sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Voiko naisella olla liikaa kenkiä?

Ei tietenkään voi. Tai, no Imelda Marcosilla niitä oli kyllä liikaa. En kuitenkaan paini Mrs Marcosin kanssa samassa sarjassa näissä kenkä - ja vaateasioissa. Minulla on huomattavasti halvempi maku ja vähemmän kenkiä.

Meidän kylällä avattiin viime vuonna ensimmäinen hyväntekeväisyysyhdistyksen pyörittämä kirpputori. Olen tehnyt siellä joka kerta käydessäni löytöjä. Ennen joulua löysin sieltä nämä Clarksin kengät. Niitä oli luultavasti käytetty vain kerran.





Eilen lähdin kävellen kylälle, ja piipahdin taas samaisessa liikkeessä. Nyt lähti mukaan nämä kengät. Veikkaan, että näillä kengillä on käyty yksissä juhissa, ja sen jälkeen ne päätyivät kirpparille myyntiin.





Ja mitä nämä löydökset sitten maksoivat? 5.00-6.00 euroa pari. Olisi tullut Filippiinien valtiollekkin paljon halvemmaksi, jos Imelda olisi ostanut kenkänsä kirpparilta.

Nyt vaan pitää toivoa juhlia, että pääsen pitämään hankintojani.

29 kommenttia:

  1. Ihania kenkia... sinulle oikein sopivannakoisia! Eiko nuo ensimmaiset kay ihan tyoasuunkin.
    Kirppareilta tekee hyvia loytoja eika maksa paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaikki ovat aivan liian korkeita arkikäyttöön. Korkkareilla kompuroin vain juhlissa! Noilla Clarkseilla olin joulujuhlassa ja tuntuivat jalassa ihan mukavilta.

      Poista
  2. Kauniita löytöjä! Etenkin nuo alimmat olivat kyllä aivan upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista hopean värisistä tykään kovasti. Toivottavasti pysyn niillä pystyssä. Ei ole mitään juhlia tiedossa, joten pistän kengät laatikkoon odottamaan. Noita ruskeita meinaan käyttää perjantaina, kun menen ulos syömään. Käyvät hyvin oranssin neulepuvun kanssa.

      Poista
  3. Minä käyn harvoin kirppareilla, pitäisi ryhdistäytyä ja poiketa tämän tästä. Hienot kenkälöydöt olet tehnyt... nuo kepeästi kesässä on upeat. Ystävättäreni käy usein kirpparilla ja tekee aivan loistavia löytöjä, yksilöllisiä juttuja! Valoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kävin ennen aika harvoin, mutta tämä uusi kirppis on niin lähellä ja usein matkan varrella, että siellä tulee pistähdyttyä usein. Seuraavan kerran vien sinne meiltä tavaraa ja vaatteita. Nurkat alkavat täyttymään, joten on pienen raivauksen aika.

      Poista
  4. Ei voi olla liikaa. Paitsi meidän eteisessä. Hermot menee vähintään kerran päivässä, kun siinä lojuu kuuden ihmisen lenkkarit, kävelykenkät, muutaman talvisaappaat, parit kumpparit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä annoin jo periksi ja vien omat kenkäni yläkertaan. Meillä lenkkarit ja jalkapallokengät (välillä mutaiset ja haisevat) hallitsevat eteistä. Välillä tekisi mieli potkaista ne kaikki ulos haisemaan.

      Poista
  5. Näin otsikon ja vastasin jo täällä ääneen, että ei todellakaan voi olla liikaa kenkiä! Mulla on kaappi töynnä varsinkin kesäkenkiä ja en viimekään kesänä ehtinyt kaikkia niistä käyttämään (varsinkin kun useimmissa on todella korkea korko ja jalat haluaa olla niissä tennareissa), mutta ai mikä onnen tunnen kun vaan katseleekin kenkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuuden nimissä, ei minulla ole mitään laajaa kokoelmaa. Viihdyn arkisin matalissa tai kiilakantaisissa kengissä. Töissä en jaksaisi olla korkkareilla. Pitää kävellä toimistoa ristiin ja rastiin sen verran. Kaupoissa kyllä tulee katsottua aina kenkiä sillä silmällä, vaikka ei mitään aio ostaakaan.

      Poista
  6. Ei voi olla ja suursiivouksen jalkeen vaatekaapissa mulla on ihan puutetta muutamasta kenkaparista, meilla ei taalla vaan harrasteta kirppareita mika on harmillinen juttu. Nuo ensimmaiset kengat ottaisin kiljuen, aivan ihanat ja nuo kahdet seuraavat olisivat tosiaan omiaan juhliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ensimmäinen pari oli kyllä varsinainen löytö.Veikkaan, että kaupassa uusina olisivat maksaneet noin 70.00 euroa. Pojasta näki selvästi, että niitä oli käytetty kerran. Pistin ne jalkaani työpaikan joulujuhlaan ja kenkiäni kovasti keuhuttiin. Minä vaan nauroin, että joo uudet on!!!!

      Poista
    2. Sinustahan on jo tullut irlantilainen 'valkoisine valheineen' ;) Mina en edelleenkaan sita osaa - kayn paljonkin kirppareilla ja teen usein loytoja, ja jos kehutaan, kerron aina(ihan piruuttanikin), etta loysin kirpparilta ja oli tosi halpa! Moni irkkunainen ei tasta innostu! :D
      Mari

      Poista
  7. Jossain nettikyselyssä piti vastailla monetko kengät omistaa ja millaisia...lopetin sen kyselyn kesken kun minulla on niin vähän kenkiä, että ihan hävettää! Vaihtoehdot eivät siis oikein päteneet minun kenkämaailmaan. :)

    Hienoja löytöjä.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkeus vahvistaa säännön. Ei kaikki naiset rakasta kenkiä. Toisallta, kyllä mitäpä niitä liikaa hankkimaan, kun kerralla voi olla vain yhdet jalassa.

      Poista
  8. Naisella ei voi olla liikaa kenkiä! Nuo yläkuvan kengät ovat upeat katukengätkin ja alakuvan kengissä mennään paljassäärisenä suven juhliin...no, tietty mekko päälle vielä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä pysytyisi noilla Clarkseilla kävelmäään kadulla. Ovat korkeamman kuin mitä kuvassa näyttää. Sen sijaan ravintolaan niillä voi mennä hyvin, kun saa istua.
      Pitää muistaa ajaella sääret, ennen kuin lähden noilla kolmosilla juhlimaan! Ja mekko tietysti päällä!!!!!

      Poista
  9. Clarksin kengät on sellaiset, että voisin ottaa siitä liikkeestä mitkä vaan ja ihan sovittamatta ostaa sopivat Niillä on hyvä kävellä. Ainakin Skotlannissa oli hyviä ns hyväntekeväisyyskauppoja, sain joskus käsiini kauppojen poistoina liikkeeseen tulleita vaatteita muutamalla punnalla. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös Clarks fani jo pelkästään senkin takia, että olen kummallekkin pojalle ostanut aina sieltä koulukengät. Kertaakaan eivät ole kengät hajonneet käytössä. Voit varmasti kuvitella mikälaisessa kulutuksessa ne ovat. Välitunnilla potkitaan palloa yms.

      Jos aikaa olisi enemmän kävisin kaupunkin hyväntekeväisyyskaupat useammin läpi. Nyt käyn vain ostamassa niistä kirjoja, mutta tästä kaupasta löytyy aina jotain muutakin.

      Poista
  10. Minä olen ihan erilainen kenkäihminen. Kesälipokkaita on tosi monet, mutta muuten mulla on tavallisesti vain yhdet kengät, jotka käytän melkein loppuun. Lisäksi olen kokenut kenkien ostamisen kirpparilta jotenkin vähän vieraaksi - minusta tuntuu epämukavalta käyttää kenkiä, joita joku toinen on käyttänyt. Viime viikolla sain tädiltä yhdet vanhat saapikkaat, kun en kehdannut kieltäytyä, ja käyttämättä taitavat nekin jäädä. Kengät ovat kyllä nykyään niin hirveissä hinnoissa, että sitä kirpparilta ostamista kannattaisi kyllä harkita... Talvisaapikkaat maksavat pitkälle toista sataa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minulla on tarkka seula, että suostun toisen vanhat kengät jalkaani laittamaan. Näiden lisäksi olen tainnut ostaa vain parit muut kengät kirpparilta. Katson tarkasti, että niitä ei ole käytetty kuin kerran pari. Taitaa olla niin, että ihmiset ostavat juhliin uudet korkkarit, jotka käyvät vain ja ainoastaan jonkun asun kanssa. Sitten vyötärö leviää, eikä puku mahdu enää päälle, joten sen niistä kengistä!
      Sellaiset jokapäivän kengät osta aina uusina. Nämä nyt ovat vain tälläisiä juhla/ulosmeno kenkiä, joita tuskin tulen pitämään kovinkaan usein.

      Kauhulla katseselin lämpimien nahkasaappaiden hintoja. Ei niitä raaskisi muuten ostaa kuin alennusmyynneistä.

      Poista
  11. Kauniita kenkiä! Minullakin on muutama pari vastaavia kaapissa ja aivan liian monta muutakin korkokenkää,jota en kyllä varmaan enään voi käyttää kun olen vähän pilannut jalkani nuorempana epämukavilla kengillä.. Hieno löytö nuo Clarksin kengät,ovat mukavia jaloissakin yleensä.Minulla on vähän sama juttu kuin Sadulla mitä tulee muiden käyttämiin kenkiin;vaatteet kirpparilta ovat aina tervetulleita mutta jotekuten toisten käyttämiä kenkiä en ole ostanut.Mutta sinun Clarksisi näyttävät ihan uusilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Sadulle kerroinkin, että harvoin kenkiä kirpprilta ostan. Tälläiset juhlakengät jäävät minullakin vähälle käytölle. Nuo Clarksit olivat ihan uuden veroiset ja varsinainen löytö. Minulla on pieni jalka, joten teen joskus hyvä löytöjä. Käyttökengät pitää olla ehdottomasti uudet.

      Poista
  12. Minä olisin varmaan jo sairaalassa leikkauttamassa jalkojani, jos olisin yrittänyt kävellä noin korkeilla koroilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan miten minun käy. En ole kovin hyvä korkkareilla kävelemään ja pitää oikein keskittyä, että pysyy pystyssä. Noilla Clarkseilla kävelin illan ja hyvin pysyin pystyssä. No,niissä onkin leveä korko.

      Poista
  13. Huikeita löytöjä, lucky you!
    Minäkin löysin kerran kirpparilta unelmakenkäni,
    Pertti Palmrothin uuden karheat pistokkaat, mustat mokkanahkaiset unelmat,
    kympillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tosiaan onnistaa ja tekee uskomattoman edullisia löytöjä.

      Poista
  14. Vautsi vau mitä löytöjä!! :D

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!