkkutapoihin ehkä ole päässytkään.

    Miehen kanssa ollaan 'kulttuurillesti' hyvin samanlaisia, pohjoismaissa ei kuitenkaan keskenään niin paljoa eroja ole. Ja kun ollaan aina asuttu 'komannessa' maassa, niin ollan yhdessä uusiin tapohin totuteltu ja niitä saatu päiviteltyä, ilman että kummallakaan on 'kotikenttäetua' ..

    En usko että me ikinä asuttaisiin vakituisesti Suomessa tai Tanskassa, mutta esim. Ruotsia ollaan välillä ajateltu vaihtoehtona joskus tulevaisuudessa ... mutta milloin, sitä on paha sanoa ;) Nyt Sveitsi on vielä aivan ihana - ei mikään kiire täältä pois! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmannessa maassa asumisella on puolensa. Kuten sanoit voitte yhdessö ihmetellä maan menoa, eikä kummallakaan ole kotikenttäetua.Tukholma olisi varmasti kiva kaupunki asua, jos joskus mietitte muuttoa. Nauttikaa Sveitsistä!

      Poista
  7. Mina myös voin sanoa, etten muuttaisi Suomeen. jos joskus tulee joku pakkotilanne, niin sitten. Muuten ei. Suomesta en oikeastaan edes kaipaa muuta, kuin siella olevia laheisia. Salmiakistakaan en tykkaa. Turkin kulttuurinkin olen omaksunut itselleni aikalailla hyvin. Elamassani on paljon muuttunut siihen entiseen, kun uskontonikin olen vaihtanut. Mutta oikeastaan tunnen edelleen olevani ihmisena se sama entinen. Ja olen saanut olla oma itseni, vaikka maisemat ovat vaihtuneet. Alkuun tietty oli hankalaa, kun ei kielta osannut, mutta nyt sekin on helpottunut, kun kielella parjaa, vaikkei sita taydellisesti puhukkaan.
    Aikoinani Suomessa olin monta vuotta kesaisin jalkapallokentan reunalla ja talvisin koripallokentilla. Huoltajana ja joukkueenjohtajana myös. Ja tykkasin. Poika pelasi nuorempana molempaa lajia.
    Oikein mukavaa sunnuntai- iltaa, ystavain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeää on juuri tuo, että saa olla oma itsensä ja uskonnon vaihtamisen voi päättää itse. Voin vain kuvitella kuinka rankaa oli aluksi, kun et osannut kieltä. Olet tainnut sopeutua todella hyvin!

      Jätin sunnuntaisen ottelun väliin, kun halusin vähän siivota ja leipoa. Tiistaina taidan taas olla kentänlaidalla kannustamassa.

      Poista
  8. Osaan sanoa tähän vain Skotlannin osalta. Minusta Suomessa ja Skotlannissa on tietynlaista konstailemattomuutta. Ja se tekee asiat helpoksi aina kun olen siellä. Pidän siitä, että skotit lähestyvät helposti ja ovat mutkattomia, kun itse olen vähän liian hiljainen. Ja Skotlannin luonto on jotain...aivan uskomatonta. Omalla alallani täytyy olla tarkka ja pitää aikatauluista yms kiinni, joten hommat toimii paremmin kuin Suomessa. Onneksi olen pystynyt yhdistämään luontevasti nämä 2 maata, ja saan olla molemmissa tarpeeksi. Tai siis nyt tuntuu siltä, että olisi aika lähteä Suomesta Skotlantiin. Jotenkin tunnen hengittäväni siellä eri tavalla. Mutta usein huomaan senkin, että samaa aamulla töihin, töistä kauppaan ja kotiin rumbaa se on, asui missä hyvänsä. Keskon tilalla vaan on Tesco. Yritän välttää tuota. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki on arkea...sitä samaa rumbaahan se se tosiaan on. Töihin, kauppaa, siivoamaan jne. En ole koskaan käynyt Skotlannissa, joten voin vain kuvitella kuinka upeita maisemia siellä on. Sinulla on kaynyt hyvin, kun voit asua kahdessa eri maassa ja vaihtaa aina välillä.

      Poista
  9. Itsekkin tanne Irlantiin Lontoon kautta muuttaneena sopeutuminen on ollut helpompaa kuin jos olisin tullut suoraan luulen. (tuskin olisin tanne edes loytanyt, silla en edes tiennyt mistaan Corkista! )
    Olisi vaikeaa kuvitella enaa asuvansa Suomessa - enka Suomesta kaipaa mitaan ruokia tai herkkuja..ehka suomalaista elamanmenoa joskus ja tietysti niita laheisia. Tama irlantilainen maalaiselama sopii minulle hyvin nyt kun lapset on viela nuoria-mutta en tieda, tulenko kaipaamaan jotakin muuta kun lapset kasvavat aikuisiksi..Elamaa ei koskaan tieda. Kun on kerran Suomesta lahtenyt ja sen kivun kaynyt lapi, on ikaankuin irrottanut itsensa omasta synnyinmaasta..on vahan juureton. On helpompaa sopeutua taas johonkin uuteen, mutta kun vanhemmaksi tulee, saattaa alkaa kaivata myos niihin tuttuihin lapsuusmaisemiin. Aika paljon riippuu lapsista, missa heidan tulevaisuutensa on-jos he asuvat taalla, niin sitten luultavasti minakin.
    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tiedä asummeko täällä Corkissa aina. Nyt tuntuu ihan hyvältä. Minäkin haluan ensin nähdä mihin pojat asettuvat. Löytyykö työtä täältä vai pitääkö lähteä kauemmaksi. Minulle sopisi vanhempana hyvin sellainen puoli vuotta auringossa ja puoli vuotta täällä sateessa. Ei kumpikaan ilma alkaisi ärstyttämään!

      Poista
  10. Olisimme varmaan jääneet Englantiin, jos olisimme voineet ostaa talon paremmalta alueelta, mutta en sittenkään tiedä. Jotenkin kaupunkina Bristol, jossa asuimme, ei ollut paikka jossa meistä kumpikaan halusi lapsemme kasvavan. Muuhun englannin kaupunkiin ei ollut järkeä muuttaa vain sen takia, että olisimme asuneet Englannissa, koska emme olisi tunteneet sieltä ketään, Monia asioita Englannista on ikävä ja lapsettomana siellä oli kivaa asua. Voisin harkita itse Englantiin palaamista vaikka eläkepäiviä viettämään jonnekkin merenrantakaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän aloittaminen täysin vieraassa kaupungissa on kyllä rankkaa. En tiedä pysytisinkö siihen enää. Englannissa on todella tärkeää, että asuinalue on ok. Ihan kaikkiin kouluihin ei siellä lastansa tosiaankaan haluaisi laittaa.
      Taidat siis päätyä Eastbourneen. Siellä syöt jäätelöä ja istut aurinkotuolissa. Ei hullumpaa!

      Poista
  11. Itse taas en voisi kuvitella asuvani irlannissa :) Miehen sieltä hain, kaksi vuotta sillä reissulla viihdyin, mutta sitten otin kullan kainaloon ja perhe perustettiin Suomeen, yli kymmenen vuotta sitten. Mutta ihanampaa paikkaa en tiedä vierailla, joka vuosi, kerran tai kaksikin on päästävä. (Mielellään kesällä ;) )

    Mutta onhan meitä tällaisia pariskuntia täälläkin paljon! Joka vuosi enemmän ja enemmän, siltä tuntuu. Vielä kymmenenkin vuotta sitten piirit oli pienemmät ja yhteyttä tuli muiden pariskuntien kanssa pidettyä enemmän vai johtuukohan harveneminen siitä että mieskin on niin hulahtanut suomalaiseen yhteiskuntaan, että ei tee enää niin eroa maanmiesten ja paikallisten ystävien välillä.

    Samalla ilmottaudun uudeksi lukijaksi, jonkin aikaa kyllä jo seuranneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että miehesi on sopeutunut hyvin Suomeen. Me ei silloin aikoinaan edes harkittu tuota vaihtoehtoa. Mieheni olisi ollut vaikeaa löytää alaltaan töitä ilman sujuvaa suomea. Hän ei ole innostunut kielten opiskelusta muutenkaan , joten suomen oppiminen olisi ollut varmasti todella vaikeaa.
      Mukavia lomia teille täällä Irlannissa!

      Poista
  12. Täällä Amerikoissa on paljon pariskuntia joissa on suom. ja anglo-amerikkalainen tai suom. ja muu-amerikkalainen yhteiselossa. Ja aika moni suomalainen jää tänne sille tielleen. Moni ei edes lomaile Suomessa tai he odottavat jokunen vuosi ennen kuin on varaa matkalippuihin. Ja on niitäkin jotka pitkin hampain menisivät kun Suomessa kaikki on kuulema "niin kovin tylsää."

    Luulen että monet jäävät tänne taloudellisten syiden takia. Elämässä on onnistuttu. Ja Suomi on liian kaukana. Ehkä alkuaikoina on ollut kaipausta, mutta sitten on elämässä palat loksahtaneet paikoilleen ja tänne jämähdetään. Osa muuttaa maisemaa, muutetaan toiseen osavaltioon aikuisten lasten tai työn vuoksi. Olen tavannut myös pariskuntia joissa molemmat ovat suomalaisia eivätkä he enää kaipaa takaisin Suomeen.

    Ja useinhan on niin että kun omat vanhemmat ovat vielä elossa niin Suomessa käydään heitä tervehtimässä. Sitten asiat muuttuvat. Kotimaa ei enää kiinnosta samalla tavoin. Ja kun aikaa kuluu niin muutos voimistuu ja suomalaiset asiat ovat ehkä liian tuttuja tai outoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että kun vanhemmista aika jättää, harvenevat vierailut Suomeen. Minulle tulee varmasti käymään ihan samalla tavalla.
      Teiltä ne lennotkin maksavat niin paljon. Täältä pääsee Suomeen suht edullisesti, joten senkin takia tulee käytyä useammin.
      Ikävä hellittää vuosien kuluessa ja välillä tekisi mieli matkustaa muuallekkin. Lomaa vaan on rajallisesti ja äitiä ikävä.joten Suomeen aina päädyn

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!