tiistai 24. joulukuuta 2013

24. Viimeinen luukku

Yön aikana maahan satoi ohut kerros lunta. Minä huikkasin kiitoksen yläkertaan. Nämä lumet oli joululahja minulle. Tuntui, kun joku olisi sanonut, että siinä sinulle vähän joululunta, kun sitä niin kovasti kaipasit.

Uunissa paistuu kinkku ja kattilassa kiehuu riisipuuro. Kohta lähden viemään kummitytölle joululahjaa ja katsomaan hänen hevosiaan. Vasta iltapäivällä istumme syömään jouluateriaa.

Meillä juhlitaan tänään muutakin kuin joulua. Vanhin poikani nimittäin täyttää 18-vuotta. On siinä äidillä vähän sulattelemista. Aikuinen poika, minulla. Kakku koristellaan tietysti myös syntymäpäiväsankarille.

Näissä tunnelmissa suljen blogin joulukalenterin viimeisen luukun ja toivotan teille kaikille oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua! Blogi jää nyt joulutauolle, ja palaan asiaan taas kunhan olen takaisin Vihreällä Saarella.



maanantai 23. joulukuuta 2013

23. Se rakkain ovi...

On herätty aamulla aivan liian aikaisin. Jonotettu täysillä lentokentillä. Raahattu matkatavaroita. Juostu Amsterdamin kentällä portilta toiselle ennätys ajassa. Riideltykkin vähän väsyneinä. Hukattu laukut. "Nautittu" täpötäysistä ja ahtaista lentokoneista. Päivitelty lumetonta Helsinkiä. Istuttu serkun herkkupöytään, ennen junamatkaa lakeuksille. Ja sitten junamatkan jälkeen vielä viimeinen rutistus taksilla.

Monimutkainen oli matka joulukalenterin toiseksi viimeistä "luukkua" avaamaan. Tai ei sitä tarvinnut edes itse avata. Kun taksi ajoi pihaan, ovi avattiin heti ja siellä meitä oli vastassa aina yhtä pirteä, nyt jo 90-vuotias mummu. Oli joululyhdyt ulkoportaissa, ja piirakat ja munavoit odottamassa.

Ympärillä ei näytä jouluiselta, mutta ei anneta sen haitata. Home sweet, home!


Viime jouluna lasketeltiin. 







sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22. Rouva Brownin pojat / Mrs Brown's boys

22. luukusta luuraa rouva Brown, jonka ohjelmille olen nauranut kippurassa tänäkin vuonna. Rouva Brown on tyypillinen irlantilainen äiti, joka pitää huolta "lapsistaan". Lapset kylläkin ovat jo aikuisia, mutta äidiltä se näyttää unohtuvan. Minkäs sille voi, että välillä pitää puuttua lastensa asioihin ja antaa neuvoja.

Rouvalla on aina päällään esiliina ja villatakki, jossa on isot taskut! Kiharat hiuksiin syntyyvät tietysti papiljoteilla.

Tässä pieni videonpätkä rouva Brownin pojista.

lauantai 21. joulukuuta 2013

21. Lomalla

Viimeinen työpäivä eilen ja illalla pikkujoulu. Kaupungilla oli vesisateesta huolimatta oikein jouluista. Pubit näin jouluisin koristetaan näyttävästi, sisältä ja ulkoa. Meillä oli oikein hauskat juhlat.
Aloitimme drinkeillä pubissa. Väkeä oli kuin pipoa ja kuuma kuin saunassa. Onneksi kerrankin älysin valita asuksi hihattoman mekon. On kiva nähdä työkavereita muuallakin kuin toimistossa tietokoneen ääressä. Irlantilaiset ovat kyllä hauskaa seuraa. Ei tarvitse tuijoittaa kelloon ja miettiä, että milloin täältä pääsee pois.

Siirryimme sitten ravintolaan syömään. Hyvin maistui jouluateria! Kotiin saavuin vasta vähän ennen kahta. Sanoin miehelleni lähtiessä, että tulen sitten, kun siltä tuntuu. Rankan vuoden jälkeen nautin joulujuhlasta varmasti normaalia enemmän. Moni käivi sanomassa illan aikana, että kiva kun olet taas kunnossa. Se tuntui todella hyvältä!

Nyt olemme koko perhe joululomalla. Viimeisiä sukkia heittelen matkalaukuihin. Kohta vedän laukkujen vetoketkut kiinni. Naapureille käyn vielä viemässä joululahjat, ja sitten aion olla tekemättä yhtään mitään. Ihailen vaikka vain takassa loimuavaa tulta ja silitän kissaa, joka jää tänne. Onneksi Mags on kutsuttu naapuriin joulupäiväksi!!! Saa kuulemma syödä niin paljon kalkkunaa kuin masu vetää.







 


perjantai 20. joulukuuta 2013

20. Jouluyön rauhaa

20. luukun takaa kuuluu  jälleen musiikkia. Ensimmäistä kertaa kuulin suomeksi lauletun version tästä kappaleesta. Jotenkin tuntuu, että suomi ei oikein taivu...italiaa sen olla pitää. Mitä mieltä olette?


torstai 19. joulukuuta 2013

19. Lentävä roskapönttö

19. luukku avataan tuulisissa merkeissä. Menin eilen taksilla töistä autokorjaamolle hakemaan autoni. Vettä satoi joka ilmansuunnasta ja kuski valitti välillä, että näkyvyys on ihan surkea. Saavuimme teollisuusalueelle ja yhtäkkiä jostain lennähti paikalle iso roskapönttö ja iskeytyi taksin nokkaan. Siitä se jatkoi matkaansa vastaantulevan auton kylkeen. Enpä ole ennen nähnyt lentävää roskapönttöä.

Rautatieasemalla puolestaan katto romahti, ja junat eivät pääseet Corkiin asti. Puita on katkennut pitkin teitä, ja kaikki irtonainen näytti lentävän tuulen mukana. Johan oli päivä! Ja kaikesta huolimatta jalkapalloharjoituksia, eikä myöskään hockeyottelya peruttu. Kai se niin on, että mikä ei tapa vahvistaa.

Tällaisina iltoina sitä vaan haluaisi villasukkailla kotona ja "potter about". Piti ihan katsoa sanakirjasta, että miten tuo potter about käännetään suomeksi. Google translator ehdotti puuhailua. Lisäisin selitykseksi vielä, että se on sellaista miellyttävää pientä puuhailua, ilman se suurempia tavotteita. Tehdään useita pieniä juttuja, ilman stressiä. Kynttiät tietysti palamaan, takkaan tuli ja kaikki jouluvalot päälle. Ei haittaa vaikka ulkona myrskyää.

Pakkaaminen on jo hyvässä vaiheessa. Huomenna on nimittäin työpaikan pikkujoulu, enkä halua siellä miettiä, että tuliko nevälihousut pakattua vai ei!






keskiviikko 18. joulukuuta 2013

18. luukku jääköön avaamatta

Ai, miksikö? No, sen takana irvistelee Möykky. Luukku on lukossa ja avaimen heitin mereen. Siellä se ruostuu, merenpohjassa. Möykky polkee kiukkuisena jalkaa, kun ei pääse joulua juhlimaan. Antaa raivota ja meluta vaan ihan rauhassa. Minun joulua et kyllä pilaa.

Viime vuonna tähän aikaan pakkasin myös laukkuja. Olin väsynyt, mutta pistin sen kiireisen joulukuun tiliin. Palasimme lomalta ja väsymys vaan jatkui. No, nyt tiedän mistä se johtui. Miten paljon on elämäni onkaan vuodessa muuttunut.

On käyty pohjalla ja niin pimeässä paikassa, että sinne ei valo enää paistanut. Oli päiviä, jolloin vaatteiden päälle pukeminen oli suuri saavutus. Oli nälkä, mutta kolmeen kuukauteen kaikki maistui suussa pahvilta. Ja sitten ne loputtomat verikokeet, kun väsyneet suonet menivät lakkoon, ja kolme eri hoitajaa yritti saada neulaa suoneen. En myöskään unohda sitä yötä, jonka valvoin sairaalassa. Sinä yönä luulin, että tässä tämä nyt oli. Minun elämäni.

Ensin vietiin pala rinnasta ja sitten vielä hiukset päästä. Siinä mukana taisi mennä osa aivoistakin, sillä perunapussi löytyi pakasteesta! Välillä oli pinna kireällä, niin kireällä, että teki mieli vain huuttaa. KAIKKI ympärillä ärsytti. Vatsassa väänsi ja käänsi. Lääkkeet turvottivat. Kun vihdoin alkoi helpottaa, mentiin taas takaisin sairaalaan. Etsittiin suonta ja saatiin uudet myrkyt. Ja sitten taas mitattiin kuumetta, syötiin antibiootteja, potkittiin voimattomia jalkoja eteenpäin ja purskutettiin yököttäviä suuvesiä.

Kun neljäs hoitokerta oli ohi, purskahdin itkuun. Tippapussi oli tyhjä. Suljin osaston oven kiinni väsyneenä, mutta onnellisena. Päässä pyöri vain yksi ajatus: minä en halua avata tätä ovea enää koskaan.

Sädehoidot väsyttivät, mutta muuten 25 kertaa sujui hyvin. Näissä hoidoissa oli raskainta se, että osa potilaista oli todella huonossa kunnossa. Teki pahaa, kun näki, että kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti. Oli hetkiä, jolloin halusin mennä vessaan itkemään. Viereen istahtaa kuihtunut, sairauden lannistama mies tai nainen. Tekee mieli sanoa jotain, mutta ei löydä sanoja.

Ja sitten se onnen päivä, kun viimeinen sädehoito oli ohi. Illalla lähdimme ystävien kanssa juhlimaan. Sinä iltana ei hymy hyytynyt! Vasta nyt tajuan, kuinka upeita ihmisiä minulla on ympräilläni. Perhe, sukulaiset Suomessa, ystävät, työkaverit ja blogikaverit jaksoivat kannustaa ja piristää. Oli ammattitaitoista hoitohenkilökuntaa ja erittäin hyvä onkologi.

Yksi ystäväni muutti meillä pariksi viikoksi, että mieheni pääsi hoitamaan asioitaan Englantiin. Hän kokkasi ja kuskasi poikia. Minä sain vain levätä. Naapuri kävi katsomassa minua jokaikinen päivä. Kantoi litrakaupalla omenamehua, koska se oli ainut juoma, jota pystyin juomaan. Äiti soitti päivittäin. Tuli kasottain kortteja, kirjeitä ja tekstiviestejä. Ystävät tulivat sairaalaan katsomaan ja pitivät yhteyttä. Joku vei kauppaan toinen lääkäriin. Muistettiin ja rukoiltiin puolestani..

Nyt elän taas ihan tavallista arkea. Tiedän, että minulla on geenivirhe BRCA2, ja ensi vuonna on edesssä kaksi leikkausta. Olenko katkera? En. Vihainen? En enää. En ole urhea enkä reipas. Oli vain yksi vaihtoehto, ja se oli selvitä hengissä. Mielensä voi myrkyttää vihalla ja katkeruudella, mutta se tarkoittaa sitä, että Möykky on voittanut. Siksi jätämme tämän luukun avaamatta, ei anneta Möykylle tilaisuutta tulla tänne taas minua kiusaamaan.

Niin, että oikein surkeaa joulua sinulle, Möykky ja toivottavasti kaikki suunnitelmasi menevät mönkään ensi vuonna.








tiistai 17. joulukuuta 2013

17. Juniorin syytä

Nämä joulukalenterin postaukset tehdään aina etukäteen. Nyt vaan kävi niin, että kaiken pakkaamisen keskellä tämä bloggaaja päätti ottaa puolen tunnin tirsat. Koska kännykkä oli alakerrassa, pyysin Junioria herättämään minut 18.45. Ehtisin hyvin käymään läpi illan aikana hanskat, pipot, välihousut ja kaulahuivit x 4. Sekä kirjoittamaan postauksen irlantilaisista pikkujouluista ja soittamaan kaksi puhelua.

20.30 heräsin, enkä suinkaan Juniorin herätykseen vaan siihen, että talvivaatelaatikko putosi sängyn päältä lattialle. Minä hyppäsin sängystä ylös, katsoin kelloa ja kiljaisin. Kiitos vaan Juniorille, joka oli unohtanut äitinsä untenmaille.

Pikkujoulut jääköön toiseen luukkuun. Nyt pakkaamaan. En enää tiedä edes mitä pakkaisin, sillä näyttää vähän siltä, että vietämme Suomessa mustan joulun. Lunta on kuulemma ihan vähän ja sekin vähä sulaa parasta aikaa. Mittari on plussan puolella, joten laskettelemaan ei välttämättä edes pääse. Eihän tässä näin pitänyt käydä...





Nyt lumitykki täysillä toimimaan!

maanantai 16. joulukuuta 2013

16. Joulupöydän piristys

Christmas crackereihin törmäsin ensimmäisen kerran Englannissa. Ihmettelin, että mitä noilla karamelliltä näyttävillä pahvitötteröillä tehdään. Selvisihän se. Sekin selvisi, että kun se vedetään auki kuuluu PÄNG!

Katsokaapas tama videonpätkä!







Joulupöydässä on siis ruoan lisäksi myös tälläiset tötteröt, jotka sitten vedetään auki. Sisältä löytyy paperikruunu, lelu tai joku pieni tavara ja sitten paperilappunen, jossa on kysymys. Vähän niin kuin tietokilpailuissa.

Nyt tiedätte, miksi englantilaissa ohjelmissa ihmisillä on jouluaterialla päässään hassut värikkäät kruunut. Crackers on minusta mainio keksintö ja saa vieraatkin ihmiset juttelemaan keskenään ja nauramaan. Työpaikan tai suvun jouluateriathan voivat olla joskus, seurasta riippuen, aika tylsiä tapahtumia. Crackerin avaaminen on varmasti pelastanut monta iltaa ja saanut ihmiset juhlatuulelle.

Meidän varastosta löytyi laatikollinen crackeresejä. Avasimme yhden Juniorin kanssa, että saan näytettyä teille mitä ne pitävät sisällään.








Sisällä oli paperikruunun ja runon lisäksi myös pullonkorkinavaaja. 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15. joulu irlantilaisittain

15. luukku vie meidät pubin kautta irlantilaiseen jouluun!

Jouluaattona Suomi rauhottuu, kun Turusta julistetaan joulurauha. Valmistellaan jouluateriaa, ja lapset odottavat innolla joulupukkia. Itse muistan kuinka aattona oli televisiossa lastenohjelmaa monta monituista tuntia, ja sitten vielä Noita Nokinenää radiossa. Päivä kului sittenkin uskomattoman hitaasti.

Irlannissa jouluaatto on monelle vielä ihan tavallinen työpäivä. Kaupatkin ovat auki normaalisti.
Aattoiltana moni suunnistaa, minnekkäs muualle, kuin pubiin. Minulle, kaikkien näiden vuosien jälkeen, pubi-ilta jouluaattona on edelleen täysin vieras ajatus. No way. Kun sieltä pubista viimein kotiudutaan tarkastetaan, että lapset nukkuvat ja sitten kannetaan lahjat olohuoneeseen. Lapset jättävät joulupukille jotain syötävää. Vaikkapa keksin ja lasillisen maitoa. 

Suomalaisten lasten odotus palkitaan, kun pukki koputtaa ovelle. Kun lahjat on Suomessa jaettu, hyppää joulupukki rekeen, jota lentävät porot vetävät. Päädyttyään Irlantiin hän hyppää valjakosta talon katolle ja lasketuu savupiipusta lahjojen kanssa sisälle. Pukki hörppää lasista maitoa ja syödä murustelee keksin. Sitten on aika kiivetä takan kautta takaisin savupiippuun ja jatkaa matkaa. 

Jouluaamuna suomalaislapset vielä nukkuvat sikeästi, kun täällä jo herätään. Taitaa olla se ainut aamu, jolloin lapsia ei tarvitse herätellä. Olohuoneessa odottavat lahjat avaajiaan. Aamupäivällä käydään ehkä messussa, ja sen jälkeen syödään jouluateria. Pöytä notkuu herkuista. On kalkunaa, "kinkkua", uunissa paistettuja perunoita ja vihanneksia. On jouluvanukasta, hedelmäkakkua, juustotarjotinta... Pistin tuon kinkun lainausmerkkien sisään, joska sianlihapala pistetään täällä kattilaan kiehumaan ja sen jälkeen uuniin saamaan väriä. Ihan oikeita kinkkujankin kaupasta löytyy, joten ei täällä kinkutta jää.

Olen viettänyt monta joulua niin täällä Irlannissa kuin Englannissakin. Vaikka mikään suuri lumen ystävä en olekkaan, niin jotain joulusta puuttuu, jos jouluna ei ole lunta! I am dreaming of a White Christmas...

Ai, meinasi ihan unohtua kertoa teille mikä on Christmas Cracker. Tai, annettan olla. Pistän sen yhteen joulukalenterin jäljellä olevevista luukuista. 

















lauantai 14. joulukuuta 2013

14. Kuunnelkaa...

14. luukun takaa kuuluu kaunista musiikkia. Pysähdyn kuuntelemaan. Taidan olla tulossa vanhanksi, kun nykyisin haluan kuunnella vain ja ainoastaan rauhallista joulumusiikkia.
Ei mitään jinglebellssejä tai petteripunakuonoja. Jätetään ne tavarataloille soitettaviksi.


Avataan luukku ja nautitaan musiikista.



perjantai 13. joulukuuta 2013

13. ja perjantai

En ole taikauskoinen, mutta 13. luukku ja viikonpäivä perjantai....

Tänään aion olla erityisen tarkkana tuolla liikenteessä. Illat ovat kovin pimeitä, ja samoin osa jalankulkijoista. Kirjaimellisesti. Paljon on edistystä tapahtunut tässäkin asiassa. Etenkin lenkkeilijät käyttävät nykyisin usein heijastinliivejä. Ongelma onkin ne muut tienylittäjät. Ei heijastimen heijastinta. Sydän on hypännyt kurkkuun monta kertaa. Yhtäkkiä sieltä jostain pimeydestä ilmestyykin tietä ylittämään jalankulkija.

Minulta kysytään usein, että miten ajaminen sujuu, kun ratti on ”väärällä” puolella. Ensinnäkin ajaminen helpottuu huomattavasti, kun täällä ajaa ”paikallista” autoa. Ratti on oikealla puolella ja vaihteita vaihdan vasemmalla kädellä.  Jos taas ajaisin suomalaista autoa täällä tai irlantilaista Suomessa, olisi tilanne aivan eri. Silloin saattaisi mennä sormi suuhun, että kummalla puolella tietä pitää ajaa. Kuulemma tämänkin kyllä onnistuu, mutta en halua edes yrittää.

Yllättävän nopeasti sitä aina tottuu ajamaan Suomessa. Ajaminen on paljon helpompaa, kun on liikenneetä. Toisten perässä ajaessa pysyy varmasti oikealla puolella tietä. Ongelma ovat ne hiljaiset maaseututiet Suomessa. Joskus on tullut loman alkuvaiheessa sellainen hetki, että pitää miettiä millä puolella tietä ajan.

Olen kehittänyt näissä siirtymävaiheissa muistisäännöt kumpaankin maahan. Muistelen mielessäni jonkun tutun ristetyksen ja tienpätkän. Näin pysyn varmasti oikealla puolella. Se myös auttaa, kun muistaa, että ratti ja tien keskiviiva ovat "vierekkäin".

Suomalaisten vieraiden kanssa tapahtuu aina sama asia lentokentällä. Laitetaan laukut takakonttiin. Kaikki hyvin! Sitten vieras reippaasti kävelee kuljettajan puolelle ja avaa oven. Tässä vaiheessa me kysymme, että haluatko ajaa? Vastaus on aina sama: "No, en varmasti"!

”Väärällä” puolella ajamista ei tarvitse pelätä. Siihen tottuu nopeasti. Tarkkana kannattaa kuitenkin aluksi olla. Muilloinkin kuin 13. päivänä ja perjantaina.



torstai 12. joulukuuta 2013

12. Stressi stressistä

12. luukua avaan vähän väsyneenä. Tässä viikolla se nimittäin yllättäin iski: joulustressi. Minähän en omasta mielestäni joululla stressaa. Nyt vaan on niin, että on ehdittävä hoitaa niin monta asiaa, ennen Suomeen lähtöä. Töissäkin on se kiireisin aika vuodesta. Pitää järjestää yhtä sun toista, ja yrittää muistaa monta asiaa. Listaa listan perään.

Kotona minua puolestaan tervehtiin täysi pyykkikori. Joululahjat odottavat lajittelijaa. On Suomeen meneviä, ja sitten näitä Irlantiin jääviä. Joulukortit ovat vielä kirjoittamatta. Talvivaatteita pitäsi alkaa kaivamaan komeroista matkaa varten. Tietokone takkuilee, joten se pitäisi saada vielä korjattua. Tässä näitä muutamia stressinpoikasia.

Suurimman stressin saan kuitenkin siitä, että minusta joulusta stessaaminen on ihan turhaa. Ja sitten kun itse stressaannun, suutun itselleni stressaamisesta ja stressaannun vielä enemmän. Nyt ei auta muuta kuin vetää syvään henkeä, rauhoittua ja sitten aloittaa vaikka niistä joulukorteista. Postimerkit sentään kävin eilen ostamassa!

Onko teillä joulustressiä?









keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. Rati riti ralla ja mitä siitä seuraa

11. luukku ei tahdo auteta ollenkaan. Onkohan se jäätynyt kiinni?
 
Lumi, jää, pakkaset ja Irlanti eivät sovi yhteen. Eikä kesärenkaat ja liukkaat tiet. Siitä ei yleensä hyvää seuraa, jos lämpömittari näyttää täällä miinusmerkkistä lukemaa. En suosittele kenellekkään kesärenkailla ajoa jäisillä teillä. Me suomalaiset tiedämme, että liukkaalla tiellä auto ei välttämättä tottele kuljettajaansa. Siksi jätämme turvavälin edellä ajavaan. Kysymys kuuluukin, tietääkö takana puskurissa ajava Paddy sitä? Ei tiedä, ja iloisesti vihellellen hän vaihtaa toisella kädellä radion kanavaa ja toisella pyyhkii huurtuvaa ikkunaa.
 
Teitä yritetään aurata ja suolata, jos suolaa on. Ymmärrettävästi kalustoa ei ole koskaan tarpeeksi, koska talvikelejä täällä on niin harvoin. Minulle riittää ihan se 10 päivää talvea Suomessa. Irlannissa toivottavasti pystyään tänä talvena plussan puolella, eikä meidän tarvitse laulella, että rati riti ralla, tuli talvi halla!
 
 
 
 


tiistai 10. joulukuuta 2013

10. Uskotko joulupukkiin?

Sunnuntaina meidän työpaikan vapaa-ajantoimikunta järjesti perheille tapaamisen itse Joulupukin kanssa. Kukaan meidän perheen miehistä ei suostunut lähtemään mukaani. Minä menin, koska näiden tapahtumien järjestäminen on vastuullani ja halusin, että kaikki sujuu hyvin. Nimittäin irlantilaisille joulupukkiin uskominen ei ole mikään leikin asia.

Suomessa lapset jo aika pieninä huomaavat, että ei se jouluaattona kotona käynyt pukki välttämättä ollutkaan ihan oikea. Pukilla saattoi olla naapurin isän kengät tai enon ääni. Sekin ihmetyttää, että miksi isi aina lähtee käymään pannuhuoneessa, kun pukkia odotetaan. Vanhemmat eivät näytä menettävän yöuniaan, vaikka lapsi ilmoittaa, että ei usko enää joulupukkiin.

Täällä taas lasten halutaan uskovan joulupukkiin mahdollisimman pitkään. Pukkiin on ilmeisesti helpompi uskoa, koska lahjat löytyvät jouluaamuna olohuoneesta. Pukki on tullut savupiipusta sisään ja jättänyt lahjat kuusen alle. Minun on ollut joskus vaikeaa pitää naama peruslukemilla, kun innokas äiti on selittäyt 12-vuotiaasta lapsestaan, että tama vielä uskoo joulupukkiin. Vanhemmat tekevät kaikkensa, että karu totuus ei lapsille selviäisi. Otetaan vaikka pankista lainaa tai pahimmassa tapauksessa rahanlainaajilta, että saadaan kaikki toivotut lahjat ostettua.

Irlantilaisten aikuisten järjetön pukkihössötys saa välillä suorastaan lapsellisia piirteitä. Minä sain muutama vuosi sitten kiukkuisen puhelinsoitoin ystävältäni. Hän oli kuullut huhuja, että Juniori ei enää usko joulupukkiin. Kuulemma heidän joulu menee pilalle, jos Juniori vahingossa kertoo hänen lapselleen, ettei joulupukkia ole olemassa. Minä yritin, että eivät lapset ole tyhmiä. Kyllä he ennen pitkää nämä asiat hoksaavat. Siitäkös rouva sai lisää vettä myllyynsä. Ei pukkiin uskominen on tyhmyyden merkki. No, tuota ei olekkaan, jos on pienistä lapsista kysymys. Tunsin itseni varsinaiseksi joulunpilaajaksi.

Nyt tekin varmasti ymmärrätte, miksi halusin olla sunnuntaina itse paikalla. En nimittäin halua olla taas joulunpilaaja. Olisihan se ihan kamalaa, jos jonkun perheen joulu menisi minun huonosti järjestämäni tapahtuman takia pilalle. Sitä riskiä en tohdi tässä maassa ottaa!





maanantai 9. joulukuuta 2013

9. Vihreää

Yhdeksännen luukun takana näkyy vaan vihreää. Mihin tahansa ilmaansuuntaan katson, niin jostain välistä aina pilkistää vihreän eri sävyjä. Ihmekkös tuo, jos Irlantia kutsutaan Vihreäksi Saareksi.
Ruohon leikkasin viimeisen kerran tänä vuonna viime viikolla. Hyvin palvellut ruohonleikkuri pääsi viimeinkin talviunille. Maaliskuussa sen taas herättelen hommiin. Vihreitä niittyjä, muraatteja, puita, pensaita...vihreää joka puolella ja läpi vuoden. Taidatte olla jo kateudesta aivan vihreinä!!!
Blogini nimen keksiminen ei aikonaan ollut vaikeaa. Nimimerkkiäni olisin saanut kyllä miettiä tarkemmin. Käytin sitä eräällä keskustelupalstalla, ja sen kummemin asiaa analysoimatta otin sen käytöön myös täällä. Voisihan sen tietysti vaihtaa, mutta kun sitten minua ei kukaan tuntisi. Eli pysytään nyt Vihreinäniittyinä, vaikka se ihan tyhmä nimmerkki onkin.
Nyt lyön yhdeksännen luukun kiinni, ja huomenna kerron teille miten tapaamiseni Joulupukin kanssa sujui.





















sunnuntai 8. joulukuuta 2013

8. torttuja ja muita herkkuja

Tänään (tai jos nyt rehellisiä ollaan, niin eilen) avattiin uuninluukku. Suomalaisille vieraille tarjotaan tietysti lämpimiä torttuja. Viikolla olen koristellut talon, vaikka emme siis täällä joulua vietäkkään.

Onko mikään sen ihanampaa, kuin pimeänä iltana pistää kynttilöitä palamaan, takkaan tuli ja tietysti kaikki jouluvalot päälle? Joulukuusi on taas se sama vanha ullakolta. En nimittäin halua tulla lomalta kotiin ja siivota kesään asti kuusenneulasia lattialta. Jouluvalot välkkyy ja koristus on ehkä liian värikästä ja kimaltelevaa, mutta so what.

Lauantai-iltana vietimme pikkujoulua meillä suomalaisten ystävieni kanssa. Pidimme taas perinteiset nyyttärit ja hauskaa oli. Tänään vuorossa on tapaaminen itse Joulupukin kanssa. Tiedä vaikka pääsisin polvelle istumaan. Palataan asiaan taas huomenna!










lauantai 7. joulukuuta 2013

7. Käydään Corkissa

Lauantaina herätään uuteen aamuun rauhallisesti. Olen vihdoinkin oppinut nukkumaan vähän pitempään. Enää eivät lapset herätä, joten saan nauttia verkkaisista viikonlopun aamuista. Aamiaisen jälkeen avataan meidän luukku, siis ulko-ovi ja lähdetään usein käymään kaupungilla. 
Siltojen, jokien ja kapeiden katujen halkoma kaupunki on minusta viehättävä. Ostosten ohella, siellä on mukava vain kävellä ja katsella rakennuksia, ja tietysti ihmisiä.
Tässä valittuja paloja Irlannin toiseksi suurimmasta kaupungista!

 



























perjantai 6. joulukuuta 2013

6. On maista kaikista sittenkin...

Näin itsenäisyyspäivänä joulukalenterin luukku avataan vähän haikein mielin. Te siellä koto-Suomessa juhlitte itsenäistä Suomea. Minulla taas on ihan tavallinen työ- ja arkipäivä. Tänään ajatukset pyörivät Suomessa, joten laitankin tänne kuvia lomiltani. Sitä kauneinta Suomea...
 
On maista kaikista sittenkin
tää synnyinmaa kaikkein rakkahin.
Vie minne tiesi, sen tuttu liesi
on lämpöisin.

Voi kuin on kaunihit järvet sen
ja kosket kuohuissa pauhaten!
Sen pilven väikky ja lähteen läikky
ja taivas sen!

Ja vaarat korkeat, kuusikot,
ja koivumetsät ja kalliot,
sen pohjainpalot, sen tähtein valot
ja kuutamot.