sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Siitä hetkessä elämisestä...

Eilen illalla olin jo vetämässä villasukkia jalkaan ja kaivamassa lehtikasaa kaverikseni, kun miehen kännykkä soi. Suunnitelmissa oli sellainen rauhallinen ilta kotosalla. Miehen entinen työkaveri pyysi meitä kanssaan "irlantilaisten olohuoneeseen" eli pubiin. Aikaisemmin olisin sanonut, että en nyt millään viitsi lähteä. Mene sinä vaan. Nykyisin tämä hetkessä elävä minä vastasi puolestani, ennen kuin ehdin keksimään mitään syitä, että mennään vaan. 

Heitin villasukat takaisin laatikkoon ja vaihdoin verkkarit farkkuihin. Sitten vähän meikkiä naamariin ja valmiita oltiin. Meidät tultiin hakemaan ihan koti-ovelta, joten ei tarvinnut bussia kylmässä odottaa. En ollut tätä pariskuntaa aikaisemmin tavannut, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. He sanoivat vievänsä meidät heidän suosikkipubiinsa, jos vain meille käy. Varottelivat, että tämä ei ole mikään trendikäs pubi, vaan sellainen vanhanaikainen. Sopii hyvin, sanoivat takapenkkiläiset. 

Astuimme sisälle pieneen pubiin, ja siirryimme ajassa takaisin monta monituista vuosikymmentä. Aidompaa pubia tuskin tältä saarelta löytyy. Cosmopolitanit ja bacardibreezerit eivät olleet tätä pubia pilanneet. Kalusteet olivat ne alkuperäiset, mitäpä noita vaihtamaan. Tuoli on tuoli ja istumista varten, ja pöytä on pöytä. Tässä pubissa ei sisustuksella hienosteltu, mutta se tunnelma... 

Pubi oli täynä vakiasiakkaita ja paikkalla oli myös ilmiselvästi muutama turisti. Hinnat ovat alhaisemmat kuin muualla, ja tiskin takana hyöri pubin omistaja. Ihmettelin, että miten hän pärjää yksin ja minulle kerrottiin, että
vakiasiakkaat auttavat häntä, jos tulee kiire! 

Meillä oli oikein mukava ilta ja juttua riitti. Kameraa ei ollut mukana, joten kuvia en valitettavasti  voinut ottaa. Pienessä pubissa kuvaaminen olisi muutenkin ollut vähän hankalaa ja herättänyt liikaa huomiota. Ei yhtään harmittanut, että tuli lähdettyä... Pariskunta lupasi esitellä meille muutaman muukin vanhanaikaisen pubin Corkin keskustassa. Kun kutsu seuraavan kerran kuulluu, olen heti valmis lähtemään!

Täältä löytyy muutama (huono) kuva.


Nämä kuvat otin torstaina Dublinissa.







10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo, eletään tänään, sillä kukapa sitä tietää mitä huominen tuo tullessaan.

      Poista
  2. Peukutus! Hienoa, että tartuit tilaisuuteen ja pääsit viettämään kivaa iltaa ihan uusissa ympyröissä!
    Itse olen sellainen kotikissa, että minua on melko vaikea saada houkuteltua minnekään. Mutta aina kun lähden, niin mietin miksi käymme niin harvoin missään.

    Pois vaan mukavuusalueelta ja elämään tätä ihanaa elämää! Ties mitä se meille vielä tarjoaakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minussa on myös tuota kotikissan vikaa, en millään viitsisi.Sitten kun laittautuu ja lähtee, niin olen yleensä tosi tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Kyllä sitä täällä kotona ehtii istumaan.

      Poista
  3. Parhaimmat illat ja tapahtumat on juuri tuollaisia - hetkeen tarttumalla ilman pitkää suunnittelua. Tuo pubi kuulostaa ihanalta. Olen aiemminkin jo valittanut, kuinka sitä pubikulttuuria on ikävä. Kantapaikka, toinen olohuone, jossa voi käydä yhdellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisten taitaa olla vaikea ymmärtää, että pubissa voi tosiaan käydä vain yhdellä, eikä siellä yleensä kukaan konttaa ympärikännissä lattialla.
      Ne korttelikapakat siellä ovat ihan hirveitä, ei niistä ja näistä pubeista voi puhua samana päivänäkään.

      Poista
  4. Hyva sina, kylla ne villasukat ja lehdet odottaa mutta tallaiset tilanteet voivat olla ainutkertaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin odottaa. Ei niitä kukaan täältä kotoa vie.

      Poista
  5. Minäkin yritän enemmän opetella sanomaan, että lähdetään vaan, tai kyllä tänne voi tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläiset suunnittelemattomat menot ovat monesti niitä parhaimpia. Meillä kun ei enää tarvita lapsenvahtia, joten olemme vapaa menemään.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!